tiistai 6. joulukuuta 2016

Kuulumisia & loka-marraskuun kooste

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! Tulin vahingossa pitäneeksi kuukauden blogitauon, mutta yritän pikkuhiljaa palata kirjoittelun pariin... Fuksisyksy on vain kiireineen vienyt täysin mukanaan, eikä välillä tahdo vauhdissa pysyä. Twitter ja Instragram päivittyvät useammin ja lukemisen puolesta Goodreads on yleensä kuitenkin ajan tasalla.

Paljon ehtinyt reilussa parissa kuukaudessa tapahtua. Lukuharrastus on kurssilukemistojen avulla elpynyt, joskaan vapaa-ajalle en tahdo ehtiä tai jaksaa tarttua kirjaan. Onneksi joululomaan on enää pari viikkoa ja silloin saa kirjallisuuden opiskelija lukea mitä huvittaa!

Loka- ja marraskuussa olen ehtinyt kirjamessuilla kahteen kertaan, ensin Turussa ja sitten Helsingissä. Päätin virallisesti pääaineekseni kotimaisen kirjallisuuden, vietin periodivapaan mökkeillessä, luin paljon, opiskelin ja ehdin haalia itselleni jos jonkinlaista vastuuta ja hallitusvirkaa ensi vuodelle. Rientoja riitti ja riittää edelleen ja haen edelleen tasapainotilaa levon, opiskelun, sosiaalisen elämän ja kaiken muun tekemisen välillä. Blogi on jäänyt vähän paitsioasemaan, koska on täytynyt priorisoida muihin asioihin. Kirjabloggausten määrä tulee varmaan tulevaisuudessakin vähenemään, sillä tuskin jaksan ja ehdin kurssilukemistoista ja lukupaketeista kovinkaan paljon blogata; teoksia kun luetaan tiiviissä tahdissa ja niitä käsitellään niin paljon muissa yhteyksissä.


Tällä hetkellä eletään syyslukukauden viimeisiä viikkoja. Essee- ja portfoliodeadlineja riittää, tenttejä on jäljellä ja tälläkin hetkellä pitäisi ahkerasti päntätä representaatiota, diskurssia ja vaikka mitä muita taiteentutkimuksen käsitteitä sekä Suomen kirjallisuushistoriaa. No, päivää on vielä jäljellä!

Seuraavaksi katsaus loka- ja marraskuun luettuihin, eli suurimmaksi osaksi Turun yliopiston kirjallisuusaineiden perusopintojen lukupaketteihin:

lokakuun luetut

Douglas Preston, Lincoln Child: Kuoleman asetelma (Pendergast, #3)
Patrick Ness: The Ask and the Answer (Chaos Walking, #2) (uusinta, linkki vanhaan bloggaukseen)
Sofokles: Kuningas Oidipus
Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta
Tommi Kinnunen: Lopotti
Elias Lönnrot: Kalevala ja opas sen lukemiseen. (toim. Liisa Kaski)
Fredrika Runeberg: Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä
Marko Raassina: Kullervo

+ lisäksi n. 100 sivua Danten Jumalaisesta näytelmästä ja jonkin verran Shakespearen sonetteja. (Teoksia ei tarvinnut lukea kokonaan, enkä niin varmaankaan tule tekemäänkään.)

Yhteensä: 9 kirjaa / 3067

-neljä omasta hyllystä / kolme kirjastolainaa / kaksi kavereilta lainattuja
-yksi englanniksi luettu
-yksi uudelleen luettu
-kuusi kotimaista (kyllä heti huomaa pääaineensa vaikutuksen)

Lokakuu oli paras lukukuukausi aikoihin ja siltä tuntuikin. (Vrt. syyskuussa luin yhden kirjan viimeksi olen lukenut yhdeksän kirjaa tammikuussa.) Bloggauspuolella sain kirittyä muutaman rästin kesältä (kyllä, kesältä), kiinni, mutta lokakuun luetut odottavat edelleen vuoroaan. Yliopistoa varten lukemistani teoksista en tosiaan välttämättä jaksa blogin puolelle edes kirjoittaa, sillä kaunokirjallisuutta tulee nyt luettua sellaista vauhtia, että tuskin edes ehtisin ja tulen niitä myös käsittelemään osittain melko laajastikin opintojen puolesta.

