sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

P.C Cast & Kristin Cast - Määrätty

Yön talo, # 9

Voiko rakkaus voittaa pahuuden taistelussa?

Zoey on vihdoin turvassa kotona Stark rinnallaan ja yhdessä he valmistautuvat ohtamaan Neferetin. Yön talossa vaikuttavat kuitenkin uudet voimat: vaarallisimpana  Neferetin salainen ase, teinipoika Aurox, joka on kuitenkin kuitenkin myös jotakin muuta mitä päälisin puolin näyttää.

Paljastuuko Neferetin todellinen luonne ennen lopullista tuhoa? Ehtiikö Zoey loihtia Auroxin pinnan alla lymyilevän ihmisyyden esiin?

Saanko sanoa, että inhoan kirjan kantta? Kuvasta ei näy niin hyvin, mutta kannen kundilla (argh, koko kirja oli täynnä kundi-sanaa, joten minun on pakko käyttää sitä nyt) on nahkatakki, mutta ei paitaa. Miksi?! Okei, paita päällä ja auki, jotain järkeä. Mutta kuka pitää päällään pelkkää nahkatakkia? Tämän kirjan kansikuvapoika, koska hänen pitää olla puolialasti. Ei minulla muuta.

Ihan alkuun haluan sanoa, että jos olet Yön talo -sarjan fani, pidät Määrätystä varmasti enemmän kuin minä. Minä puolestani olen sarjaan jo aikoja sitten kyllästynyt ja Määrätty oli vain yksi turhaakin turhempi kirja matkalla kohti liian pitkän sarjan päätöspistetta. (Sanokaa että se tulee pian, sillä en jaksa enää kovin montaa kirjaa!) Silti jatkan tätä sarjaa silkalla sisulla, sillä nyt yhdeksän kirjan jälkeen ei voi enää luovuttaa. Olen roikkunut raivostuttavan Zoeyn matkassa jo neljä vuotta, joten minun on pakko saada sielulleni rauha siitä tiedosta, ettei osia ole tulossa enää yhtään, että Castit joskus lopettavat sarjansa.

Minä oikeasti pidin sarjan ensimmäisestä osasta silloin vuosia sitten kun sen luin. Se oli viihdyttävää, sopivan kevyttä ja meni Twilightin jälkimainingeissa. Toinen kirja alkoi jo ärsyttää, mutta pidin sarjasta edelleen. Kolmannen tai neljännen kirjan kohdalla poltin käämini. Kuudes ja seitsemäs kirja olivat taas parempia, mutta nyt tunnen vain jääneeni vangiksi päättymättömän sarjan syövereihin.

Suuri osa ongelmaa, on minusta sarjan venyttäminen ja muuttaminen jälleen yhdeksi "Oi ei maailma tuhoutuu jollemme me kuusi teiniä pelasta sitä" yksilöksi. Aluksi pahis oli koulun draamakuningatar, sitten ylipapitar, sitten mukaan heitettiin kuolematon mies ja lopulta Valo ja Pimeys. Why, oh, why? Yön talo toimi suhteellisen hyvin tyhjänpäiväisenä vampyyrisarjana, joka keskittyi Zoeyn poikaystäviin. (Totta puhuen inhoan kyllä tuota draamaa, mutta siitä lisää myöhemmin.) Mutta miksi hitossa Zoeyn pitää olla jälleen yksi niistä maailman pelastaja -sankarittarista?

Teoriassa minulla ei ole mitään maailmaa pelastavia teinejä vastaan. Otetaan esimerkiksi Varjojen kaupungit ja sarjan viimeinen osa, City of Heavenly Fire. Siinä joukko teinejä pelastaa maailman.  Mutta sen sijaan, että haluaisin kuristaa jotakin, minä nautin Claren sarjasta aidosti. Pidän henkilöistä ja uskon Claren kehittelemiin kuvioihin. Uskon Sebun tuhoavaan voimaan ja siihen, että Clary on oikeasti ainoa, joka asialle voi jotain tehdä. Varjojen kaupungeissa on pahiksia jotka haluavat tuhota maailman. Yön talossa on pahis ja muinainen pahuus sonnin hahmossa.

