sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Charles Dickens - Kolea talo


Dickensin hienoimpiin kuuluva romaani Kersti Juvan loistavana suomennoksena

Kolea talo on nykyisten oikeudenkäynti- ja rikosromaanien edelläkävijä. Tapahtumien taustana on vuosikymmeniä jatkunut Jarndyce ja Jarndycen oikeusjuttu, joka varjostaa päähenkilöiden, serkusten Richardin ja Adan sekä orpotyttö Esther Summersonin, elämää. He kaikki saavat kodin John Jarndycen luota Bleak Housesta, Koleasta talosta.

Romaanin kerronta on runsasta ja juonivyyhtiin mahtuu niin murhamysteeriä kuin rakkaustarinaakin. Dickens solmii juonet taidokkaasti yhteen ja vie ne yllättävään loppuratkaisuun päästämättä jännitystä hetkeksikään herpautumaan. Huumori ja tunteikkuus, verrattomat henkilöt, loistava satiiri ja osuva ajankuva tekevät Koleasta talosta todellisen aikaa kestävän klassikon.



Huhhuh. Kolea talo oli yksi kirjoista jotka varasin mukaani reilun viikon mökkimatkalle siitä yksinkertaisesta syystä, etten muuten uskonut selviäväni siitä. Kolea talo on paikoitellen todella hidas, vilisee aluksi toisistaan irrallisilta vaikuttavia henkilöitä ja kohtaloita eikä mittaakaan puutu. Kaupungissa kirja olisi luultavasti jäänyt kesken, mutta mökki todisti jälleen kerran voimansa lukuprojektien suhteen. Ja olivathan viimeiset 600 sivua oikeasti kiinnostavia.

Olen silti iloinen, etten aloittanut Dickensiin tutustumistani tästä kirjasta. Vaikka Kolea talo on hieno teos, lukiessa meinasi välillä iskeä epätoivo. Siinä missä Kaksi kaupunkia oli varsin lyhyt ja rakastin joka sivua, Kolea talo tuntui etenkin alkupuolella olevan välillä pelkkää jaarittelua. Dickens tuntuukin aiheuttavan minulle aina tietynlaisia ongelmia. Kun juoni etenee ja hahmot puhuvat hiukankin ylevästi ja uhrautuvasti olen tippa linssissä enkä laskisi kirjaa alas vaikka aseella uhattaisi. Sitten seuraavat kymmenen sivua kertovatkin jonkun virkamiehen tavallisesta päivästä ja minun tekisi mieli hypätä koko luvun yli. Sitä ei kuitenkaan voi tehdä, sillä kyseinen virkamies on lopussa tärkeässä roolissa ja huolimattomasti lukemalla saa vain itsensä sekaisin hahmoviidakossa. Onneksi joku nerokas sielu oli älynnyt laittaa kirjan loppuun henkilöluettelon jota selailin ahkerasti ja joka varmasti pelasti minut tippumasta kärryiltä siitä kuka oli kenenkin lakimies, vuokralainen tai romukauppias.

Uskon, että alun ongelmat johtuivat juuri siitä, että en ollut kovinkaan kiinnostunut muiden kuin päähenkilön luvuista. Loppua kohti, kun aavistukset kaiken yhteydestä alkoivat selvitä kaikesta tuli kiinnostavampaa, mutta sitä ennen kirja oli välillä pientä tervanjuontia. Kolea talo paraneekin huimasti loppua kohti ja Dickens vetää juonet yhteen taidokkaasti. Kaiken keskuudessa ovat Jarndyce ja Jarndycen oikeusjuttu, vuosikymmeniä kestänyt sotkuinen perintökiista, sekä päähenkilö Esther Summersonin menneisyys.

Esther Summerson aikaansai minussa kuitenkin ristiriitaisia tunteita, etenkin kirjan alkupuolella. Esther on todellinen pyhimys, aina ystävällinen ja rakastava, todellinen kodinhengetär, mutta niin vaatimaton, että punastelee jo yksinkertaisestakin kehusta. Alussa suhtauduinkin häneen vaihtelevasti, en tiennyt ihailinko häntä vai ärsyttikö hän minua. Loppua kohden aloin kuitenkin pitää hänestä enemmän ja toivoin hänelle kaikkea hyvää.

Ja kyllähän Kolea talo onnistui lopulta kirvoittamaan muutaman kyyneleenkin. Etupäässä itkin viimeisten lukujen aikana onnesta koska olin viimein saamassa kirjan loppuun koska niin monet juonikuviot päättyivät niin kuin olin toivonutkin. Olin vain kertakaikkiaan tyytyväinen kun käänsin viimeiset sivut.

Kaiken kaikkiaan Koleasta talosta jäi hyvä maku suuhun, vaikka se ei saanut samanlaista paikkaa sydämessäni kuin Kaksi kaupunkia. Vaikka kyseessä on erittäin hieno romaani se ei koskettanut samalla tavalla. (Minua alkaa yhä edelleen itkettää kun ajattelen Kahden kaupungin loppua...) Jonakin päivänä voisin ehkä lukea Kolean talon uudelleen, siitä saattaisia saada toisella kerralla irti vielä enemmän. Nyt lasken sen kuitenkin tyytyväisenä sivuun.

Arvosana: ♣♣♣♣


Tällä järkäleellä pitäisi kyllä saada kirjabingossa useakin ruutu ruksittua... Laitetaan kohtaan lainattu kirja.

6 kommenttia:

  1. Montako bingoa ajattelit kerätä? Kaksi olisi aika lähellä. ;)

    Dickensin tyyli on vähän hidasta ja toisinaan jaarittelevaa niiden palasten kohdalta, jotka on tullut luettua. Pitäisi vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja lukea se hyllyyn eksynyt tiiliskivi, mutta mutta kun... ;) Pitänee eristäytyä lähelle luontoa, jotta saisi aikaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on suuri bingotaktiikka. Tiedän yhden kirjan jolla saan ruksittua ratkaisevan ruudun, mutta säästän sitä jotta voin ruksia mahdollisimman monta ruutua... Kunnianhimo :D

      Suosittelen ehdottomasti lukemaan Dickensin kirjoja - minä olen nauttinut todella paljon näistä kahdesta ja aion lukea vielä paljon lisää. Kaksi kaupunkia on tähänastinen suosikkini ja aika lyhyt, joten jaarittelua on vähemmän. Kirja alkoi viedä jo parinkymmenen sivun jälkeen (eli siellä missä tuli ensimmäinen koskettava isä/tytär -kohtaus... :D).

      Poista
  2. Kadehdittavan nopeasti olet ehtinyt näitä Dickensejä lukemaan! ;D En vieläkään ole saanut Kahta kaupunkia aloitettua (hups) ja Kolea talo löytyy myös kesän lukulistalta, mutta jos rehellisiä ollaan, niin ei tule onnistumaan :p Lohduttaudun ajatuksella, että siellä hyllyssä ne minua odottaa ja niiden hetki koittaa sitten kun aika on oikea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kirjat aikanaan! ;) Itse luen Dickensejä kun tulen sille tuulelle, vaikka ilman sisua en Koleasta talosta olisi selvinnytkään... :D

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)