maanantai 6. lokakuuta 2014

J.K. Rowling - Harry Potter ja Viisasten kivi

Harry Potter, #1

Harry Potter on mielestään ihan tavallinen poika. Hän tosin asuu huoltajiensa luona portaiden alla olevassa kaapissa. Harryn elämä muuttuu täysin, kun hän saa 11-vuotispäivänään merkillisen kirjeen. Se on kutsu Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun. Harrylle avautuu kokonaan uusi maailma, johon kuuluvat velhot, noidat, yksisarviset ja lohikäärmeet. Harry saa tietää olevansa velhojen sukua! Silti kaikki on aloitettava alusta. Tylypahkassa Harry opiskelee taikuuden alkeita, kuten muodonmuutoksia, taikajuomien tekoa, loitsuja ja suojautumista pimeyden voimilta. Koulunkäynti on hauskaa, mutta henkeäsalpaavan jännittäväksi se muuttuu, kun Harry ryhtyy ratkaisemaan kiehtovaa arvoitusta ystäviensä Ron Weasleyn ja Hermione Grangerin kanssa, ja pelissä on tiedät-kai-kuka…

Olenko minä ainoa josta tuntuu siltä, että melkein kaikki lukevat Pottereita uudelleen? Minä nimittäin pystyn heti heittämään ainakin neljä bloggaajaa, joilta olen viimeaikoina lukenut Potter-aiheisia postauksia. Näiden nostalgisten muisteloiden lukeminen kun aiheutti minullekin kauhean hingun palata sarjan pariiin. Alun perin olin suunnitellut pitäväni Pottereista taukoa muutaman vuoden ja lukevani kaikki sitten englanniksi, mutta ehheh, kuinkas sitten kävikään. Tuli Halloween-haaste ja tuli lauantai jolloin katsoimme pikkusiskoni kanssa ensimmäisen elokuvan pitkästä aikaa. Ja minä muistin Pottereiden ihanuuden, yksityiskohtia pomppasi mieleen ja halusin uppotua Pottereiden tunnelmaan. Kuulostaa hyvin mahtipontiselta, mutta sydämeni kaipasi pitkästä aikaa Potteria.

Ensimmäisen kerran luin Harry Potterit joskus ala-asteella. Tarkempia vuosia ei ole painunut mieleen, mutta kaikki osat olivat jo ilmestyneet suomeksikin, joten oletettavasti olin kolmannella tai neljännellä. En ollut nähnyt yhtään elokuvaa, enkä oikeastaan tiennyt Pottereista mitään. (Tuota tuuria voidaan kyllä jälkikäteen ihmetellä...) Eräänä päivänä sitten maleksin tapani mukaan kirjastossa ja nappasin Viisasten kiven sen kummemmin ajattelematta mukaani. Lukemisen aloitin jo samana iltana ja muistan jääneeni koukkuun aivan ensimmäisestä lauseesta lähtien. Olen melko varma, että minun olisi pitänyt soittaa soittoläksyjä, mutta päädyin sen sijaan lukemaan niin paljon kuin suinkin vain ehdin. Viisasten kiven ensimmäinen luku on minulle edelleenkin mahdottoman tärkeä, sillä minä ihan oikeasti rakastin Potteria jo siitä lähtien. Jokin Rowlingin kirjoitustyylissä, huumorissa ja taikamaailmassa vetosi minuun heti.


Seuraavana vuonna toiminkin sitten vapaaehtoisena, palkattomana ja varmastikin mielettömän rasittavana lähetyssaarnaajana. Paasasin Pottereista kavereille, siskolle, kenelle tahansa joka suostui kuuntelemaan ja niillekin jotka eivät. Loppujen lopuksi sainkin käännytettyä siskoni ja parhaan kaverini ja he ovat edelleenkin vannoutuneita Potter-faneja. (Tämä on yksi elämäni suurimpia voittoja.) Isäkin luki ensimmäisen, samoin Mumma, joka on myöhemmin paljastanut lukeneensa sen vain siksi, että se oli kuulemma ainoa keino saada yhteys minuun.