Ongelma kiteytyy suurelta osin koko sonni-kuvioon. Ah, Pimeys ja Valo. (Lukekaa hitusen eeppistä fantasiaa ja olette sinut aiheen kanssa. No problem.) Ah, valkoinen sonni ja musta sonni. Wait what? Kyllä. Pimeyttä edustaa valkoinen sonni ja Valoa musta. Kyllä. Kaksi sonnia. Olenko minä oikeasti ainoa, joka on lähellä revetä nauramaan? Se, mikä nousee suurimmaksi ongelmaksi kun tästä sarjasta puhuttaan, on se, etten usko mokomiin sonneihin. Olen puhunut tästä ennenkin, mutta minulle tärkeä fantasiakirjallisuuden elementti on uskottavuus. En tietenkään oikeasti tutki vaatekaappien takaseiniä tai juokse rautatieasemalla kaidetta päin, mutta silti Narnia ja Tylypahka tuntuvat todellisilta. Sen sijaan koko sonnihölynpöly tuntuu minusta yksinomaan naurettavalta sopalta, jossa kirjailijoiden mielikuvistus on päässyt pahemman kerran karkuun.

Eikä tätä kuviota edes yritetä ratkaista simppelisti ja yksinkertaisesti. Ei. Soppaa pitää koko ajan hämmentää lisää, jotta ongelma ei varmasti ratkea alle kymmenessä kirjassa. (Kuuletteko huokausteni kaiun?)

Sitten meillä on ah niin raivostuttava sankarittaremme Zoey. Ongelma numero yksi, kaikki palvovat Zoeytä. Ongelma numero kaksi, kaikki miespuoliset henkilöt palvovat Zoeytä. (Okei, eivät ihan kaikki.) Ongelma numero kolme, kaiken maailman pelastamisen ohella aikaa riittää Zoeyn seurustelukuvioiden ratkomiseen. Pahin vaihe taisi ajoittua neljännen kirjan tienoille, jolloin Zoey pyöritti kolmea (vai oliko se sittenkin neljää?) jätkää samaan aikaan koska ei saamari soikoon kykene valitsemaan. Hitto soikoon nainen, valitse yhdet vatsalihakset joita haluat ihailla ja jätä muut. Yhdeksänteen kirjaan päädyttyä määrä on saatu laskemaan yhteen ja minun mielestäni parhaaseen vaihtoehtoon. Mutta sanokaa minun sanoneen, Aurox, uusi ja hottis sonnipoika (Kyllä, taas sonni. Kirjailijoilla ongelma.) sekoittaa vielä sankarittaremme pään. Ja mikä vielä pahempaa, se on luultavasti kultapojullemme Starkille ihan ok.

Edellä mainittujen pitkähköihin vuodatuksiin vedoten voimme todeta, että Määrätyn tapahtumat eivät olisi voineet minua vähempää kiinnostaa. Sonnit saisivat minun puolestani painua hiiteen ja viedä Zoeyn mukanaan. Ei siis ihme, että kirjan lukeminen oli paikoin erittäin tuskallista. Aivan kuin olisin rämpinyt suossa jonka loppua ei näy ja joka askelleella uppoaisin syvemmälle. Halusin joka toisella sivulla motata kaikkia naamaan ja heittää kirjan kuuseen. Olen vain kurkkuani myöten täynnä Zoey Redbirdiä teinijengeineen. Suksikaa kuuseen.

Ja jotta elämäni olisi vielä iloisempaa, kymmenes osa ilmestyy elokuussa. Alan valmistautua koetukseen henkisesti, sillä luoja tietää, että voimaa tarvitaan. Mutta joka askel on lähempänä päätöstä.

Arvosana:

18 kommenttia:

  1. Voisihan nuo kolme (!!) viimeistä osaa lukea englanniksikin niin sarjasta pääsisi nopeammin eroon ja dialogikin voisi olla vähän vähemmän kökköä... Mutta kyllä. sarja on PITKÄ ja sisältää ylen määrin turhaa draamaa ja vanuttamista. Tapahtuiko tässä edes mitään perusjuonta edistävää? :D

    Siitäkin on ehkä pitkin hampain oltava yhtä mieltä, että Clare vetää kymmenen kertaa pitemmän korren...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme?! Epätoivon huuto, epätoivon huuto... :D Kyllä kai se perusjuoni liikkui millin lähemmäksi loppua, mutta mitään erityisen merkittävää ei mielestäni tapahtunut.

      Clare ei ehkä kirjoita mitään maailman parhainta kirjallisuutta, mutta hänen kirjansa ovat viihdyttäviä eivätkä yritä olla mitään enempää. Claren kirjoista nautin, näistä en.

