lauantai 16. marraskuuta 2013

Carlos Ruiz Zafón - Tuulen varjo

... olin varma, että tuo kirja oli odottanut minua siellä vuosikausia, luultavasti jo ennen kuin olin syntynytkään.

Kirjakauppias johdattaa aamuyön hämärissä kymmenenvuotiaan poikansa Unohdettujen kirjojen hautausmaalle, kohtalokkain seurauksin. Mystinen pyhäkkö Barcelonan vanhan kaupungin sydämessä muuttaa Danielin loppuelämän.

Vanhan paperin, pölyn ja magian keskeltä pojan käsiin etsiytyy Tuulen varjo, jonka kadonnutta kirjoittajaa Julián Caraxia hän alkaa pakkomielteisesti etsiä.

Yli vuosikymmenen ajan Daniel seuraa kirjailijan jälkiä läpi rakkauden, väkivallan, ystävyyden ja petoksen labyrintin. Kunnes Caraxin salaperäinen tarina alkaa pelottavalla tavalla toistua hänen omassa elämässään.



Tuulen varjo on kirja, jota ei tunnollisen nanoilijan kannata aloittaa. Kirja tappoi aamun kirjoitusyritykseni, lähetti minut kirjastoon rohmuamaan lisää Zafónin kirjoja ja vaivutti itsetuntoni epätoivon kuilun pohjalle. Oma tekele tuntuu tämän rinnalla maanmatoiselta. Nyt olen kuitenkin saanut ajatuksiani selvitettyä hiukan ja enne kuin pakotan itseni kirjoittamaan, tulen julistamaan teillekin Tuulen varjon sanomaa.

Tarina alkaa, kun kirjakauppias johdattaa poikansa Danielin Unohdettujen kirjojen hautausmaalle, salaiseen paikaan Barcelonan sydämessä. Kirjalabyrintin keskeltä kymmenenvuotias Daniel löytää Tuulen varjon, kirjan joka tempaisee hänet täydellisesti mukaansa ja muuttaa hänen elämänsä. Etsiessään lisää kirjailija Julián Caraxin teoksia, Daniel päätyykin selvittämään Caraxin elämäntarinaa, jota ovat värittäneet rakkaus, petokset ja väkivalta. Kaikki eivät katso kuitenkaan hyvällä pojan, ja Danielin kasvaessa, miehen yrityksiä. Joku yrittää järjestelmällisesti tuhota kaikki Caraxin kirjoittamat teokset ja pian Daniel huomaa kirjailijan salaperäisen elämän kietoutuvan erottamattomasti omaansa.

Tuulen varjo lumosi minut ensilauseestaan lähtien. Isä johdattaa nuorta poikaansa Barcelonan sumuisten ja syksyisten katujen halki, Unohdettujen kirjojen hautausmaalle. Tempauduin täydellisesti mukaan tarinaan, jota värittivät lukemattomat kirjojen labyrintit, rakkaus, petokset ja epätoivo.

Erityisesti viehätyinkin kirjaihmisenä juuri Unohdettujen kirjojen hautausmaahan, paikkaan, jonne ihmisten jo unohtamat kirjat päätyvät odottamaan, että joku noutaisi ne luokseen. Näin mielessäni valtavat kirjahyllyt, haistoin vanhan paperin ja painomusteen.

Nyt haluan kuollakseni matkustaa Barcelonaan ja vielä enemmän, haluan Unohdettujen kirjojen hautausmaalle.

Tuulen varjoa voisikin vinkata erinomaiseksi matkalukemiseksi Barcelonaan suuntaavalle, sillä kirja keskittyy paljon eri paikkojen, joista varmasti suuri osa on myös todellisia, kuvaamiseen.

Myös kirjan juoni oli paitsi henkeäsalpaava, myös aika pelottava. Mystisen ja rauhallisen alun jälkeen kirja muuttuu lähes dekkariksi, jossa selvitetään Caraxin arvoitusta palanen kerrallaan. Zafón hallitseekin erinomaisesti taidon paljastaa asioita oikeassa järjestyksessä ja juuri oikeassa määrin. Ja vaikka ihan alussa jo arvasinkin tietyn Caraxiin liittyvän mysteerin, aloin epäillä itseäni useissa kohdissa ja lopulta olinkin ihan sekaisin, enkä tiennyt mihin uskoa. Tuulen varjo saa kuitenkin useita aika pelottavia sävyjä kirjan mittaan ja jos on samanlainen omaan varjoaan pelkäävä ihminen kuin minä, en suosittele tämän lukemista illalla ennen nukkumaan menoa.

