sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Susan Ee - World After

Penryn and the End of Days, #2

The survivors of the angel apocalypse begin to scrape back together what's left of the modern world.

When a group of people capture Penryn's sister Paige, thinking she's a monster, the situation ends in a massacre. As Penryn searches the streets of San Francisco looking for her, she's drawn into the heart of angels secret plans, where she learns the horrifying exent to which they are willing to go.

Meanwhile, Raffe hunts for his wings. Without them, he can't rejoin the angels, but when faced with recapturing his wings or helping Penryn survive, which one will he choose?

Ei kukaan sattuisi omistamaan sellaista kätevää loitsua jolla voisi taikoa jatko-osia ilmestymään heti? Jos on, minä ostan sen. Seuraavasta vuodesta tulee nimittäin kammottava. Toistaiseksi vielä nimeämättömän (Nimeämättömän! Kuuletteko epätoivoisen huutoni?) kolmannen osan ilmestymispäiväksi kun on ilmoitettu toukokuu 2015. Hyvästi siis, käperryn nyt sängynpohjalle itkemään ja makaan pimeydessä seuraavat kolmetoista kuukautta.

No vitsivitsi. Enhän minä nyt niin epätoivoinen ole. Ainakaan melkein. Varoitan kuitenkin, että loppuosa tästä tekstistä tulee olemaan epätoivoista, tunteista paksua järjetöntä sopertelua jossa ei luultavasti ole järjen hippustakaan. Asiallisuudesta ei ainakaan tule olemaan häivääkään. Lukeminen omalla vastuulla.

World After jatkaa Penryn and the End of Days -sarjaa suoraan siitä, mihin ensimmäinen osa, Angelfall jäi.

Vastarinnan paetessa enkeleiden päätukikohdan tuhonneen iskun jälkeen San Franciscosta Penryn alkaa hitaasti havahtua halvauksesta, jonka ansiosta häntä on luultu kuolleksi. Penryn on myös viimein saanut takaisin sisarensa Paigen, mutta paluuta entiseen ei enää ole. Paigelle on San Franciscossa tehty jotain kammottavaa, jonka takia hänet nimetään hirviöksi. Paigen kadotessa jälleen Penrynillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä perään.

Samaan aikaan Raffe metsästää Belieliä, enkeliä joka on saaut hänen siipensä. Raffe, arkkienkeli Raphael on nyt omiensa hyljeksimä hänen selkäänsä kiinnitettyjen demonisten lepakonsiipien ansiosta. Voidaakseen estää arkkienkeli Urielia nousemasta Jumalan sanansaattajaksi enkelten joukossa, hänen on palattava takaisin omien siipiensä kera.

Raffe ja Penryn saavat huomata, että maailma repii heitä erilleen koko voimallaan ja pelissä on paljon enemmän kuin he ovat koskaan edes osanneet kuvitella.

En tiedä kuinka pukisin tunteeni sanoiksi. Olen tällä hetkellä nimittäin niin lähellä epätoivoista mielentilaa kun oikeastaan on mahdollista. Haluaisin heittäytyä huoneeni lattialle ja huutaa. Haluaisin sen kolmannen osan. Haluaisin lukea World Afterin uudelleen. Ja Angelfallin myös. Tämä sarja sen kuin paranee.

Sanotaan nyt vaikka pari sanaa juonesta. Se vain tihenee ja paranee entisestään, Susan Ee todella mäjäyttää lukijaa paistinpannulla naamaan tässä osassa. Enkeleiden suunnitelmista selviää hitunen lisää ja lukija jää janoamaan vieläkin enemmän. Penryn joutuu rämpimään sellaista vastoinkäymisten läpi että lukija on epätoivoinen. Ja osa tapahtumista on niin kammottavia, että minun tekisi mieli huutaa Susan Eelle eikö hänellä ole sydäntä ollenkaan tai mistä hänen mielikuvituksensa oikein kumpuaa.

Suuri osa kirjasta kuluikin lähinnä epätoivoisessa mielentilassa. Raffe ja Penryn ovat erillään toisistaan, Raffe luulee Penryniä kuolleksi ja niin edelleen. Mutta sivulla 340 tai jotain olisin kuollut onnellisena. Loppuosa kruunasi tämän kirjan, grrr, se oli jotain niin täydellistä. (Sivu 360 -the Feels. Kuolin.)

Myös hahmot ovat ihania tässä kirjassa. Raffesta ei varmaan tarvitse sanoa kummempia, hänestä ei kaikessa sarkastisuudessaan, rohkeudessaan, haavoittuvuudessaan vain voi olla pitämättä. (Ja komeudessaan, myönnän heikkouteni... Hehe.) Mutta Penryn. Oi Penryn.

