tiistai 28. toukokuuta 2013

Mary Hoffman - Laivojen kaupunki

Stravaganza, #5 


Rinnakkaismaailmoista ja stravaganttien veljeskunnata kertovan sarjan huikean jännittävä viides osa. 

16-vuotias Isabel tuntee jäävänsä kaikessa kymmenen minuuttia vanhemman veljensä varjoon. Asiat kuitenkin muuttuvat, kun Isabel eräänä päivänä löytää Barnsburyn lukion lattialla lojuvan puanisen samettipussukann täynnä hopean värisiä mosaiikkipaloja. Taidehistoriasta kiinnostunut Isabel ajattelee heti Ravennaa, mosaiikeistaan tunnettua Italialasikaupunkia. Hänen hämmästyksensä onkin suuri, kun hän yllättäen löytää itsensä Classesta, erehdyttävästi Ravennaa muistuttavasta renessanssiajan kaupunkivaltiosta. 
  Taliassa idän suurvalta on kokoamassa laivastoa Bellezzaa ja sen liittolaiskaupunkeja vastaan. On hyvä syy uskoa, että Bellezzan vanhoilla vihollisilla di Chimiceillä on näppinsä pelissä. Suuri meritaistelu häämöttää horisontissa, ja stravaganttien veljeskunnan apua kaivatan taas kipeästi...

Laivojen kaupunki jatkaa stravaganteista kertovaa sarjaa tutulla kaavalla. Itsensä epävarmaksi tunteva nuori Barnsburyn koulusta löytää renessanssityylisen esineen, talismaanin, ja päätyy Taliaan, rinnakkaismaailmaan joka vastaa meidän Italiaamme 1500- luvulla. Hän saa tietää olevansa stravagantti, maailmojen välinen matkaaja, jolle on määrätty tärkeä tehtävä.

Juonellisesti Laivojen kaupunki ei liiemmin poikkea sarjan aikaisemmista osista. Isabel tuntee jäävänsä kaikessa kaksoisveljensä Charlien varjoon. Hän kuitenkin päätyy Taliaan ja elämänmuutos on valmis. Vaikka alkuasetelma ei päätä huimaa, juoneen oli kuitenkin kätketty muutama yllättävä käänne ja minä tuhkimotarinoiden ja onnellisten loppujen rakastajana katsoin asioita vähän sormien välistä.

Juonta enemmän Stravaganza sarjassa kolahtaakin renessansiajan Italia ja Talia. Näiden kahden rinnakkaismaailman välille on punottu jännittäviä eroja, kuten se, että Taliassa hopea on arvokkaampaa kuin kulta. Lisäksi jokaisella Italian kaupungilla on Talialainen vastineensa, esim. Bellezza vastaa Venetsiaa. Laivojen kaupungissa isossa osassa on Classen kaupunki, sekoitus Italian Ravennaa ja Classea.

Hahmona Isabel ei oikein säväyttänyt. Pelkkä veljen kadehtiminen ei ihan riittänyt tuomaan häneen syvyyttä. Omia suosikkejani olivatkin enemmän Taliassa Luciano ja nykyajassa Nicholas. Laivojen kaupungissa saavat osansa myös edellisistä kirjoista tutut hahmot molemmista maailmoista. Yksi asia josta sarjassa tykkään, onkin eräänlainen päähenkilöiden kierrätys. Jokainen stravagantti on päähenkilönä yhdessä kirjassa, mutta esiintyy seuraavissa kirjoissa sivuhenkilönä. Muutenkin edellisten kirjojen tapahtumat nivoutuvat tarinaan kivasti, ja koko stravagointi selitetään niin perusteellisesti, että sarjan voisi melkein aloittaa tästäkin kirjasta. Suostittelen silti lukemaan ensimmäiset osat ennen tätä.

Laivojen kaupunki oli viihdyttävää luettavaa, joka piti otteessaan myös toisella lukukerralla. Siltikään se ei ole sarjan paras osa, kaksi ensimmäistä: Naamioiden kaupunki ja Tähtien kaupunki peittoavat tämän mennen tullen.

Arvosana: ♣♣♣♣

lauantai 25. toukokuuta 2013

Kerstin Gier - Rubiininpuna

Rakkaus ei katso aikaa, #1

ROMANTTINEN AIKAMATKASEIKKAILU ALKAA

Gwendolyn on tuiki tavallinen 16-vuotias lontoolaistyttö, mutta hänen perhetaustansa on jotain aivan muuta. Joillakin Gwenin sukulaisista on aikamatkaajan geeni, ja hänen sukupolvessaan geeni on hänen nirppanokkaisella serkullaan Charlottella. Koko suku odottaa herkeämättä, koska Charlotten ensimmäinen matka menneisyyteen koittaa. Gwendolynin elämä on tarkoin vartioidun Charlotten rinnalla melko tavallista, kunnes hän yhtenä päivänä saa huimauskohtauksen  ja hetken päästä huomaa olevansa entisaikojen Lontoossa. Aikamatkageeni onkin piillyt Gwendolynin perimässä! 

