torstai 8. toukokuuta 2014

Charles Dickens - Kaksi kaupunkia

Kaksi kaupunkia on Charles Dickensin (1812-1870), Englannin kirjallisuuden suuren lumoojan, jännittävin romaani - taiturimainen kuvaus Ranskan vallankumouksen synkimmiltä päiviltä.

Romaanin tapahtumat vyöryvät Lontoossa ja Pariisissa vauhdikkaasti ja yllättävin kääntein. Dickens tuo lukijan silmien eteen ajan kauheudet veren- ja kostonhimoisine ihmisineen. Hän paljastaa kuvauksessaan ihmissielun syvien intohimojen kuohun, vihan ja alhaisuuden kaikessa alastomuudessaan.

Kun kertojana on Dickens, hän löytää lämpöä ja suuruutta kurjuudenkin keskeltä. Tasoittavana vastapainona aiheen synkkyydelle on tarina lääkärintyttären ja nuoren ranskalaisen ylimyksen välisestä ylevästä, uhrautuvasta rakkaudesta.


En ole ennen Kahta kaupunkia lukenut yhtään Charles Dickensin romaania, paitsi ehkä Joulutarinan jonkin kuvitetun version vuosia sitten. Dickens keikkuu klassikkokirjailijana kuitenkin sivistyslistoillani ja kun viime viikonloppuna kannoin kotiin sivistävää luettavaa, tarttui Kaksi kaupunkia mukaan. Kirja kiinnosti minua sivistyksellisen arvonsa lisäksi myös siksi, että se mainitaan useaan otteeseen Cassandra Claren The Infernal Devices sarjassa. A Tale Of Two Cities on Tessan ja Willin kirja ja halusin selvittää mistä siinä on kyse.

Ja voi kuinka iloinen olen siitä, että tartuin tähän kirjaan, Kaksi kaupunkia on loistava kirja johon tulen varmasti tarttumaan vielä uudelleenkin. Juuri nyt olen kuitenkin vielä hiukan epätodellisessa tilassa, kirja loppui, ja millä tavalla. Juuri nyt minusta tuntuu siltä kuin joku olisi iskenyt minua tikarilla sydämeen.

Kaksi kaupunkia alkaa hitaasti, ensimmäinen luku keskittyy kuvaamaan aikakautta, vihjaamaan tulevaa ja vasta sitten siirrytään varsinaiseen tarinaan. Alussa lukeminen olikin hiukan vaivalloista ja minusta tuntui etten edennyt mihinkään. Dickens on keskittymistä vaativaa luettavaa, ei voi hyppiä lauseiden yli. (Vaikeampi juttu meikäläiselle, teen tuota huomaamattani.) Kirjassa alkoi kuitenkin tapahtua jo parinkymmenen sivun tienoilla ja aloin saada aavistuksen siitä, kuinka paljon tulisinkaan tästä kirjasta pitämään. Loppuun mennessä kyynelehdin, olin täysin kirjan lumoissa, Kaksi kaupunkia oli minulle napakymppi.

Erityisesti miellyin Dickensin kirjoitustapaan. Se on paikoin hidas, kyllä, mutta pidän siitä miten hän kuvailee asioita ja ihmisiä perusteellisesti. Dickens tekee muutakin kuin kertoo tarinan, hän esittää ajatuksia ihmisistä, rakkaudesta ja elämästä. Hän kuvaa Ranskan vallankumousta, sen ihmisiä ja sitä kuinka kostonhimo leimahtaa liekkeihin. Lisäksi Kahdessa kaupungissa myös juoni on suuressa osassa, Dickens tekee paljon muutakin kuin jaarittelee.

Kiinnyin myös hahmoihin todella nopeasti ja epäilen, että juuri siksi minulle muodostui tähän kirjaan tällainen tunneside. Kirjassa kuvataan kauniisti etenkin tohtori Manetten ja hänen tyttärensä Lucien välistä suhdetta. Tohtori vapautuu kirjan alussa kahdeksantoista vuoden syyttömänä kärsimästään vankeudesta Bastiljin vankilasta. Tytär, joka ei ole edes tiennyt tämän olevan elossa, huolehtii itsensä kadottaneesta isästään sellaisella hellyydellä, että silmäni kostuivat useaan otteeseen.

Kirjassa on suuressa osassa myös Lucien ja nuoren ranskalaisen, Charles Darnayn rakkaustarina. Minä pidin suuresti näistä henkilöistä, mutta heidän välisensä romanssi ei edes ollut minulle se juttu tässä kirjassa. Minulle tämä kirja oli Sydney Carton.

Sydney Carton on nuori lakimies, joka on kadottanut suunnan elämältään. Hän on lahjakas ja hänellä olisi kaikki edellytykset menestyä, mutta hän kokee epäonnistuneensa lopullisesti. Hän verhoaa haavoitetun sydämensä epäystävällisyyteen ja alkoholiin eikä pidä itseään missään arvossa. Lukijalle näytetään hänen heikkoutensa, hän ei haluaisi olla sellainen kuin on, mutta ei näe ulospääsyä. Myös Sydney Carton rakastuu Lucie Manetteen, mutta ei elättele mitään toivoa naisen rakkaudesta. Kaiken kaikkiaan, Sydney Carton särki sydämeni. Halusin niin paljon kaikkea hyvää tälle hahmolle, joka on sisimmässään hyvä.

Kirja piti minut hyvin otteessaan, vaikka hitaampiakin vaiheita oli. Lopun tosin arvasin yhtäkkisessä valaistumisen hetkessä eilen illalla, noin sata sivua ennen loppua. Se ei kuitenkaan lässähtänyt siitä tippaakaan. Loppu oli loistava, vaikka osa sydämestäni olisikin toivonut toisenlaista päätöstä tarinalle. Ei siksi, ettei loppu olisi ollut hyvä tai en olisi siitä pitänyt, se vain särki sydämeni. Luin kirjan hyppytunnilla loppuun, joten en päästänyt itseäni kyynelehtimään julkisesti, mutta kotona luin uudestaan viimeisen luvun. Silloin tulivat kyyneleet, ja varsin runsaslukuisina. Myönnettäköön, että olen tirauttanut pari tätä sepustusta kirjoittaessanikin.

Kaksi kaupunkia oli upea lukukokemus joka häivytti kerralla kaikki Dickensiä koskevat ennakkoluuloni. Voisin mennä penkomaan jonkun kirjadivarin josta tämä kirja luultavasti löytyy ja ostaa omakseni. Sitä odotellessa voisin kuitenkin lukea herran muita kirjoja. Kaksi kaupunkia - sanat eivät tunnu riittävän. Olen vieläkin hieman epävakaassa tilassa.

Arvosana: ♣♣♣♣♣

2 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus :)
    Omasta hyllystäni tämä löytyy, mutten ole vielä uskaltautunut lukemaan - vaikka nyt olen ERITTÄIN kiinnostunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww kiitos. :) Suosittelen ehdottomasti, minulle tämä oli ehdottomasti positiivinen yllätys!

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)