Aloitin lokakuun lukemalla jotain ihan muuta kuin olisi opintojen puolesta pitänyt. Kuoleman asetelma tempaisi mukaansa, mutta jäi kuitenkin keskitason kirjaksi ja lukukokemukseksi. Patrick Nessin The Ask and the Answer piti otteessaan toisellakin kertaa ja Kuningas Oidipus oli lukemisen arvoinen klassikkoteos. Tommi Kinnusen tuotanto oli ehdottomasti lokakuuni vaikuttavimpia lukukokemuksia – Neljäntienristeys kohosi lemppariksi ja myös Lopotista vaikutuin. Seksistä ja matematiikasta sen sijaan ei herättänyt suurempia tuntoja, mutta pidin lukemastani kuitenkin. Kalevala taas oli ajoittain todella tuskaista luettavaa, mutta esimerkiksi Kullervo-osuus oli kerrassan upea ja nautittava myös Marko Raassinan Kullervo-sarjakuvan muodossa. Fredrika Runeberg oli Tommi Kinnusen rinnalla lokakuuni mieleenpainuvimpia kirjailijoita ja Katarina Boije ja hänen tyttärensä yllätti minut täysin. Pidin kirjasta aivan valtavasti!

Lokakuu oli siis varsin elämyksellinen lukukuukausi!

marraskuun luetut

J.L. Runeberg: Vänrikki Stoolin tarinat
William Shakespeare: Hamlet
Juhani Aho: Papin tytär / Papin rouva
Minna Canth: Työmiehen vaimo
Anni Swan: Iris rukka
Maria Jotuni: Rakkautta
Moliere: Saituri

Yhteensä: 7 kirjaa / 1330 sivua

-kuusi kirjastolainaa / yksi omasta hyllystä
-viisi kotimaista

Marraskuussa ehdin paneutua vain opintojen puolesta luettavaan kaunokirjallisuuteen. Vänrikki Stoolin tarinat jättivät hiukan kylmäksi ja rouva Runeberg veti siis omalla kohdallani pidemmän korren kuin tunnetumpi puolisonsa. Hamletin olen lukenut joskus aikaisemminkin ja pidin teoksesta edelleen, Shakespearen pariin teksisi mieli paneutua joskus kunnolla. Juhani Aho oli varmaankin marraskuuni huippuhetki, sillä pidin sekä Papin tyttärestä, että Papin rouvasta aivan mielettömän paljon, ja ne nousevat varmaan koko vuoden suosikkeihin. Papin tyttärestä tein proosan analyysin kurssilleni myös pidemmän analyysityön.

Canthin Työmiehen vaimo oli vaikuttava, vaikka siitä ei kovin hyvä mieli ymmärrettävistä syistä jäänytkään. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan! Anni Swanin Iris rukan luulen joskus vuosia sitten lukeneeni, mutta en muistanut kirjasta oikeastaan yhtään mitään, joten oli hauska palata tämän suomalaisen tyttökirjaklassikon pariin. Tekisi mieli lukea enemmänkin Anni Swania. Jotunin Rakkautta luin luultavasti turhan kiireessä, sillä teos ei tehnyt sen suurempaa vaikutusta, vaikka novellikokoelmasta pidinkin. Saituri taas oli hauskaa luettavaa, mutta sen kummempaa otetta en teoksesta saanut. 

Joulukuulle olisi luettavana vielä muutama kirja opintoihin, mutta sitten koittaa joululoma ja aion lukea jotain aivan muuta! En malta odottaa.



Tässäpä tiivistetysti tunnelmia syksyltä. En ole ehtinyt lukea blogejakaan, joten kertokaa ihmeessä kommenteissa, mitä teille kuuluu!

torstai 3. marraskuuta 2016

J.K. Rowling, John Tiffany, Jack Thorne - Harry Potter and the Cursed Child

Harry Potter and the Cursed Child on jatko-osa Harry Potter -sarjalle, joten tämä bloggaus sisältää juonipaljastuksia alkuperäisestä sarjasta. Bloggaus sisältää myös pieniä JUONIPALJASTUKSIA Harry Potter and the Cursed Childista, joten lukeminen omalla vastuulla. 


Based on an original new story by J.K. Rowling, Jack Thorne and John Tiffany, a new play by Jack Thorne, Harry Potter and the Cursed Child is the eighth story in the Harry Potter series and the first official Harry Potter story to be presented on stage. The play will receive its world premiere in London’s West End on July 30, 2016.

