torstai 31. lokakuuta 2013

Eoin Colfer - Salamurhaajan oppipoika

W.A.R.P, #1

Hulvaton aikamatkaseikkailu tempaisee viktoriaanisen ajan Englannista nykypäivään.

Lontoon Bloomsbury, 1898. Apupoika Rileyn pitäisi tuikata mies hengiltä palkkamurhaaja-isäntänsä puolesta. Suureksi hämmästyksekseen poika sinkoutuukin aikamatkalle tulevaisuuteen.

Vuosisata myöhemmin 17-vuotias FBI:n agenttikokelas Chevron Savano vahtii kellariin varastoitua metallisäiliötä. Tytön kauhuksi säiliö alkaa sykkiä, puoli Lontoota pimenee ja menneisyydestä putkahtanut apupoika Riley ilmoittaa tarvitsevansa apua.
Samaan aikaan palkkatappaja Garrick pääsee menneisyydestä kaksikon kintereille...

Olen lueskellut Salamurhaajan oppipoikaa muun lukemiston ohessa useita viikkoja. Nyt sain kirjan viimein loppuun, eikä se pettänyt odotuksiani. Onhan uuden W.A.R.P -sarjan takana itse Eoin Colfer, jolta olen lukenut aikaisemmin hänen Artemis Fowl -sarjansa.

Lontoo 1898. Rileyn, karmivan palkkamurhaajataikuri Garrickin oppipojan on tunnustettava uskollisuutensa tuikkaamalla eräs mies hengiltä. Poika etsii ulospääsyä tilanteesta ja huomaa hämmästyksekseen sinkoutuneensa tulevaisuuteen yhdessä uhrinsa kanssa.
Meidän ajassamme 17-vuotias Chevron Savano, operaationsa tyrinyt FBI:n agenttikokelas vahtii kellariin piilotettua metallisäiliötä. Yhtäkkiä säiliö alkaa sykkiä ja säiliöstä putkahtaa kauhusta kankea poika, joka ilmoittaa tarvitsevansa apua. FBI alkaa vasta selvittää tapahtumia, kun Albert Garrick syöksyy madonreiästä oppipoikansa jäljille.  Garrickin tavoitteena on paitsi löytää Riley, myös etsiä käsiinsä salaperäinen aika-avain. Jos hän saa kierot suunnitelmansa toteutettua, vaarassa ovat niin Chevron ja  Riley, kun  FBI:n salainen todistajiensuojeluohjelma, WARP.

Vaikka Salamurhaajan oppipoika olikin hyvä kirja, silti on sanottava, että ensimmäinen mieleen noussut ajatukseni tätä lukiessa oli: "Tämä ei ole Artemis Fowl." En siis toistaiseksi allekirjoita etukannen väitettä, "Colferin jättimenestyssarja Artemis Fowlin haastaja." Kuten sanottua, Salamurhaajan oppipoika oli hyvä, muttei nyt ihan niin hyvä. (Tosin tässä täytyy ottaa huomioon varsin vahvat tunnesiteeni Artyjä kohtaan. ♥).

Colferin huumori rehottaa ihanasti tässäkin kirjassa. Etenkin loppupuolella naureskelin useaan otteeseen hahmojen mahtaville tokaisuille ja colfermaisille toteamuksille (Colferin kirjoja lukeneet varmasti tietävät, mistä puhun.) Myös hahmokaarti on onnistunut. Erityisesti Riley sulatti sydämeni, hänessä on jotain äärettömän suloista, älykästä ja viatonta.

Juoni on Artemis Fowlien tapaan vauhdikas, matkasta ei puutu yllättäviä tilanteita, tai nerokkaita suunnitelmia. (Tosin nyt on kyllä sanottava, että yhteen colfermaiseen kikkaan kirjan loppupuolella en langennut. Heheee...)

Salamurhaajan oppipoika aloittaa uuden  W.A.R.P -sarjan, josta kyllä tämän osan perusteella tulen lukemaan myös muut osat. Lisää kiitos!

Arvosana: ♣♣♣½

maanantai 28. lokakuuta 2013

NaNoWriMo

Perjantaina  se sitten alkaa. NaNoWriMo, eli National Novel Writing Month.

