tiistai 18. maaliskuuta 2014

George R.R Martin - Kuninkaiden koitos

Tulen ja jään laulu, #2

Maineikas fantasiasarja jatkuuValkoinen korppi tuo viestin kesän päättymisestä. Talven varalle varustautuminen ei kuitenkaan ole Seitsemän kuningaskunnan asukkaiden suurin huolenaihe, sillä valtakunta on sisällissodan vallassa.

Valtaistuinpelin panokset kovenevat, ja häviäjiä on paljon. Aivan liian moni on kiinnostunut rautavaltaistuimesta, eikä ihmishenki ole paljonkaan arvoinen, kun kuninkaat ottavat toisistaan mittaa. ”Ellet kykene suojelemaan itseäsi, kuole ja väisty niiden tieltä, jotka siihen pystyvät. Tätä maailmaa hallitsevat terävät miekat ja vahvat käsivarret.”

Kuninkaiden koitos jatkaa kertomusta Starkin perheen vaiheista myllerryksen keskellä. Elämä on taistelua henkiin jäämisestä, mutta petosten ja koston kierteeseen kietoutuu myös tarinoita ystävyydestä, velvollisuudesta ja rakkaudesta.


Olen koukuttunut tähän sarjaan uudelleen. Aivan kuten ensimmäinen osa, Valtaistuinpeli, myös Kuninkaiden koitos kahlitsi minut kiinni tarinaansa, vaikkei tämä toinen osa henkilökohtainen suosikkini sarjastani olekaan. Vauhdittaapa lukemismotiiveja myös se, että Lohikäärmetanssin, sarjan viidennen osan ensimmäisen niteen pitäisi ilmestyä aivan lähiviikkoina enkä salli itseni lukea sitä ennen kuin uusintakierros on loppuun saatettu.

Kuninkaiden koitos jatkaa Tulen ja jään laulun massiivista ja eeppistä tarinaa ansiokkaasti. Mukaan tulee lisää hahmoja, juonessa on mutkikkaita käänteitä ja panokset kovenevat. Kuolemilta ei vältytä ja maailman rikkaus ansaitsee hatunnoston.

Kirja on myös selvästi synkempi kuin edeltäjänsä. Valtaistuinpelissä valtakunta oli vasta ajautumassa vaikeuksiin ja tapahtumat kehittyivät kohti vääjäämätöntä sekasortoa. Kuninkaiden koitoksessa valtakunta on sisällissodan hajottama, ihmiset valitsevat puoliaan ja punovat juoniaan. Suurilta voitoilta ja suurilta häviöiltä ei voida välttyä kun liian monta ihmistä yrittää samalle valtaistuimelle.

Ensimmäisellä lukukerralla muistan pitäneeni Kuninkaiden koitosta loistavuudestaan huolimatta paikoitellen varsin tylsänä. Toisella lukukerralla tilanne oli yllättävästi tasaantunut. Luulen tämän johtuvan siitä, että tiesin mitä tuleman piti. Jaksoinkin keskittyä paremmin myös niiden ei niin kiinnostavien hahmojen lukuihin, kun en kokoajan joutunut pelkäämään suosikkieni puolesta. Esimerkiksi Rautasaarista kertovat luvut jaksoivat kiinnostaa aivan erilailla. Innostuin myös tarkistelemaan takaosan hakemistosta tekstin seassa vilahdelleita nimiä ja fiilistelemään maailman taustatietoja. Kun ei koko ajan tarvinnut keskittyä siihen mitä kenellekin tapahtuu, kirja avautui aivan uudella tavalla. Suosittelen lämpimästi toista lukukertaa tämän sarjan parissa!

Maailman fiilistelyn lisäksi kiinnyin myös epäviisaasti suosikkihahmoihini yhä enemmän ja vihasin inhokkejani yhä suuremmalla vimmalla. Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa kuningas Joffrey. Joka kerran kun kyseisen nuoren herran nimi mainittiin, olisin halunnut suolistaa hänet omin käsin. Joffrey on kerrassaan kammottava ilmestys jota kohtaan ei voi tuntea kuin inhoa. Kuolisi pois niin olisin iloinen. Vastavuoroisesti  kannatin suosikkejani yhä kasvavalla kiintymyksellä josta saan vielä maksaa kun Lohikäärmetanssiin asti päästään. Martinin tuntien kaikki eivät kuitenkaan selviä hengissä.

Kuninkaiden koitos oli taattua Tulen ja jään laulun laatua, vaikkei Valtaistuinpelille aivan pärjännytkään. Nyt olen jo hyvässä vauhdissa Miekkamyrskyn parissa ja fiilistely sen kuin kasvaa - se kun oli ensimmäisellä lukukerralla jopa Tulen ja jään laulun mittapuulla upea ja oma suosikkini sarjasta.

Arvosana: ♣♣♣♣½

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)