It was always difficult being Harry Potter and it isn’t much easier now that he is an overworked employee of the Ministry of Magic, a husband and father of three school-age children.

While Harry grapples with a past that refuses to stay where it belongs, his youngest son Albus must struggle with the weight of a family legacy he never wanted. As past and present fuse ominously, both father and son learn the uncomfortable truth: sometimes, darkness comes from unexpected places.


Harry Potter and the Cursed Child (suom. Harry Potter ja kirottu lapsi. 8.11.2016, Tammi.) nostatti suuren kohun ja hälinän heti kun sen ilmestymisestä tiedotettiin. Kyseessähän on käsikirjoitus Lontoon Palace Theatre -teatterissa esitettävän samannimisestä näytelmästä, joka sai ensi-iltansa kesällä. Tarinan ovat kirjoittaneet yhteistyössä J.K. Rowling, John Tiffany ja Jack Thorne, ja näytelmäksi tarinan on sovittanut Jack Thorne. Näytelmää en ole itse nähnyt, mutta sen vastaanotto on ollut hyvä. Kirjan lukeneiden keskuudessa mielipiteet vaihtelevat kuitenkin laidasta laitaan ja varsin ymmärrettävistä syistä. Itsekin luin kirjan heti elokuun alussa sen ilmestyttyä, mutta bloggaan vasta nyt – osittain ihan bloggaus- ja lukujumista johtuen, mutta yli kaksi kuukautta tuntuu myös tehneen tehtävänsä ja pystyn viimeinkin ottamaan teokseen tarpeeksi etäisyyttä kirjoittaakseni siitä jotakin järjellistä.

Harry Potter and the Cursed Child kertoo tarinan "yhdeksäntoista vuotta myöhemmin" sijoittuen aikaan Kuoleman varjelusten epilogista eteepäin. Tarinassa osansa saavat sekä seuraava sukupolvi että myös alkuperäiset päähenkilöt. Keskiössä on Albus Potterin ja Scorpius Malfoyn välinen ystävyys sekä Harryn ja Albuksen vaikea suhde.

Harry Potter on monelle niin tärkeä sarja, että on mahdotonta kirjoittaa jatkoa, joka miellyttäisi kaikkia. Viimeisen Harry Potterin ilmestymisestä on jo niin kauan, että sarja on elänyt fanien sydämissä ja varmasti jokaisella on jonkinlainen mielikuva siitä, mitä seuraavaksi kenties tapahtuisi. Lienee itsestäänselvyys, että Harry Potter and the Cursed Child ei voi mitenkään vastata kaikkiin odotuksiin. Itselleni suurimmaksi ongelmaksi kirjan kanssa nousikin juuri se, kuinka tietyt asiat eivät vastaneet mielikuviini sitten yhtään. 

Teosta myös markkinoidaan sarjan suorana jatkona, mikä ärsyttää ainakin minua. Rowlingilla on toki ollut osansa tarinan luomisessa, mutta näytelmä ei ole suoraan hänen kynästään. Itselleni Harry Potter and the Cursed Child ei ollut kahdeksas Harry Potter, eikä sellaista varmaan koskaan tulekaan. Minua ottaakin pattiin teoksen markkinointi etupäässä Rowlingin nimellä ja sarjan virallisena jatko-osana. Varsin paljon Harry Potter -fanfictionia lukeneena ja lukevana Harry Potter and the Cursed Child tuntui lähinnä yhdeltä sellaiselta ja uskaltaisin sanoa lukeneeni fanien kynästä parempaakin. Minun kohdallani Harry Potter -sarja loppuu edelleen Kuoleman varjeluksiin enkä halua pitää Harry Potter and the Cursed Childissa esitettyjä asioita virallisena jatkona.

Harry Potter -sarjan ongelmia (vaikka Harry Potter on ikuinen suosikkini, ei sekään nyt aivan täydellinen ole) on mielestäni turhan mustavalkoinen Rohkelikko-Luihuinen-vastakkainasettelu. Harry Potter and the Cursed Child kerääkin heti pisteitä lajittelemalla Albuksen Luihuiseen ja luomalla kauniin ystävyyden Albuksen ja Scorpius Malfoyn välille. Sen sijaan esimerkiksi Harry ei suhtautunut asiaan niin kuin olisin halunnut (ja mielestäni ristiriitaisesti Kuoleman varjelusten epilogia ajatellen) vaan siitä tehtiin aivan liian suuri numero. Osittain ristiriitainen suhtautumiseni johtuu varmasti siitä, että olisin iloisena lukenut 300 sivua perheonnesta ilman ainuttakaan myrskypilveä, mikä ei tietenkään olisi riittänyt näytelmään. Harryn ja Albuksen välinen suhde on vaikea, sillä vaikka he rakastavat toisiaan, on kummallakin vaikeuksia ilmaista itseään kunnolla. Käyn edelleen sisäistä kamppailua yrittäessäni hyväksyä sen faktan, että Harry ei ole teoksessa kovinkaan hyvä isä.

