torstai 1. toukokuuta 2014

C.J Daugherty - Yön valitut

Night School, #1

Keneen voit luottaa, kun kaikki valehtelevat?

Allie vihaa koulua. Hänen isoveljensä on karannut kotoa, ja Allie on joutunut vaikeuksiin. Allien vanhemmat lähettävät hänet eristäytyneeseen Cimmerian sisäoppilaitokseen.

Yllätyksekseen Allie viihtyy Cimmeriassa ja saa pian ystäviä. Hän ihastuu komeaan Sylvainiin, mutta tuntee välitöntä yhteyttä sulkeutuneeseen Carteriin.

Allielle selviää, ettei Cimmeria ole tavallinen sisäoppilaitos. Jotkut koulun oppilaista ja opettajista piilottelevat salaisuutta. Mikä on yökoulu, josta kukaan ei saa puhua?

Pian Cimmeria alkaa tuntua todella vaaralliselta paikalta...

En oikestaan tiedä mitä ajattelisin tästä kirjasta. Luin Yön valitut kaverin ylistävästä suosituksesta, mutten selvästikään nähnyt tässä sitä samaa mitä hän. Tai ehkä näinkin, mutta ihan jännittävän konseptin lisäksi Yön valitut sisälsi todella raivostuttavia kliseita ja tekstiä joka sai minut melkein heittämään sen ikkunasta pihalle. Toisaalta se oli kuitenkin todella koukuttava ja viihdyttäväkin. Argh. En osaa suhtautua tähän kirjaan.

Kirjan alkuasetelma ei omaperäisyydellään hätkäytä. Allie joutuu vaikeuksiin sen kuuluisan viimeisen kerran ja hänen vanhempansa lähettävät hänet Cimmerian sisäoppilaitokseen. Kaikki ei kuitenkaan ole sitä miltä näyttää ja pian Alliella on salaisuus selvitettävänään. Ja innokkaita apujoukkoja, nimittäin kaksi ihanaa poitsua.

Millä todennäköisyydellä, kysyn vaan, millä todennäköisyydellä sitä mennään uuteen sisäoppilaitokseen kesken lukukauden ja löydetään kaksi sulhasehdokasta samana päivänä? Toistan, samana päivänä.

Sivulla 36 Allie tapaa mysteeripojan Carterin, ja heidän välilläänhän on heti salaperäinen yhteys.

"Pojalla oli suorat, mustat hiukset, päättäväinen suu ja valtavankokoiset tummat silmät tuuheine ripsineen. -- Heidän katseensa kohtasivat, ja Alliesta tuntui oudosti siltä, että poika tiesi, kuka hän oli."

Ei sitä sitten voitu salaperäisemmin ilmaista? Ja koska kirjassa ei edes ole fantasiaelementtejä, Allien ja Carterin välillä ei edes ole mitään universumin sanelemaa yhteyttä. Koko salaperäinen tuttuus ja tunnistaminen on siis yhtä tyhjän kanssa.

Sivulla 38, kyllä, kaksi sivua myöhemmin, Allie tapaa Sylvainin.

"'Istu vain siinä, ole hyvä.'
Allie hymyili pojalle kiitollisesti. 'Kiitos.'
Poika hymyili takaisin ja Allie arveli voivansa sulaa lätäköksi lattialle. Poika oli todella komea."

Ai että oikein sulat? Minne se kirjaston poika jäi? Se johon tunsit kummaa yhteyttä? Onhan se toki kiva kun on mistä valita.

Okei, kolmiodraama ei oikeasti nouse niin massiivisiin mittoihin kuin annan ymmärtää. Odotan silti kauhulla seuraavia osia.

Sitten on itse Allie, joka Bella Swanin lailla purjehtii uuteen kouluun kaiken keskipisteeksi ja kiinnittää heti kahden tavoitellun alfauroksen huomion. Kyllä, Carter ei pysy yhdessäkään suhteessa kauaa ja Sylvain on koulun tavoiteltu kultapoikaprinssi. Ja kuka saa heti molemmat? Allie.

