maanantai 22. syyskuuta 2014

L.M Montgomery - Annan nuoruusvuodet

Anna, #1

"Anna nousi ja hengähti syvään.
-Oi, eikö tämä ole ihmeellistä! hän sanoi ja viittasi kädellään ikkunasta näkyvää hymyilevää maailmaa.
-Niin, puu on aika suuri ja siinä on paljon kukkia, sanoi Marilla. -Mutta hedelmistä ei ole juuri mihinkään. Ne ovat pieniä ja matoisia.
-Voi, en tarkoita vain puuta. Tietysti sekin on kaunis, hohtavan kaunis, aivan kuin se kukkisi sydämensä halusta. Mutta tarkoitin kaikkea, puutarhaa ja hedelmäpuita ja puroa ja metsää, kaikkea mitä tästä ikkunasta näkyy. Eikö teistä tunnu siltä kuin rakastaisitte koko maailmaa tällaisena aamuna? Ja tänne asti voi kuulla puron nauravan. Ajatelkaas miten hyvällä tuulella purot aina ovat, aina ne nauravat! Talvellakin olen kuullut niiden porisevan ja rupattelevan jään alla. Olen hyvilläni, että Vihervaaran lähellä on puro."
-L.M Montgomery: Annan nuoruusvuodet, s. 34-35

Minulla on ollut viimeaikoina hinku lukea uudestaan kaikkia vanhoja ja rakkaita kirjoja. Potterit ovat listalla, samoin Montgomeryn Runotytöt, mutta sunnuntaiaamuna päätin tarttua Annan nuoruusvuosiin. Ei Montgomeryn lukemisesta aikakausia ole vierähtänyt, vuoden sisään olen varmasti lukenut jonkun hajanaisen osan Annoista tai Runotytöistä, mutta tästä ensimmäisen Anna-kirjan lukemisesta on kyllä kulunut aivan liikaa aikaa.

Annan nuoruusvuodet kertoo orpotyttö Annasta, joka päätyy väärinkäsitysten kautta asumaan Matthew ja Marilla Cuthbertin, vanhan sisarusparin luokse Avonlean kylään Prinssi Edwardin saarelle. Annalla on luontainen taipumus joutua erilaisiin kommelluksiin ja hän ravisteleekin Marillan hermoja erilaisilla tempauksillaan. Vilkkaalla mielikuvituksellaan ja iloisella elämänasenteellaan Anna kuitenkin voittaa Cuthbertien rakkauden, vaikka kommelluksilta ei tulla vastaisuudessakaan välttymään.

En ole aivan varma milloin luin Anna-sarjan ensimmäisen kerran. Olen saanut neljä ensimmäistä kirjaa (Anna opettajana poislukien) isoäidiltäni vuonna 2005 jolloin olin juuri päättänyt ensimmäisen luokan koulussa. En usko lukeneeni kirjoja aivan heti, mutta viimeistään toisen luokan aikana. Anna ystävämme tosin aiheutti minulle jumin sarjan kanssa ja lukeminen jämähti paikoilleen ainakin puoleksi vuodeksi ennen kuin jatkoin kirjan ja sarjan parissa. (Minulla oli kannustimena Anna omassa kodissaan -kirjan nimi ja kansi, sillä romanttisena sieluna halusin vain kuollakseni tietää kenen kanssa Anna päätyy lopulta naimisiin...) Onneksi kuitenkin jatkoin ja selvitin muun muassa kuinka rakkausrintamalla vielä käykään (hyvin), sillä sarja on edelleen yksi kaikkien aikojen suosikeistani. Ei ehkä se, joka tulee ensimmäisenä mieleen, mutta se jota ajattelen ensimmäisenä kun mietin lapsuuden lempikirjoja. Ja se josta pidän yhä edelleen. Heppakirjakausi oli ja meni, minulla ei ole enää mitään hinkua lukea viittäkymmentä Täyttä laukkaa -sarjan kirjaa tai haaveilla jockeyn urasta, mutta Annoja muistelen yhä edellleen lämmöllä ja rakkaudella. (Tosin kyllä Täyttä laukaakin aiheuttaa vahvoja nostalgisia tunteita. Kirjoitimme sille jopa kaverini kanssa jatkoa kun kirjat loppuivat. Tapoimme ainakin pari henkilöä ja keksimme paljon muutakin kurjuutta :D)