Myös juoni on mielestäni varsin heppoinen. Seikkailu rakentuu aikamatkustuksen ympärille, mikä on mielestäni koko Potter-sarjan heppoisimpia kohtia. Ajankääntäjillä leikkiminen tuo mukanaan myös muutamia mielestäni varsin idioottimaisia juonenkäänteitä ja lisäksi näytelmän pahikseen liittyvät tietyt seikat olivat mielestäni suoraan sanottuna varsin typeriä. Hahmoista taas esimerkiksi Ron ei pääse ollenkaan oikeuksiinsa vaan hänet on taannutettu pelkäksi vitsiniekaksi. Toki haasteensa kaikkeen tuo myös itse käsikirjoitusmuoto ja luultavasti moni asia toimii paremmin lavalla.

Tämän valitusvirren jälkeen muutama lohdutuksen sana, sillä oli teoksessa myös asioita, mistä vilpittömästi pidinkin. Dracon hahmo oli mielestäni erinomainen: hän paitsi tuntuu kehittyneen loogisesti nuoruusvuosistaan myös vastasi mielikuviani. Nautin myös kovasti siitä, miten Albuksen ja Scorpiuksen ystävyyden ja seikkailujen myötä lapsistaan huolissaan olevat Harry ja Draco olivat viimein samalla puolella. Lisäksi pidin kovasti Albuksesta ja Scorpiuksesta ja heidän ystävyydestään (jos ei nyt mennä siihen, että mielestäni olisi ollut myös potentiaalia enempäänkin). Etenkin alussa pääsee myös palaamaan siihen ihanaan tunteeseen, kun lukee uutta Harry Potteria.  

Harry Potter and the Cursed Child ilmestyy suomeksi aivan lähipäivinä ja toivoisin kovasti voivani olla mukana jännittämässä ja odottamassa. Teos on kuitenkin jo luettu ja valitettava totuus on se, etten voi sanoa pitäneeni erityisen paljon. Mitä enemmän sitä mietin, sitä enemmän se ärsyttää. Onneksi en paljoa odottanutkaan, sillä muuten edessä olisi ollut karvas pettymys.

Arvosana: ♣♣½

Teos: Harry Potter and the Cursed Child
Kirjailija: J.K. Rowling, John Tiffany, Jack Thorne
Sarja: (Harry Potter, #8)
Kustantaja: Little Brown UK
Julkaisuvuosi: 2016
Sivuja: 327
Luettavaksi: omasta hyllystä
  

torstai 6. lokakuuta 2016

Melina Marchetta - Jellicoe Road

In this lyrical, absorbing, award-winning novel, nothing is as it seems, and every clue leads to more questions.

At age eleven, Taylor Markham was abandoned by her mother. At fourteen, she ran away from boarding school, only to be tracked down and brought back by a mysterious stranger. Now seventeen, Taylor's the reluctant leader of her school's underground community, whose annual territory war with the Townies and visiting Cadets has just begun. This year, though, the Cadets are led by Jonah Griggs, and Taylor can't avoid his intense gaze for long. To make matters worse, Hannah, the one adult Taylor trusts, has disappeared. But if Taylor can piece together the clues Hannah left behind, the truth she uncovers might not just settle her past, but also change her future.


Reilusti yli vuosi sitten luin Marchettan fantasiatrilogian Lumatere Chronicles. Trilogia vei täysin mukanaan, olen hankkinut sen omaan hyllyyni ja lukenut muutamaan kertaan uudelleenkin. Rakastan trilogiaa monesta syystä, mutta etenkin Marchettan tyyli kirjoittaa ja kyky kuvata traagisiakin kohtaloita vakuutti. Halusinkin tutustua myös kirjailijan muuhun tuotantoon ja Jellicoe Roadin hyvät arvostelut saivat minut tilaamaan kirjan. 

