tiistai 21. lokakuuta 2014

J.K. Rowling - Harry Potter ja Azkabanin vanki

Potterit ovat kirjasarja, josta koen mahdottomaksi kirjoittaa täysin spoilerittomasti. Jos et siis ole lukenut sarjaa, suosittelen skippaamaan myös tämän postauksen.

Vaarallinen velho Sirius Musta on paennut Azkabanin vankilasta, mistä yksikään vanki ei ole koskaan ennen onnistunut pakenemaan. Sirius Musta on vuosia aiemmin tuomittu kolmentoista ihmisen murhasta, ja nyt hän on vapaalla jalalla. Kaikki merkit viittaavat siihen, että hän haluaa etsiä käsiinsä Harry Potterin.

Taikaministeriö on valppaana, ja Tylypahkan velhojen ja noitien koulussa kiristetään turvatoimia. Koulun porteille värvätään vartioimaan Azkabanin vanginvartijat, kauhistuttavat ankeuttajat. Harry luottaa Tylypahkan muurien suojaan ja rehtori Dumbledoreen, mutta onko hän turvassa edes Tylypahkassa? Miksi Sirius Musta etsii juuri Harrya? Entä miksi ankeuttajien läsnäolo vaikuttaa Harryyn paljon voimakkaammin kuin muihin? Mysteeri johdattaa ystävykset Harryn, Ronin ja Hermionen uskomattoman lennokkaan seikkailun pyörteisiin.

Jos etsitään syyllistä siihen, miksi Richard Adamsin Ruohometsän kansa on edelleenkin kesken, ei ole vaikeaa löytää sitä syntipukkia. Harry, Harry, Harry... Myös siskoni on nyt alkanut lukea Pottereita uudelleen ja luki mökillä kikatellen ensin Salaisuuksien kammion ja sitten Azkabanin vangin. Minuakin alkoi heti houkuttaa sarjan jatkaminen, kun ei toisen osan lukemisestakaan ole vierähtänyt edes viikkoa. Niinpä nappasin Azkabanin vangin luettavakseni melkeinpä kirjaimellisesti sillä hetkellä, kun siskoni pamautti kannet kiinni.

Azkabanin vanki on aina ollut yksi ehdottomista suosikeistani sarjassa. Kaikki Potterit ovat rakkaita, mutta jotenkin erityisesti tämä. Jos minulla olisi tilastoja Pottereiden lukukerroista, Azkabanin vanki sijoittuisi varmasti kärkipäähän. Jokin juuri tässä kolmannessa viehättää minua tavattomasti.

Kaksi ensimmäistä Potteria ovat vielä selkeästi lastenkirjoja, eikä Azkabanin vankikaan ole niin synkkä, kuin loppupään kirjat. Silti se kuuluu mielestäni eri luokkaan kuin ensimmäiset. Harry ja kumppanit alkavat olla jo vanhempia, taikamaailma on tutumpi ja Tylypahkaan paluu tuntuu jo oikeasti paluulta kotiin. Kirjassa ei myöskään keskitytä niin paljon Voldemortiin, vaan pahiksena on vankikarkuri Sirius Musta.

Azkabanin vangissa valotetaan ensimmäistä kertaa myös Harryn vanhempien menneisyyttä. Ankeuttajien läsnäollessa Harry kuulee vanhempiensa viimeiset hetket ja myös heidän nuoruutensa Tylypahkassa tulee esiin. Minulle kaikki tuo oli tunteellista luettavaa, sillä Lily ja Kelmit ovat aina olleet sydäntäni lähellä. Muistan kun luin Kuoleman varjeluksia ensimmäistä kertaa ja tajusin kunnolla, kuinka erilaista Harryn elämä olisi ollut, jos Lily ja James olisivat olleet elossa. Totta kai tiedän, että heidän kuolemansa on sarjan juonen kannalta välttämätön, mutta silti se saa minut aina vihaamaan maailmaa. Harry olisi ansainnut ihanat vanhemmat ja Lily ja James olisivat ansainneet elää.

Tässä kolmannessa osassa esitellään myös ensimmäistä kertaa osa lempihahmoistani. Hymyilin hömelösti kun Harry, Ron ja Hermione menevät samaan vaunuosastoon Remus Lupinin kanssa ja kun Harry ja Sirius juttelevat kirjan lopussa. Lupinista nyt on mahdotonta olla pitämättä ja Sirius on minulle yksi kaikkien aikojen rakkaimmista hahmoista. Oli siis ihanaa tavata heidät uudelleen ja myönnän melkein kyynelehtineeni heidän halatessaan Rääkyvässä röttelössä ensimmäistä kertaa vuosiin.

Azkabanin vanki on suosikkikirjani myös huispauksen puolesta. Olen aina rakastanut tätä taikaurheilulajia ja sanonpahan vaan, tämä Rohkelikon edustusjoukkue on kultaa. Potter, Bell, Johnson, Spinnet, Weasley, Weasley ja Wood. Jännitän yhä edelleen otteluita lukiessani varmaan enemmän kuin niissä oikeasti hurjissa taisteluissa.

