sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Annukka Salama - Harakanloukku

Harakanloukku on Faunoidit-sarjan kolmas osa, joten teksti sisältää juonipaljastuksia edellisistä osista.

"First you wanna kill me, then you wanna kiss me."

”Selvitä saaliisi heikkoudet ja rakenna loukkusi näistä elementeistä”, neuvoo metsästäjän käsikirja. Kun Viken puhelin ei baariyön päätteeksi vastaa, aavistaa Joone pahinta. Pelastusretki tuntemattomaan pakottaa Unnan ja Rufuksen unohtamaan sydänsurunsa, mutta mullistaa Joonen elämän sitäkin rajummin. Nuori jousimies pelastaa Joonen pulasta ja huokuu vetovoimaa, jonka edessä harakkapoika on aseeton. Alkaa taistelu aikaa, pakkasta ja päänsisäisiä houkutuksia vastaan. Kun saalistajan ja saaliin intohimot ovat yhteisiä, ei mikään ole enää itsestään selvää ja roihu syttyessään pidäkkeetön.

Jos olen viimeaikoina kärsinyt lukujumeista niin enpähän kärsi enää. Harakanloukku oli nimittäin sellainen pläjäys että pois alta risut ja männynkävyt. Olin riemuissani kun tajusin perjantaina koulusta päästyäni saaneeni viestin varauksen saapumisesta ja pitihän tuo aloittaa ja lukea heti. Välillä koitin tehdä jotain hyödyllistä kuten lukea psykologian kokeeseen maanantaille ja soittaa mutta Harakanloukku vei voiton. Nautin siitä tunteesta kun kirja vei mukanaan ja sain ahmaista kaiken kerralla. On sellaisia kirjoja, joita pitää lukea palasissa, pitää maistella ja fiilistellä. Silloin niistä saa eniten irti. Sitten on sellaisia kirjoja kuin Harakanloukku, jotka pitää hotkaista. Silloin niissä elää mukana.

Kaikki muistavat varmasti miten julmasti päätettiin edellinen osa, Piraijakuiskaaja. Lukija jäi itkemään katkeria kyyneleitä Rufuksen puolesta ja kiroamaan sitä reilua vuotta joka piti odottaa viimeisen osan ilmestymistä. Sillä mielellä minäkin olin. Halusin vain tietää miten Unna ja Rufus saisivat sotkunsa setvittyä.

Harakanloukussa painopiste ei kuitenkaan ole vain Unnan ja Rufuksen suhdesotkussa. Yhtä suureen ellei jopa suurempaan rooliin nousee Joone, joka kirjaimellisesti rokkaa tässä kirjassa. Olen aina pitänyt Joonesta ja odotin innolla hänen osuuksiakaan. Ollakseni nimittäin aivan rehellinen Unnan ja Rufuksen suhdesotkut Piraijakuiskaajassa alkoivat jo hiukan puuduttaa. Koko ajan tahkottiin samaa polkua ympäri ja ongelmoitiin samoja asioita. En ole turhan draamailun ystävä. Jooneen on kuitenkin mahdoton kyllästyä. Ja varsinkaan Iivariin, uuteen hahmoon joka saapuu sotkemaan Jooneen pasmat tässä kolmannessa osassa.

Tavallaan olen (positiivisesti) yllättynyt, ettei metsästäjä/faunoidi -rakkaustarinaa vedetty mukaan jo ensimmäisessä osassa. Kielletty rakkaus on nuortenkirjallisuudessa muoti-ilmiö ja jos Rufuksesta olisi tehty metsästäjä, oltaisiin oltu niillä urilla. Olen kuitenkin iloinen, ettei tätä kulunutta joskin toimivaa korttia vedetty esiin ennen Harakanloukkua. Ei nimittäin enää tuntunut kuluneelta, etenkin kun uudesta tuttavuudesta tehdään niin suloinen kuin Iivarista. Oi kyllä.

