torstai 25. syyskuuta 2014

David Levithan - How They Met and Other Stories

They met on a plane
At a coffee shop
In class

It was s set-up
It was completely random
They were dancing

It was love at first sight
It took time
It was a disaster

A collection of stories about love from the New York Times bestselling author of Every Day.

David Levithan on kirjailija, jolta olin lukenut kaksi kirjaa ennen tätä novellikokoelmaa. Yhdessä John Greenin kanssa kirjoitettu Will Grayson, Will Grayson oli yksi alkuvuoden parhaita lukukokemuksia ja kesällä lukemani Two Boys Kissing pyörii yhä vieläkin mielessäni. Kun siis näin How They Met and Other Stories -novellikokoelman kirjaston hyllyssä, lainasin sen edes tarkemmin katsomatta. Sillä mitä minun muka tarvitsee enää kirjasta tietää, kun nimi David Levithan komeilee kannessa? Nyt pohdiskelenkin mielessäni osaisiko kyseinen kirjailija kirjoittaa mitään huonoa, vaikka yrittäisikin? Epäilen.

How They Met and Other Stories sisältää 18 novellia, jotka kaikki liittyvät jollain tasolla rakkauteen ja rakastumiseen. Osa on pidempiä, osa lyhyempiä, osa on onnellisia, osa surullisia, mutta teemat pysyvät samoina. Myös kirjoitusajankohta vaihtelee novellien välillä, esimerkiksi kolmannentoista novellin, A Romantic Inclination, Levithan kirjoitti lukioaikana fysiikan tunneilla. Kaiken kaikkiaan kyseessä on siis kahdeksantoista aiheeltaan yhteneviä, mutta henkilöiltään ja tapahtumiltaan eroavia novelleja.

Päälimmäisinä tuntemuksina, How They Met and Other Stories on tehnyt minut viimepäivinä hyvin onnelliseksi. Jo kirjan väri on ihana kaikessa vihreydessään. Räikeys ei aivan välity kuvasta, mutta uskokaa minua, etenkin yhdessä Smaragdinvihreän kanssa tämä oli vaikuttava näky. Hyvin vihreä. (Juu jospa vaikka puhuttaisiin vähän kirjan sisällöstäkin eikä vain sen väristä...)

Kyllä novellikokoelmassa on nimittäin paljon muutakin kuin väri, paljon loistavuutta. Muutama laimeahko esitys, mutta paljon mukavia, ja muutama aivan nappiosuma. How They Met and Other Stories kierrättää lukijaa tunteiden koko kirjon vuoristoradalla, kirja saa nauramaan ääneen ja itkeä tirauttamaan hiukkasen. Mainio kirja siis.

En ole kovin harjaantunut novellien lukija ja olen pitkään elänyt siinä harhaluulossa, että novellit eivät ole se minun juttuni. Romaanien luku on minulle niin pinttynyt tapa, että paksuun kirjaan on helppo tarttua. Mutta tarina jolla on mittaa vain muutamasta sivusta kolmeenkymmeneen? Kirja jossa on yhden pitkän ja kivan tarinan sijaan monta lyhyttä, tuntuu ajatuksena vieraammalta. Olenkin oikeastaan pitkän aikaa kertonut itselleni, etten erityisemmin pidä novelleista, koska ne ovat niin lyhyitä. Hahmoihin ei ehdi kiintyä ja kaikki loppuu ennen kuin ehtii kunnolla alkaakaan. Hah, hah, hah. Miten olisi asenteen muutos Kirjaneito?

Sillä jos How They Met and Other Stories minulle jotain opetti niin sen, että kyllä, minä pidän novelleista. Hahmoihin ehtii hyvin kiintyä muutamassa kymmenessä sivussa ja lyhyys on joskus hyvästä. Miksi kaiken kertomiseen tulisi käyttää 500 sivua ja paljon turhia sanoja, kun kaiken voi sanoa tiiviimmin ja paremmin? Lisäksi How They Met and Other Stories on loistavaa luettavaa arjen keskelle.

Olen nimittäin viime aikoina huomannut itsessäni oireita, joille muutaman vuoden takainen minäni olisi hymähtänyt halveksien. Jos kirjassa on yli 400 sivua, se nimittäin näyttää pelottavan pitkältä. Yläasteella ahmaisin yli viisisataa sivuisia kirjoja parissa päivässä sen kummemmin asiaa miettimättä. Nykyään pitkät kirjat ovat melkein pelottavia. Missä ihmeen välissä minnä tuonkin luen? Kyllähän sitä edelleen fantasian lukijana moisia kirjoja lukee, enkä minä nyt mistään fobiasta kärsi. Silti arjen keskellä on mukava lukea jotain ja myös edetä lukemassaan.