Niille, jotka eivät tiedä mistä on kyse:

NaNoWriMo on vuosittainen, marraskuinen kirjoitustapahtuma, jonka tavoite on yksikertainen. Kirjoita romaani eli 50 000 sanaa yhdessä kuukaudessa. Tapahtuman nimi suomeksi käännettynä onkin Kansallinen romaaninkirjoittamiskuukausi.

NaNoWriMoon voi osallistua kuka vaan ja mistä vaan. Viralliset nettisivut: National Novel Writing Month. (Nettisivut englanniksi). Periaatteessa rekisteröitymistä ei edes tarvitse suorittaa, vaan nanoilla voi omassa ylhäisessä yksinäisyydessään, vaikkapa täysin ilman internet-yhteyttä. Pääasia onkin, että se 50 000 sanaa tulee täyteen. Romaania ei myöskään saa aloittaa ennen marraskuuta, mutta muistiinpanoja saa toki olla. Aihe on vapaa, fantasiasta realismiin, fanfictionkin käy. Kieli on niin ikään vapaa.

Valmista ei myöskään tarvitse tulla, Nanon idea on kirjoittaa kynä tai näppäomistö savuten, ilman kritiikkiä ja editointia. Jos tarina jää kesken, sen kuin jatkat myöhemmin loppuun. Ja vaikka tarina oliskin valmis, hiominen ja oikoluku ottaa vielä aikansa.

Myös ajankäyttö on Nanossa vapaata. Voit kirjoittaa säntillisesti n. 1667 sanaa päivässä, tai rutistaa kaiken kahdessa viikossa. Valinta on sinun.
~

No niin. Kuten joku saattoikin jo tehdä johtopäätöksiä, kyllä, minä aon osallistua. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Hirivittää aika paljon, koska marraskuulle osuu koeviikko, siskon synttäreitä ja muuta mukavaa. Tiedän kuitenkin, etten anna itselleni anteeksi, ellen edes yritä. Blogin ja lukemisen kannalta Nano tarkoittaakin sitä, etten yhtään osaa sanoa, paljonko minun tulee luettua tulevan kuukauden aikana. Itseni tuntien jonkin verran, vaikka koittaisinkin vain kirjoittaa, mutta ainakin postailu jäänee vähemmälle. En siis ole kuollut tai kidnapattu, kun katoan perjantaina.

Ja lopuksi uteliasuudesta, onko lähistöllä muita nanoilijoita?

maanantai 21. lokakuuta 2013

Jennifer E. Smith - Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea

"Mitä sinä oikeasti tutkit?"
Oliver nojautuu taaksepäin ja katsoo Hadleya.
"Ensi silmäyksellä rakastumisen tilastollista todennäköisyyttä."

Seitsemäntoistavuotiaan Hadleyn vanhemmat ovat eronneet, ja isä on muuttanut Connecticutin-kodista Englantiin. Kesäloman alussa Hadley joutuu matkustamaan Lontooseen isänsä ja uuden äitipuolensa häihin, vaikka mikään ei olisi hänestä vastenmielisempää.
Sattuman oikusta Hadley tapaa New Yorkin kentällä salaperäisen brittipojan, Oliverin, ja nuoret päätyvät lentokoneessa yllättäen vierekkäisille paikoille. Yli seitsentuntisen lennon aikana Hadley ja Oliver tutustuvat, ja tuntuu aivan kuin he ilmiömäisesti täydentäisivät toisiaan.
Lentokentän tungoksessa Hadley kuitenkin kadottaa Oliverin. Kiiruhtaessaan kohti vihkikirkkoa Hadleyn mielessä on vain Oliver ja lentokentällä vaihdettu taianomainen suudelma. Hadley ei tiedä edes Oliverin sukunimeä, mutta hänet on pakko löytää.


En jaksa edes laskea montako kertaa olen lukenut tämän kirjan. Ensimmäinen kerta taisi olla noin 1,5 vuotta sitten ja siitä lähtien olen lainaillut tätä uudelleen luettavaksi aina fiilisten mukaan. Eilen kysyin tätä junalukemiseksi kirjan omistavalta siskoltani ja parin tunnin junamatka kului kyllä rattoisasti tämän kirjan kanssa. Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea on hurmaava kirja, johon rakastun joka lukukerralla enemmän.