Sillä voi miten ihanaa olikaan palata Annan pariin! Olen viimeksi lukenut loppupään Annoja, joissa painopiste on muuallakin kuin vain Annan arjen sattumuksissa. Unelmavuosissa (joka on yksi suosikeistani) on ihanasti rakkaushuolia ja Kotikunnaan Rillassa (kuin myös) pillitän silmät päästäni maailmansodan jyrätessä. Joten mikä sen parempaa kuin lukea vielä Annasta joka värjää hiuksensa vihreäksi, murjottaa Gilbertille viisi vuotta ja on hukkua lilja-neito Elainea esittäessään? Sitähän minäkin.

Anna onkin yksi kaikkien aikojen lempisankarittaristani. Hänellä on uskomaton taipumus joutua kummallisiin tilanteisiin ja sählätä oikein kunnolla. Pikku-Anna on myös ihanan dramaattinen, jokainen epäonnistuminen vaivuttaa hänet "epätoivon kuiluun" ja jokainen iloinen asia koetaan kymmenkertaisena. Myös Annan tapa puhua korukieltä saa minut tyrskähtelemään naurusta. Kaiken pohjalla Annalla on kuitenkin uskomatonta elämäniloa, ja mielikuvitus, jota kadehdin. Annalla on myös käytännön järkeä ja älyä, eikä hänen parissaan tarvitse tuskailla päähenkilön älyttömyyttä. Aika Annan parissa tekee minut yksinkertaisesti onnelliseksi ja iloiseksi.

Tyttökirjojen pariin minut vetää aina myös niiden ihastuttava tunnelma. Painopiste on arjen tapahtumissa, joita kuitenkin kuvataan tavattoman viehättävästi niin, että tylsyys on kaukana. Montgomeryllä on myös ihana huumorintaju ja Anna joutuu jos jonkinlaisiin kommelluksiin. Viehättävä on mielestäni oiva sana kuvaamaan tyttökirjoja, niitä lukiessa pääsee aina tiettyyn tunnelmaan jollaista ei muualta voi tavoittaa.

Annan nuoruusvuosien lukeminen oli ihanaa myös kirjan tuttuuden vuoksi. Jo luvun nimestä mieleeni palautui melko selvä kuva siitä mitä tulisi tapahtumaan ja myhäilin jo valmiiksi tuleville lempikohdilleni. Niitä nimittäin on niin paljon. Pienenä muistan kyllä olleeni jollain tasolla jopa hiukan ahdistunut Annan tavasta sählätä aina tärkeissä tilanteissa, itse kun olen aina ollut huomattavasti järjestelmällisempi. Nyt nautin kuitenkin estottomasti kaikista kommelluksista, myös niistä joissa vadelmamehu sekoittuu rypäleviiniin ja vaniljauute reumatismilääkkeeseen. Myös vanhat lempikohdat saivat edelleen nauramaan, olen aina pitänyt kivitauluepisodista, kirjallisesta klubista, Elainesta ja kahdesta viimeisestä sivusta. Noin muutaman mainitakseni.

Muutaman kyyneleenkin tulin vuodattaneeksi. Enkä edes siinä todennäköisimmässä surullisessa kohdassa, vaan aivan viimeisillä sivuilla, jolloin vain yksinkertaisesti tajusin, kuinka tärkeä kirja Annan nuoruusvuodet on minulle. Itkin hiukan ja hymyilin sille, että olin palannut ihanan kirjan pariin ja nauttinut siitä edelleen yhtä paljon.