En ole varma pidänkö Alliesta vai en. Hänessä on kyllä asennetta, eikä hän ole mikään täysin avuton sankaritar joka kaipaa komeita poikia ratkaisemaan ongelmansa ja kukistamaan pahikset. Allie kykenee tekemään itsenäisiäkin ratkaisuja. Silti hänestä saa välillä todella lapsellisen kuvan ja hän unohtaa edellisen elämänsä todella nopeasti. Allie tempaistaan, mitä, noin viikon varoitusajalla kokonaan uuteen ympäristöön, mutta sopeutumisessa taitaa mennä, mitä, no toinen viikko. Sen jälkeen vanhat kaverit taitavat käväistä mielessä noin yhden kerran. Vaikka Cimmeria on varsin diktatorinen laitos, sopeutuminen on kivaa kun voi juoruta heti saadun parhaan ystävän kanssa ihanista poitsuista joista ei ota selvää ja haukkua koulun ilkeää tyttöä joka on tottakai ollut Sylvainin perään vuosikaudet. Kliseitä marssii kehään torvisoittokunnan kanssa.

Luulen, että suuri osa ongelmaa minulle oli kirjan kieli. Toisinaan se toimi ihan mukavasti, mutta hyvin usein esimerkiksi Allien tunteet lätkäistiin lukijan naamalle vähän turhankin suoraan. Tapaan, Allie tunsi itsensä kateelliseksi, Allie tunsi itsensä surulliseksi. Meääh. Eikö olisi edes hiukan voitu kiertää?

No niin. Nyt olen päästänyt pahimmat höyryt ulos. Oli tässä kirjassa nimittäin hyvääkin ja se paranee loppua kohden.

Ensinnäkin, koko yökoulumysteeri on varsin nerokas ja pitää jännitystä yllä. Kaikista ärsyyntymisistäni huolimatta, minä koukutuin tähän kirjaan. Allien hiippailuista Carterin kanssa on jännittävää lukea eikä lukija arvaa kaikkea ennakolta. Lisäksi Carter on varsin kiinnostava hahmo raivostuttavan sliipatun Sylvainin rinnalla. Kirja olisikin mielestäni toiminut paremmin kun Sylvain olisi heitetty ikkunasta ulos ja jätetty Allie selvittämään salaisuuksia Carterin kanssa. Mutta totta kai se ihana ranskaa puhuva komistus pitää jättää opettamaan Allielle valssia.

Silti minä oikeasti nautin tämän kirjan lukemisesta paikoittain, vaikka se toisinaan saikin minut todella raivostumaan ja oksentamaan kavereille valitusmonologin kaiken rasittavuudesta. Mysteerin selvittämisen rinnalle mahtuu nimittäin paljon teinidraamaa tanssiaisista, poikaystävistä ja juoruilusta. Minä olisin mielummin lukenut hiippailuista pihamailla ja metsässä.

Yllättävää kyllä, tässä kirjassa ei kuitenkaan ole fantasiaelementtejä. Takakannesta sellaista voisi arvella ja minäkin odottelin puoli kirjaa puskista loikkaavia vampyyreitä, ihmissusia tai jotain muuta paranormalia. Niin ei kuitenkaan tapahtunut ja oikeastaan Yön valitut toimi ihan mukavasti ilman niitäkin. Paranormaalit elementit olisivat luultavasti saaneet minut ärsyyntymään kirjaan entistä enemmän ja kyllä tässä jännitystä ja mysteeriä riittää muutenkin.

Kaikesta tästä valituksen määrästä huolimatta, ei Yön valitut nyt aivan kamala tapaus ollut. Monet mysteereistä jäivät selvittämättä ja aion kyllä jatkaa toisten osien pariin. Muutenkin minusta tuntuu, että olen pitänyt tästä kirjasta vähemmän kuin useimmat. Luulen, että osa ongelmaa on se yksinkertainen tosiasia, että olen lukenut niin paljon YA-kirjallisuutta. Jos Yön valitut on ensimmäisiä kirjoja joita genrestä tulee lukeneeksi, kliseet eivät varmastikaan ole niin kliseisiä. Mutta näissä olosuhteissa en vain kyennyt suhtautumaan tähän tuorein silmin.