Osa kateellisista sukulaisista ei tahdo uskoa, että Gwendolyn on valittu osaksi vuosisataista kohtalonyhteyttä, kahdentoista jalokiven ketjua, mutta yhtä kaikki häntä aletaan salaisen veljeskunnan toimesta valmistella tuleviin aikamatkoihin, joilla hän täyttää mystistä tehtävää ikätoverinsa, samaista aikamatkageeniä kantavan komean, mutta raivostuttavan Gideonin kanssa. 

Päätin nyt sitten tarttua uudestaankin tähän kirjaan. (Oikeastaan luen lähes kaiken kahteen kertaan...). En muistanut tästä oikeastaan mitään muuta, kuin positiivisen yllätyksen tunteen kuultuani aika paljonkin parjausta. Ja kyllähän Rubiininpuna viihdytti toisellakin lukukerralla.

Gwendolyn on aina tiennyt, että hänen serkkunsa Charlotte on tuleva aikamatkaaja. Koska puoli sukua muistuttaa tästä joka hetki, ei hänen mieleensä ole tullut edes epäillä muuta. Kun sitten käy ilmi, että Gwendolyn on aikamatkaaja Charlotten sijaan, suvun salaisuudet alkavat paljastua...

Tämä oli taas niitä näppeihin liimautuvia kirjoja. Vaikka minulla olikin hämärä muistikuva tapahtumista, lukemista oli mahdotton lopettaa. Koko ajan paljastui uusia asioita aikamatkaajista ja Gwenin menneisyydestä. Tomerana tyttönä Gwen selvitti niitä myös itse.

Rubiininpuna sisälsi läjäpäin ihatuttavia hahmoja. Gwen itse on sisukas ja omapäinen, mutta myös epävarma ja tottunut jäämään Charlotten varjoon. Hänellä on ihana ystävä Leslie, jonka heitoille naureskeli kerran jos toisenkin. Gideon on niin ikään hurmaavan itserakas komistus.

Rubiininpunasta jäi oikein mukava fiilis, ja odotus heinäkuussa ilmestyvää toista osaa (Safiirinsini) kohtaan vain kasvoivat.

Arvosana: ♣♣♣♣

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Moira Young - Julma maa

Dust Lands, #1


Palkitun kirjailijan hieno toiminnallinen seikkailutrilogia vetoaa Nälkäpelinsä jo lukeneihin.
Saban maailmassa ei ole lakeja eikä sitovia sääntöjä. Kun hänen kaksosveljensä siepataan kotitilalta, sisaren polkua viitoittaa vain kosto. Matkallaan läpi tuhoutuneen ja vahvimman lakia noudattavan yhteiskunnan Saba kohtaa sekä vihollisia että ystäviä. Mutta voiko Saba luottaa edes mieheen, joka pelastaa hänen henkensä? Rujossa yhteiskunnassa rakkaus on lopulta ainoa voima, joka ajaa ihmistä eteenpäin.
Yksikään sydän ei lyö yksin. Paetakseen hänen on taisteltava. Selviytyäkseen hänen on taisteltava.


No niin. Tätä on verrattu Nälkäpeliin, joka jo itsessään asettaa aika kovat paineet kirjalle kuin kirjalle. Ihan Nälkäpelien veroinen tämä ei mielestänui ollut, mutta kelpo kirja silti. Erittäin hyvä.

Saba on elänyt koko elämänsä Hopeajärven rannalla yhdessä isänsä, kaksoisveljensä Lughin ja pikkusiskonsa Emmin kanssa. Lugh on Saban elämän keskipiste, ja kun salaperäiset miehet sieppaavat veljen Saban silmien edessä, tyttö vannoo löytävänsä Lughin uudelleen. Niin tehdäkseen hänen täytyy jättää kotinsa ja lähteä vaaralliselle matkalle halki kuivan ja julman maan.

Julma maa maalaa eteemme jälleen yhden erilaisen tulevaisuuden kuvan. Tällä kertaa kyseessä ei ole ihan kepeä juttu, josta osittain varmaan juontaa juurensa vertaus Nälkäpeliin. Miljöö on etupäässä kuivaa aavikkoa, ja jonkinlainen ekokatastrofin on selvästi koettu. Säännöllisin väliajoin puhutaan myös romuttajista, jotka tulkitsin meidän sukupolveksemme. Ei liene epäselvää mitä olemme romuttaneet.