Pottereiden uudelleen lukeminen on nyt lähtenyt mukavasti käyntiin ja haaveilen jo Liekehtivään pikariin tarttumisesta. Nyt olen kuitenkin koulun ja konservatorion puolesta sellaisessa kiireessä, etten taida ehtiä oikein millään. Ehkä sitten marraskuussa... On ollut muuten kerrassaan mainiota lukea Pottereita uudelleen suurin piirtein samassa tahdissa siskoni kanssa, joka on laillani intohimoinen Potter-hörhö. Mökillä keskustelimme pitkät pätkät esimerkiksi James Siriuksen ja Albus Severuksen ikäerosta, jota ei ole koskaan Rowlingin taholta vahvistettu joksikin tietyksi. Tajusimme molemmat, kuinka paljon olimme ikävöineet entisiä aikoja, jolloin Pottereista keskusteltiin melkein päivittäin, suurella tunteella ja yksityiskohtiin paneutuen. On se hyvä, kun on kotona joku, jonka kanssa voi hörhöillä suurella sydämellä ja heittää huonoa inside-läppää sitaateista tai yksityiskohdista.

Joitaan kirjoja luetaan, mutta Harry Potter eletään.

Arvosana: ♣♣♣♣♣

Teos: Harry Potter ja Azkabanin vanki
Alkuperäisteos: Harry Potter and the Prisoner of Azkaban
Kirjailija: J.K. Rowling
Kääntäjä: Jaana Kapari
Sarja: Harry Potter, #3
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2000 (alkuperäisteos 1999)
Sivuja: 456
Luettavaksi: mökin kirjahyllystä, tätini omaisuutta

10 kommenttia:

  1. Oi kyllä. ;) Näissä kolmessa ekassa on sellainen niin suloinen tunnelma. Nelosesta eteenpäin juttu menee niin poliittiseksi, ja vaikka se ei haittaakaan, joskus tekee mieli ennemmin vähän rentoutua ilman lehdistöä. Näissä on vielä myös uuruudenviehätystä tän taikuuden kanssa.

    Azkabanin vanki on ihana. Ja eka Potter, jonka luin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Azkabanin vanki on varmaan viimeinen Potter josta tajuaa jotain ilman, että on lukenut edellisiä osia. Siitä eteenpäin koko kirjasarjalla alkaa olla yhtenäisempi juoni. Nelosesta eteenpäin kirjat tosiaan synkkenevät aika tavalla, joten nämä ekat ovat ihanan viattomia vielä.

      Poista
  2. Parasta on ehkä se, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä syvällisemmäksi Potter-keskustelut vain muuttuvat. Viime viikolla juttelin kaveriporukalla (ikähaarukka 20-40v) melko syvällisesti Potter-maailman yhteiskunnasta. Vaikka se ei ole ihanneysteiskunta ja siinä on joitain ammottavia aukkoja, keskustelun aikana en voinut olla ajattelematta, kuinka mahtavaa on, että sellainen aikuinen porukka monta vuotta kirjojen ilmestymisen jälkeen innostuu juttelemaan aiheesta intohimoisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Potterit ovat kyllä siitä jännä kirjasarja, että niistä ei tunnu kasvavan ohi. Uusia näkökulmia vain tulee lisää, mutta ne säilyttävät viehättävyytensä edelleen. Samaa ei voi sanoa monista lapsena luetuista sarjoista....

      Poista
  3. Rohkelikon joukkue on kyllä paras! Minuakin jännittää otteluita lukiessa, en olisi nyt kestänyt häviötä Woodin viimeisenä vuotena... Mutta kuten omassa bloggauksessani totesin, taikamaailmassa on niin paljon kaikkea, että nyt koin huispaukselle annettavan liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häviö olisi kyllä ollut kauhea! Oliver Wood kun on vielä aivan huipputyyppi, hänen intohimoinen omistautumisensa huispaukselle on ihailtavaa. Minusta huispaukselle ei vain voi antaa liikaa sivuja! :)

      Poista
  4. Azkabanin vanki on kyllä ehdottomasti omakin suosikkini Kuoleman varjelusten ohella :) Syistä Sirius, Lupin ja tunnelma. Kun äiti luki tätä pikkusisaruksille ääneen, hiivin mukaan kuuntelemaan. Voisin kirjoittaa tähän nyt esseen kaikista asioista, joita kirjassa rakastan, mutta enpä taida. Läksyt pitäisi nimittäin tehdä vielä tämän illan aikana :D

    Sirius ja Lupin... Ah, rakkautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kyllä! Kuoleman varjelukset ja Azkabanin vanki, Sirius ja Lupin. ♥ Tsemppiä läksyihin, jotenkin niitä aina päätyy vääntämään illalla...

      Poista
  5. Äää en voi uskoa kuinka jollakulla voi olla niin samanlainen kirjamaku kuin mulla :O törmäsin jossain blogisi linkkiin ja kun olin selannut puoli minuuttia täällä, olin saanut varmaan kymmenen bingoa kasaan :''D Yleensä ahdistun kun luen muiden kirjoittamia esittelyjä lempikirjoistani, mutta jostain syystä sun tekstit ei saa huonolle tuulelle! Sanottaisiinko, että siinä vaiheessa kun löysin keskenjääneiden listaltasi Joanne Harrisin Riimut, repesin aivan totaalisesti, koska se on niitä harvoja kirjoja jotka minulta on jäänyt aivan kesken xD
    Liityn kyllä ehdottomasti lukijoihin, huhhuh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentista, joka piristi väsyneen bloggajan päivää! On aina hassua löytää ihminen, jonka kanssa kirjamaut tuntuvat osuvat aivan yksiin. Tervetuloa lukijaksi! :)

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)