lauantai 30. marraskuuta 2013

Carlos Ruiz Zafón - Taivasten vanki

Barcelonan Unohdettujen kirjojen hautausmaa kuiskii jälleen salaisuuksiaan

Joulun alla vuonna 1957 ankaran ja ajan nakertama hahmo ilmestyy Semperen ja pojan kirjakauppaan. Uhkaavasti käyttäytyvä muukalainen vaatii saada ostaa lahjaksi yhden kaupan arvokkaimmista niteistä. Miehen mentyä Daniel lukee omistuskirjoituksen: Fermín Romero de Torresille, joka palasi kuolleiden joukosta ja jolla on avain tulevaisuuteen. Mitä suurta salaisuutta Semperejen ystävä kantaa?

Sain Taivasten vangin luettua jo noin viikko sitten,  mutta tulen höpisemään tästä vasta nyt, sillä kiireet ovat pitäneet minut poissa koneen ääreltä.

Taivasten vanki kuuluu Zafónin Barcelonaan ja Unohdettujen kirjojen hautausmaalle sijoittuvaan itsenäisten teosten sarjaan. Vaikka Taivasten vanki onkin luettavissa myös itsenäisenä teoksena, minä suosittelisin lukemaan Tuulen varjon ennen sitä. Taivasten vanki nimittäin sijoittuu aikaan noin kaksi vuotta Tuulen varjon tapahtumien jälkeen ja spoilaa siten kyseisen kirjan loppuratkaisua.

Joulu on lähestymässä ja Semperen ja pojan kirjakauppa täyttyy jouluvalmisteluista, kun kirjakauppaan ilmestyy salaperäinen vieras. Rampa mies ostaa kaupan arvokkaimman niteen ja pyytää Daniel Sempereä toimittamaan sen Fermín Romero de Torresille, Semperen perheen ystävälle. Danielille alkaa selvitä, että Fermín kantaa mukanaan lukuisia salaisuuksia, jotka vaikuttavat merkittävästi moniin asioihin, jotka hän on luullut tietävänsä.

Taivasten vanki on paljolti Fermín Romero de Torresin tarina. Vaikka kertoja ja päähenkilö on yhä Daniel, yli puolet kirjasta kuvaa Fermín elämän käänteitä vankilassa ja sen jälkeisessä ajassa. Se on myös paluu Tuulen varjon ja Enkelipelin hahmojen pariin, sen sivuilla vilahtavat niin Daniel Sempere kuin David Martínkin.

Taivasten vanki ei ole ollenkaan niin pelottava kuin Tuulen varjo tai Enkelipeli. Siinä missä aiemmat osat keskittyvät siihen, että päähenkilöiden elämissä alkaa tapahtua kummallisia asioita, Taivasten vanki kertoo etupäässä vain menneisyydessä tapahtuneista asioista. Ehkäpä siksi kirja ei liimannut minua tarinaansa aivan samalla tasolla kuin kaksi edellistä kirjaa.

Kirja on kuitenkin jälleen erinomainen osoitus Zafónin kauniista kielestä. Tätäkin lukiessa hidastelin ja maistelin lauseita ja etenkin aivan alkua luin yhä uudelleen ja uudelleen. Zafónin kieli suorastaan hypnotisoi minut joka kerta. Siihen huomaa takertuvansa ja kietoutuvansa, sen kautta elää kirjan tapahtumia sekä jännittää ja pelkää päähenkilöiden puolesta. Hänen kirjojaan lukiessa on vaikea muistaa, että hahmot todella ovat vain fiktiivisiä.

Daniel Sempere, joka on tuttu jo Tuulen varjosta, muodostuu myös Taivasten vangissa mahdottoman sympaattiseksi kaveriksi. Hänen puolestaan suree ja riemuitsee, hänen kanssaan on luonnollista taittaa se matka Barcelonan salaperäisille kujille, jolle Zafón lukijaansa kuljettaa. Minä vain pidän hänestä suunnattomasti.

Muistelen lukeneeni jostain, että Zafónin Unohdettujen kirjojen hautausmaalle sijoittuvasta sarjasta on tuleva neliosainen. Taivasten vangin luettuani ajatus tuntuu luonnolliselta, sillä tähän astisista kolmesta kirjasta Taivasten vanki tuntui eniten jatko-osalta. Siinä palataan vanhojen tuttujen pariin ja kirjan loppukin sanoo selvästi, ettei koko tarinaa ole vielä kerrottu. Tavallaan oli ihanaa palata tuttuun ympäristöön, mutta toisaalta pidin Tuulen varjossa ja Enkelipelissä paljonkin niiden itsenäisyydestä. Ne tuntuivat seisovan varmemmin omilla jaloillaan kuin Taivasten vanki.

Vaikka Taivasten vanki olikin loistava, se ei mielestäni ollut aivan yhtä hyvä kuin aiemmat kirjat. Jotain tuntui jäävän puuttumaan. Jotain salaperäistä ja pelottavaa, jotain, minkä yhdistän Tuulen varjoon ja Enkelipeliin. Mutta huono kirja ei ollut, ei missään nimessä. Ei vain aivan yhtä hyvä.

Arvosana: ♣♣♣♣½

P.S Nanowrimo loppuu tänään ja minulla on tarkoituksena tulla piakkoin höpisemään myös siitä. ;)

3 kommenttia:

  1. Jou, ei ollut yhtä hyvä kuin Tuulen varjo ja Enkelipeli ;) Hyvä ihan joo, kaunista tekstiä ja näin mutta...se kunnollinen, perusteellinen sotkuisuus puuttui. Plus parisataa sivuakin jäi uupumaan. Höh.

    Davidista oli ihana lukea ulkopuolisen silmin. Nerokas mielipuoli. Kirjailija. Aaaaaaaaaaa.

    Ja siitä vain Marinan kimppuun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Maria on lukulistalla kunhan vain saan sen joskus käsiini. Samoilla linjoilla mielipiteittesi kanssa, jotain Taivasten vangista jäi puuttumaan. Hyvä kirja silti. :)

      Poista
  2. Ihana kirja, ensimmäinen tämän sarjan kirja, jonka olen lukenut, vielä on kolme jäljellä, loistavaa :)

    VastaaPoista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)