Veljen etsintä ei ole helppoa, ja Saba onkin uskomattoman sisukas tyttö. Hän ei luovuta mistään. Samalla hän on kuitenkin juro ja äksy, eikä tottunut johtamaan. Lugh on ollut se, joka tekee päätökset. Julma maa  onkin myös kehityskertomus. Saban on kasvettava ja muututtava saadakseen veljensä takaisin. Saban ainoa pehmeä puoli onkin hänen veljessään. Sisar palvoo veljeään, ja siksi en oikeastaan pitänyt Lughista. Hänestä sai ärsyttävän täydellisen vaikutelman.

Sen sijaan omaksi suosikiksi nousi Jack, miespäähenkilö josta Saba saa apua matkalla. Häneltä satelee hauskoja heittoja, ja poika onkin Sabaa kaukonäköisempi, mitä tulee ihmisiin.

Yksi Julman maan erikoisia piirteitä oli puhekielisyys. Kirjasta puuttuivat myös kaikenlaiset lainausmerkit. Aluksi tämä häiritsi, mutta n. 30 sivun jälkeen tämä alkoi tuntua jo luonnolliselta.

Julma maa ei päästä otteestaan ja varsinkin loppupuolellaa sivut kääntyivät nopeaa tahtia.  Jos loputkin osat suomennetaan, luen ne ehdottomasti.

Arvosana: ♣♣♣♣

lauantai 18. toukokuuta 2013

Annukka Salama - Käärmeenlumooja

Faunoidit, #1

”Se skeittasi kuin joku Tony fucking Hawk.”
Oletko koskaan miettinyt miltä tuntuisi, jos puolet kyvyistäsi tulisi satunnaisesti valitulta eläimeltä? Unna on ketterä kuin orava. Hän putoaa aina jaloilleen, kiipeää puuhun vaikka takaperin ja heittää skeittilaudalla henkeäsalpaavia voltteja. Unna on luullut olevansa ainoa laatuaan, kunnes skeittaa itsensä salaperäisen Rufuksen jengiin. Synkänkomea poika ottaa Unnan suojelukseensa, mutta tuo yhteisöllisyyden lisäksi tämän elämään kasan hallitsemattomia riskejä. Toiset niistä ovat suloisia kuin suudelma, toiset tappavia kuin metsästäjän luoti.
Käärmeenlumooja on faunoideista kertovan sarjan villin tyylikäs avausosa, joka yhdistää yliluonnollisia aineksia ja leiskuvaa intohimoa poikkeuksellisen vetävällä otteella. Annukka Salama (s. 1980) on tamperelainen nuorten- ja lastenkulttuurin moniosaaja. Käärmeenlumooja on hänen esikoisromaaninsa.

Viime aikoina on tullut lueskeltuja uudestaan paljon vanhoja tuttavuuksia, vaikka minua odottaisi ihanan iso pino uutuuskirjoja ja toinen pino pitkään lukulistalla olleita. No, minun on tarkoitus nauttia lukemisesta eikä pakottaa itseäni siihen! Käärmeenlumooja oli siis näitä uudelleen luettavaksi päätyneitä.

Käärmeelumooja lumosi minut myös toisella lukukerralla. Faunoidit ovat kiehtovaa sakkia ja huomioon on otettu myös voimaeläinten huonot puolet. Oravan ketteryys on kiva ominaisuus, mutta entäpä jos voimaeläin olisi koala ja nukkuosit 20 tuntia päivässä? Tai sinulla olisi norsun muisti, jolloin et voisi unohtaa edes mukavai asioita, saati sitten ikäviä. Vaikka hetken aikaa mietinkin kuumeisesti omaa mikä minun voimaeläimeni olisi, päädyin siihen, ettei sitä ole. Ja edellä mainitut seikat huomioon ottaen olen ihan iloinen.

Kirja lähtee käyntiin heti, eikä tylsiä paikkoja muutenkaan ole. Unna tempautuu mukaan Rufuksen faunoidijengiin, eikä ongelmilta vältytä. Mutta ei myöskään hauskanpidolta. K2:sen jengi on hervotonta porukkaa ja Salaman puhekielinen dialogi mahtavaa luettavaa. Sanat stellerin merilehmä ja treeseksuaali kerovat jo varmaan kaiken oleellisen. Naurun pyrskähdyksiltä ei vältytä!

Käärmeenlumooja ei sisällä suurta kuviota, tai uhkaavaa tulevaisuutta. Faunoideja tappavat metsästäjät ovat uhka, mutta etupäässä kirja keskittyy kuvaamaan Unnan pääsyä sisään faunoidien maailmaan, sekä tietysti suhdetta Rufukseen. Salaisuuksia silti on, ja osa jää kutkuttavasti auki. Onneksi seuraava osa, Piraijakuiskaaja ilmestyy heinäkuussa.

Arvosana: ♣♣♣♣

perjantai 17. toukokuuta 2013

Diana Wynne Jones - Liikkuva linna

Liikkuva linna, #1

Menestys kirjana ja elokuvana!

