tiistai 10. kesäkuuta 2014

F. Scott Fitzgerald - Kultahattu

Mestariteos 1920-luvun levottomasta jazz-sukupolvesta ja yhden miehen kohtalokkaasta unelmasta

Jay Gatsby on riehakkaiden juhliensa yksinäinen ja salaperäinen isäntä. Rikkautensa hän on hankkinut omin neuvoin saavuttaakseen unelman, joka nuorena ja köyhänä oli hänen tavoittamattomissaan. Tuo unelma on kaunis ja rikas Daisy, joka elää läheisessä huvilassa - toisen miehen vaimona. Kohtalo kuitenkin puuttuu peliin.

Kultahattu on kiistattomasti klassikko ja siksi komeilee sivistyslistoillani. Toukokuussa tulin myös hetken mielijohteesta ostaneeksi tämän leffakannellisen pokkariversion ale-tarran houkuttelemana ja laitoin osaksi kesän lukuprojektiani. Mökillä olen tunnetusti aikaansaava lukija ja klassikot maistuvat, joten torstaina tungin Kultahatun kirjoja pursuilevaan laukkuuni. Näin Kultahatun luettuani tunnen kyllä olevani sivistyneempi, mutta ei Fitzgeraldin klassikko ollut mitenkään erikoisen maailmaani järisyttävä.

Muistan jo ostovaiheessa olleeni yllättynyt kirjan ohuudesta. Jotenkin olen mistään mitään tietämättömänä luokitellut Kultahatun samaan luokkaan Dostojevskin ja Tolstoin kanssa, ainakin paksuuden perusteella. (Tiesin kyllä, että tämä kertoo jazz-ajasta.) Siksi etenkin tämä kyseinen takataskuun mahtuva, 220-sivuinen läpyskä oli pienoinen yllätys. Ehkäpä oletettu paksuus jäi kummittelemaan jonnekin takaraivoon, nimittäin kirja tuntui minusta kauhean lyhyeltä. Kultahattu alkoi ja loppui ennen kuin ehdin kunnolla käsitellä sitä. Osasyy voi vallan hyvin olla lukijassakin, luin Kultahatun yhdessä illassa, suorastaan juoksin sivujen läpi. Olisi ehkä ollut hyvä pysähtyä välillä miettimään, eikä vain sännätä kauhealla vimmalla eteenpäin.

Se mistä Kultahattu on varmasti kuuluisin ja mitä ihmiset siitä tietävät, on varmasti kirjan aikakausi. Iloinen 20-luku, juhlat, naisten vaatteet, jazz. Kultahattu ei pettänyt siinä suhteessa, Jay Gatsby järjestää juhliaan joissa sampanja virtaa, orkesteri soittaa ja nauru raikaa. Lukijalle näytetään kuitenkin myös se ei niin säihkyvä puoli - loppujen lopuksi kukaan kirjan henkilöistä (päähenkilöä ehkä lukuunottamatta), ei ole erityisen onnellinen

Toisin kuin olin pienessä päässäni olettanut, Jay Gatsby ei ole kirjan päähenkilö sanan perimmäisessä merkityksessä. Hän ei ole kertoja, eikä lukija näe hänen jokaisen ajatuksensa taakse. Gatsbyn sijaan kertojana toimii Nick Carraway, Gatsbyn nuori naapuri. Gatsby on toki merkittävässä roolissa kuten englannin kielisen alkuperäisteoksen nimikin (The Great Gatsby) jo kertookin. Gatsby on kirjan keskiössä ja loppujen lopuksi kaikki kietoutuu hänen ympärilleen. Gatsby on mysteeri, mistä hän on tullut, kuka hän on? Lisäksi hän vaikuttaa kaikkiin ympärillään oleviin ihmisiin väistämättömällä tavalla.

Kirjan hahmoihin suhtaudun hiukan ristiriitaisesti. He ovat erittäin inhimillisiä, mutta oikeastaan kenestäkään muusta kuin Nick Carrawaysta ja Gatsbystä en kyennyt pitämään. Carraway on sympaattinen kertojanääni ja Gasby hyvä ihminen, mutta muut. Gatsbyn rakas ja puhtoinen Daisy on aikamoinen hupakko, kaikki ajattelevat vain omaa etuaan tai huviaan jne. Toisaalta kirja ei olisi toiminut muilla hahmoilla ja heistä jäi lopulta uskottava vaikutelma. Daisy on loppujen lopuksi vaikeassa elämäntilanteessa eikä hänessä ole mitään pahaa. Silti minun oli välillä vaikea asettua kenenkään henkilön asemaan.

Yhteen vetona, Kultahattu oli lukemisen arvoinen, muttei minun henkilökohtainen suosikkini. Voisin kuitenkin lukea uudelleen joskus, saattaisin pitää jopa enemmän. Kirjasta tehtiin kuitenkin viime vuonna uusi elokuva jonka mukaiset kannetkin pokkarissani on. Elokuvan visuaalinen ilme vaikuttaa hienolta ja muutenkin se on kiinnostanut jo jonkin aikaa, joten taidan tutustua Gatsbyyn vielä sitäkin kautta.

Arvosana: ♣♣♣

Kirjabingossa Kultahattu ruksaa kohdan klassikko.

4 kommenttia:

  1. Kirjan lyhyyden takia saattaa käydä niin, että jos tämä kirja tulee kirjastossa vastaan ilman vaivan hiventäkään, saatan sen lainata ja lukaista. Olen nähnyt kirjaan perustuvan melko uuden elokuvan, jonka leffakansi on tuossa pokkarissa, ja tykkäsin siitä tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leffan minäkin haluan nähdä! Lukemistakin suosittelen kyllä, vaikkei kirja minulle mikään taivaita hivelevä lukukokemus ollutkaan. Lyhyytensä takia sopiva välipala. :D

      Poista
  2. Tuo on niitä pakko lukea kirjoja. Pitäisi katsoa elokuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. :) Leffa odottelee täälläkin katsomista!

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)