lauantai 12. heinäkuuta 2014

Kesän kirjaostoksia

Alunperin minun piti kirjoittaa kesän kirjaostoksista vasta kesän lopussa (logiikka, tiedättehän), mutta kirjoja on kertynyt jo sen verran paljon, että päätin tehdä tämän jo nyt.

Kaiken kaikkiaan itsehillintäni on ollut hyvin omituinen tänä kesänä. Lähdin Lukulaariin (tamperelainen kirjadivari) ostomielellä, eikä mukaan tarttunut yhtään kirjaa. Olin Helsingissä, kävin Akateemisessa kirjakaupassa kaksi kertaa, enkä ostanut mitään. Miten tuollainen on edes mahdollista?

Minulla on teoria. Kun otan "Nyt ostan kirjoja" -asenteen, minusta tulee ylikriittinen ja harkitsen jokaista ostosta tarkkaan. Päädyn helposti siihen, etten osta mitään. Varsin kätevää ja säästeliästä kun oikein ajattelee. Eniten kirjoja tuntuu tarttuvan mukaan silloin kun lähden ostamaan yhtä ja tiettyä kirjaa. Silloin mukaan tarttuu helposti toinenkin koska olen jo valmiiksi ostomielellä. Etenkin jos en löydä haluamaani kirjaa, pettymyksen syövereissä olen heikompi vastustamaan muita kirjoja.

Mutta nyt niihin tärkeimpiin, eli mitä kirjoja olen kuitenkin tullut hankkineeksi.

Näettekö tuon kummallisen heijastuksen tuossa takana? :D
-Cassandra Clare: City of Heavenly Fire (The Mortal Instruments, #6)
-Cassandra Clare: Clockwork Angel (The Infernal Devices, #1)
-Cassandra Clare: Clockwork Prince (The Infernal Devices, #2)
-Cassandra Clare: Clockwork Princess (The Infernal Devices, #3)
-Jesse Andrews: Maailmankaikkeuden huonoin elokuva
-Jennifer E. Smith: This is What Happy Looks Like
-Rainbow Rowell: Eleanor & Park
-Rainbow Rowell: Fangirl
-John Green: The Fault In Our Stars

Kesän alussa tein jo mainitun Lukulaari-retken ja lähdin tyhjin käsin. Samalla reissulla käväisin myös Akateemisessa ja Suomalaisessa ja palkitsin ostamattomuuteni parilla kirjalla. Ei siis ollut kuitenkaan tyhjä reissu... Mukaan tarttui Rainbow Rowellin Eleanor & Park, sekä Cassandra Claren Clockwork Angel.

Eleanor & Park oli kiinnostanut minua jo pitkään ja olin vastustanut ostamistakin jo muutamaan otteeseen. Enkä kyllä ole katunut tippaakaan. Kirja oli loistava, suloinen ja kyyneleinen. Clockwork Angelin ja koko The Infernal Devices -trilogian uudelleen luku taasen oli ollut mielessä jo pitkän aikaa ja lopulta päädyin hankkimaan koko trilogian. (En tosin ihan samalla ostokerralla.)

Luettuani Eleanorin & Parkin olin henkisesti aika hajalla ja päätin lääkitä itseäni Rowellin toisella nuortenromaanilla, Fangirl. Kirja olikin sopiva kyseiseen tarkoitukseen, vaikkei pelkkää hattaraa ollutkaan. Maailmankaikkeuden huonoin elokuva taas oli alelöytö Suomalaisesta (2.95, 2.95!!!) En ole blogannut kirjasta vielä (ja saa nähdä saanko aikaiseksi), mutta oli tuon hinnan arvoinen. Ei mikään maailmaa mullistava kuitenkaan. City of Heavenly Fire puolestaan oli Varjojen kaupunkien viimeinen osa joka täytyi saada heti...

Ja sitten, The Fault In Our Stars eli Tähtiin kirjoitettu virhe. Olin eilen katsomassa elokuvan (tunteistani lisää täällä) ja minuun iski heti vastustamaton halu lukea se uudelleen. Siskoni omistaa kirjan sekä suomeksi, että englanniksi, mutta omassa hyllyssä sitä ei vielä ollut. Minulla on myös pieni projekti hankkia hyllyyni kaikki lempikirjani ja tämä lasketaan ehdottomasti yhdeksi. Ostin englanniksi, koska kirja oli halvempi, kansi hienompi ja haluan lukea kirjan alkuperäiskielellä.