Hattukaupan Sophie on Hatterin kolmesta sisaresta vanhin, ja kohtalon mukaan hänen on turha toivoa menestystä elämässään. Eräänä päivänä kauppaan ilmestyy mahtava Erämaan noita, joka sanoo antavansa Sophielle opetuksen ja loihtii hänet vanhaksi eukoksi. Sophie jättää työnsä, rupeaa keppikiertolaiseksi ja hakee viluissaan yösijaa kaupungin laidalle ilmestyneestä liikkuvasta linnasta. Sen valtiaan, velho Howlin, huhutaan syövän nuorten tyttöjen sydämiä, mutta mitäpä pelättävää vanhalla Sophiella muka olisi?

Linnaa liikuttaa tulidemoni Calcifer, joka tarjoaa viekkaasti apuaan loitsun purkamisessa. Sophie lupaa vuorostaan vapauttaa tulidemonin Howlin kanssa solmitusta sopimuksesta. Samalla kun siivooja-Sophie tutustuu linnaan ja sen salaperäisen oven takaisiin paikkoihin, hän joutuu kallistamaan korvansa myös levottoman sydämensä sanomalle. Kauanko turhamainen nuori velho sietää nurkkiaan nuuskivaa omapäistä taloudenhoitajaansa?


Luin tämän kirjan joskus vuosia sitten ja tänään kirjastossa päätin tarttua tähän uudelleen. Olen nimittäin viime aikoina lukenut Jonesin Chrestomancin maailmat -sarjaa, johon suoraan sanottuna rakastuin. Nyt oli siis oiva aika virkistää muistojani tästäkin kirjasta ja katsoa, mitä siitä  tällä kertaa tykkäsisin.

Ja minähän tykkäsin paljon.

Jo pelkästään Liikkuvan linnan alkuasetelma on kiehtova. Maa, jossa Jonesia lainaten; seitsemän peninkulman saappaat ja näkymättömyysviitat ovat totta. Silti näkymättömyysviittojakin kiehtovampi asia oli tuo vanhimman sisaruksen "kirous". Kaikkihan me tiedämme, että saduissa nuorin sisaruksista on aina se kaunein ja paras. Liikkuvan linnan päähenkilönä onkin Sophie, joka vanhimpana sisaruksena uskoo olevansa tuomittu epäonnistumaan.

Sophie raataa pitkiä päiviä hattukaupassa, kun paha Erämaan noita saapuu, ja muuttaa hänet vanhaksi mummoksi. Sophie päätyy velho Howlin liikkuvaan linnaan, ja tekee sopimuksen tulidemoni Calciferin kanssa. Sophie vapauttaa Calciferin Howlin kanssa solmitusta sopimuksesta ja Calcifer koittaa purkaa Sophien kirouksen.

Liikkuvasta linnasta tekee erilaisen jo se, että päähenkilönä on vanha nainen. Sophie onkin ihastuttava, sisukas ja hauska henkilö, kirjan parasta antia. Myös velho Howl hurmaa täydellisillä marttyrin taidoillaan ja turhamaisudellaan.

Liikkuva linna on kirjoja, jotka luetaan lähes yhdeltä istumalta. Humoristisesti kirjoitettu teos lumoaa paitsi kielellään, myös juonellaan.

Muistan vieläkin kuinka hämmentynyt olin luettuani tämän ensimmäisen kerran. Lopun juonikuvio tuntui mahdottoman sekavalta ja olihan se sitä myös toisellakin kerralla. Nyt onnistuin kuitenkin rakentamaan uusien ja vanhojen tietojen pohjalta varsin ehjän kuvan siitä, mitä tässä nyt lopulta tapahtuikaan.

Suosittelen tätä siis ehdottomasti, täytynee uudelleen lukea myös seuraavat osat Leijuva linna  ja Rönsyilevä talo.

Arvosana: ♣♣♣♣♣

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Sonja Kinnunen - Jääsielu


Kuningas pelkää henkensä puolesta. Jääsieluksi kutsuttu murhaaja on tappanut jo satoja ihmisiä, aina miehiä. Kuninkaalla on syytäkin uskoa Jääsielun julmiin aikeisiin, koska se on hänen omaa lihaa ja vertaan. Taitavin palkkamurhaajista on Sebastian Eckhel. Hänen tarvitsisi vain etsiä kaltaisensa, toinen tunteeton tappaja, ja työntää miekka hänen sydämeensä muhkeaa palkkiota vastaan. Tehtävä kuulostaa helpolta, Jääsieluksi sopivia ehdokkaita ei ole kuin kourallinen. Mutta tehtävän suorittamista vaikeuttaa se, että Sebastianin oma sielu ei ole jäätä... 
Jääsielun uskomattoman koukuttavan tarinan tekee vielä uskomattomammaksi se, että keravalainen Sonja Kinnunen on kirjoittanut sen vain 15-vuotiaana. Hän vie lukijan keskiajalle Hallstattin kylään ja maalaa niin todentuntuisen kuvan Rennereiden majatalosta, käsityöläisistä, kalastajista, metsässä asuvasta parantajasta ja kauniista Viennasta, että lukijan on pakko liittyä Sebastianin seuraan etsimään todellista Jääsielua.