Tulenkin aivan takuuvarmasti lukemaan sarjan uudelleen kokonaisuudessaan, vaikkakin muistoni seuraavasta osasta ovat hiukan ristiriitaiset - se kun on aina ollut minusta ylivoimaisesti tylsin. No, tähyilen Gilbertin kohtauksia ja odotan Annan unelmavuosia jos epätoivo tahtoo iskeä. (Ja eihän Anna ystävämmekään huono ole, missään nimessä.)

Annaan tarttuminen uudelleen onkin ollut yksi viimeviikkojen parhaita päätöksiä. Varautukaa siis Anna-aiheisiin postauksiin tulevaisuudessa.

Arvosana: ♣♣♣♣♣

Teos: Annan nuoruusvuodet
Alkuperäisteos: Anne of Green Gables
Kirjailija: L.M Montgomery
Kääntäjä: Hilja Vesala
Sarja: Anna, #1
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 1981 (alkuperäisteos 1908)
Luettavaksi: omasta hyllystä

18 kommenttia:

  1. Mä olen kaikesta samaa mieltä :) Annat on iihania. Omana on juuri tuo eka osa (tosin englanniksi, joten en ole sitä muuta kuin selaillut), Unelmavuodet ja Annan perhe. Unelmavuodet on kyllä ehdoton lemppari, varsinkin se painos missä on A&G haaveilemassa kuutamossa<3 Anna oli mulle pikkuisena (ja okei, edelleen) tosi tärkeä. Mulla oli kokonainen vihko, johon piirsin paitsi Annojen tapahtumia, myös Annan ja Gilbertin lapsien elämää kirjojen jälkeen. Se on muuten ihan kamalaa katsottavaa nykyään, mutta tärkeä silti.

    Ihanaa, että bloggasit Annasta! Munkin pitäisi joitain osia lukea uudelleen, ainakin tuo Ystävämme, koska sen oon lukenut vaan kerran...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelmavuodet on kyllä ihana, etenkin kun Gilbert on lähellä sydäntä. :D Minä olen miettinyt näiden lukemista englanniksi, kun ainakin Kotikunnaan Rilla on lyhennetty suomennos (drrrr), mutta jotenkin suomeksi tuntuvat niin tutuilta etten ole jaksanut :D Suosittelen ehdottomasti lukemaan uudelleen, ei ole Annan lumovoima mihinkään kadonnut!

      Poista
  2. Ihanaa, että joku muukin vielä rakastaa Anna-kirjoja (siis joku alle viidenkympin..:D)!<3 Oon aatellut olevani melko museotasolla kun jaksan edelleen tykätä niistä (lue: osaan kirjat ulkoa)! Ootko lukenut muita Montgomeryn kirjoja? Jos aikaa on, niin esim. novellikokoelma "Tie eiliseen" oli tosi hyvä, samoin "Hedelmätarhan Kilmeny" ja "Sininen linna". Ah, ainut ongelma on, että kun lukee noita niin tulee sellanen fiilis että kumpa vieläkin olis tollasta "vanhan ajan rakkautta".. Musta taitaa tulla ikuinen vanhapiika. Tai no, pian voi varmaan jo mennä naimisiin kirjan henkilöitten kanssa.. Ja kaipa se moniavioisuuskin kohta sallitaan, joten Gilbert ja Roar on varattu mulle. (Oho, mitäs mää taas selitän, onneks voi olla anonyymi.. :'D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut Montgomeryltä Annojen ja Runotyttöjen lisäksi vain hänen muita tyttökirjojaan (Vanhan kartanon Pat, Sara - Tarinatyttö, Jane ja Saaren kutsu, Marigoldin lumottu maailma), mutta en mitään mainitsemistasi. Pistän vinkin korvan taakse! Vanhan ajan rakkautta minäkin ikävöin... Pidetään Annojen rakastajien lippua korkealla! :)

      Poista
  3. Ihana postaus, muiden mietteitä tyttökirjoista on aina mukava lukea! Itselleni Emilia on rakkaampi, mutta Annallakin on sydämessä oma sopukkansa <3