Hadley Sullivan on 17-vuotias ja matkalla isänsä häihin. Hänen on vasten tahtoaan lennettävä New Yorkista Lontooseen seuraamaan, kuinka hänen isänsä vie vihille naisen, jota Hadley ei ole koskaan tavannut. Kohtalon oikusta hän kuitenkin myöhästyy lennoltaan neljä minuuttia. Lentokentällä, odottaessaan seuraavaa lentoa, Hadley tapaa Oliverin, brittiopiskelijan jolla on sama lento ja määränpää ja nuoret päätyvät istumaan vierekkäisille paikoille. Seitsemän tunnin lennon aikana he tutustuvat perinpohjaisesti, mutta perillä odottaa pikainen ero. Hadley, joka ei tiedä edes Oliverin sukunimeä, on epätoivoinen. Tapaavatko he enää koskaan?

Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea, on kirja, jolla on hirviömäisen pitkä nimi ja siirappiselta vaikuttava juoni. Nimi on ja pysyy pitkänä ja juoni varsin siirappisena, mutta ei liian. Itse olen heikkoina tämän kaltaisiin tarinoihin, joten jos etsii suloista ja raikasta, kevyttä ja nopeaa lukemista, Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea on varmasti oiva valinta.

Vaikka Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea saattaa tosiaankin vaikuttaa liian siirappiselta, sitä se ei ole. Juoni pyörii kyllä etupäässä rakkaustarinan ympärillä, mutta mukaan mahtuu myös varsin syvällistä pohdintaa esimerkiksi vaikeista perhesuhteista. Ja vaikka tarina on kohtalonomainen, siitä on tehty aito. Itse en lukiessani ollenkaan hämmästellyt tapahtumien välillä lähes liiankin sileää kulkua, vaan nyökyttelin innokaasti. "Noin sen kuuluukin mennä."
Hadley ja etenkin Oliver ovat hurmaavat päähenkilöt, joihin kiintyy nopeasti jopa näin lyhyessä sivumäärässä.

Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea on tarina, jolle haluaisi kuollakseen lukea jatkoa. Silti tiedostan syvällä sisimmässäni, että jatko pilaisi kirjan ainutlaatuisuuden. Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea, on hyvä juuri näin. Se on lyhyt, viihdyttävä kertomus yhdestä pitkästä ja vaiherikkaasta päivästä, jonka aikana moni asia muuttuu täydellisesti. Hadley ja Oliver kuitenkin jatkavat elämäänsä ainakin minun mielikuvituksessani, eikä liene epäselvää, että pyörryttävän siirappisesti.

Arvosana: ♣♣♣♣♣

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Veronica Roth - Insurgent

Divergent, #2

I have done bad things. I can't take them back and they are part of who I am.

Tris has survived a brutal attack on her former home and family. But she has paid a terrible price. Wracked by grief and guilt, she becomes even more reckless as she struggles to accept her new future.

Yet if Tris wants to uncover the truth  about her world , she must be stronger than ever... because more shocking choices and sacrifiices lie ahead.

Onneksi olin oikeassa kirjaston varausjonon suhteen, enkä siis joutunut odottamaan kauaa, ennen kuin sain Insurgentin, Divergent-trilogian toisen osaan käteeni. Insurgent ei pettänyt odotuksiani, jotka ensimmäinen osa Divergent oli asettanut korkealle. Päin vastoin. Nyt odotankin kiihkeästi trilogian viimeistä osaa, Allegiantia.

Divergent aloitti ilmiöksi rapakon takana nousseen dystopia-trilogian yhteiskunnasta, jossa ihmiset ovat jakautuneet viiteen ryhmään arvojensa perustella. On rohkeiden Dauntless, epäitsekkäiden Abnegation, älykköjen Eurudite, rehellisten Candor ja rauhaa rakastavien Amity. Kaikki joutuvat 16-vuotiaina valitsemaan lopullisesti mihin ryhmään haluavat kuulua. Sarjan päähenkilö on nuori tyttö nimeltään Tris, joka juuri ennen omaa valintaansa saa tietää olevansa Divergent, poikkeava, sillä häntä ei voida luokitella selkästi mihinkään rymistä. Tris tekee silti valintansa ja jättää Abnegation-ryhmään kuuluvan perheensä valitakseen eri ryhmän, rohkeiden Dauntlessin. Pian yhteiskunnasta alkaa kuitenkin paljastua huolestuttavia piirteitä ja salaisuuksien tiheä verkko alkaa purkautua. Myös odottamaton rakkaus ja sydäntä särkevät uhraukset sekoitavat pakkaa.

