perjantai 15. marraskuuta 2013

Maggie Stiefvater - The Scorpio Races

It happens at the start of every November: the Scorpio Races. Riders attempt to keep hold of their water horses long enough to make it to the finish line.

Some riders live.
Others die.

At age nineteen, Sean Kendrick is the returning champion. He is a young man of few words, and if he has any fears, he keeps them buried deep, where no one else can see them.

Puck Connolly is different. She never meant to ride in the Scorpio Races. But fate hasn't given her much of a chance. So she enters the competition — the first girl ever to do so. She is in no way prepared for what is going to happen.


Maggie Stiefvaterin The Scorpio Races -kirjan bongasin ensimmäisen kerran Olipa kerran kirjablogista. Stiefvaterilta olen aikaisemmin lukenut suomennetun Väristys-trilogian, josta pidin kovasti ja niinpä päätin tarttua myös Scorpio Racesiin. Kirja oli mukava lukukokemus, mutta kokonaisuutena se jätti silti hiukan mitäänsanomattoman vaikutelman.

Scorpio Races sijoittuu syrjäiselle Thisbyn saarelle, jossa käydään joka marraskuussa vaarallinen ratsastuskilpailu, Scorpio Races. Siinä kilpailijat ratsastavat verenhimoisilla capaill uisce -vesihevosilla, mutta marraskuinen meri houkuttelee hevosia ja kisat päättyvät useiden osalta verisesti. Voittajalle on luvassa valtava rahapotti sekä mainetta ja kunniaa.

Sean Kendrick on kisojen konkari, hän on voittanut ne kaiken kaikkiaan neljä kertaa. Hän aikookin jälleen kerran osallistua kisaan Corrilla, hevosella, jonka hän jonain päivänä toivoisi saavansa omakseen. Kate "Puck" Connolly joutuu kisaan vahingossa, mutta mukana painavat myös perhesyyt. Puck on ensimmäinen tyttö joka on koskaan ilmoittautunut kisaan ja saa siksi niskaansa paljon rapaa ja pilkaa.  Seanin ja Puckin tutustuessa toisiinsa, myös kisat lähestyvät huimaa vauhtia. Eikä voittajia voi olla kuin yksi.

Päälimmäiset ajatukset kirjasta ovat positiiviset. Vesihevosia ei kovinkaan paljon fantasiakirjoissa vilise. Olinkin erityisen kiinnostunut itse kisoista ja siihen littyvistä rituaaleista ja harjoittelusta. Myös capaill uisce hevoset osoittautuivat loputtoman mielenkiintoisiksi ja niistä lukisin mielelläni lisääkin.

Saaristo ja mökkeily ihmisenä viehätyin myös Thisbyn saaren kuvauksesta. Saari jossain kaukana merellä, eristyksissä muusta maailmasta jossa ulkopuolisesta maailmasta puhutaankin etupäässä vain mantereena (mainland.) Saari oli kokonaan oma yhteisönsä ja keskuksensa ja sen elämää värittivät totta kai vesihevoset, joita ei tunnu olevan missään muualla, kuin juuri kyseisen saaren ympäristössä. Minusta olikin mukavaa lukea, kuinka luonnollisesti saarelaiset suhtautuivat vesihevosiin, niiden olemassa oloa ei sen kummemmin pohdittu, vaan niihin suhtauduttiin asenteella: "Ne ovat aina olleet täällä."

Pidin myös Seanista ja Puckista kovasti. Puck on villi punapää, joka ei pelkää haastaa ennakkoluuloja. Sean puolestaan on hiljainen ja vakava mies, joka ei puhu, jos ei välttämättä tarvitse. Heitä yhdistää kuitenkin välitön rakkaus hevosiin ja rakastinkin lukea Seanin ja Puckin yhteisiä kohtauksia.

No, kuten arvata saattaa, romanssilta ei tässäkään vältytty. The Scorpio Racesissa se ei kuitenkaan ole pääosassa, vaan ennemminkin sivujuonena kisojen taustalla. Itse pidin siitä. Seanin ja Puckin suhde eteni myös mukavan rauhallisessa tempossa, ilman ikuisia rakkaudenvaloja.

