perjantai 7. helmikuuta 2014

Eoin Colfer - Siipimies

Lähtölaukaus Conor Broekhartin lentäjänuralle tapahtuu Pariisin maailmannäyttelyssä 1878. Lapsuutensa ja nuoruutensa hän viettää Irlannin rannikon edustalla Salteesaarten kuningaskunnassa, jossa hänen isänsä Declan palvelee kuninkaan vartiostossa.

Conorin neuvokkaasti pelastamasta kuninkaan tyttärestä tulee hänen sydämensä toiveiden kohde, mutta salassa valmisteltu vallankaappaushanke kääntää kohtalon poikaa vastaan. Asioista liikaa tietävä Conor teljetään väärällä nimellä vankilaan. Kahden vuoden päästä hänellä on kuitenkin käsissään suunnitelma, joka muuttaa kaikkien salteesaarelaisten elämän.

Röyhkeää vallankaappausta hautova marsalkka Bonvilain tajuaa saaneensa pojasta vakavasti otettavan vastustajan: vain 16-vuotias Conor aikoo pelastaa perheensä pahansuovan vallananastajan kynsistä. Pian Salteen asukkaat huomaavat salaperäisen ”Siipimiehen” liitävän saarten yllä...


Muistaakseni joku kaverini suositteli Siipimiestä minulle jokunen vuosi sitten, mutta silloin se jäi syystä tai toisesta lukematta. Muutama viikko sitten kirjaa kuitenkin arvuuteltiin Rising Shadow'n Arvaa mikä kirja -ketjussa ja kiinnostukseni heräsi. Kun se sitten osui silmään kirjastosta, nappasin kirjan mukaani enkä katunut. Siipimies oli taattua Colferin laatua, hauskaa ja ihanaa luettavaa, joskin siinä oli mukana myös synkempää puolta.

Siipimies kertoo vaihtoehtoiseen historiaan sijoittuvan tarinan Conorista, pojasta joka syntyy kaasupallon korissa ja jolla on pakottava intohimo lentämiseen. Conor vanhempineen asuu Salteen saarella, pienessä itsenäisessä saarivaltiossa Irlannin edustalla. Conorin ennen niin iloinen elämä saa kuitenkin kauhean käänteen kun poika joutuu todistamaan väkivaltaista vallankaappausta ja päätyy lopulta vankilaan saakka. Kaikkea ei kuitenkaan ole vielä menetetty.

Minä todella pidin Siipimiehestä. Eoin Colfer on vakuuttava laatutakuu, kirjan parissa sai nauraa useaan otteeseen, mutta myös vakavampia sävyjä oli mukana. Siipimies oli useaan otteeseen aidosti surullinen ja elinkin sen tunnelmissa vahvasti mukana.

Etenkin kirjan alkupuoliskon lähestyessä loppuaan tirautin pari hyvin katkeraa kyyneltä. Siipimies on niitä kirjoja, jotka saavat kiroamaan maailman epäoikeudenmukaisuutta ja julmuutta, niitä kirjoja joita lukiessa tahtoo murjoa pahikset maanrakoon ja antaa päähenkilölle lohduttavan halauksen. Sydämeeni todellakin sattui kun luin Conorin vastoinkäymisistä.

Luultavasti osasyy tunteelliseen suhtautumiseeni kumpusikin Conorista itsestään. Colferilla on taito kirjoittaa tavattoman sympaattisia hahmoja joihin kiintyy helposti. Ei sillä, Conorissakin on vikansa ja hänestä jäikin hyvin inhimillinen vaikutelma. Lisäksi Conor on älykäs, huumorintajuinen ja hauska. Kaikki ominaisuuksia, joista pidän kirjan henkilöhahmoissa niin kovin paljon.

Colferin huumori pääsee myös tässä kirjassa esiin, etenkin alkupuolella ennen kuin juoni vakavoituu. Colfer tuntuu kirjoittavan pilke silmäkulmassa, arjessa sattuu kummallisia sattumuksia ja päähenkilöt toteavat hupsuja asioita. Colfer on todella elementissään hauskoja juttuja kirjoittaessaan.

Tarina tosiaan vakavoitui keskivaiheilla ja Siipimies toikin toisinaan mieleeni erittäin vahvasti Alexandre Dumasin Monte Criston kreivin. Nuori ja lahjakas poika päätyy syyttömänä vankilaan ja hänen palatessaan alkaa tapahtua. Vaikka Siipimies sisältääkin scifi- ja miksei hiukan steampunk-elementtejäkin eikä pyöri niin suuresti koston, vaan ennemminkin lentämisen ympärillä, jotain samaa näissä on.

Lentäminen onkin kirjassa suuressa roolissa. Ja vaikken kauheasti lentokoneista perustakaan (korkeat paikat ovat vähän epämiellyttäviä meikäläisestä) lentämiskuvaukset ja etenkin vanhanaikaisten lentokoneiden ja kaasupallojen kuvaukset ihastuttivat. Kirjan maailma olikin ihana, saari keskellä merta, miekkailutunnit, lentäminen... Pidin kaikesta.

Siipimies olikin ihanaa luettavaa, kirja nosti hymyn huulille, mutta myös surun kyyneleet silmiin. Colfer ei pettänyt ja suosittelen tätä lämpimästi. Oikestaan Siipimies oli jopa parempi kuin Artemis Fowlit. (Iso kohteliaisuus!)

Arvosana: ♣♣♣♣½

4 kommenttia:

  1. Siipimies on aivan ihana, joitain vuosia ihan vain paras lukemani kirja. Joskus oli kausi, jolloin Eoin Colfer oli mun tärkein esikuva. Se taito ja tapa, jolla herra kertoo... Huumori, välillä juurikin tuo herkkyys ja tunteellisuus, sopivassa suhteessa. Rakastan edelleen, Siipimiestä ja Colferia. ;)

    Tämäkin oli osasyy, miksi aloitin miekkailun. Nyt "asiantuntijana" annan suurta arvoa oikealle kuvailulle. Kyllä, floretti. Paljon fiksumpi ase kuin joku lyömämiekka. x)

    Onhan tämä parempi kuin Artyt, vaikkei niitäkään voi mitenkään haukkua. ;) En ole lukenut Colferilta ainuttakaan huonoa kirjaa, ja onko niitä nyt kolme, joita en vielä ole lukaissut. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en Colferilta kaikkea lukenut, oikeastaan vaan Artyt, tämän ja W.A.R.P:in. Mutta Siipimies on ihana kirja, Colferia ei voi kuin ihailla. (Ja floretti tosiaan kuulostaa paremmalta kuin lyömämiekka, vaikka asiantuntemusta ei kyllä meikäläiseltä löydy ellei lasketa lukuisten fantasiakirjojen lukemista, joissa kyllä miekka heiluu. :D)

      Poista
  2. Minä sain Siipimiehen joululahjaksi siskoltani. Luin arvostelusi harppoen, sillä kirja ei vielä ole minulle kovin tuttu. Kunpa olisi aikaa lukea omasta hyllystäkin. :D Mutta positiivista kuulla, että olet kirjasta pitänyt. Colferilta olen lukenut Toivomuslistan, joka oli hauska teos, Artemis Fowlit eivät ole uponneet - olen kolmesti yrittänyt lukea ja ekaa sivua pidemmälle en vieläkään ole päässyt. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin taisin yrittää Artemisten kanssa muutamaan otteeseen ennen kuin ensimmäinen nappasi. Siipimiestä suosittelen ehdottomasti. :)

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)