Minussa epäilyksiä aiheuttanut seikka oli kuitenkin takakannessakin lupailtu Venor, metsästäjien kaupunki ja koko kirjan eeppisemmältä kuulostava juoni. Minulle faunoidijengi on aina ollut enemmänkin sellainen lauma koheltavia teinejä (joka kyllä pitää paikkansa), kuin sissipelastusoperaatiota suorittava yksikkö joka kasaa armeijatelttoja ja räjäyttää viemäreitä. (Okei, aseet eivät kyllä tulleet yllätyksinä. Heittokirveistä oli puhetta jo silloin kun piti päästä Piraijakuiskaajassa lentokoneeseen.) Mutta rehellisesti sanottuna epäilin jengin kykyjä täyttää tietyt eeppisyyden saappaat.

En kuitenkaan olisi voinut olla enempää väärässä. Aloin olla täysin sinut Rufuksen kuninkaallisen perimän ja hallintosotkujen kanssa. Oikein odotin eeppistä lopputaistelua, jota ei kyllä aivan perinteisimmissä mitoissaan tullut. Mutta kyllä silti rytisi. Unnastakin kuoriutuu varsinainen ninja.

Päivän sana Harakanloukusta puhuttaessa on kuitenkin maailmanrakennus. Kaikkea tulee niin paljon lisää! Faunoidit ovat ideana uskomattoman kiehtova, mutta Harakanloukussa sukelletaan syvälle myös metsästäjien maailmaan. Venor, metsästäjien kaupunki, oli ympäristönä todella karmiva, mutta uskomattoman kiehtova. Salama onnistui siinä mitä varmasti yrittikin, eli nostamaan lukijalle kylmät väreet. Kaupunki jossa ihmiset kanniskelevat aseita aina mukanaan ja jonka yökerhossa viikataan takit tarkasti, mutta kerätään ruumiit kolmen päivän välein on yksinkertaisesti uskomaton. Kauhealla tavalla.

Lisäksi Harakanloukku on todellinen Viken kehityskertomus jonka vaiheet nostattivat kyyneleet silmiin. Välillä kirjasta tuli melkein Nälkäpeli mieleen, sen verran raa'aksi meni. Mutta kuka olisi uskonut - Vikke osa tehdä jotain muutakin kuin iskeä naisia ja heittää surkeaa läppää. Minä aloin ensimmäisen kerran aidosti pitää Vikestä.

Läppä noin yleensä ei kirjoissa kuitenkaan ole surkeaa, päinvastoin. Salama tietää miten kirjoittaa nuorille, kirja ei ole niitä muka-nuorekkaita kirjoja joissa ollaan olevinaan niin ajan hermolla tietyn sanan voimalla. Salama käyttää oikeita ilmaisuja ja kirjoittaa hersyvää huumoria. Olen revennyt nauramaan trilogian jokaisessa osassa, eikä Harakanloukku ollut poikkeus. Mistä kirjailija näitä juttuja oikein repii?

Harakanloukku olikin paitsi erinomainen kirja, myös maino lukujumin purkaja. Trilogia ei ole yksi niistä, joiden viimeinen osa suistaa minut vieroitusoireiden, masennuksen ja lempihahmoni kuoleman aiheuttamalle suruajalle. Harakanloukku on yksi niistä kirjoista, jotka ahmaisee ja haluaa sitten lukea lisää. Ihan mitä vain. Vaikka puhelinluetteloita.

Mutta vaikka Harakanloukku trilogian päättääkin, kaikki ei kuitenkaan ole vielä ohi. Faunoideista on ilmeisesti tulossa vielä lisää kirjoja, tosin eri päähenkilöillä. Minä en ainakaan valita, Salaman kirjoja on ilo lukea ja vaikka Unnan ja Rufuksen tarinat solmitaan kiinni, maailmassa on vielä niin paljon lisää. Odotan innolla. Kyllä näitä tulee kuitenkin ikävä.

Arvosana: ♣♣♣♣

Teos: Harakanloukku
Kirjailija: Annukka Salama
Sarja: Faunoidit, #3
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2014
Sivuja: 446
Luettavaksi: kirjastolaina

2 kommenttia:

  1. Mä kävin ostamassa tämän itselleni pari viikkoa sitten ja olen säästellyt sitä ja hiplaillut sitä sormet syyhyten... Vielä pitäisi lukea pari kirjaston kirjaa alta pois, että pääsen viimeinkin lukemaan tätä. Odotan innolla lukemista ja vielä innokkaammin tän postauksen jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tätä kannattaa odottaakin! Täytyy kyllä nostaa hattua itsehillinnällesi, minun oli pakko lukea tämä heti :)

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)