maanantai 13. toukokuuta 2013

Veronica Rossi - Halki ikiyön

Paljaan taivaan alla, #2

Paljaan taivaan alla -teos tutustutti dystopiafanit virtuaalimaailmoissa eläneeseen Ariaan ja luonnon armoilla kasvaneeseen Perryyn. Aika ja välimatka eivät erottaneet kaksikkoa, mutta maailma heidän ympärillään on muuttunut. Perryn asema vuorovetisten veriherrana on haastava ja heimonsuhtautuminen Arian menneisyyteen avoimen vihamielinen.
Pahenevat eetterimyrskyt kiristävät tunnelmaa, ja tunteiden ja velvollisuuksien repimät rakastavaiset ajautuvat myrskynsilmään. Heidän yllätyksellinen kohtaamisensa punoi kerran kaksi täydellisen erilaista tarinaa yhteen. Aria huomaa pelkäävänsä, että tällä kertaa ainoa tapa pelastaa sekä itsensä että Perry on purkaa tuo side lopullisesti.

Tätä kirjaa tuli kyllä odotettua! Odotuksesta huolimatta bongasin sen sattumalta kirjakaupan hyllyltä ja pitihän se sitten napata mukaan. Helalomalla syvennyinkin sitten tähän enkä pettynyt.

Halki ikiyön jatkaa Arian ja Perry tarinaa suoraan siitä mihin se jäi. Nyt heidän rakkautensa välissä on Perryn haastava asema vuorovetisten veriherrana, vuorovetiset näes suhtautuvat Ariaan vihamielisesti. Ariasta alkaa tuntua, että ainoa mahdollisuus on jättää Perry. Osansa tarinassa saavat myös edellisestä kirjasta tuttu Roar ja Perryn sisko Liv.

Suoraan sanottuna pelkäsin kirjan lukemista. Ensimmäinen osa nousi yhdeksi suosikkikirjakseni ja olen liian monesti huomannut trilogian toiset osat paljon huonommiksi kuin ensimmäiset. Aivan yhtä hyvä kuin edeltävä tämä ei ollut, mutta ei todellakaan huono. Kirjassa oli jonkin verran inhoamaani toisen osan kuviota, "He saivat toisensa mutta nyt toinen jättää toisen pakon edessä", mutta onneksi sekin oli siedettävää.

Suosikkihahmokseni nousi edellisen kirjan tavoin Roar, Perryn paras ystävä, vallaton kuulija. Hänessä on asennetta. Perrystä aloin pitää enemmän kuin edellisessä kirjassa. Ariasta tuskin suosikkia koskaan tulee, mutta pidän hänestäkin päähenkilöksi poikkeuksellisen paljon.

Tätiäni lainaten joka muutaman sivun selaili, huumori ei tässä kukoista. Muutama sutkaus löytyy ja se on siinä. Sen sijaan Halki ikiyön on haikeampaa ja välillä jopa surullistakin luettavaa.

Juoni piti otteessaan koko ajan ja lopussa luotiin jälleen uusi kutkuttavan jännittävä asetelma viimeistä kirjaa varten. Tämä sarja on tullut jäädäkseen suosikkeihini enkä tosiaan tiedä miten minun olisi tarkoitus selvitä tuskaisesta odotuksen ajasta ennen viimeistä osaa.

Arvosana: ♣♣♣♣

2 kommenttia:

  1. Tätä olen minäkin odottanut :D Ensimmäinen osa oli todella hyvä. Helpottavaa kuulla, ettei tämä ainakaan sen pahemmin kärsi toisen osa kirouksesta!

    VastaaPoista
  2. Joo, mun mielestä tokaksi osaksi oikein hyvä! Ekaan osaan rakastuin minäkin ja pelkäsin tosiaan, että tämä toinen olisi totaalisen huono... Mutta ei ollut, onneksi! :)

    VastaaPoista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)