Tuulen varjo liimasi minut kiinni sivuihin ja elin täydellisesti henkilöiden mukana peläten ja surren näiden puolesta. Tuulen varjo onkin paljolti myös surullisten ihmiskohtaloiden kirja, eikä Julián Caraxin menneisyys ole ruusuista luettavaa. Erityisesti loppua luin henkikurkussa, mutta muuten en siitä sano mitään, sillä Tuulen varjo on niitä kirjoja, jotka kannataa lukea spoilaantumatta.

Joten, jos joku ei tästä ylistysryöpystä vielä napannut tärkeintä pointtia, se tulee tässä: Rakastin Tuulen varjoa ensimmäiseltä sivulta viimeiselle ja se pääseekin ehdottomasti paitsi suosikkieni listalle, myös parhaimpien lukemieni kirjojen listalle.

Suosittelen kokeilemaan.

Arvosana: ♣♣♣♣♣

6 kommenttia:

  1. Kiva, että tykkäsit Tuulen varjosta, tämä on minunkin lemppareitani! Tuulen varjo sai minulta äänen Kaikkien aikojen paras kirja -äänestyksessä (Amman blogi). :) Tarina jatkuu seuraavissa kirjoissa, eivätkä ne olleet minusta yhtään vähemmän koukuttavia. Ehkä kannattaa nanoilut hoitaa loppuun ennen niiden aloittamista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se varmaan kannattaisi tehdä, mutta itseni tuntien koitan seuraavat päivät sekä nanoilla, että lukea Enkelipeliä ja Taivasten vankia... Hauskaa, että tällä on muitakin ystäviä! :)

      Poista
  2. Aaaaaa!!!!!!!! Tuulen varjo on parhaita kirjoja, joita olen lukenut... Siinä on kaikkea mitä tarvitsee. Elämäni onnellisin päivä, kun tulin ostaneeksi pokkarin käytettynä vitosella... Koko miljöö on paratiisi.

    Tuulen varjon rinnalle yltää niin täysin Enkelipeli. Ehkei kannattaisi nanon vuoksi yllyttää, mutta lueluelue heti, kuvailee kirjailijan elämää. (ei varmaan ollut spoileri, eiköhän tuo jo ekoilla sivuilla selvinnyt) Karut kohdat hurmaavat, "miekin haluun tuollaisen elämän!" ;) Ärsyttää kun risingin tähdet loppuu vitoseen. Ansaitsisi niin paljon enemmän... (Himofanitusta...x))

    Taivasten vanki ei ihan yllä tasolle, mutta Marina pääsee jo lähemmäs. Hrrrrr. Parasta mun lukemaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, onhan se Enkelipeli jo tullut aloitettua... Ei ollut fiksua ei, mutten voinut itselleni mitään. :) Meillä Tuulen varjo löytyy perheen hyllystä, mutta äidiltä varovasti kyseltyäni olen tainnut onnistua rohmuamaan sen itselleni. Kyseinen yksilö on vielä kannesta kastunut, mutta mielestäni valokuvan epätarkkuus ja sumeus tekee siitä paljon kauniimman.

      Tuulen varjo, uusi lempikirjani! ♥

      Mutta nyt painun kirjoittamaan sitä nanoa, että saan sanamäärät täyteen ja voin paeta Enkelipelin pariin.

      Poista
    2. Munkin kirjassa on selkä notkollaan ja kansi sutussa. Kirja on kaunis luettuna x)

      Onnea nanoon, ja hey. Enkelipeli on julkaistu neljä vuotta Tuulen varjon jälkeen. Ei herra mestarikaan tainnut kuukaudessa kirjoittaa mestariteosta ;) itsetunto kuilun pohjalta nanoilemaan urakalla, jälkikäteen voi muoksailla vikalyönnit pois. Mikä taitaa olla koko jutun idea ;) Eikä luominen ole David Martinillekaan aina helppoa.

      (Ehdoka esilukija, jos tarve joskus vaatii ;))

      Poista
    3. Kiitos paljon tsemppauksesta! Olen onneksi aika hyvin onnistunut häätämään sisäisenkriitikkoni tässä nanon aikana. Ja pistän tarjouksesi korvan taakse ;)

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)