    Suosittelen kyllä tutustumaan englanninkielisiinkin versioihin, ainakin minä pääsin Annan maisemiin paljon paremmin kun kieli oli "oikea" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luin Annat vielä nuorempana joten ovat hiukan rakkaampia, mutta Emiliakin on ihana <3 Sait minut kyllä kiinnostumaan alkuperäisteoksista, ehkäpä... ;)

      Poista
  4. Apua! Tämä sarja on jäänyt/mennyt ihan ohi minulta. Ja minä kun tykkään mielelläni lukea vähän vanhempaa kirjallisuutta! :O Kuinka monta kirjaa tässä Anna sarjassa on? Täytyy heti mennä bongaamaan moiset jostain :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annoja on kahdeksan: Annan nuoruusvuodet, Anna ystävämme, Annan unelmavuodet, Anna opettajana, Anna omassa kodissaan, Annan perhe, Sateenkaarinotko ja Kotikunnaan Rilla. Suosittelen lämpimästi, ihana sarja ♥

      Poista
  5. Minähän luin tämän aika vastikään, ja pidin valtavasti (ei haitannut yhtään etten ollut lukenut näitä lapsena). Minäkin kadehdin Annan mielikuvitusta ja elämäniloa, vaikka itse olenkin erilainen persoonaltani -- joltain osin olisi kuitenkin hauskaa olla annamainen! En malta odottaa, että pääsen jatkamaan sarjan lukemista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin lukeneeni bloggauksesi. :) Anna tosiaan valloittaa vanhempanakin, toivottavasti pääset pian jatkamaan sarjan parissa!

      Poista
  6. voi miten suloinen postaus, jotenkin kierolla tapaa ihanaa kuvitella miten pikku-kirjaneito kärsii annan sekasortoisuudesta. varmaan vähän samaan tapaan kuin itse kärsin hänen ylettömästä puheliaisuudestaan... mutta olet oikeassa, kyllähän annassa on hyviä puolia enemmän kuin ehkä varsinaisesti haluaisin myöntää. minua vain harmittaa melkoisesti se, että esimerkiksi dianan tärkein rooli tunutuu olevan annan ihanuuden ja erilaisuuden korostaminen ennemmin kuin tasaveroisena ystävänä oleminen. koska dianahan tietysti ansaitsee paljon enemmän tunnustusta kuin montgomery hänelle suo, ♥!(!!!! :D)

    mutta tehtaile vain lisää näitä tyttökirjapohdintoja, ovathan ne paikkansa ihmisten sydämissä ansainneet. eikä vain tyttöjen, esimerkiksi meikäläisen isä tuntee montgomeryn tuotannon luultavasti paljon paremmin kuin minä...

    p.s. kieltäydyn uskomasta, että päätit ykkösluokan vuonna _2005_.
    p.p.s. en ole väsynyt. ihihi lankaan menit. anteeksi, olen jo menossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usko tai älä, mutta se on totuus :D Ei pääse yli eikä ympäri. (Tavallaan siitä on tosi kauan aikaa, mutta toisaalta 2005 tuntuu ajatuksena lähemmältä vuodelta kuin esimerkiksi 2020... Tiedä sitten miksi.)

      Inhosin etenkin pienenä sitä, kun kirjojen henkilöt tekivät jotain typerää. Kuuntelisivat minua niin menisi paljon paremmin ;) Dianaa kohtaan tunteeni ovat varsin neutraalit, kyllähän minä hänestä pidän, mutten mitenkään erityisesti. Hän tuntuu Annan rinnalla hiukan pliisulta, varmaankin juuri mainitsemastasi syystä.