      Poista
  2. Uh, minunkin varmaan pitäisi lukea tämä. Mutta vielä on City of Hevenly Fireä (miten kummassa tämä pitää tavuttaa?!??) jäljellä, olen turvassa laatu kirjallisuuden parissa.

    Pakko, muuten sanoa, että Lady Gaga käyttää pelkkää nahkatakkia :'DD

    Ja ää, nää sun haukkumis/hypetys postaukset on parhautta :3

    -Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, kiitos :D Lady Gaga on asia erikseen. xD Nauti CoHF:n hauskasta maailmasta ja odota tätä kauhulla.

      Poista
  3. Luin ensimmäiset 3-4 osaa muistaakseni lukiossa, mutta sarjan lukeminen jäi kesken koska olin laiska. Olen monta vuotta miettinyt, että teinköhän virheen kun en jaksanut enää seurata sarjan etenemistä ja pohdin, pitäisikö harkita sarjan lukemista uudelleen. Kiitos sinun, eipä tarvitse enää murehtia :D Tämä sarja ei selvästikään ole minulle tehty. Viime aikoina olenkin saanut sellaisen kuvan, että tämä sarja ei ole parempaan suuntaan mennyt. Ja varsinkin jos en kestänyt Zoeyn miestenpyöritystä parin ensimmäisen kirjan aikana, en usko kestäväni näitä uudempiakaan pyörityksiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et tehnyt virhettä, päinvastoin. Olit viisas kun hyppäsit pois suonsilmästä ennen kuin se upotti. Minä menin pohjaan enkä varmaan pääse enää ylös :D Parempaan suuntaan ei olla menossa.

      Poista
  4. Luin Merkityn. Ei innostanut, mutta luin silti. Aloitin Petetyn. Lopetin kesken. Aloitin uudestaan. Lopetin uudestaan. Aloitin kolmannen kerran. Lopetin kolmannen kerran. Ei iskenyt ei.

    Hah, tää on epäaidoin sarja koskaan. Jotenkin vaan yritetään tunkea kaikki kliseet mukaan ja olla vielä jotenkin omaperäisiä.

    Nuo sonnit huvittivat näin ulkopuolisena. ;)

    Enpä ole tainnut jäädä mistään paitsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole menettänyt kyllä yhtään mitään. ;) Sonnit huvittavat minuakin, vaikka niiden ei varmaankaan olisi tarkoitus olla huvittava yksityiskohta... Ei ole minun sarjani tämä.

      Poista
  5. Yön talo ei ole koskaan herättänyt kiinnostustani ja vaikuttaa muutenkin siltä, että viimeisimmät jatko-osat ovat hidastaneet pääasiallisen tarinan kulkua epäolennaisilla asioilla. Äh, yli 9 osaa teinivampyyreja ja ärsyttävän kuuloisia suhdesotkuja, joiden sekaan on lisätty loputton taistelu pahaa vastaan (ja sonneja?!), ehei sovi minulle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olisi ollut ihan mukiinmenevä sarja jos olisi vain tiivistetty PALJON. Sonnit olisi ainakin voinut saksia pois :D

      Poista
  6. Vöe tsiisys tämä sarja tunkee esille joka puolelta :D ostin nelisen vuotta sitten ensimmäisen kirjan itselleni ja yritin sitä alkaa lukea, mutta en edennyt edes sivulle 100 kun Zoe alkoi ärsyttää niin paljon ja jätin kesken. Jostakin syystä haluaisin kuitenkin kiduttaa itseäni ja kokeilla uudestaan, mutta toisaalta sitten en tiedä, onko minusta siihen. Ehkä säästän mielenterveyttä ja jätän suosiolla tämän sarjan kokonaan välistä :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenterveytesi nimissä suosittelen jättämään väliin. (Toisaalta olisi hauskaa jos lukisit muutaman osan ja runnoisit ne maan rakoon. Lyttäysarvosteluja on aina niin hauska lukea :D)

      Poista
  7. Haaa! En ole ainut jonka tekee mieli kumauttaa Zoeyta päähän jollain isolla ja painavalla. Inhoan koko tyyppiä!! Seurustellaan yhden kanssa ja seuraavalla sivulla kuolataan toisen jätkän lihaksia, jotka paistaa paidan alta. Missä on vanhan ajan uskollisuus. Itsekkin luen sarjaa pelkästään siitä syystä, että ylpeyteni ei anna lopettaa sarjaa kesken. Cassandra Clare, pelasta minut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zoeyn voisi vaimentaan Claren City of Heavenly Fire -kovakantisella kirjalla. Siinä on tiiliskivi. (Ja kaksi kärpästä yhdellä iskulla ;))