Voisin ostaa sellaiset huiskat mitä cheerleaderit käyttävät ja väsätä pari kannustushuutoa. Penryn on loistava, vahva ja oma-aloitteinen sankaritar jolla on aivot päänupissaan. Hän on tyhmänrohkea, lojaali ja selviytyjäluonne joka pitää huolen itsestään. Häntä ei aina tarvitse tulla pelastamaan ratsujoukkojen kanssa. Penrynin puolella on todella helppo seistä, hän kerää lukijan sympatiat mutta myös kunnioituksen. Kovin moni ei olisi niin sisukas ja selviytyisi kaikesta mitä Penryn käy läpi.

Lisäksi Penrynin ja Raffen kanssakäyminen ja romanssin hidas kehittyminen on ihanaa seurattavaa. Susan Ee ei säntäile rakkaudentunnustuksiin, Penrynin ja Raffen suhde etenee sopivan hitaasti. He välittävät toisistaan, mutta eivät näytä sitä avoimesti, piikittelevät toisiaan niin että lukija saa nauraa. Sanokaa minun sanoneen, he ovat jo rakastuneita mutta eivät halua myöntää sitä. Mokomat paksupäät.

No niin. Vedetään syvään henkeä.

World After oli kerrassaan mahtava lukukokemus. Olin epätoivoinen koska tunteet ja hahmot. Mutta olin myös niin tajuttoman iloinen, koska tämä kirja oli niin tajuttoman hyvä. Susan Ee tietää mistä naruista vedellä, Penryn and the End of Days on vakuuttanut minut loistavuudestaan. Sanoisin, että olen löytänyt yhden lempisarjan lisää.

Arvosana: ♣♣♣♣♣

4 kommenttia:

  1. I feel your pain... I. Feel. Your. Pain. Voi luoja... Minä olin valmis heittäytymään euforian suloiseen ja kuolettavaan pyörteeseen siinä rantakohtauksessa heidän kohdattua uudelleen.

    Kuinka Susan Ee tekee sen? Kuinka hän oikeasti voi onnistua näin täysin napakymppiin? Ällistyttävää!

    Minkä kustantamon painoksen sinä luit? Minulla on Skyscapen versio ja sivuja on (vain) 314. Jos sinulla on eri painos niin mikä kohtaus on sivulla 340?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luin (ja ostin :D) Hodder & Shoughtonin pokkaripainoksen jossa sivuja on 438. Jossain sivun 340 tienoilla Raffe tajuaa Penrynin olevan elossa ja The Rantakohtaus on sivulla 360.

      Kiitos vertaistuesta. Olen tänään päätynyt siihen johtopäätökseen, että pitäisi olla kirjallisia traumoja ja tunteiden tuskaa setviviä terapeutteja. Varaisin istunnon jotakuinkin heti. :D

      Poista
  2. Heippa! Rakastan blogiasi, ja oon huomannu, että luen tosi paljon samantyyppisiä kirjoja, kuin sää! Tää arvostelu sai mut nauramaan katketakseni ja tuntemaan mitä syvintä kateutta siedettävän enkun taidon omaamiselle!!!:) Mitä multa jääkään paitsi.. Ja otan osaa sun suruun ja murheeseen, tiedän ton tunteen sata prosenttisesti, kun rakastuu ihanaan kirjaan ja seuraavaa osaa saa odottaa vuosikausia, tai sitten se ei parhaassa tapauksessa koskaan ilmesty suomeks, uaarghh!! Luin just ton Oudonlinnun (miten nimi kuuluis taivuttaa??;)) ja tulin siihen tulokseen, että saatan yrittää tarttua myöhempiin osiin enkuks! Saas nyt sitten nähdä jos näihinkin joskus.. Tää postaus piristi päivää!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaws, mikä ihana kommentti, kiitos! Se piristi meikäläisen päivää! <3 Elämä tosiaan on tuskallisempaa kun on tällaisia fanitytön taipumuksia, etenkin suomennoksia saa aina odottaa.

      Suosittelen rohkeasti kokeilemaan enkuksi lukemista, Divergent-trilogia ainakin on melko helppoa englantia, siitä voi olla hyvä aloittaa. (Etenkin kun olet jo lukenut Outolinnun ja tiedät mistä on kyse.) Ensimmäiset pari kirjaa voivat olla aika tuskaisia lukea, mutta sitten homma helpottuu kyllä. :)

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)