      Tyttökirjapohdintoja tulee varmasti lisää heti kun pääsen käsiksi seuraaviin osiin! :)

      Poista
  7. Oih, minä parikymppinen luin juuri Annat uudelleen ja katsoin ekaa kertaa tv-sarjasta tehdyt elokuvat. Rakastan Annoja ja jos mahdollista, vielä enemmän kuin silloin reilu kymmenen vuotta sitten alakouluikäisenä. Ympäristön kuvaukset olivat silloin tylsiä, nyt <3 Nykyään oma kokemustausta avaa varsinkin Annan aikuisuuden ja nuoren aikuisuuden aikaa enemmän - silloin lähinnä halusin tietää kuinka kaikessa käy. Anna opettajana kirjaa en meinannut jaksaa millään lukea, mutta perfektionistinä piti saada sarja täydelliseksi. Nyt pidin tosi paljon siitäkin kirjasta. Ehdottomia suosikkejani ovat nyt ensimmäinen, unelmavuodet, omassa kodissaan ja Kotikunnaan Rilla jaja.. oikeastaan kaikki. Paitsi Sateenkaarinotko oli silloinen suosikkini, se huvitti nyt, mutta nyt se ei ollut enää kaikkein paras.

    Pakko vielä kertoa leffoista, sarja on siis jaettu kolmeen elokuvaan tuotantokausittain, Anna ystävämme (joka kertoo aikalailla Annan nuoruusvuosista), jatko-osa (Anna opettajana ja Annan unelmavuodet -mix, pääpaino Anna opettajana kirjassa, mutta eivät vielä kihloissa Gilbertin kanssa )ja jatkoa tarinaan (Gilbert lähtee sotaan ja Anna perään). Ensimmäinen leffa oli yksikertaisesti _loistava_. Suosittelen kaikille Annan ystäville. Kirjaa oli seurailtu tarkasti, Megan Follows oli hyvin Anna liirumlaarum-juttuineen ja nosti nokkaa Gilbertille(<3), Matthew juuri niinkuin ajattelinkin viiksiensä takana. Ja miljöö..! Elokuva oli tehty kirjasta. Juuri niinkuin kirjafanin mielestä pitääkin.! (Hate Harry Potter -films) Suloinen kasvutarina.
    Toisessa osassa oli aivan liian vähän Gilbertiä varsinkin lopussa ja lähti mielestäni liikaa oikomaan ja mahduttamaan monen kirjan tapahtumia ja henkilöhahmoja yhteen. Ihan ok suurimmaksi osaksi, mutta osin vain _tylsää_ odottelua: milloin se Gilbert oikein tulee:D Anna touhusi ja toimitti, kohelsikin, vaikka aikuisena hänen piti jo järkevöityä. Mutta Annan kaunopuheinen ajattelu ja Annamaisuus jäi uupumaan.
    Kolmas osa oli aivan oma juttunsa: Anna juoksi ensimmäisen maailmansodan Euroopassa Gilbertiä etsimässä ja sotkeutui muutamaan salaliittoon ja oli-kuin-perhe useamman miehen kanssa. Ja vaikka sodassa olivatkin, mukaan ympätty Hamelnin pillipiipari -juttu olisi vähän romantisoinut juttua. Annan sielu jäi uupumaan ja kuinka pettynyt olinkaan! Nykyajan tapaan ajatuksena ilmeisesti oli, että sarja onnellisesta arjesta tavallisine iloineen ja suruineen ei kiinnosta. Minua olisi kiinnostanut! Olisin niin mielelläni nähnyt Anna omassa kodissaan -kirjan elokuvasovituksen. PYHPAH

    Haha, samastuin tunteeseesi myötähäpeästä Annan puolesta, se meinasi kyllä vieläkin elokuvassa vähän vaivata:DD Pienenä olin suurensuuri Peppi Pitkätossu -fani, leikin Peppiä ja minua piti kutsuakin Pepiksi. Silloin vain en kestänyt katsoa elokuvista Pepin sähläyskohtia lainkaan... Mutta jos minulla joskus on omia Rilloja ja Annoja tyttärinä, heille luen Peppiä ja isompana ostan kaikki Annat.
    Tyttökirjojen maailma on ihanan raikas ja keveä. Annan sanoin kaiken kauniin rakastajana haluan, että kirja tuo elämääni lohtua, puhtautta ja hyvää mieltä. Sekä hiukan romantiikkaa!

    Sorry ylipitkä kommentti!