The Fault In Our Stars onnellisesti kädessäni Akateemisessa harhaillessani (Tampereen Stockmannilla on ollut suurremontti ja viikko takaperin melkein eksyin sinne :D Ihmeellisiä laajennuksia, liukuportaita joka paikassa eikä mikään entisessä osoitteessaan...) silmiini osui sitten jälleen kerran Jennifer E. Smithin This Is What Happy Looks Like. Smith on kirjoittanut yhden suloisimmista ikinä lukemistani kirjoista, Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea. Olenkin katsellut kaipaavasti tätä kirjaa jo jonkin aikaa. Perustelin hankintaani myös mielenterveydellisillä syillä. The Fault In Our Stars kun tulee luultavasti tappamaan minut jälleen kerran ja kaipaan luultavasti jotain parantavaa. This Is What Happy Looks Like vaikuttaa juuri sopivan höttöiseltä ja onnelliselta hattarakirjalta joka on salvaa haavoittunelle sielulleni.

No niin, tarinointia tuli taas melkoinen määrä...

Olen muuten ollut koko päivän itkuisella tuulella eilisestä elokuvasta :D Nytkin kuuntelen soundtrackia ja pidättelen kyyneliä... Pakko varmaan mennä katsomaan tuo uudelleen.

Kun etsin kesän kirjaostoksia hyllyn syövereistä päädyin huvikseni kasaamaan lattialle kaikki joulun jälkeen ostamani tai saamani kirjat. Ja voi Merlinin pöksyt niitä on paljon. PALJON. Luultavasti noin puolet koko kirjahyllyni sisällöstä. Laskeneeksi en niitä tullut, mutta kuvan nappasin. Tällä kirjojen hankintatahdilla en mahdu vuoden kuluttua enää huoneeseeni.

 

10 kommenttia:

  1. Suosittelen This Is What Happy Looks Likea ;) Suloinen kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tuo tule suhteellisen pian luettua :)

      Poista
  2. Teoriasi kirjojen ostosta taitaa olla totta. Olin tänään sillä mielellä Finnconissa, että nyt voin ostaa kirjoja. Löysin lopulta vain yhden kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjojen osto on kaikista houkuttavinta silloin kuin ei pitäisi :D

      Poista
  3. En tiedä mistä, mutta jotenkin minulle on jäänyt semmoinen mielikuva, että ostaisit kuitenkin suhteellisen harkitusti kirjoja ja käyttäisit enemmän kirjastoa - mutta näyttäähän sinullekin noita ihastuttavia pinoja kertyvän. (Hienoa, kun ei ole yksin :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjaston suurkuluttaja olen edelleen, kirjojen ostelun makuun olen alkanut vasta päästä. Jonkinlainen roti kaikessa kuitenkin vielä on. ;)

      Poista
  4. Kulutin just 80 € divareihin ja muutamia kymppejä eri Suomalaisiin kirjakauppoihin. Se tunne kun kaikki kirjat ovat jotenkin loogisesti hyllyssä... PAITSI se kirottu Piin elämä, joka on vielä pokkarina kirkkaan keltainen. Hitto.

    Akateeminen on taivas, mutta itsekin ostin vain yhden pokkarin. Kummallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin sinulla on lukemista vähäksi aikaa ;) Minäkin olen käynyt taistelua Piin elämän kanssa, koita siinä järjestää niin, ettei VIOLETTI Will Grayson, Will Grayson joudu ihan viereen... Kirjahyllyt ovat aina a) täynnä b) väärän muotoisia jotta mikään hieno, looginen ja kategorisoitu järjestely ei tunnu toimivan :D

      Poista
  5. Tässähän iskee kunnon shoppailu into kun tällaisia postauksia lukee, voi ei! ;D Tähtiin kirjoitettu virhe on ehdottmasti luettava, olen kuullut siitä pelkkää hyvää ja elokuvakin näytti (postauksesi luettuani) niin ihanalta!

    Hieno saavutus kirjaostoksiesi kanssa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla pahin ostohalujen villitsijä on BookTube jossa ihmiset esittelevät noin miljoona kirjaostosta kerralla ja haluan ostaa jokaisen niistä kirjoista... :D Tuttu tunne. Ja oi lue Tähtiin kirjoitettu virhe! Lue! (Ja mene katsomaan myös elokuva!) Minulla leffa ja kirja ovat jo erottamaton yhdistelmä ja sellaisena haluan sen myös pysyvän. :)

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)