Kun Taylor Markham oli 11-vuotias, hänen äitinsä hylkäsi hänet huoltoaseman parkkipaikalle. 14-vuotiaana hän yritti karata sisäoppilaitoksesta löytääkseen äitinsä uudelleen, mutta salaperäinen muukalainen toi hänet takaisin. Nyt, 17-vuotiaana, Taylorista on tullut yksi koulun oppilaiden johtajista, joilla on paljon vastuuta kesän lähestyessä. Kesällä käynnistyy kuusi viikkoa kestävä sotatila sisäoppilaitoksen lasten, lähistöllä retkeilevien sotilaskoulun oppilaiden (Cadets) sekä kaupungin lasten (Townies) välillä. Lähistön alueet on jaettu lasten kesken ja rajan ylittämisellä on seurauksia. Tänä vuonna kadettien johdossa on kuitenkin Jonah Griggs, jolla on pelottava maine ja joka liittyy merkittävällä tavalla Taylorin menneisyyteen. Samaan aikaan Hannah, Taylorin eräänlainen äitihahmo, katoaa jättäen jälkeensä kymmeniä vuosia vanhasta tragediasta kertovan käsikirjoituksen, joka saattaa olla avain moneen salaisuuteen.

Jellicoe Road on vangitseva teos. Alun hämmennyksen (kirja hyppää tapahtumiin sen kummempia selittelemättä) jälkeen kirjaa on vaikea laskea käsistään ja se jää pyörimään mieleen vielä lukemisen jälkeenkin. Ennen kaikkea kyseessä nerokkaasti rakennettu mysteeri, jossa mennyt ja nykyinen kietoutuvat erottamattomasti yhteen.

Marchettalla on kyky kirjoittaa aitoja henkilöhahmoja, joiden kautta lukija elää tapahtumat vahvasti. Aivan kuin Lumatere Chronicles, myös Jellicoe Road on hyvin henkilöihin keskittyvä ja harvalla on yksinomaan onnellinen tausta. Marchetta kirjoittaa vaikeista ja raskaista aiheista kauniisti ja hänen kirjoissaan suru, kuolema ja tragedia on kuvattu sydäntäsärkevän herkästi. Vuodatin kirjan parissa useita kyyneleitä ja se palaa mieleeni yhä edelleen.

Jellicoe Roadin kiinnostavin aspekti on kuitenkin mysteeri. En halua paljastaa siitä liikaa, mutta luvassa on yllättäviä käänteitä ja tarina lähtee osittain hyvin erilaisille urille kuin etukäteen arvaisi. Täysin ennalta-arvaamaton teos ei silti ainakaan minun kohdallani ollut, vaan pystyin aika useinkin arvaamaan asioita ennakolta. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, vaan ennemminkin sain taas tuntea itseni mahdottoman fiksuksi arvatessani asioita.

Pidän paljon sisäoppilaitoksiin sijoittuvista kirjoista ja Jellicoe Road oli myös siltä osin napakymppi. Etenkin aluesota lasten välillä (sota on varsin rankka termi) on todella jännittävää ja kiinnostavaa luettavaa. Kolmen eri osapuolen välinen dynamiikka ehtii kesän aikana muotoutua monesti uudelleen.

Jellicoe Road on uskomattoman kauniisti kirjoitettu tarina ystävyydestä, rakkaudesta, menetyksestä ja löytämisestä. Se vie mukanaan ja särkee lukijan sydämen, mutta kaiken jälkeen on kuitenkin toiveikas olo. Teos ei hevillä mielestä lähde ja tulen varmasti palaamaan sen pariin vielä monta kertaa. Marchettan koko tuotanto on nyt lukulistallani ja hän on ehdottomasti suosikkikirjailijoitani.

Arvosana: ♣♣♣♣♣

Teos: Jellicoe Road
Kirjailija: Melina Marchetta
Kustantaja: HarperTeen
Julkaisuvuosi: 2010 (ensimmäinen painos Australiassa 2006)
Sivuja: 419
Luettavaksi: omasta hyllystä

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Syyskuun kooste

On jo lokakuu ja niin bloggaus- kuin lukujumikin tuntuu vain jatkuvan. Toivon pilkahdus (luin pari kirjaa) on nähty alkuviikosta, joten ehkä se tästä vielä.

