tiistai 14. lokakuuta 2014

J.K. Rowling - Harry Potter ja salaisuuksien kammio

Harry Potter, #2

Minun on todella vaikea puhua Pottereista ilman spoilereita, joten jos et ole lukenut Salaisuuksien kammiota, suosittelen jättämään välistä tämän postauksen. Myöhempiä osia en kuitenkaan spoilaa.

Harry Potterin ankea kesäloma Dursleyn perheen luona päättyy vauhdikkaasti, kun noitakoulusta tutut Weasleyn veljekset hakevat hänet luokseen lentävällä Anglialla. Ensimmäistä kertaa elämässään Harry pääsee tutustumaan oikeaan velhoperheeseen, jossa loihditaan ruokaa, luetaan eläviä taikakirjoja ja kitketään puutarhasta menninkäisiä.

Sekopäinen Dobby-tonttu on varoittanut Harrya palaamasta takaisin Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun, mutta mikään ei saisi Harrya jäämään sieltä pois. Toinen lukuvuosi ei kuitenkaan ala Harryn ja Ron Weasleyn osalta suunnitelmien mukaan. Jostain merkillisestä syystä he eivät pääse Tylypahkan pikajunan kyytiin. Kun he lopulta saapuvat kouluun, on vastaanotto kirjaimellisesti murskaava. Ja pian koulussa alkaa tapahtua kummia. Miksi Harry kuulee ääniä, joita muut eivät kuule? Kuka tai mikä jähmettää koulun asukkaita? Entä mitä kätkee sisäänsä Salaisuuksien kammio?


Viime viikolla aloitin uudestaan lukemaan sitä sarjoista rakkainta, Harry Potteria. Viisasten kivi oli nopeasti luettu, enkä minä malttanut kauaa pitää näppejäni erossa Salaisuuksien kammiostakaan. Harry Pottereiden ihana tunnelma veti minua puoleensa ja sunnuntaina huomasinkin uppoutuneeni toisen osan pariin.

Harry Potter ja salaisuuksien kammio on ehkä vähiten suosikkini kaikista Pottereista. Jos minun pitäisi äkkiä sanoa, mikä on suosikkini ja mikä "inhokkini" (lainausmerkit, koska eihän mitään Potteria nyt inhota voi), heittäisin suosikiksi Kuoleman varjelukset ja Azkabanin vangin ja Salaisuuksien kammion hännille. Ongelmatonta, eikö? Niinhän sitä voisi ajatella.

Kaikki tuntuu nimittäin aina erilaiselta juuri Salaisuuksien kammion lukemisen jälkeen. Jokaisen Harry Potterin jälkeen minusta tuntuu siltä, että juuri lukemani osa on kaikista paras, tai ainakin kaikki ovat tasavertaisia keskenään. Niin oli myös tällä kertaa ja vaikka kallistunkin edelleenkin sille kannalle, että kakkonen ei ole Pottereista paras, rakastan sitäkin edelleen yhtä paljon kuin muita.

Alkupään Potterit ovat vielä selvästi lastenkirjoja. Ne ovat lyhyempiä, eivätkä niin synkkiä kuin loppupään kirjat. Silti Salaisuuksien kammio on minusta aina ollut melkoisen pelottava. Muistan, että tämä oli se Potter, josta kaverini näki kakkosella painajaisia ja häntä kiellettiin lukemasta lisää Pottereita. (Vähäksi aikaa siis.) Ja onhan tämä edelleenkin aika hurjaa luettavaa. Salaperäinen hirviö hyökkäilee ympäri linnaa, eikä kukaan tunnu olevan turvassa. Puhumattakaan sitten lopun basiliskista. Minusta koko lopun jännitävä taistelu salaisuuksien kammiossa on aina ollut yksi kaikkien Pottereiden jännittävimmistä lopuista. Harry on aivan yksin isoa jättiläiskäärmettä ja Voldemort/Valedroa vastassa? Hui.

Vaikka Salaisuuksien kammio ei suosikki-Potterini olekaan, siinä esiintyy mielestäni yksi koko sarjan parhaista hahmoista, nimittäin Gilderoy Lockhart. Edellisestä lukukerrasta oli ehtinyt vierähtää sen verran aikaa, etten muistanut kaikkia hulvattomia, lähes surkuhupaisia yksityiskohtia. Kun Lockhart pitää kokeita omista lempiväreistään, pätee jokaiselle opettajalle ja näyttelee tunneilla pätkiä kirjoistaan, minulla oli naurussa pitelemistä. Lockhartia tulee kaikessa karmeudessaan jopa hiukan ikävä seuraavissa kirjoissa.

Salaisuuksien kammiossakin, niin kuin Viisasten kivessäkin on vielä paljon maailmanrakentamista. Tuntui melkein hassulta lukea kirjaa, kun itse tiesi niin paljon enemmän kuin Harry. Tässä osassa tavataan ensimmäistä kertaa herra Weasley, vasta valitaan valinnaisaineita, mainitaan Azkaban, tavataan taikaministeri ja vaikka mitä muuta. Rowlingin taikamaailma on niin tavattoman rikas, että toisessakin osassa vasta raapaistaan pintaa. Jälleen kerran hämmästelin myös viittauksia tuleviin osiin ja päiväkirjasta puhuttaessa mieleni teki huutaa tulevien osien juonipaljastuksia Harrylle. "Etkö tajua, että tässä tulee käymään näin?"