Sillä tuo huuma kesti pitkään, koko ala-asteen loppuun saakka. (Mitä nyt kutosella rinnalle nousikin se pimeä Twilight-huuma...) Tänä syksynäkin minut ja siskoni muistettiin sukujuhlissa Harry Potterin perusteella. Leikimme kavereideni kanssa Tylypahkaa, meillä kaikilla oli omat hahmomme ja kävimme koulua niin, että kaikki olivat vuorollaan opettajia. Annoimme toisillemme läksyjä ja teimme ne. (Minulla on vieläkin tallessa hieno aine maahiskapinoista.) Keskustelimme syvällisiä Pottereiden pienistä yksityiskohdista, teimme toisillemme nippelitietokokeita ja olisin luultavasti pystynyt kertomaan mistä tahansa Pottereiden yksityiskohdasta melkoisen syvällisesti. Ne olivat kauniita aikoja...

Potterit ovatkin minulle uskomattoman tärkeä kirjasarja, se joka tulee yhä edelleen ensimmäisenä mieleen kun puhe kääntyy lempikirjoihin. Olen lukenut kaikki kirjat 5-10 kertaa, tarkkoja laskelmia minulla ei tosin ole. Viimeksi taisin lukea Azkabanin vangin toissakesänä. Olen kuitenkin alkanut unohdella niitä "tärkeitä" yksityiskohtia. Muutama kuukausi takaperin kumpikaan minusta ja siskostani ei muistanut Arabella Figgin nimeä kuin vasta monen minuutin pohtimisen jälkeen. Kuulin kuinka pikku-Kirjaneito viiden vuoden takaa hakkasi häpeissään päätään seinään... Se vuosien koulutus oli valunut hiekkaan. Näin kärjistetysti sanoen. Eihän yksityiskohtien unohtaminen tietenkään ole maailmanloppu ja väitän olevani edelleenkin keskivertokansalaista huomattavasti Pottertietoisempi, mutta hiukan surullista tuo silti on. Taas yksi syy palata Pottereiden pariin ja palauttaa menneiden aikojen kunnia.

Ja voi miten ihanaa olikaan taas lukea Potteria! Ensimmäistä lukua lukiessani tunsin oloni niin kotoisaksi, sillä jos en aivan osaa ensimmäistä lukua ulkoa, tiedän kuitenkin tarkalleen mitä seuraavaksi tapahtuu ja lauseet tuntuvat niin tutuilta. Naureskelin edelleenkin samoille vitseille ja liikutuin samoissa kohdissa. (Ja myös uusissa. Miksi aloin melkein itkeä, kun professori McGarmiwa sanoi Jamesin olleen erinomainen huispauksenpelaaja?)

Vaikka olen sarjan moneen kertaan lukenut, jotenkin Rowlingin taikamaailma osaa edelleen hämmästyttää minua. Se on niin tavattoman laaja ja kiehtova ja täynnä hurmaavia pieniä yksityiskohtia. Eikä Viisasten kivessä edes tehdä muuta kuin raapaista pintaa. Kerta toisensa jälkeen Rowlingin maailma tempaa minut mukaansa ja kerta toisensa jälkeen haluaisin olla osa sitä. Ehkä taikavoimani ovat vain hitaasti kehittyvää sorttia ja saan kahdeksantoistavuotispäivänä kutsukirjeen erikoiskurssille Tylypahkaan? Hei, minullahan on maahiskapinatkin jo opiskeltuina.

Viisasten kivi onkin minulle yksi rakkaimmista Pottereista. Se on se josta kaikki alkaa, jossa käydään ensimmäistä kertaa Viistokujalla, kaikki ovat vielä ihanan pieniä ja tunnelma ei ole niin synkkä. Myöhemmät osat lukeneena on myös hauska bongailla kaikkia tulevaisuutta pohjustavia yksityiskohtia, joita Rowling on miettinyt jo tässä vaiheessa sarjaa. Esimerkiksi Grindelwaldkin mainitaan ensimmäistä kertaa jo Viisasten kivessä.

