lauantai 4. lokakuuta 2014

Khaled Hosseini - Leijapoika

Amir ja Hassan, mahtimiehen poika ja köyhän palvelijan poika, ovat erottamattomia leikkiessään kiehtovan Kabulin kaduilla ja kujilla.

Sitten leijanlennätyskilpailussa tapahtuu jotain, mitä kumpikaan ei voi unohtaa. Amir seuraa Hassanin nöyryytystä sivusta, mutta häpeä omasta petturuudesta ja pelkurimaisuudesta ei jätä häntä sen koomin rauhaan.

Neuvostoliiton miehittäessä Afganistanin Amir pakenee isänsä kanssa Yhdysvaltoihin. Kun hän vuosien kuluttua, aikuisena miehenä, saa Afganistanista viestin mahdolliseen sovitukseen, hän on valmis henkensä uhalla palaamaan talibanien nyt julmasti hallitsemaan maahan.

Vedetäänpäs syvään henkeä. Sillä huhhuh minkä kirjan tulin juuri lukeneeksi.

Leijapoika on varsin kuuluisa kirja ja löytyy myös usein mainituilta listoiltani. (Minusta tuntuu, että joka toinen lukemani kirja päätyy lukupinoon listojen takia... No, se kai niiden tarkoituskin on. Että lukisin kaikki ne "pakko lukea ollakseen hieno ja kirjallisesti sivistynyt ihminen" teokset. Ja myös ne joista kohutaan.) Listoilta löytyykin jos monenlaista kirjaa, mutta Leijapoika oli yksi niistä jotka ihan oikeasti halusin lukea, yksi niistä, joiden lukemista todella odotin.

Leijapoika oli myös yksi niistä, joista puhun aina sanoilla "Ai joo, mun onkin pitänyt lukea toi jo pitkään!". Eli yksi niistä joista puhun aina, mutten koskan lue. Onneksi tämä ei kuitenkaan jäänyt vain pelkäksi puhumiseksi, vaan sain jopa lopulta luettua kirjan alusta loppuun. Vauhdittajana toimi myös äiti, joka keskiviikkoiltana tutkaili kirjastolainojani ja suunnitteli innoissaan lukevansa tämän. Ja koska minähän luen omat kirjani ja kirjastolainani ennen kuin kukan muu, tuli hommaan vähän vauhtia.

Ja onneksi tulikin.

En odottanut Leijapojan olevan kevyttä luettavaa, eikä se sitä ollutkaan. Tarina on kaunis, mutta myös todella rankka, eikä kirjan lukeminen ole koko ajan mukavaa. Leijapoika on yksi niistä kirjoista, joita lukiessani huomaan anovani hiljaa armoa, ettei lisää pahoja asioita tapahtuisi koko ajan. Anomiset eivät kuitenkaan usein auta, sydän parkani murskataan useaan otteeseen palasiksi.

Leijapoika iskikin useaan otteeseen suoraan tunteisiin eikä liikuttumista voinut välttää. Kirjan tarina on niin kaunis ja surumielinen, että lukijan sydämeen sattuu. Eikä kirja nyt pelkkää lukijan itkettämistä ole, mahtuu mukaan kauniita ja iloisiakin hetkiä.

Hosseinia kehutaan takakannessakin "aidoksi tarinankertojaksi" ja minä allekirjoitan väitteen. Hän tietää, kuinka kirja pidetään koko ajan kiinnostavana ja sujuvana ja kirjan sivuja kääntää nopeaan tahtiin. Hän tietää mistä naruista kannattaa vetää ja miten tarina kannattaa kertoa. Mutta vastapainoksi minä olen lukenut paljon kirjoja, eikä Leijapoika siten ollut erityisen ennalta-arvaamaton. Useaan otteeseen arvasinkin tietyt tapahtumat etukäteen, sillä tarina suorastaan huusi niitä tapahtuviksi.  Kun esimerkiksi huomasin ajattelevani "Tähän tarvitaan nyt rakkaustarina", niin eikös sellainen sieltä ilmaantunutkin. Ennalta-arvattavuus ei kuitenkaan ollut sitä ärsyttävää tyyppiä, jossa päähenkilöt vatvovat muka niin salaisia asioita tai kaikki tuntuu jo luetulta. Ennemminkin ne ovat paljon kirjoja lukeneelle ihmiselle itsestäänselviä asioita, kirjoissa toimivia seikkoja joihin ei kyllästy. Enkä minä kaikkea arvannut, todellakaan. Kirjan loppupuolella etenkin sain läimäistä käden suulleni ja lukea kädet täristen ja päähenkilön kanssa rukoillen. Sillä eräs tietty asia tapahtui aika puskista ja minä pelkäsin pahinta tapahtuvaksi.

