lauantai 27. syyskuuta 2014

Veronica Roth - Four: A Divergent Collection

Two years before Beatrice Prior makes her choice, the sixteen-year-old son of Abnegation’s faction leader does the same. Tobias’s transfer to Dauntless is his chance to begin again. Newly renamed 'Four' he discovers that initiation is only the beginning.

Four must claim his place in the Dauntless hierarchy. And his decisions will affect future initiates as well as uncover secrets that could threaten his own future—and the future of the entire faction system.

Two years later, Four is poised to act but the course is still unclear. The first new initiate who jumps into the net might change all that. With her, the way to righting their world might become clear. With her it might become possible to be Tobias once again.


Veronica Rothin Four: A Divergent Collection on ollut lukulistallani siitä saakka kun kuulin sen tulevasta ilmestymisestä. Kärsin viime talvena pahoista Divergent-vieroitusoireista (ja olin muutenkin sekaisin koska Allegiant...), joten ajatus neljästä Fourin näkökulmasta kirjoitetusta lyhyemmästä tarinasta tuntui taivaan lahjalta. Syksyyn mennessä intoni ehti jo hiukan laantua, mutta halusin minä tämän silti lukea. Varasin kirjan kirjastosta ja ajattelin saavani sen hyppysiini vasta pitkän ajan kuluttua, varausnumeroni kun oli vasta kolmetoista. Keskiviikkona kuitenkin törmäsin kirjaan kirjaston hyllyssä. Ilmeisesti kaikki (minä mukaan lukien) olivat varanneet pokkariversion ja myöhemmin tilattu kovakantinen päätyi suoraan hyllyyn. Vinkki siis Pirkanmaan kirjastoa käyttävälle, säntää vaihtamaan varauksesi toiseen yksilöön ja nopeasti. Pokkariversio on vasta tilauksessa, kovakantinen löytyy jo hyllystä ja vieläpä ilman varausjonoa.

Four: A Divergent Collection on eräänlainen lisäosa Divergent-trilogiaan. Vaikka kirja sijoittuu suurimmaksi osaksi aikaan ennen ensimmäistä kirjaa, eikä siten spoilaa trilogiaa, suosittelisin silti lukemaan sen vasta trilogian jälkeen. Maailma ynnä muut selitetään trilogiassa tarkemmin, eikä kirjasta varmastikaan saa kaikkea irti jos ei ole lukenut muita Rothin kirjoja. En jää tässä selittelemään trilogian ideaa, mutta olen blogannut Divergentistä täällä, joten jos aihe on vieras, käy lukemassa se. Kirjasta on ilmestynyt myös suomennos nimellä Outolintu. Bloggauksissani olen käyttänyt alkuperäiskielisiä termistöjä tai suomennellut joskus hiukan omiani, joten suomennoksen lukeneet, älkää hämmentykö höpötyksistäni.

Four: A Divergent Collection sisältää neljä noin viisikymmensivuista, Fourin näkökulmasta kerrottua tarinaa, jotka keskittyvät lähes kaikki aikaan ennen ensimmäisen kirjan alkua. Kolme ensimmäistä tarinaa The Transfer, The Initiate ja The Son tapahtuvat ennen Divergentiä ja viimeinen, The Traitor sijoittuu Divergentin kanssa päällekäin. Kirjassa keskitytään Tobias Eatonin menneisyyteen, kuinka hän päätyi valitsemaan ryhmäkseen Dauntlessin Abnegationin sijasta, kuinka hän sai nimekseen Four ja miten hänestä on tullut se ihminen, jonka lukija Trisin silmien kautta Divergentissä tapaa. Lisäksi kirja sisältää kolme Divergentistä tuttua kohtausta Fourin silmin,  joita Roth ei saanut mahdutetuksi The Traitor -tarinaan.