Harry Potterit ovatkin minulle kirjasarja jota en edes halua tarkastella objektiivisesti. Se on minulle kirjasarja, jonka pariin jaksan palata yhä uudelleen ja uudelleen ja joka kerta löydän jotain uutta. Se on sarja jota rakastan yhä yhtä paljon kuin silloin kun luin sen ensimmäisen kerran. Heppakirja- ja Twilight-vaiheet olivat ja menivät, mutta Potter on ja pysyi. Ja pysyy vielä pitkään.

Tämä teksti taisi käsitellä enemmän Kirjaneidon elämää Pottereiden parissa kuin Viisasten kiveä noin yleensä. No, Pottereista on joskus vaikea puhua yksittäisinä kirjoina. Rakastan Viisasten kiveä yhtä paljon kuin muutakin sarjaa, ei siitä sen enempää.

Aion ehdottomasti jatkaa Pottereiden lukemista, sillä odotan jo innolla viimeisiä osia...

Arvosana: ♣♣♣♣♣

Teos: Harry Potter ja Viisasten kivi
Alkuperäisteos: Harry Potter and the Philosopher's Stone
Kirjailija: J.K. Rowling
Kääntäjä: Jaana Kapari
Sarja: Harry Potter, #1
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2008 (alkuperäisteos 1997, ensimmäinen suomenkielinen painos 1998)
Sivuja: 335 (suomenkielinen kovakantinen)
Luettavaksi: omasta hyllystä

Halloween-haasteessa tämä kuittaa kohdan noitia.

15 kommenttia:

  1. Minun pitäisi käydä lainaamassa neljäs Potter kirjastosta (löytyy omastakin hyllystä, mutta pokkaripainokseni on niin hajoamisen partaalla, että en raaski sitä enää lukea ja en ole vielä raaskinut hankkia kovakantista), jotta voisin palata muutaman tauon jälkeen taikamaailmaan. Ah, että odotan, sillä neljättä Potteria en edes ole lukenut vuosiin juuri tuon oman kirjani hajoamispisteen vuoksi. Olin varmaankin 10-vuotias, kun luin ensimmäisen Potterin ja 17-vuotias, kun viimeinen ilmestyi. Vietin siis koko nuoruuteni odottamalla seuraavaa Potteria ja muistan edelleen, miten innoissani olin, kun sen vihdoinkin sain käsiini. Potterit. ♥
    nimim. Odotan edelleen kirjettä Tylypahkaan, hylkäisin yliopiston heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tylypahkaan lähtemistä ei kyllä kahteen kertaan tarvitsisi miettiä! Pottereiden pariin palaaminen on aina ihanaa, etenkin juuri niiden osien, joiden lukemisesta on vierähtänyt eniten aikaa.

      Poista
  2. *muutaman kuukauden tauon piti sanomani

    VastaaPoista
  3. Kun mä luin nämä ekat kaksi kirjaa tässä hetki sitten (ja katsoin ekan leffan), itkin vain sen takia, kun kaikki oli niin hyvin, taianomaista, jännittävää. Tai nämä ensimmäiset ovat enemmän lasten- kuin nuortenkirjoja, ja se oli ihanaa. :')

    Viisasten kivi ei ollut ensimmäinen Potter, jonka luin, mutta eka johon pääsin sisälle ja johon koukutuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistä vaiheesta sarjaa oikein aloitit? :D Ekoissa Pottereissa kaikki on tosiaan vielä ihanan lapsenomaista ja lumoavaa.

