torstai 11. syyskuuta 2014

Sateesta aurinkoon

Tämän postauksen pääasiallinen tarkoitus on vältellä biologian kokeeseen lukemista. Toinen tarkoitus on purkaa paperille (edes virtuaaliselle) sitä sekavaa sotkua jota myös ajatuksiksi sanotaan. Kaiken kaikkiaan luvassa on jotain samankaltaista kuin täällä.

Olin viime viikolla tajuttoman väsynyt.

En tiedä tarkalleen mistä se kumpusi, sillä loppujen lopuksi minulla oli mukava viikko. Enkun esitelmä saatiin onnistuneesti pois alta, kammoamani kvartetti-treenit niin ikään, luin loistavaa kirjallisuutta, nauroin turhille asioille teoriassa ja lauantai-iltana olimme rakkaalla kaveriporukalla yötä. Paljon asioita joista olla iloinen ja onnellinen.

Silti olin vain väsynyt.

Jos ei ollut jotain pakollista ohjelmaa (edes kivaa sellaista) en jaksanut tehdä mitään. Motivaationi kuoli hetkellisesti niin kouluun kuin soittoonkin. Kesän jälkeinen energiarysäys ja "nyt opiskellaan ahkerina" -henki katosivat arjen keskelle. Ahkeria päätöksiä on mukava tehdä ja niin vaikea noudattaa. Se kummallinen "uutuudenviehätys" läksyihin ja rutiineihin kuoli. Kauniit syyspäivät olivat yksinomaan liian kylmiä tai lämpimiä eikä mikään ollut tarpeeksi hyvin. Osa stressin aiheista katosi mutta keksin tilalle uusia. Lukuintoa riitti Patrick Nessin Monsters of Menin parissa, mutta sen jälkeen kaikki into katosi. Monsters of Men oli jotain liian hyvää että sen jälkeen voisi jatkaa kevyesti muiden kirjojen pariin. Olin henkisesti rauniona torstai-illasta koko viikonlopun yli.

Kaikki tuntui vain tylsältä, masentavalta ja kurjalta.

Ja minä olen yleensä melko iloinen persoona. En jää rypemään kaikkeen kurjaan vaan koitan jatkaa eteenpäin. Nauran usein ja paljon ja lujaa. Mutta aina ei vain jaksa tai pysty. Aina ei vain voi hymyillä, eikä se ole maailmanloppu. Ei se elämänilo siitä minnekään kadonnut. Olin vain henkisesti väsynyt, niin kuin me kaikki aina joskus.

Silti tajusin tiistaina kuinka väsynyt, kuinka stressaantunut olin. Eikä voiman ja energian palauttamiseen tarvittu itkua, ihmeitä tai viisaita sanoja. Siihen riitti se, että otin itseäni niskasta kiinni ja järjestin lukkarini kuntoon. Selvitin vanhojen tansseja koskevat kiemurat, tungin kurssin lukujärjestykseen eikä tarvittu muita kompromisseja kuin yhden musankurssin siirto paikasta toiseen. Kaiken kaikkiaan operaatio vei noin viisitoista minuuttia.

Ja siitä minä olin stressannut ainakin alitajuisesti monta viikkoa. *pään pudistelua*

Koeviikko on vasta alkamassa ja ehdin vielä stressata paljosta turhasta, mutta ainakin hetkellisesti se on unohtunut. Pienet asiat ovat niitä joista saa kummasti energiaa ja joista päivä kirkastuu. Haluan muistaa tuon jälleen. En halua unohtaa sitä arjen ja stressin keskelle.