Tämän luettua tuli kyllä hieman epätoivoinen olo. Kun joku toinen 15-vuotias kirjoittaa noin hyvin, tuntuu ettei itse osaa mitään. No, ehkä tästä selvitään. :)

Jääsielu kertoo jännittävän tarinan keskiaikaisesta palkkamurhaajasta joka saa tehtäväkseen tappaa toisen tunteettoman murhaajan. Hän ei kuitenkaan ole varma tämän henkillöllisyydestä.
Jääsielu oli tosiaankin koukuttava kirja. Oli aina luettava vielä se kuuluisa "yksi" luku. Tarina ei päästänyt otteestaan ja kaiken aikaa sai pelätä suosikkihahmojensa puolesta. Kirjaa huomasikin lukevansa kuin dekkaria, koko ajan koitti arvata murhaajaa ja lopulta huomasikin olevansa täysin väärässä.

Alusta asti oli myös selvää, että kirjaan olisi kytketty jonkinlainen rakkaustarina. Sebastian on tappanut lähes koko ikänsä, mutta hänen sielunsa olekaan vielä täysin jäässä. Erityisesti kirjassa koskettivat herkästi kirjoitetut pohdinnat kostosta ja rakkaudesta.

Välillä kirjasta paistoi kirjoittajan nuori ikä, mutta yleisesti sitä pikemminkin hämmästeli kuvailun aitoutta, kuin takertui johokin pieneen kökköyteen.

Jääsielu jätti jälkeensä hiukan kumman tunnelman. Kirjan suorastaan hotkaisi ja se loppui äkkiä. Loppu ei myöskään ollut ihan toivomani lainen, mutta ei silti todellakaan lässähtänyt. Tältä kirjailijalta olisin kiinnostunut lukemaan lisääkin, etenkin jatkoa Sebastianin tarinaan...

Arvosana: ♣♣♣♣

tiistai 14. toukokuuta 2013

Ally Condie - Perillä

Tarkoitettu, #3

Onnistuuko kansannousu murtamaan Yhteiskunnan vallan?
Jätettyään Yhteiskunnan ja etsittyään epätoivoisesti niin kapinallisia kuin toisiaankin Cassia ja Ky ovat vihdoin löytäneet hakemansa. Hintana on kuitenkin jälleen menetys. Ky jää kansannousun piiriin, mutta Cassia määrätään palaamaan Yhteiskuntaan ja työskentelemään sieltä käsin vastarinnan puolesta. Mikään ei kuitenkaan ole ennustettavissa. Pian kansannousu virallisesti alkaa ja muuttaa kaiken. Löytävätkö Cassia ja Ky toisensa uudelleen, vai onko Cassian kohtalona kaiken jälkeen sittenkin Xander?
Ally Condie on kirjoittanut vangitsevan tarinan tulevaisuuden yhteiskunnasta, vapaudenkaipuusta ja kielletystä rakkaudesta. Trilogiassa on samastuttavat, koskettavat päähenkilöt sekä kaunis sanoihin ja kirjoittamiseen liittyvä ulottuvuus.

Tämä kirja oli kanssa niitä jotka on pakko ostaa. Kuten jo aikaisemmassa postauksessa mainitsin, koska omistan myös aikaisemmat osat, Tarkoitettu ja Rajalla oli tämäkin ostettava.

Perillä lopettaa todella ansiokkaasti kauniin ja herkän trilogian tulevaisuuden maailmasta, ollen sarjan paras osa. Cassia, Ky ja Xander ovat kulkeneet pitkän matkan jonka aikana jokainen on muuttunut ja kasvanut. Nyt selviää onnistuuko kansannousu aikeissaan murtaa Yhteiskunta, ja onko se lopulta edes parempi vaihtoehto.

Perillä-kirjassa kertojahahmona on edellisistä kirjoista tuttujen Cassian ja Kyn lisäksi myös Xander. Tämä istui kirjaan hyvin ja Xanderin osuudet olivatkin minusta ne mielenkiintoisimmat. Olen tosin aina pitänyt tästä hahmosta enemmän kuin Kystä joka on toinen Cassian sulhaskandidaateista.

Juoni ei irroita otettaan kun pääsee vauhtiin ja Perillä selvittää paitsi uudet ongelmat, myös jo Tarkoitetussa esiin tulleet mysteerit. Ja mitä parhainta, uskottavasti. Loppu olikin mielestäni loistava, se ei lässähtänyt millään tavalla ja kirjan saattoi laskea käsistään tyytyväisenä. Tämä on loppu.