Vaikka lähdin lukemaan kirjaa faninäkökulmasta, en odotellut aivan taivaita hipovaa esitystä. Jos joku ei muista tai tiedä, Divergent-trilogia oli minulle yksi koko viime vuoden parhaista lukukokemuksista. Muistan edelleen, kuinka vahvasti ensimmäinen kirja nappasi minut mukaansa, kuinka rakastin myös toista kirjaa ja kuinka viimeinen kirja murskasi minut henkisesti. En aio spoilata ketään, mutta suosittelen suomennosta odottelevia olemaan varuillaan internetin ihmeellisessä maailmassa. Ette halua tietää trilogian loppuratkaisua. Trilogiaan minulla on siis vahvat siteet, mutta alkuhuuman jälkeen ajatus Fourin kirjasta tuntui hiukan turhalta. Tarvitseeko minun todella tietää Fourista enempää? Four on toinen näkökulmahahmo viimeisessä osassa ja siinä hänen äänensä jää aika pahasti Trisin varjoon. Olinkin siis hiukan skeptinen, mutta etenkin kirjan alkupuoli yllätti minut positiivisesti.

The Transfer ja The Initiate saivat minussa nimittäina aikaan sellaisen tunteen, että olisin lukenut Divergentiä uudelleen ja ensimmäistä kertaa. Se ei ollut negatiivinen asia, vaan tuntui ennemminkin etuajassa saadulta joululahjalta. Ihan kuin saisi lukea lempikirjansa uudelleen ensimmäistä kertaa, tietämättä mitään mitä tulee tapahtumaan. Ei Fourin kanssa nyt ihan noin kärjistetysti tosin ollut, sillä totta kai minä trilogian lukeneena tiesin pääkohdat siitä, mitä tulisi tapahtumaan. Tunne oli kuitenkin mahtava. Oli myös ihanaa palata Rothin nopeatempoisen ja koukuttavan kirjoitustyylin pariin, hän nimittäin tietää miten pitää lukija koko ajan kiinnostuneena.

The Transfer ja The Initiate olivatkin minusta ne kaikista kiinnostavimmat tarinat. Tobiaksen muutos Fouriksi, pelokkaasta pojasta taistelijaksi, oli mielenkiintoista seurattavaa. Lisäksi hänen tarinaansa nivoutuvat myös Divergentistä tutut hahmot kuten Tori, Zeke ja Shauna sekä Eric. Myös Uriahia ja muita nähdään vilaukselta nuorempina. Minä nautin etenkin vanhojen rakkaiden hahmojen tapaamisesta uudelleen, sillä Roth voisi olla George R.R Martinin tyttärentytär paitsi varmaan iältään, myös hahmojen tappoprosenteiltaan. Trilogiassa ei paljon hahmoja säästellä ja lempparit oli ihana tavata vielä kerran ennen kuin kaikki paha tapahtuu.

Loppua kohti kirja kuitenkin laimeni. The Son keskittyy paljon siihen, kun Four alkaa saada selville yhteiskunnan salaisuuksia ja poikkeavana olemisen vaaroja. Minusta kirja muuttui silloin paljon tylsemmäksi. Trilogian jo lukeneena (kahteen kertaan itse asiassa, vaikkakaan en ole vieläkään kyennyt lukemaan Allegiantin reiluja kolmeakymmentä viimeistä sivua uudelleen tietyistä syistä) kaikki salaisuudet olivat jo tiedossa, enkä jaksanut keskittyä Jeanine Matthewsin juoniin sataprosenttisesti. Ajatukseni kulkivatkin jokseenkin seuraavia ratoja: "Missä Zeke on? Voidaanko taas loikkia junista ja saada pari tatuointia? Voidaanko pelata Dauntless-pelejä? Koska Tris tulee kuvioihin?"