Insurgentin alkaessa ennen niin täydellinen yhteiskunta on jo muuttunut. Tris on kumppaneineen onnistunut pysäyttämään Euruditen junaileman hyökkäyksen Abnegation-ryhmän alueelle. Hyökkäyksen johdosta kuitenkin sekä valtavia menetyksiä kokenut Abnegation, että Euruditen sätkynukkeina toiminut Dauntless ovat hajalla ja epätietoisia mitä tehdä seuraavaksi.  Tris on paennut Amity-ryhmän luokse yhdessä veljensä Calebin, poikaystävänsä Tobiaksen, vihollisensa Peterin ja Tobiaksen isän Marcuksen kanssa. Amityn luona ovat myös muut Euruditen hyökkäyksestä selvinneet Abnegationin jäsenet. Kaikki on kuitenkin vasta alussa. Trisin on selvittävä hyökkäyksen aikana tekemiensä tekojen seurauksista ja syyllisyydestä, eikä horisontissa häämöttävä kapina helpota asioita. Yhä uusia kysymyksiä nousee esiin. Miksi Eurudite ylipäätään hyökkäsi Abnegationin alueelle? Ja miksi poikkevat, Divergentit ovat niin suuressa vaarassa? Pikku hiljaa kaikki alkaa selvitä, eikä mikään ole enää niin kuin ennen.

Insurgent nappasi minut  mukaansa heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien. Kun kerran tempauduin mukaan tarinaan, ulospääsyä ei enää ollut. (Miksi muuten Allegiantin ilmestymiseen on vielä kymmenkunta päivää? Ja miksi kirjaston varausjono on piitkä... :D).

Erityisesti viehätyinkin Insurgentissa nopeatempoiseen juoneen. Se ei sahannut missään vaiheessa paikallaan, eikä toimintaa puuttunut. Täytyy antaa Rothille plussaa myös juonenkehittelystä. Hän osaa paljastaa asioita sopivassa järjestyksessä ja tahdissa, niin että on koko ajan askelta edellä lukijaa. Juoni tarjosi siis yllätyksiä, mutta kaikessa pysyi kuitenkin perässä, eikä edes englanniksi lukeminen sekoittanut minua.

Muistelen Divergentin arvostelussani maininneeni, että olisin kaivannut lisää selostusta yhteiskunnan historiasta. Perun puheeni. Nyt Insurgentin lukeneenani voin sanoa Divergentin olleen paljolti tulevan pohjustusta ja monet monet asiat selviävät tässä toisessa osassa. (Silti asioita jää myös herkullisesti auki, mikä vain lisää jo ennestään suurissa lukemissa roikkuvaa Allegiantin odotustani.) Insurgentin lopusta voikin sanoa vain, huhhuh.

Jos jotain moitittavaa täytyy keksiä, niin ehkäpä voin hiukan motkottaa varsin kliseisestä toisen osan "ryppyjä rakkaudessa" -kuviosta. Tuo kulunut juttu oli kuitenkin odotettavissa, eikä onneksi päässyt paisumaan liian suurin mittoihin. Rypyille oli myös syynsä, eikä Insurgentin juoni pyörinyt vain rakkaussotkujen ympärillä. Ja aina totta kai plussaa myös siitä tosiseikasta, että kolmiodraama pysyy poissa.

Kuten äskeisestä vuodatuksesta voikin varmaan päätellä, Divergent-trilogia on saanut minut täysin otteeseensa ja noussut yhdeksi lempidystopiasarjakseni. Allegiant, tule jo!

Arvosana: ♣♣♣♣

perjantai 11. lokakuuta 2013

Rick Yancey - Viides aalto

Viides aalto, #1

Seitsemän miljardia ihmistä on kuollut ja maapallosta tullut pimeä planeetta. Jos luulit tuntevasi vihollisesi, olit väärässä. He eivät ole täältä.
Ei sähköä, ei teknologiaa, ei valoa. Ihmiskunta kituu henkitoreissaan tuntemattoman vihollisen kourissa, vihollisen joka on kirjaimellisesti toiselta planeetalta ja armottomuudessaan ylivertainen.
Sen, mitä raivoava meri tai rutto ei tuhonnut, eliminoivat ihmishahmon ottaneet tappokoneet. Kuka rahansa voi olla soluttautuja ja sääntö yksinkertainen: älä luota keneenkään. Cassien päämäärä on pelastaa veljensä. Evanin kohtalo on pelastaa Cassie. Zombien tehtävä on tappaa.
Rick Yancey heittää nuoret päähenkilönsä scifivisioon, jonka Publishers Weekly nimesi vuoden odotetuimpien uutuuksien joukkoon. Loistavat ennakkoarviot saaneen trilogia-avauksen oikeudet myytiin 17 maahan jo ennen ilmestymistään.