Se mikä Condiessa iskee minuun juonta ja hahmoja enemmän on silti kirjan kieli. Se soljuu eteen päin kauniina ja oivaltavana, kirjailija oikeasti ajattelee ja herättää ajatuksia.

Lukunäyte sivulta 443:

"Kirjoittaminen, maalaminen, laulaminen - niillä ei pysäytetä mitään. Niillä ei seisauteta kuolemaa. Mutta ehkä niiden avulla voi saada hiljaisuuden kuoleman askelten välissä kuulostamaan, näyttämään ja tuntumaan kauniilta, ehkä niiden avulla voi tehdä odottamisen tilasta sellaisen, jossa voi viipyä pelkäämättä. Me kaikki saatamme toinen toistamme kohti kuolemaa, ja matka sinne, askel askeleelta, on meidän elämämme."

Tuo oli ehdoton lempikohtani kirjassa, sen luin monta kertaa!

Arvosana: ♣♣♣♣

maanantai 13. toukokuuta 2013

Veronica Rossi - Halki ikiyön

Paljaan taivaan alla, #2

Paljaan taivaan alla -teos tutustutti dystopiafanit virtuaalimaailmoissa eläneeseen Ariaan ja luonnon armoilla kasvaneeseen Perryyn. Aika ja välimatka eivät erottaneet kaksikkoa, mutta maailma heidän ympärillään on muuttunut. Perryn asema vuorovetisten veriherrana on haastava ja heimonsuhtautuminen Arian menneisyyteen avoimen vihamielinen.
Pahenevat eetterimyrskyt kiristävät tunnelmaa, ja tunteiden ja velvollisuuksien repimät rakastavaiset ajautuvat myrskynsilmään. Heidän yllätyksellinen kohtaamisensa punoi kerran kaksi täydellisen erilaista tarinaa yhteen. Aria huomaa pelkäävänsä, että tällä kertaa ainoa tapa pelastaa sekä itsensä että Perry on purkaa tuo side lopullisesti.

Tätä kirjaa tuli kyllä odotettua! Odotuksesta huolimatta bongasin sen sattumalta kirjakaupan hyllyltä ja pitihän se sitten napata mukaan. Helalomalla syvennyinkin sitten tähän enkä pettynyt.

Halki ikiyön jatkaa Arian ja Perry tarinaa suoraan siitä mihin se jäi. Nyt heidän rakkautensa välissä on Perryn haastava asema vuorovetisten veriherrana, vuorovetiset näes suhtautuvat Ariaan vihamielisesti. Ariasta alkaa tuntua, että ainoa mahdollisuus on jättää Perry. Osansa tarinassa saavat myös edellisestä kirjasta tuttu Roar ja Perryn sisko Liv.

Suoraan sanottuna pelkäsin kirjan lukemista. Ensimmäinen osa nousi yhdeksi suosikkikirjakseni ja olen liian monesti huomannut trilogian toiset osat paljon huonommiksi kuin ensimmäiset. Aivan yhtä hyvä kuin edeltävä tämä ei ollut, mutta ei todellakaan huono. Kirjassa oli jonkin verran inhoamaani toisen osan kuviota, "He saivat toisensa mutta nyt toinen jättää toisen pakon edessä", mutta onneksi sekin oli siedettävää.

Suosikkihahmokseni nousi edellisen kirjan tavoin Roar, Perryn paras ystävä, vallaton kuulija. Hänessä on asennetta. Perrystä aloin pitää enemmän kuin edellisessä kirjassa. Ariasta tuskin suosikkia koskaan tulee, mutta pidän hänestäkin päähenkilöksi poikkeuksellisen paljon.

Tätiäni lainaten joka muutaman sivun selaili, huumori ei tässä kukoista. Muutama sutkaus löytyy ja se on siinä. Sen sijaan Halki ikiyön on haikeampaa ja välillä jopa surullistakin luettavaa.

Juoni piti otteessaan koko ajan ja lopussa luotiin jälleen uusi kutkuttavan jännittävä asetelma viimeistä kirjaa varten. Tämä sarja on tullut jäädäkseen suosikkeihini enkä tosiaan tiedä miten minun olisi tarkoitus selvitä tuskaisesta odotuksen ajasta ennen viimeistä osaa.