Syyskuussa kiireet eivät suinkaan vähentyneet. Fuksisyksyyn on mahtunut jos jonkinmoista aktiviteettia, uuden opettelua ja vähän opiskeluakin. Ensimmäiset opintopisteet kolahtivat rekisteriin (selvisin tenteistä!) tänään ja lisää on tulossa. Turku on uutena kotikaupunkina ottanut minut hyvin vastaan, enkä ole hetkeäkään tänne lähtemistä katunut. Ylioppilaskylä tuntuu jo kodilta, ja Tuomiokirkon ohi jokirantaan pyöräillessä en haluaisi olla missään muualla.

Ehkäpä syyskuun suurin stressinaihe on ollut pääainevalintani. Kirjallisuusaineet (kotimainen kirjallisuus ja yleinen kirjallisuustiede) muodostivat Turun yliopistossa nyt ensimmäistä kertaa yhteisen hakukohteen, mutta pääainevalinta tulee tehdä jo 10.10. mennessä. Itseänihän kiinnostavat molemmat ja monta kertaa olen viime viikkoina aineiden välillä vatvonut. Tällä hetkellä kompassineula osoittaa hyvin vahvasti kotimaiseen. Valinta on kohdallani ehkä hiukan yllättävä (myös allekirjoittaneelle itselleen) jos lukemistoani katsoo, mutta tällä hetkellä se tuntuu monestakin syystä hyvältä ratkaisulta ja taidan loppujen lopuksi mennä hiukan vaiston varassa.

Viime viikonloppuna (teknisesti lokakuun puolella mutta olkoon) vietettiin myös Turun kirjamessuja, missä pyörähdin lauantaina. Tavoitteestani ostaa kirjoja hillitysti (Helsingin kirjamessutkin ovat tulossa, siellä nähdään!) ei tullut oikeastaan mitään, mutta oli sen arvoista. Messupäivä oli täynnä hulinaa ja vietin suurimman osan ajastani tuhlaamalla rahaa, joten sen kummempaa messubloggausta ei ole tulossa. Kohokohtia olivat kuitenkin Jari Tervon signeeraus (ja vieressä istuva Laila Hirvisaari), blackout poetry Vaski-kirjastojen pisteellä, Muusan (kotimaisen kirjallisuuden ainejärjestö) seminaari, se kun Sauli Niinistö käveli ohitseni ja Tardis sekä David Tennant -pahvinukke.

Ei, en pidä pahvinukkea kädestä.

syyskuun luetut

Homeros: Odysseia

Yhteensä: 1 kirja / 308 sivua

Eeppinen lukujumi teki tuhoaan syyskuussa ja saldoksi tuli säälittävästi vain yksi kirja. Odysseia oli kuitenkin kaikinpuolin mainio, kiinnostava ja hauskakin. Lokakuussa olen onneksi lukenut jo kaksi kirjaa, joten suunta on vain ylöspäin.

Lokakuussa minua odottaa kauhea kasa opintojen puolesta luettavia kirjoja, joten en tiedä miten muulle lukemiselle jää aikaa. Toivottavasti sillekin! Vähintäänkin toivoisin saavani rästibloggauksia tehtyä, niitä kun on ihan kesältä saakka...

Tässä se mainitsemani messusaalis...

Tällaista tänään, toivottavasti nähdään taas pian uusien bloggauksien merkeissä!

torstai 22. syyskuuta 2016

Kerstin Gier - Liitto

Liitto on kolmas osa Unien kirjat -trilogiassa, joten tämä bloggaus sisältää juonipaljastuksia edellisistä osista.

Livin unet ovat käymässä yhä vaarallisemmiksi, ja poikaystävä Henryn kanssakin olisi selviteltävää. Jotenkin on päädytty siihen, että Henry luulee Livin olevan valtavan kokenut elämän kaikilla osa-alueilla, vaikka asia ei ole ollenkaan niin. Kotirintamalla tapahtuu myös: Livin äiti on menossa uusiin naimisiin, mikä aiheuttaa kaikenlaista päänvaivaa.  Kaiken lisäksi kostoa janoava Arthur ei aiheuta vahinkoa enää vain öisin vaan hän on keksinyt tavan kontrolloida ihmisiä myös unimaailman ulkopuolella. Livillä on todellakin kädet täynnä töitä, kun hän yrittää pysyä hengissä niin todellisessa kuin unimaailmassa.