    T. Oma Gilbert hakusessa!

    p.s. Olin niin onnellinen kun leffan Gilbert oli söpön näköinen, oikeastaan juuri täydellinen! Kuinka hankalaa olisi ollut sietää rumaa tai muuten väärän näköistä Gilbertiä. Ja Megan vain OLI Anna, ainakin ensimmäisessä versiossa:)

    p.p.s. Saa suositella muita hyvänmielen tyttökirjoja! Itse suosittelen Hilja Valtosen romaaneja - eivät Annan tasoisia, mutta kotimaista mukavaa. Sekä Betty Cavannan Tulipunainen purje on ihanasti kirjoitettu, kiva teos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos romaanimittaisesta kommentista, arvostan sitä. ;)

      On aina jännä löytää lapsuuden suosikkikirjoista uusia näkökulmia ja huomata tuo kuinka suosikkiosat saattavat vaihtua. Odotan mielenkiinnolla mitä tapahtuu kun Annojen uudelleen luku jatkuu... :)

      Meillä on kotona nuo Anna tv-sarja ja olen kaikesta samaa mieltä kanssasi. Ensimmäinen on ihana, toinen menettelee ja kolmas on silkkaa sontaa. Jos halusivat sotaromantiikkaa, niin olisivat ottaneet Kotikunnaan Rillan! Gilbert on minusta ensimmäisessä vähän liian vanhan näköinen, mutta myöhemmin kyllä juuri sopiva! ♥ Megan Follows oli minustakin loistava Annan roolissa.

      Kiitos myös tyttökirjasuosituksista, pistän ehdottomasti korvan taakse!

      Poista
  8. Totta on, Gilbert on vähän liian vanha, mutta hyväksyn tämän virheen koska muuten Jonathan Crombie on niin-niiin Gilbert. Ei perinteisesti ja dramaattisesti komea, mutta juurikin hauskannäköinen söpöine silmineen. Niinkuin pitikin.
    Dianaan en oikeen sopeutunut, enkä rouva Lyndeen, kummankin olisi pitänyt olla vähän lyhempiä ja paksumpia:D Ja Marillan oon aina kuvitellut vähän McGarmivan näyttelijän näköiseksixD (Maggie Smith on muuten täydellinen Minerva McGarmiva (nautin tuon nimen kirjoitusasusta)) Matthew on todella ihana papparainen naamanpeittävine ilmeikkäine viiksineen, tulee aivan mieleen naapurini, ujoista ujoin rakentelijamies, mutta todella mukava;)
    Kannan ikuisesti kaunaa ohjaajalle/käsikirjottajalle, kun en saanut nähdä unelmavuosien ja oman kodin elokuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gilbert on kyllä mainio juurikin syistä jotka mainitsit! ♥ Dianasta en minäkään niin pitänyt, vähän liian vanhan näköinen hänkin :D Maggie Smith on aina täydellinen!

      Poista
  9. Oma Montgomery-faniuteni johti siihen, että teini-iässä kirjoitin kaksi omaa "Montgomery-tyylistä" tyttökirjaa. Niiden piti olla vain omaksi ilokseni, vaikka nuortenkirjoja muuten tuolloin julkaisinkin (Kaisa Ikolan nimellä). Vuonna 2008 tulin kuitenkin julkaisseeksi Betty- ja Betty maailmalla -kirjat blogimuodossa, luku päivässä. Niin kävi, että Bettyn ympärille muodostui pieni mutta intohimoinen ihailijapiiri, ja olen sittemmin jatkanut sarjaa usealla osalla - pääsinpä (Rillla-fani kun olen) kirjoittamaan myös ensimmäisestä maailmansodasta. On hirveän hauskaa saada sukeltaa "vanhoihin hyviin aikoihin" nykyajan välinein, sillä oleellinen osa Betty-sarjaa ovat mm. Facebookissa käytävät keskustelut. Onpa meillä ollut tapaaminenkin. Kaikesta kiitos Montgomerylle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Montgomeryn teoksilla on kyllä ollut suuri vaikutus itse kunkin lukijan elämään! :)

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)