Tässä on kirja joka saa sinut huolestumaan, koska et omista turvallista pommisuojaa, rynnäkkökivääriä, muonavarastoa ja Suurta Suunnitelmaa odottamattomien tilanteiden (lue: avaruusolentojen hyökkäyksen) varalle. Luettuani Viidennen aallon elin koko seuraavan päivän hiukan pakokauhuisessa tunnelmassa vilkuilin taivaalle ja odottaen näkeväni ufoaluksen.

Ihmiset ovat menettämässä maapallon. Ulkoavaruudesta saapuneet armottomat muukalaiset ovat hävittämässä ihmiskuntaa ja n. 97% maapallon väestöstä on jo kuollut. Kehenkään ei voi luottaa. Cassie on yksi harvoista selviytyjistä.  Hän päättänyt pelastaa pikkuveljensä, kun salaperäinen Evan tarjoaa hänelle apuaan eikä Cassie ei tiedä pitäisikö hänen luottaa vai poikaan.Väärä valinta tarkoittaa kuolemaa. Ja mikä onkaan tunkeutujien lopullinen suunnitelma? Ja kun ihmiskunta on kokenut jo neljä erilaista tuhomenetelmää, neljä aaltoa, sähköjen katkeamisen, hyökyaallot, ruton ja salaperäiset, hiljaiset tappajat, tuleeko viidettä? Ja jos tulee millainen?

Viides aalto suorastaan kahlitsi minut lukemaan ja ahmaisinkin tämän reilun neljänsadan sivun pituisen kirjasen yhdessä sunnuntaipäivässä. Yanceyn visio on kauheassa uskottavuudessaan pelottava. Vaikka ajatus avaruusolioiden hyökkäyksestä saattaa tuntua kaukaa haetulta, siitä tekee kauhean se, etteivät ihmiset aavistaneet sitä myöskään kirjassa. Kaikki oli aivan kuten aikaisemminkin, kunnes maapallon ilmatilaan saapuu jättimäinen avaruusalus ja pian selviää, etteivät tunkeilijat ole saapuneet ystävällisissä merkeissä. Juuri tilanteen yllättäävyys ja kauheus saivat minutkin hiukan pakokauhuiseen mielentilaan.

Vaikka kirjan alkupuoli olikin mahtavaa luettavaa, miinukseksi on pakko sanoa, että nimenomaan alkupuoli oli se mahtava osuus. Pidin oasata, jossa Cassie vaelsi ympäri maita ja mantuja rynnäkkökiväärin kanssa ja Yancey avarsi pikku hiljaa kuvaa siitä, mistä kaikessa olikaan kyse. Kun kirjaan alkoi tulla lisää henkilöitä, mielenkiintoni hiipui hiukan. Etenkin Evanista en pitänyt yhtään, sillä arvasin heti mikä hänen mysteeripointtinsa oli ja lisäksi koko poika oli minusta yksinkertaisesti nynnerö. Sen sijaan Cassiesta pidin valtavasti, hänessä oli asennetta! Myös Cassien syötävän suloinen pikkuveli Sammy ja Zombi, itselleen uuden nimen ja identiteetin ottanut poika olivat suosikkejani.

Jatko-osasta liikkuu huhuja, eikä niitä ole vaikea uskoa todeksi, sen verran avoimeksi loppu jäi. Jos jatkoa joskus saapuu, luen sen kyllä ehdottomasti.

Arvosana: ♣♣♣♣

lauantai 5. lokakuuta 2013

Veronica Roth - Divergent

Divergent, #1

One choice decides your friends, defines your beliefs and determines your loyalties... forever.

When sixteen-year-old Tris makes her choice, she cannot foresee how drastically her life will change. Or that the perfect society in which she lives is about to unfold into a dystopian world of electrifying decisions, stunning consequences, heartbreaking betrayals and unexpected romance.

One choice can transform you. 