Arvosana: ♣♣♣♣

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Beth Revis - Across the Universe: Matka alkaa

Amy on jättänyt rakastamansa elämän tulevaisuuden tähden, ja edessä on hyinen matka kohti tuntematonta
Avaruusalus Varjelus lähtee viemään tiedemiehistä ja asiantuntijoista koostuvaa retkikuntaa kohti tuntematonta. Tarkoituksena on asuttaa uusi planeetta kaukana galaksin toisella laidalla. Mukana ovat myös 350 vuodeksi syväjäädytetyt 17-vuotias Amy ja hänen vanhempansa.
16-vuotias Seuraaja on asunut aluksella koko ikänsä eikä tunne ulkopuolista maailmaa lainkaan. Kun Seuraaja sattumalta löytää alukseen kätketyt ihmiset, hän ihastuu Amyyn ja alkaa kuvitella, millaista olisi puhua Amyn kanssa ja tuntea hänet.


Amy herätetään vahingossa 50 vuotta liian aikaisin ja tyttö joutuu murhayrityksen kohteeksi. Myös muiden syväjäädytettyjen henki on vaarassa. Kuka on vastuussa näistä kuolemista?

Amy ei ole koskaan tuntenut olevansa näin yksin, eikä hän voi piiloutua minnekään.


Voi jestas miten koukuttava kirja! Kun tämän luki ensimmäisen kerran, oli mahdotonta laskea kirjaa käsistään. Beth Revis on luonut kiehtovan tulevaisuuden kuvan, joka kyllä toisaalta ahdistaa. Kuvittelepa että eläisit koko elämäsi valtavassa avaruusaluksessa joka on matkannut avaruuden halki jo vuosisatoja. Alukselta ei pääsisi pois minnekkään. Hyi.
Juoni on hengästyttävä, salaisuudet selviävät pikku hiljaa ja ne saavat haukkomaan henkeään.

Huolimatta edellä mainituista hyveistä, kirjassa on muutamia pikkuasioita, joista voi kuvailla lähinnä sanalla outo (Niitä en tähän laita, ne vain spoilaavat.)Myös aluksella asuvien käyttämä kirosana, hervetti, lähinnä ärsyttää.

Jatko on kyllä pakko lukea!

Arvosana: ♣♣♣½


tiistai 7. toukokuuta 2013

Uusia kirjaostoksia!

Tänään päätin mennä Akateemiseen kirjakauppaan ostamaan Ally Condien Tarkoitettu-trilogian viimeisen osan; Perillä. Omistan trilogian muut osat (Tarkoitettu ja Rajalla), joten olisi tuntunut tyhmältä jättää tämä ostamatta.

Akateemisessa katseeni osuikin kirjaan jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa; Veronica Rossin Halki ikiyön (Paljaan taivaan alla, #2). Aikani siinä kärvistelin ja pohdin näiden välillä. Olin päättänyt ostaa Condien, mutta entäpä Rossi? No, ostin molemmat. Kun yksi kirja maksoi 29,90€, niin kahdelle kertyi hintaa 59,80€. Hups...

Perustelin tämän itselleni sillä, että kirjaston suurkuluttajana ostan vain murto-osan kirjoista joita luen. Kyseessä olivat myös aika taattua laatua olevat kirjat. Ja tulipahan kummitädin lahjakortti käytettyä!


                                       
Onnistuuko kansannousu murtamaan Yhteiskunnan vallan?
Jätettyään Yhteiskunnan ja etsittyään epätoivoisesti niin kapinallisia kuin toisiaankin Cassia ja Ky ovat vihdoin löytäneet hakemansa. Hintana on kuitenkin jälleen menetys. Ky jää kansannousun piiriin, mutta Cassia määrätään palaamaan Yhteiskuntaan ja työskentelemään sieltä käsin vastarinnan puolesta. Mikään ei kuitenkaan ole ennustettavissa. Pian kansannousu virallisesti alkaa ja muuttaa kaiken. Löytävätkö Cassia ja Ky toisensa uudelleen, vai onko Cassian kohtalona kaiken jälkeen sittenkin Xander?
Ally Condie on kirjoittanut vangitsevan tarinan tulevaisuuden yhteiskunnasta, vapaudenkaipuusta ja kielletystä rakkaudesta. Trilogiassa on samastuttavat, koskettavat päähenkilöt sekä kaunis sanoihin ja kirjoittamiseen liittyvä ulottuvuus.




Paljaan taivaan alla -teos tutustutti dystopiafanit virtuaalimaailmoissa eläneeseen Ariaan ja luonnon armoilla kasvaneeseen Perryyn. Aika ja välimatka eivät erottaneet kaksikkoa, mutta maailma heidän ympärillään on muuttunut. Perryn asema vuorovetisten veriherrana on haastava ja heimon suhtautuminen Arian menneisyyteen avoimen vihamielinen.
Pahenevat eetterimyrskyt kiristävät tunnelmaa, ja tunteiden ja velvollisuuksien repimät rakastavaiset ajautuvat myrskynsilmään. Heidän yllätyksellinen kohtaamisensa punoi kerran kaksi täydellisen erilaista tarinaa yhteen. Aria huomaa pelkäävänsä, että tällä kertaa ainoa tapa pelastaa sekä itsensä että Perry on purkaa tuo side lopullisesti.