Vaikka kirjasta, kovasti pidinkin, kokonaiskuva jäi silti hiukan mitäänsanomattomaksi. Osa saattoi tietysti johtua omasta huolimattomasta vieraan kielen lukemisestani, mutta siltikin The Scorpio Racesista jäi hiukan laimea vaikutelma. Olihan se "ihan kiva".

Arvosana: ♣♣♣

8 kommenttia:

  1. Ärsyttävää. Meinaan aina kun postaat jotain, tulee fiilis "pakko lukea"... Ja luet niin paljon englanniksi! ;) Mihin mulla ei riitä inspiraatio.

    Maggie taitaa tykätä eläimistä. Ihmissusia, vesiheppoja... x)

    Miten nano edistyy?;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa jos onnistun herättämään lukufiiliksiä. :D Englanniksi lukeminen on kyllä työläämpää, mutta uskallan sanoa, että kun sitä muutaman kirjan ajan jaksaa tahkota, niin homma alkaa helpottua. Suosittelen kokeilemaan! Ja Stiefvaterin kirjoissa tosiaan eläimiä vilisee. x)

      Nano edistyy jotenkuten aikataulussa, oikeastaan pitäisi juuri nytkin kirjoittaa... Laadin varmaan marraskuun loputtua maratonpituisen nanosepustuksen... Mitenkäs siellä? :)

      Poista
    2. Oon mie enkuksi lukenut Riordaneja jonkun pinon, mutta ei vain ole mun juttu ;) kyllä sitten joskus...

      Luovutin kolmas päivä x) Itse olen neuroottinen sivumäärien kanssa, ei kestänyt enää sanamääriä. Plus kirja etenee monessa eri tiedostossa, niin laskeminen oli liian vaikeaa kympin matikalle. Plus oon himosairastanut ja raatanut koulua kotona. Selityksiä...

      Hienoa, että jotkut meistä onnistuvat ;) Mistä kirjoitat? Saakohan joskus esittelyä? =)

      Poista
    3. Nano tosiaan on rankkaa homma, enkä varmaan minäkään olisi sairaana jaksanut. Ja kyllähän se keskeyttäminen on mielessä käynyt, silloin kun ei inspaa, eikä huvita ja haluaisi tehdä jotain muuta. Ja sanamäärät... Niitä pitää tottakai tarkistaa joka välissä xD

      Tarinani on aika perus romantiikalla höystettyä eeppisempää fantasiaa. Se enempä en ainakaan nyt paljasta, saa nähdä josko sitten joskus... :D

      Poista
    4. Interesting ;) Noh, eihän sitä netissä pidä kaikkea kertoa.

      Nano olisi kivempi, jos se olisi... Vaikka pienemmällä tavoitteella varustettu viikko tai jotain, nuokuttaisiin jossain tietyssä paikassa ja kirjoitettaisiin pari vuorokautta täyteen. Tapahtuma, jonne mennään ja jossa ollaan. Vähän kuin 24 tuntia sarjakuvaa, mutta enemmän kuin 24tuntia ja ei piirtämistä vaan kirjoittamista... X) sairasta ja järjetöntä mutta kuulostaisi kivalta.

      Poista
    5. Mmm, totta. Nano on haastava juuri siksi, että se kestää niin kauan ja vaatii jatkuvaa jaksamista ja tsemppaamista. Päivistä ei voi lintsata eikä pitää taukoa.... Ja jep, netissä ei pidä kertoa kaikkea. Plus, että olen kauhean huono selittämään tarinanaiheita ja tuppaan pilaamaan ne myös itseltäni kun selitän. Pidetään siis kiinnostusta vielä yllä. :D

      Poista
    6. Olen lukenut Stiefvaterin Väristys-trilogian, mutta en muuta häneltä. Nyt tuli kyllä kiinnostus tähän, että pitänee laittaa lukulistalle. :) Väristys-trilogiassakin oli mielestäni laimeat hetkensä tosin... mutta silti Stiefvater kirjoittaa jotenkin kiinnostavasti.

      Nano on vaativa, mutta palkitseva. Mutta eiköhän tästä jotenkin selvitä. :D

      Poista
    7. Juu suosittelen kyllä kokeilemaan myös tätä, vaikka itse pidinkin enemmän Väristys-trilogiasta. Stiefvater on kiinnostava kirjoittaja.

      Tsemppiä vielä sinnekin päin, voiton puolellahan ollaan jo! :)

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)