Tutustuin Kerstin Gierin kirjoihin joitakin vuosia sitten hänen Rakkaus ei katso aikaa -trilogiansa kautta. Pidin lukemastani, mutta vielä enemmän nappasi kirjailijan uudempi Unien kirjat -trilogia, jonka kaksi ensimmäistä osaa luin syksyllä. Trilogian päättävä Liitto ilmestyi kesäkuussa, ja saatuani kirjan kirjastosta oli aika saattaa sarja päätökseen.

Kaiken kaikkiaan Liitto päättää trilogian onnistuneesti. Teos on tuttuun Gierin tyyliin nappaava, hauska ja nopealukuinen. Olen muistaakseni lukenut jokaisen Unien kirjat -trilogian osan yhdessä päivässä, eikä Liitto ollut poikkeus. Halusin teosta lukiessani saada Goodreadsin lukuhaasteeni kiinni, eikä Gier onneksi pettänyt vaan sivut kääntyivät jälleen nopeassa tahdissa. Luen nykyään suuren osan lukemastani nuortenkirjallisuudesta englanniksi, joten kenties myös siitä syystä suomeksi luettu Liitto tuntui niin kovin nopealukuiselta.

Unien kirjat -trilogian vahvuus on mielestäni ollut sen hauskuudessa. Mikään maailmaa mullistava trilogia ei ole kyseessä, mutta Gier kirjoittaa juuri sopivan hulvatonta ja höttöistä nuortenfantasiaa.  Viihdearvo on taattu ja lukujumeista ei ole tietoakaan. Trilogian ensimmäinen osa, Lupaus, on ehdottomasti hilpeimpiä lukukokemuksia kenties koskaan, mutta Liitto ei mielestäni ollut samalla tasolla. Tiedä sitten johtuiko muistakin syistä, mutta ääneen en kirjan parissa nauranut, vaan välillä Livin hölmöily jopa ärsytti.

Edelliseen osaan verrattuna ihmissuhdedraamaa oli Liitossa onneksi vähän. Sen sijaan Gier keskittyy viemään trilogiansa päätökseen ja onnistuukin siinä hyvin. Itse pahis ja varsinainen konflikti eivät kuitenkaan pahemmin herättäneet kiinnostusta joten Liitto jäi vähän laimeaksi lukukokemukseksi. Asiaan saattaa vaikuttaa myös pitkä tauko edellisen osan lukemisesta, sillä sarjan tapahtumat ja henkilöt olivat muistissa verrattain huonosti enkä oikein päässyt tunnelmaan. Liitto on kuitenkin onnistunut päätösosa.

Arvosana: ♣♣♣

Teos: Liitto
Alkuperäisteos: Silber - Das dritte Buch der Träume
Kirjailija: Kerstin Gier
Kääntäjä: Heli Naski
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2016 (alkuperäisteos 2015)
Sivuja: 387
Luettavaksi: kirjastolaina

perjantai 9. syyskuuta 2016

Elokuun kooste

Huhhuh, jälleen yksi hiljainen blogikuukausi takana... Elokuu ei ollut bloggaamisen tai lukemisen kuukausi, mutta paljon muuta tapahtui.

Elokuussa sain kesätyöurakan päätökseen, muutin Turkuun ja aloitin yliopisto-opinnot. Etenkin viimeiset kolmisen viikkoa on ollut yhtä hulabaloota kun olen yrittänyt ottaa selvää siitä, miten yliopisto toimii, selvitä kursseille, tutustua uusiin opiskelukavereihin, ikävöinyt välillä Tampereelle ja yrittänyt siinä sivussa alkaa myös opiskella. Myös kaikkialla jylläävä (tai siltä ainakin tuntuu) syysflunssa saapui vieraisille, mutta kaatoi bloggaajan sängyn pohjalle onneksi vain yhdeksi päiväksi. Kaunokirjallisuuden lukeminen on siis jäänyt vähälle, mutta eiköhän se tästä vielä. Kirjallisuuden opiskelijan kun on jotain ihan koulunkin puolesta luettava!

 elokuun luetut

John Tiffany, Jack Thorne, J.K. Rowling: Harry Potter and the Cursed Child (Harry Potter, #8)
Maggie Stiefvater: The Raven King (The Raven Cycle, #4) (bloggaus tulossa)
Patrick Ness: The Knife of Never Letting Go (Chaos Walking, #1)  (linkki vanhaan bloggaukseen)