Tulossa siis ihana helaloma näiden ihanuuksien kanssa!

lauantai 4. toukokuuta 2013

Maggie Stiefvater - Ikuisuus

Väristys, #3

Silloin.
Kun Sam tapasi Gracen, hän oli susi ja Grace oli tavallinen tyttö. Kevään tullen Sam palasi pojaksi jälleen, ja heidän ystävyytensä muuttui kaukaisesta yhteydestä kohti rakkautta.

Nyt.
Sen olisi pitänyt päättyä niin. Mutta Gracen ei ollut määrä säilyä ihmisenä. Nyt hän on susi, ja Sam on melkein tavallinen poika – kunnes susilauma päätetään tappaa.

Ikuisesti.
Sam tekisi  mitä vain pelastaakseen Gracen, mutta yksi ihminen ei voi muuttaa koko kostonhimoista maailmaa. Katseesta alkaneen tarinan kohtalo sinetöidään yhtenä lyhyenä hetkenä, jossa voittaa joko elämä tai kuolema, ikuisuus tai jäähyväiset.

Ikuisuus on haikean kaunista luettavaa, kuten koko Väristys-trilogiakin. Ikuisuudessa Samin ja Gracen osat ovat kääntyneet päälaelleen, nyt Grace on susi ja Sam ihminen.

Ikuisuus on kirja jota on vaikea kuvailla. Se täytyy lukea itse. Se on lumoava ja koko sarjan läpi kiitänyt haikeus huipentuu tässä. Stiefvaterin tavassa kirjoittaa on jotain joka lumoaa minut kerta toisensa jälkeen.

Juonessa sattui ja tapahtuu tässäkin kirjassa ja lukemista oli vaikea lopettaa. Cole ja Isabel tuovat kanssa mielenkiintoiset lisät hahmogalleriaan. Ihaninta on kuitenkin Samin ja Gracen rakkaustarina, se ei jätä kylmäksi. Sam onkin kaikista kirjasarjoista se unelmapoikaystävä jonka ottaisin omakseni oikein mielelläni. ;)

Ikuisuus on kirja jota on vaikea olla rakastamatta.

Arvosana: ♣♣♣♣

torstai 2. toukokuuta 2013

Cecelia Ahern - Mitä huominen tuo tullessaan

Hopealusikka suussa syntyneen Tamara Goodwinin kaikki toiveet ovat aina toteutuneet. Perheensä kartanossa hänen käytössään on yksityinen ranta, valtava valikoima designer-vaatteita ja oma luksushuone kaikin mukavuuksin. Tamara on tottunut tarttumaan hetkeen haaskaamatta ajatustakaan huomiselle.

Kun perheen isä kuolee äkillisesti ja jättää jälkeensä valtavat velat, Tamaran ja hänen äitinsä on myytävä koko omaisuutensa ja muutettava maalle sukulaisten luokse. Vaatimattomassa portinvartijan mökissä Kilsaneyn linnan varjossa majaileva yksinäinen ja pitkästynyt tyttö kaipaa takaisin Dubliniin.

Tamara herää horroksestaan, kun Kilsaneyn ohi kulkee kiertävä kirjasto, jossa hänen silmiinsä osuu salaperäinen nahkasidottu kirja. Saatuaan lukon auki Tamara hämmästyy: kirjan sivut ammottavat tyhjyyttään. Kun sivut alkavat täyttyä kuin itsestään, Tamaralle aukeaa uusi maailma, jossa myös tulevaisuudella on sijansa. 
Mitä huominen tuo tullessaan on taattua Ahernin laatua. Tässä todella on kirjailija jonka tuotoksiin ei pety, vaikka Mitä huominen tuo tulleessaan ei ollutkaan suosikkini kirjailijalta. Alkuasetelma on kiinnostava. Kun hemmoteltu tyttö ei enää saakkaan kaikkea mitä haluaa, niin mitä muutoksia hänessä pakostakin tapahtuu. Kirjan punaisena lankana onkin paljolti juuri Tamarassa tapahtuva muutos.
Kirja sisältää muutenkin mielenkiintoisia henkilöitä. Kaikilla heillä on syynsä käyttäytyä miten käyttäytyvät. Omaksi suosikikseni nousi sisar Ignatius, varsin omaperäinen nunna...
Juoni ei päästä otteestaan etenkään loppupuolella ja täytyy myöntää, että oma aamuni kääntyi vähän kiireiseksi kun luin tämän loppuun. Kun salailua täynnä oleva talo jossa Tamara sukulaisineen asuu, alkaa paljastaa salaisuuksiaan, kirjasta on mahdotonta päästää irti.
Arvosana: ♣♣♣½