      Poista
  4. Oi Potterit... :') Ihan kyynel tulee silmään nostalgiasta lukiessa tuota tekstiäsi, joka on selvästi kirjoitettu syvällä rakkaudella! Minä yritin ensimmäisen kerran lukea Pottereita joskus 7-vuotiaana isoveljien jalanjälkiä seuraten, mutta en silloin vielä osannut lukea niin "haastavaa" kirjaa. Aloitin ja jätin ensimmäisen osan kesken vaikka kuinka monta kertaa, koska en edes tiennyt, mitä kaikki ne sanat tarkoittivat. Olin joko kakkosella tai kolmosella kun luin ensimmäisen osan loppuun asti eikä loppua sen jälkeen ollut näkyvissä.

    Hmm... Potter-maratoni alkoi nyt *jostain syystä* houkutella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syvällä rakkaudella nimenomaan - mitä muuta sitä Pottereita kohtaan tuntisikaan? Voin kertoa, että nostalgia oli helppo vuodattaa paperille. Liity sinäkin epäviralliseen Potter-lukupiiriin! :)

      Poista
  5. Mahtava postaus! Monelle Potterit ovat todella iso juttu, minullekin. Mutta täytyy myöntää, etten ole koskaan kyllä ollut kovin hyvä nippelitietojen kanssa mitä kirjoihin tulee (tai no, en kyllä yleensä muutenkaan). Luen niitä aina sellaisella ahmimisvauhdilla, että osa menee väkisinkin ohi. Juuri sunnuntaina sain päätökseen kirjasarjan kuudennen osan, enää viimeinen jäljellä... ;(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tunnustan usein ahmivani kirjoja turhankin nopeasti. Sen takia tykkäänkin lukea kirjoja uudelleen, sillä silloin kiinnittää aina huomiota niihin pikkuasioihin, jotka ensimmäisellä kerralla menevät ohi. Potterit on tullut luettua sen verran monta kertaa, että nippelitiedotkin ovat aika selkäytimessä.

      Tsemppiä viimeisen Potterin pariin, se on aina haikeaa luettavaa. Porukkaa kuolee, pahoja asioita tapahtuu ja ennen kaikkea se on se viimeinen! Kuoleman varjelusten jälkeen ei ole enää uutta kiriaa odottamassa... :(

      Poista
  6. Olen lukenut kaikki potterit ties kuinkamonta kertaa eikä niihin kyllästy. Odotan myös kirjettä tylypahkaan. Kirjaneito sinähän voit suorittaa suoraan taikahistorian VIP:n

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainio ajatus! :D Saisikohan tuolla myyntipuheella lisäpisteitä? Eiköhän me se kirje joskus saada :)

      Poista
  7. Tämä on–voi, rakastan tätä NIIN PALJON ETTEN VOI EDES SANOA SITÄ!
    Luin tämän ensimmäisen kerran esikoulussa ja kirjaimmellisesti RAKASTIN (ja rakastan).
    Koko sarja on niin mahtava ja eeppinen, ja kamppailee kovasti kärkipaikasta
    Nälkäpelin kanssa. (Juuri nyt varmaan tasoissa)
    Kun viimeinen kirja loppui, oli tyhjä olo. Mietin, tulisiko Pottereita enää lisää,
    ja uskoin esikoulusta lähtien tähän päivään asti, että kutsu Tylypahkaan
    saapuisi.
    Kuulema koko sarja julkaistaan uudestaan kuvitettuna, ja ajattelin hankkia ne jo muutenkin
    ylitsepursuavaan kirjahyllyyni, mutta totta kai vanha kunnon Harry Potter paikan
    kirjahyllyssä saa. Otetaanpa vaikka Puoliksi Paha pois hyllyltä ja jotain muita
    säälittäviä Potter–fanfictioita karsitaan alimmille hyllyille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin odotan vielä sitä kirjettä, jospa postipöllö on vain eksynyt :D Tai taikavoimani heräävät myöhään... Minä ajattelin hankkia kuvitetut versiot englanniksi niin sitten saisin ne alkuperäiskielelläkin itselleni.

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)