Arvosana: ♣♣½

8 kommenttia:

  1. Nyt tuli asiaa sitten ihan tuutin täydeltä - nauroin ääneen :D Minä olen päättänyt jättää tämän kirjan lukematta hyvin pitkälti siksi, että tässä on kuulemma kohtaus, jossa joku kuuma kinkku ensin juottaa päähenkilöä ja sitten käy päälle kuin kiimainen hirvi ja yrittää pakottaa tämän tuhmuuksiin, mutta sitten koko tapaus vain painetaan villasella. Ajattelin säästää itseäni tämän suhteen ja jättää väliin. Kannet ovat kyllä ihan kivat, erityisesti toisen osan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin sanoa, että minullakin oli hauskaa tätä kirjoittaessani. :D Ja tuollainen kohtaus todellakin on, sitä en jaksanut edes lähteä ruotimaan. Tulen luultavasti lukemaan muutkin osat, koska toivottoman uteliaisuuteni vuoksi haluan selvittää Allien perheen salaisuudet. ;) (Ja kannet ovat minustakin ihan jees, vaikken tykkää siitä, että sarjalle on jätetty enkunkielinen nimi. Ei voitu ottaa vaikka, hmmm, Yökoulua? :D)

      Poista
  2. Minä pidin. ;) Kieli oli (tarpeeksi) hyvää, päähenkilöllä persoonallisempi kertojaääni ja komea miespääosa. En muista tästä enää paljoa, mutta koukutus on mielessä. Luen nyt tokaa osaa, johon en ole niin vielä inessä, mutta joka vaikuttaa toistaiseksi ihan hyvältä myös. Ja tunnelma oli mukava. Kliseistä ehkä, mutta rehellisesti kliseitä eikä kirja väittänyt niitä väkisin uusiksi ja uniikeiksi.

    Tässä oli suunnilleen kaikki, mitä viihteelliseltä kirjallisuudelta odotan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tästä varmasti voi pitääkin, kunhan ei mitään tajunnanräjäyttävää etsi. Kirja ei tosiaan väitä kliseitään mahtavan uusiksi ideoiksi, mutta minulla ne vain silti koko ajan hyppivät silmille. Kertojanääneenkin ärsyynnyin välillä niin totaalisesti, etten lopulta voinut pitää tästä kovinkaan paljoa. Mutta mielipideasioita nämä. ;)

      Poista
  3. Musta tää oli aivan loistava, en tajua miten et tykänny tästä :P juoni oli nii jännittävä ja molemmat pojat oli nii ihania... tykkäsin tosi paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielipideasioitahan nämä aina ovat. :D Juoni oli kyllä jännittävä ja Carter ihan jees kaveri, mutta etenkin Sylvain otti minua päähän niin paljon. Jos Allien ja Sylvainin välille koitetaan vääntää enää mitään romantiikkaa en vastaa teoistani. Jotenkin tämä kirja sai minut ärsyyntymään totaalisesti. :D

      Poista
  4. Olen aika samoilla jäljillä sinun kanssasi. Vaikkakin nautin lukemisesta, koko tuo -kaksi komeinta poikaa koulussa ja se uusi, omasta mielestään ei kovin sievä tyttö tulokas- juttu on niin käytetty, että löydän itseni puristamasta kirjaa rystyset valkeina, kun manaan kirjan ties minne xD Mutta kyllä minäkin jatkot luen ihan mielenkiinnosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvinkin minun tuntemuksiltani. Kirja oli vetävä ja lukeminen ihan mukavaa, mutta osa kohdista ja elementeistä otti vaan todella pahasti pannuun. :D

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)