Leijapoika onkin paikoin todella rankka ja raakakin kirja. Kammottavat ihmiset tekevät kammottavia asioita ja hyvätkin ihmiset tekevät virheitä. Tärkeään osaan nousee perheen tärkeys, ystävyys ja virheiden sovittaminen. Muutamaan otteeseen sitä olisikin halunnut repäistä itsensä irti kirjasta, mutta huomasin silti vain kääntäväni sivuja. Aloitin kirjan torstaiaamuna (koska koulu alkoi vasta puoli kahdeltatoista), luin koko iltapäivän ja lopetin myöhään illalla teatterissa käynnin jälkeen. Teatterissakin huomasin ajatusteni välillä harhailevan kirjan pariin, sillä halusin vain tietää kuinka kaikki tulisi päättymään.

Ja miten hyvin se päättyykään. Kirjan loppu on suorastaan täydellinen, sopivan avonainen ja sopivan suljettu, sopivan kaunis ja sopivan surullinen. Tarina päättyy, mutta jatkuu vielä lukijoiden sydämissä, sillä kaikki ei ole vielä ohi. Leijapoika murskasi sydämeni tuhansiksi sirpaleiksi ja minä rakastin sen jokaista hetkeä. Leijapoika on yksi niistä kirjoista, joiden tietää olevan hyviä ja joilla on tärkeä viesti.

Aionkin ehdottomasti lukea muutkin Hosseinin romaanit, Tuhat loistavaa aurinkoa ja Ja vuoret kaikuivat. Tuhat loistavaa aurinkoa on minulla itseasiassa jo kesken, mutta pidän siitä pientä taukoa säästääkseni sydänparkaani. Minulla on nimittäin tunne, että kirja on vieläkin rankempi. Lisäksi ostin Ja vuoret kaikuivat tänään Suomalaisen kirjakaupan alennusmyynnistä, joten eiköhän tässä olla kohta luettu Hosseinia niin että sydänparkani rukoilee armoa.

Arvosana: ♣♣♣♣½

Teos: Leijapoika
Alkuperäisteos: The Kiter Runner
Kirjailija: Khaled Hosseini
Kääntäjä: Erkki Jukarainen
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2010 (alkuperäisteos 2003, ensimmäinen suomenkielinen painos 2004)
Sivuja: 431 (Otavan Seven-pokkari)
Luettavaksi: kirjastolaina

6 kommenttia:

  1. Tykkäsin tästä kirjasta ihan älyttömästi, mutta Tuhat loistavaa aurinkoa murskas mun sydämen kyllä ihan täydellisesti. Tuhat loistavaa aurinkoa oli vielä hippasen traagisempi mun mielestä, enkä saanut sitä mielestäni moneen päivään. Jos Leijapoika aiheutti paljon tunteita niin valmistaudu vaan tuhanteen loistavaan aurinkoon!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuhat loistavaa aurinkoa on minulla jossain sivun sata tienoilla ja pahoin pelkään, että vielä rankempi kokemus tosiaan on kyseessä. Olen varautunut pahimpaan :D

      Poista
  2. Leijapoika on hyvä, mutta raaka kirja. Tuhat loistavaa aurinkoa jatkaa toden totta samaa linjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoin pelkään :D Jos Tuhat loistavaa aurinkoa nimittäin on yhtään samaa tasoa kuin Leijapoika, olen luultavasti aika raunioina sen jälkeen...

      Poista
  3. Itselläni Tuhat loistavaa aurinkoa oli tuttavalta saatuna vuosikaudet hyllyssä lukematta. Kylläpä kadutti aikailu, kun vihdoin tartuin toimeen. Hosseinin tarinankerronta on maagista. Piti lukea heti perään Leijapoika. En itke helposti lukiessani, mutta näiden kahden kirjan aikana hanat olivat apposen auki. Nämä kirjat tulevat kulumaan käsissäni loppuelämäni. Ja vuoret kaikuivat oli myös laadukas, mutta vaihtelevien näkökulmien takia en samaistunut tarinaan ja henkilöihin yhtä voimakkaasti. Jatkoa odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hosseinin kerronta on kyllä kerta kaikkiaan loistavaa ja tarinat iskevät tunteisiin. Ja vuoret kaikuivat on vielä lukematta, omassa hyllyssä odottaa. :)

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)