Yhteensä: 3 kirjaa / 1247 sivua

Elokuun alussa sain näppeihini kauan odotetun Harry Potter and the Cursed Child -näytelmäkäsikirjoituksen. Näytelmä menestyy hyvin, mutta kirja on jakanut mielipiteitä ja syystäkin. Itselleni kirja oli heikohkoa keskitasoa  – sillä oli hetkensä, mutta myös negatiivisia puolia ja olisin toivonut muutamaan paikkaan erilaista ratkaisua. Tarkempia tuntojani palaan varmasti ruotimaan bloggauksen muodossa. Maggie Stiefvaterin The Raven King taas oli onnistunut päätösosa The Raven Cycle -sarjalle ja jään innolla odottamaan myös Stiefvaterin seuraavia teoksia. Loppukuusta paikkasin lukujumiani parin vuoden takaisella suosikilla eikä Patrick Nessin The Knife of Never Letting Go onneksi pettänyt toisellakaan kertaa.

Syyskuussa lukupinoon toivon mukaan päätyy ainakin Odysseia, Kuningas Oidipus, Jumalainen näytelmä ja muutama muu opintoja varten luettava teos. Saa nähdä kuinka minun vielä käy... Blogihiljaisuus saattaa jatkua, mutta toivottavasti saisin taas luku- ja bloggausrytmin päälle. Tällä hetkellä ajatuksissa on kuitenkin miljoona muutakin asiaa, jotka on pakko priorisoida blogin edelle. Toivon mukaan palailen tänne pian, mutta viimeistään syyskuun koosteessa. :D

Uusi koti ja uusi hylly. ♥

lauantai 6. elokuuta 2016

Heinäkuun kooste

Kesäkuun koosteessa lupailin lukemisen ja bloggaamisen suhteen enemmän aktiivisuutta, mutta se jäi osittain haaveeksi. Kuukauden kooste ei ainakaan saavu ajallaan...

Heinäkuu oli varsin kiireinen kuukausi. Tein töissä kuusipäiväistä viikkoa melkein koko kuukauden, etsin Turusta asuntoa ja yritin ehtiä rentoutuakin jossain välissä. Työ tuntui välillä vievän kaiken energian ja lukemisen sijasta päädyin usein katsomaan Gilmoren tyttöjä. (Enää viimeinen kausi jäljellä, nyyh!) Asuntoasiatkin järjestyivät ja perjantai ja lauantai kuluivat muuttopuuhissa. Toistaiseksi palasin vielä Tampereelle töiden perässä, mutta varmaan jo viikon päästä palailen viemään lisää tavaroita ja kuun lopussa tulen jäädäkseni. Jännittäviä aikoja!

heinäkuun luetut

Janne Teller: Samantekevää
J.K. Rowling: Harry Potter and the Prisoner of Azkaban (Harry Potter, #3) (uusinta, linkki vanhaan bloggaukseen)
Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus (bloggaus tulossa)
David Levithan: Boy Meets Boy (bloggaus tulossa)
Melina Marchetta: Jellicoe Road
Kerstin Gier: Liitto (Unien kirjat, #3)

Yhteensä: 6 kirjaa / 2158 sivua

-Viisi omasta hyllystä / yksi kirjastolaina 
-Yksi uudelleen luettu
-Kolme englanniksi / kolme suomeksi
-Ei kotimaisia

Heinäkuu oli kuin olikin vuoden parhaita lukukuukausia. Sain viimein selätettyä Dostojevskin raskaan klassikon, ja vaikka lukukokemus oli ajoittain todella tuskainen olen iloinen, että kirja tuli luetuksi. Janne Tellerin Samantekevää oli pienestä sivumäärästään huolimatta hurja teos ja Harry Potter aina loistavaa luettavaa. Levithan ei pettänyt ja Kerstin Gierin Liitto saattoi Unien kirjat -trilogian onnistuneesti päätökseen. Kuukauden parhaaksi nousi kuitenkin Melina Marchettan Jellicoe Road. Koukuttava, vangitseva, surullinen ja toiveikas teos, jota rakastin aivan kuin aiemmin lukemaani Marchettan The Lumatere Chronicles -trilogiaa.

Heinäkuu olikin mukava lukukuukausi ja sain myös viimein Goodreadsin lukuhaasteeni kiinni oltuani jäljessä varmaankin maaliskuusta saakka. Aktiivisuuspuuska ei aivan ehtinyt blogiin saakka, joskin sain kesäkuun rästibloggaukset tehtyä. Kenties elokuussa ehdin heinäkuun bloggauksiin.

Millainen oli sinun heinäkuusi?