Energiaa saa myös naurukohtauksista, jollaisia on vielä tuoreena muistissa lauantai-illalta. Leivoimme porkkanakakun josta tuli hyvänmakuinen mutta ulkonäössä oli vähän enemmän petrattavaa. Siirsimme neljän tytön voimin sänkyä muodostaaksemme hienon siskonpedin ja mokoma naksahti kummalliseen sohva-aseentoon niin että piti soittaa kavereiden äidille kuinka sen saa alas. Kaiken keskellä nauroimme melkein kirjaimellisesti lattialla kierien koska kaikki oli niin koomista ja sellaista mitä meille tapahtuu aina. Kaveria mukaillen lainaten: "Toi sänky on ihan ku se kakku. Semmosia kun me." Jotain kummallista, koomista ja melkein surkuhupaisaa tapahtuu aina kun olemme nelistään. En muista pitkään aikaan nauraneeni niin paljon, että minuun oikeasti sattui koska naamani oli kummallisesti vääntynyt enkä tahtonut saada henkeä.

Muita alkuviikon ilonaiheita ovat olleet Patrick Rothfussin Tuulen nimi, jota aloin lukea uudestaan sunnuntai-iltana. Lempikirjan lukemisesta tulee ihana olo, unohdan iloisena kaikki objektiiviset ajatukset ja keskityn vain nauttimaan. Harkitsen vakavasti merkkaavani lempilainauksiani jollain. Lisäksi aloin eilen illalla kuunnella Bastillea. Olen kuullut monien Imagine Dragonsia ja OneRepublicia kuuntelevien pitävän myös tästä ja taidan itsekin liittyä joukkoon.

Maailmassa on niin monta syytä olla iloinen ja niin monta syytä olla surullinen. Minä valitsen mielummin mietittäväksi ne iloiset asiat. Aina se ei onnistu, mutta lupaan yrittää. Mutta lupaan myös olla surullinen, silloin kun siihen on tarve.

Loppuun vielä asiaan liittymätön kuva.

Ryövätty paikasta We Heart It.
 
 
Ja nyt menen lukemaan proteiinisynteesistä ja muusta mukavasta. 

4 kommenttia:

  1. Mua pelottaa bilsa... Alkaa ensi jaksossa. Ei kavereita kurssilla tekemässä siitä yhtään mielekkäämpää... Ihan kuin en ainetta inhoaisi jo tarpeeksi muutenkin. ;)

    Mua on yleensä väsyttänyt syksyisin paljon, mutta nyt ei, koska mulla on paljon vähemmän tekemistä kuin cosplay-kavereilla ja olisi tekopyhää repiä stressiä pikkujutuista. Mun väsymykseen auttaa myös kavereiden kanssa oloilu ja nukkuminen.

    En ihan tiedä, mitä yritän tässä sanoa, mutta voimia ja energiaa kauniiseen syksyyn. :) Toivottavasti saat intoa lukea kohtapuolin, on ollut ikävä sun postauksia. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) Enköhän minä tästä vielä lukuintoa löydä! (Eikä bilsaa muuten kannata pelätä, ykköskurssi on aika simppeleitä juttuja eikä kakkonenkaan mikään kamala. Lukemalla selviää. ;))

      Poista
  2. Olipas ihana teksti, vaikka vähän surullisista asioista puhuttiinkin. Olen itsekin kokenut väsymystä viime aikoina. Varsinkin viime kevät meni kuin sumussa, kun olin henkisesti väsynyt vähän kaikkeen. En meinannut jaksaa lukea edes helppolukuisia kirjoja ja menetin kiinnostukseni moniin TV-sarjoihin, joita seuraan. Ajattelin kirjoittaa tässä parin päivän sisällä jonkinlaisen kesän koosteen, jossa ehkä kertoilen asioista enemmän.

    Pakko vain sanoa, että blogisi on kyllä kaikin puolin ihana. Sitä lukiessa tulee aina hymy huulille! Vaikutat blogisi kautta elämäniloiselta persoonalta, joka rakastuu kirjoihin täydestä sydämestään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin väsymys näyttäytyy usein siten, etten jaksa lukea mitään yhtään aivoja vaativaa tai uutta. Silloin kun tulee luettua paljon, menee yleensä hyvin. :) Jään odottelemaan koostepostaustasi!

      Ja voi kiitos ihanista kehuista! ♥ Kirjoihin rakastuminen pitää kyllä täydellisesti paikkansa :D

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)