Myöskin ne kolme ekstrakohtausta alkoivat tuntua jo oikeasti turhalta materiaalilta. Tarvitseeko minun oikeasti tietää mitä Four ajatteli tietyissä Divergentin kohtauksissa? Eikö sitä voisi jättää lukijan mielikuvituksen varaan? Nykyään kirjailijat tuntuvat julkaisevan koko ajan jos jonkinlaista ylimääräistä materiaalia milloin mistäkin, enkä minä aina koe sitä tarpeellisena. Toki on kivaa kun lempikirja jatkuu vielä vähän, mutta kaikki ylimääräiset "lue henkilön x ensimmäisestä koulupäivästä" -tyyliset kymmmensivuiset pikkutarinat tuntuvat jo hiukan turhilta, näin kärjistetysti ilmaistuna.

Pidin kuitenkin Fourin tarinasta kovasti, vaikka kirja loppua kohden hiukan laimenikin. Ja jos jotain, niin ainakin kirja herätti minussa valtavan halun lukea Divergent-trilogia uudelleen. Olen jo puolivälissä Divergentiä ja onhan se edelleen yhtä hyvä.

Arvosana: ♣♣♣½

Teos: Four: A Divergent Collection
Kirjailija: Veronica Roth
Sarja: Divergent-trilogia, esi/lisäosa
Kustantaja: Harper Collins
Julkaisuvuosi: 2014
Sivuja: 285
Luettavaksi: kirjastolaina

6 kommenttia:

  1. Minäkin olen vähän miettinyt, että onko nyt tarpeellista tietää kaikki mahdollinen hahmon aamupuuronsyönnistä iltapuuhiin... Olen törmännyt jonkin verran myös siihen, että kirjoitetaan kohtauksia toisten hahmojen näkökulmsta, ja se melkein aina tuhoaa omat mielikuvat.

    Tietenkin on poikkeuksia, innostun joka kerta kun tihkuu edes jotain uutta Potter-matskua. Mutta minun kohdallani pitää olla tosi kova fani siihen, että innostun toden teolla.

    Kun luin Allegiantia, totesin Fourin lukuja lukiessani, että eipä minua tämän Fourin kerronta niin kiinnosta, joten sen jälkeen ei ole tämäkään kokoelma niin erityisesti kiinnostanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Potterit on tosiaan se poikkeus, kaikki lisämatsku on aina ihana uutinen! Kesällä tulikin ihanasti jotain pientä <3

      Four jäi minustakin Allegiantissa Trisin varjoon. Tässä kokoelmassa hän on kuitenkin selvästi pääosassa, joten kaikki toimii paremmin. En ole edelleenkään ihan varma kokoelman tarpeellisuudesta, mutta näin fanina oli kyllä kiva päästä vielä palaamaan vanhoihin maisemiin. Näin jälkeen päin ajatellen taisin kyllä olla kiinnostuneempi erilaisista Dauntlessin traditoista ja muista lempihahmoista, kuin itse Fourin taipaleesta... Vaikka kyllähän sekin mukavaa luettavaa oli ja Marcusta vihaan kyllä vielä enemmän kuin ennen. Jos ei tästä ole kiinnostunut, voi suosiolla jättää hyllyyn, ei menetä mitään tärkeää.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ainakaan vielä en ole kuullut, että tulisi. Allegiantin suomennoskin tulee vasta vuoden vaihteessa (nimellä Liittolainen), joten asiaa varmaan katsotaan vasta sen jälkeen. Ehkä joskus? :)

      Poista
  3. Minulle Allegiant spoilattiin aika pahasti heti, kun olin lukenut ensimmäisen kirjan :/ Into ei siis enää riitä englannin kielisen version lukemiseen, mutta suomennoksen aion kyllä ostaa :)
    Itse olen monessa kohtaa pitänyt Tobiaksesta paljon enemmän kuin Trisistä, joten tämä taitaa olla lukemisen arvoinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos on Tobiaksen fani, niin tulee tästä kyllä varmasti tykkäämään! Ja höh, buu spoilereille :/ Minäkään en usein jaksa lukea kirjaa englanniksi jos suomennos on jo saatavilla. Allegiantia suosittelen jokatapauksessa. :)

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)