Divergentistä on tullut varsinanen ilmiö rapakon takana, mutta suomennosta on saatu vielä odotella, vaikka nyt sitä tosin povataan ensi vuodelle. Alkuvuodesta 2014 ilmestyvä leffa kuitenkin pisti vauhtia haluuni tarttua kirjaan, koska tahdon lukea sen ennen elokuvaa.

16-vuotias Tris elää tulevaisuuden yhteiskunnassa, jossa ihmiset ovat jakautuneet viiteen ryhmään kykyjensä ja atteidensa pohjalta. On epäitsekkäiden Abnegation-ryhmä jonka jäsenenä Tris on kasvanut, rohkeiden Dauntless-ryhmä, äykköjen Eurudite sekä rehellisten Candor ja rauhaa rakastavien Amity. 16-vuotiaana jokaisen on tehtävä lopullinen valinta ryhmien välillä, he voivat joko pysyä ryhmässä jonka jäseninä ovat kasvaneet, tai vaihtaa ryhmää kokonaan. Ennen valintaseremoniaa nuoret käyvät testeissä, joissa selviää mihin ryhmään heillä on taipumuksia. Tris saa testeistä hälyttävän tuloksen, hänelle ei ole olemassa selkeästi yhtä ryhmää, jota hänen taipumuksensa vastaisivat. Hän on poikkeava, divergent. Massasta erottuminen on kuitenkin vaarallista ja Trisin on pidettävä poikkeavuutensa salassa. Hänen on silti tehtävä valintansa ryhmien välillä, huolimatta siitä, ettei hänelle ole olemassa sitä ainoaa oikeaa paikkaa. Yhteiskunnassakaan ei ole kaikki kohdallaan. Ryhmien välit rakoilevat pahasti ja niiden ihanteet, epäitsekkyys, rohkeus, rauhan tahtoisuus, älykkyys ja rehellisyys alkavat saada huolestuttavia piirteitä. Ja kun kaikki käy yhä vaarallisemmaksi, myös Trisin tunne-elämä kokee yllättävän käänteen.

Divergent lumosi minut täydellisesti. Alun kankeus, joka johtui varmasti paljolti englanniksi lukemisesta katosi pian ja koukutuin kirjaan täydellisesti. Vaikka Divergent sisälsikin paljon nykyisen nuorten dystopian peruselementtejä, kuten kontrolloivan yhteiskunnan, tukahdutetun vallankumouksen ja kapinan, sekä yllättävän romanssin, kokonaisuus oli piristävä ja hiukan erilainenkin.

Ihan ensimmäiseksi piristäväksi seikaksi voisin mainita sen, että koko Divergentin juoni ei pyöri romanssin ympärillä. Oikeastaan minulla kesti varsin kauan käsittää, kuka tuleva sulho edes oli. En siis joutunut pyörittelemään silmiäni, tilanteessa, jossa miespäähenkilö astuu sisään auringonvalon leikkiessä hänen täydellisillä kiharoillaan ja päähenkilön sydän sykähtää. Romanssi eteni myös sopivan hitaasti, eikä siitä maalattu välittömästi "tämä on ikuista rakkautta ja kuolen jos sinulle tapahtuu jotain" -tyyppistä kuvaa . Viehätystä totta kai lisäsi myös se, että pidin Trisin sulhaskandidaatista tavattomasti.

Myös Divergentin maailma ja sanoma ihastuttivat. Ihmiset ovat jakautuneet eri ryhmiin arvojensa mukaan, mutta omien arvojen korostaminen on menossa hiukan liian pitkälle. Monet unohtavat, että myös muiden ryhmien arvoissa on paljon hyvää. Yhtä päähenkilöä lainaten: "I think we've made a mistake. We've all started to put down the virtues of other factions in the process of bolstering our own. I don't want to do that.  I want to be brave, and selfless, and smart, and kind, and honest."

Oikeastaan ainoa asia joka maailmassa häiritsi, oli sen historian jättäminen hämäräksi. Missään vaiheessa ei paneuduttu siihen, miten ylipäänsä oli päädytty tällaiseen järjestelmään.No, toivottavasti seuraavissa osissa avataan tätä enemmän.

Divergent teki minuun vaikutuksen ja kirjan lopetettuanikin elin seuraavan päivän sen tunnelmissa. Onneksi toinen osa Insurgent ei omannut massiivista varausjonoa, vaan pääsen varmaankin tarttumaan siihen piakkoin. Suosittelen Divergentiä ehdottomasti kaikille dystopian ystäville.

Arvosana: ♣♣♣♣½