Kaiken kaikkiaan Salaisuuksien kammio on aina tuntunut minusta vähän sellaiselta väliosalta. Viisasten kivessä vasta esitellään kaikki ja Salaisuuksien kammio jatkaa samaa linjaa. Kakkosessa ei ole sitä uutuudenviehätystä mitä ykkösessä, mutta toden teolla hahmot ja paikat tuntuvat tutuilta vasta kolmannessa. Azkabanin vangissa keskitytään paljon myös Harryn vanhempien menneisyyteen, mikä sitoo kirjan vahvasti muuhun sarjaan. Nelosesta eteenpäin mennäänkin sitten jo synkemmässä linjassa kohti loppuratkaisua. Salaisuuksien kammio tuntuukin hiukan putoavan aloitusosan ja muun sarjan väliin. Ihanahan tämäkin on, huumori puree aina, taikamaailma on upea ja juoni jännittävä. Suosikkini tämä ei kuitenkaan sarjasta ole, mutta Potterit takaavat myös Salaisuuksien kammiolle viisi tähteä. Vähempi ei vain ole tarpeeksi.

Arvosana: ♣♣♣♣♣

Teos: Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Alkuperäisteos: Harry Potter and the Chamber of Secrets
Kirjailija: J.K. Rowling
Kääntäjä: Jaana Kapari
Sarja: Harry Potter, #2
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2011 (alkuperäisteos 1998, ensimmäinen suomenkielinen painos 1999)
Sivuja: 365 (suomenkielinen kovakantinen)
Luettavaksi: omasta hyllystä

Halloween-haasteessa Salaisuuksien kammio kuittaa kohdan hämähäkkejä.

14 kommenttia:

  1. Oi, Lockhart :D Aivan huippu hahmo. "Oijoi, vain harvat teistä ovat muistaneet, että lempivärini on liila!" Loppu on kyllä Pottereiden pelottavin. En tykkää käärmeistä yhtään, joten basiliski on inhottava. Murjottava Myrtti on toinen tässä kirjassa esiintyvistä hahmoista, josta tuli heti lempparini :)

    Salaisuuksien kammio ei ole huonoin Potter, muttei kyllä paraskaan. Omasta mielestääni huonoin on Feeniksin kilta, koska... loppu. Taidan mennä nurkkaan itkemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murjottava Myrtti on minusta raivostuttava - hyvällä tavalla. Loistava hahmo, vaikka en häneen välttämättä haluaisi tutustuakaan. :D Feeniksi killan loppu on tosiaan hirveä, odotan kauhulla kun pääsen sarjassa sinne saakka.

      Poista
  2. Ainut asia josta Pottereissa en pidä, on kyllä puhtaasti kuvailu. En tiedä tuleeko suomennoksesta vai onko englanniksi samanlaista, mutta ekoissa ei kuvailla yhään ja lopuissa taas lähtee vähän lapasesta... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas olen aina pitänyt Pottereiden tekstistä ihan kokonaisuudessaan, myös Rowlingin kuvailu on aina ollut mieleeni.

      Poista
  3. Palasin juuri muutaman kuukauden tauon jälkeen Potterien pariin ja luen tällä hetkellä neljättä Potteria. :) Jo kolmannessa ollaan minusta siirtymässä selvästi lastenkirjallisuudesta vähän vanhemmille tarkoitettuun ja neljäs alkaa olla jo aika synkkä. (Alkaakin jo Valedrojen murhalla jne..)
    Minullekin Salaisuuksien kammio on ollut vähiten mieluisia Pottereita, mutta sinusta poiketen sijoitan myös vikan osan niihin vähiten mieluisiin. :) Olen kyllä kuullut, että taidan olla aika yksin mielipiteideni kanssa, koska moni muukin taitaa pitää sitä yhtenä parhaista Pottereista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Potterit kyllä synkkenevät tasaisessa tahdissa koko ajan. Minulla tosiaan viimeinen osa on aina kuulunut suosikkeihin, mutta näistä nyt harvoin ollaan yksimielisiä.

      Poista
    2. Joo, ei se enää ole (Azkabanin vanki siis) mitään lasten kirjallisuutta. Ehkä koska Harrykaan ei ole enää lapsi.

      Poista
    3. Azkabanin vanki tosiaan synkkenee edellisiin osiin verrattuna, mutta on se mielestäni silti lähempänä lastenkirjallisuutta. Ei Harry siinä vielä kovinkaan vanha loppujen lopuksi ole. ;)

      Poista
  4. Aaaah... Rakkaat Potterit!
    Salaisuuksien kammio ei ole lempparini, johtuen ehkä niistä hämähäkeistä... terveisin hämähäkkikammoinen, mutta silti Salaisuuksien kammio on loistava! Ja rakastan sitä loppua, ihanaaaa jännitystä ja sitten henkilöt aaaah <3

    Tää kommentti kannattaa nyt kyllä lopettaa, ettei mee liian oudoksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämähäkit ovat kyllä minustakin aika kammottavia... :)

      Poista
  5. Lasten kirjoja joo, (kun menin tokalle, (siis ihan peruskoulun tokalle) niin oli koko sarja luettu). Oon nytkin vasta 10 vuotta mutta niinniin, kyllä salaisuuksien kammio on -lopusta nyt ennen kaikkea- melko jännittävä.

    VastaaPoista
  6. Lasten kirjoja, jep. Uskokaa, luin ne kaikki peruskoulun ekalla. Mut on salaisuuksien kammio aika jännittävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siskonikin taisi näitä melkeinpä jo ekalla luokalla lukea, etenkin ensimmäiset kirjat ovat tosiaan hyvin selkeästi lastenkirjallisuutta. :) Basiliskista on muistaakseni joskus joku kaveri nähnyt painajaisia, sen verran jännittävä kuitenkin :D

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)