Novellien kanssa tilanne onkin vielä astetta parempi. Sitä voi istahtaa alas ja lukaista yhden novellin aamulla ennen kouluun lähtöä, muutaman päivällä ja usean illalla. Sitä voi lukaista tarinan yhdeltä istumalta, mistä minä olen aina pitänyt. Olen intensiivinen lukija, tykkään ahmaista kirjan ja olla ajattelematta mitään muuta. Novellien kanssa tuo onnistuu lyhyessä ajassa ja sekös minua miellyttää. (Jälleen yksi syy, miksi minun tulisi pitää novelleista...) How They Met and Other Stories onkin ollut mainiota alkuviikon luettavaa.

Novelleissa on kaikissa kyse rakkaudesta, mutta ne eivät kuitenkaan kaikki sovi kategoriaan "poika tapaa tytön, jokin loksahtaa paikalleen ja lopuksi sanotaan muutama ah niin viisas sana rakkauden olemuksesta ja elämän yllättävyydestä". Osa novelleista kylläkin, mutta eivät kaikki. Levithanin novelleissa (ja kirjoissa) tyttö ei vain tapaa poikaa, vaan tyttö tapaa tytön ja poika pojan. Monia novelleja lukiessa olin pitkään epätietoinen kertojan sukupuolesta, sillä vaikka rakastetun sukupuoli olisikin selvä, se ei kerro mitään. Aivan niin kuin oikeassakin elämässä, ei rakastuminen katso osapuoliensa sukupuolia. Levithan käsitteleekin kirjassaan myös hyvin vaikeita aiheita ja tekee sen hyvin. Osa tarinoista on iloisia ja niillä on onnellinen loppu, osa on surumielisempiä. How They Met and Other Stories onkin kirja, joka täyttää lukijan sydämen hattaralla, mutta jättää siihen myös muutaman särön.

David Levithanista puhuttaessa täytyy myös aina antaa tekstille erityismaininta. Levithan on nimittäin yksinkertaisesti loistava kirjoittaja. Minulla on ollut tähän mennessä jokaisen hänen kirjansa jälkeen sellainen olo, että haluan lukea kaiken heti uudelleen ja opetella kirjan ulkoa. Sitä ei halua siteerata vain muutamaa hajanaista loistavaa lausetta, vaan koko kirjan. David Levithan on uksi niistä harvoista kirjailijoista, jotka saavat minut itkemään pelkästään tekstillään. Ei tarvita sitä liikuttavaa jälleennäkemistä tai lempihahmon kuolemaa, tarvitaan vain kaunis kappale kauniita sanoja. Levithanilla on oikeasti jotakin sanottavaa ja se näkyy tekstistä. Voimmeko siis vain kunnioittaa hänen loistavuuttaan?

Mutta vaikka olenkin nyt ylistänyt taivaisiin sekä novellikokoelmat, että David Levithanin, täytyy silti sanoa, ettei aivan jokainen novelli ollut sitä tasoa, että olisin kastellut kirjan palvovilla kyynelilläni. How They Met and Other Stories sisältää muutaman yksinkertaisesti loistavan novellin  (erityisesti What A Song Can Do on puhdasta kultaa), mutta mukana on myös muutamia laimeampia tapauksia. Kaikissa novelleissa en kiintynyt päähenkilöihin kovinkaan vahvasti, Without Saying jäi minulle todella hämäräksi ja osa oli hiukan tavanomaisia. Yhtäkään en inhonnut, mutta jokaista en rakastanut. Novellikokoelmille onkin vaikea antaa lopullista arvosanaa, kun sitä on samaan aikaan niin montaa mieltä.

How They Met and Other Stories ei siis ollut täydellinen kirja, mutta varsin lähellä kaikessa erinomaisuudessaan. Suosittelen David Levithania lämpimästi aivan jokaiselle, herrasta on nimittäin hyvää vauhtia tulossa yksi tämän vuoden ehdottomista huippukokemuksista. Hänen kirjojensa jälkeen on mahdotonta olla aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Odotankin innolla lisää kokemuksia Levithanin tuotannon parissa, sillä meidän yhteinen taipaleemme on vasta alkanut!

Arvosana: ♣♣♣♣

Teos: How They Met and Other Stories
Kirjailija: David Levithan
Kustantaja: Electric Monkey
Julkaisuvuosi: 2014 (ensimmäinen julkaisu 2008)
Sivuja: 306 (pokkari)
Luettavaksi: kirjastolaina

2 kommenttia:

  1. Minun pitäisi varmaan lukea joku kirja uusi Levithanilta että saisin pudistelua pois ne huonot kokemukseni, jotka sain hänen every you every me kirjasta. (toisaalta olen myös miettinyt että olikohan se kesäinen ajankohta ihan oikea aika lukea semmoista angsti kirjaa).

    No mutta kuitenkin innolla odotan, että pääsen tutustumaan sen muihinkin teoksiin :)

    Osaankohan minä edes valita, että minkä kirjan siltä seuraavaksi lukisin kun kaikkia sen kirjoja kehutaan maasta taivaaseen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. David Levithanilta on siis olemassa heikompikin esitys :o Olen hämmästynyt :D Suosittelen ehdottomasti tutustumaan hänen muihin kirjoihinsa, kaikki mitä minä olen lukenut on ollut loistavaa. Erityisesti Two Boys Kissing oli mieleenpainuva.

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)