      Poista
  8. Omistan itse ne kymmenen ilmestynyttä Yön taloa ja voin sanoa että... No tästä kirjasta kun puhutaan niin voin itsekkin sanoa että kyllä, kansi on kamala. Ja Aurox juttu ei miellytä varsinkin kun Zoeyn ajatukset lähtivät lentämään sonnipojan perään... Yön talon viehätys on ehkä juuri sen 'maagisuus' tavallaan pidän elementti jutusta ja näin, mutta ensinnäkin olisi ollut parempi jos Zoeyllä olisi vaikka ollut vain henki ja näin. Eikä kaikkia niitä viittä pirun elementtiä. Kirjailijoiden ensimmäinen virhe; Zoeysta tehtiin ulkonäöltään liian täydellinen, kun taas hahmon mielenlaatuun ei näköjään oltu paljoa kiinnitetty huomiota. Koska me kaikki tiedämme että Zoey on tyhmempi kuin vasemman jalan saapas. Sillä karu tosiasia on se, että lemppareitani tästä sarjasta ovat 7 (koska siinä on vähiten Zoeyta ja enemmän Stevie Raeta ja Refaimia, jotka ovat omalla tavallaan söpöjä) ja 10 sillä luulin että sarja loppuu... Mutta pakko myöntää että suosikkihahmoiksi ovat nousseet Stevie Rae, Afrodite, Kalona ja Shaylin. Myös kikattavat ja pinnalliset kaksoset raivostuttivat minua aika lailla, mutta onneksi tapahtui se tietty muutos ja Shauneen arvo on kohonnut silmissäni valtavasti, kun taas Erin jatkaa (ärsyttävämpänä kuin koskaan) omaa eloaan... Olen iloinen että sarja päättyy tänä vuonna. Ainoa, mitä Zoeylle toivon, että kun vampyyrit kerran elävät suurin piirtein ikuisesti, ehtisi Zoeykin kasvaa elämänsä varrella hieman aikuisemmaksi. Koska tähän asti lähes kaikki ovat käyttäytyneet kuin (Thanatoksen sanoja lainaten) "Torailevat lapset."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset, todellakin! Argh, alkaa oikein ärsyttää kun tätä ajattelee :D Minä olen nyttemmiten jo luovuttanut sarjan parissa kun en jaksa enää kiduttaa itsenäni, onnea sinulle viimeisen kirjan pariin! ;)

      Poista
  9. Olen lukenut ensimmäiset kolme osaa, ja kolmas oli niin tekopyhän huono etten
    tiedä tartunko neljänteenkään tämän bloggauksen jälkeen.
    Jostain syystä minulla on kuitenkin koukku vatsan pohjassa joka vetää minua
    vastustamattomalla voimalla näitä kohti kirjastoissa.
    Idea sinäänsä on hyvä, vampyyrien sisäoppilaitos, kuut otsissa, mutta KOLME poikaystävää (vai oliko niitä jopa neljä?) on sentään jo liikaa. Inhoan kolmiodraamoja (tosin joissakin kirjoissa
    ne saattavat toimia ihan hyvin) sillä ne ovat erittäin pitkästyttävää lueskella sellaisia
    kirjoja joissa kaksi poikaa kinastelee sinusta esim. teltassa (Twilight) tai muuten vain kaikkialla
    kuten tämän sarjan kolmannessa osassa Valittu.
    Suhtautumiseni ensimmäiseen kirjaan oli: OK, taidan lukea jatkoakin... 8½
    Suhtautumiseni toiseen kirjaan: Hmm... mikähän oli tämän kirjan perusasia? 7–
    Suhtautumiseni kolmanteen kirjaan: Mitä He******ä tämä on tarkoittavinaan?!!!!! KOLME POIKAYSTÄVÄÄ! (vai oliko jopa neljä?) :) 5–
    Täytyy kai vain järsiä koukku irti vatsasta kahlaamalla nämä kaikki kirjat läpi–mutta
    onneksi loppuosa kirjoista on sentään Risingshadow–sivustolla saanut keskiarvoikseen 4 tähteä, joten eiköhän sinne asti jakseta tässä kahlailla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minä olen tämän jälkeen luovuttanut. Ei enää kiinnosta :D Poikaystävien lukumäärä oli liikaa minullekin.

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)