lauantai 11. lokakuuta 2014

Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva

Nuori Dorian Gray rakastuu muotokuvaansa ja myy sielunsa paholaiselle, jotta saisi pitää kauneutensa ikuisesti.

Dorian Gray toivoo, että vain hänen muotokuvansa vanhenisi. Toive toteutuu ja Dorian antautuu ystävänsä lordi Henryn opastuksella nautintojen metsästäjäksi, jonka kasvoihin moraaliton elämä ei jätä jälkeäkään. Muotokuva sen sijaan muuttuu päivä päivältä iljettävämmäksi, kunnes Dorian ei enää kestä katsoa sitä.

Hyytävän ajankohtainen kulttiklassikko uutena suomennoksena.

Minulla on meneillään jokin ihmeellinen loistavien kirjojen putki. Uusia lemppareita tuntuu ilmestyvän joka nurkalta ja huomaan toistuvasti antavani kirjoille viittä tähteä. Joko olen tavallistakin avoimempi kaikille kirjoille, tai sitten olen vain viimeaikoina onnistunut valikoimaan luettavaksi juuri ne oikeat kirjat. Veikkaan jälkimmäistä.

Kuten noin miljoona muutakin kirjaa, myös Dorian Grayn muotokuva on ollut lukulistallani jo pitkään. Tässä syksyllä aika alkoi kuitenkin tuntua otolliselta. Pimenevät syysillat tuntuivat luovan täydellistä tunnelmaa tämän klassikon ympärille. Dorian Grayn muotokuva ei varsinaisesti sovi mihinkään Halloween-haasteen lokeroon, mutta jotenkin lokakuu tuntui silti erinomaiselta kuukaudelta lukea tämä viimein. En minä Dorian Grayn muotokuvaa ehkä aivan kauhuksi luokittelisi, mutta kyllä siitä niitäkin piirteitä löytyy.

Mutta totta puhuen minua ei edes kiinnosta saisiko Dorianin ängettyä johonkin haasteen lokeroista. Olen tällä hetkellä vain yksinkertaisesti iloinen ja lumoutunut kirjan loistavuudesta. Dorian Grayn muotokuva on jo nyt korkealla lempikirjojen listalla ja minulla on tutina, että se tulee pysymään siellä vielä pitkään. Sillä ah ja voi, kuinka upea lukukokemus kirja oli. Voi Dorian, Dorian, minkä teit.

Joistain kirjoista pystyy jo hyvin aikaisessa vaiheessa sanomaan, että niistä tulee pitämään. Harry Potterit ovat kohdallani se paras esimerkki välittömästä rakkaudesta ja ensisivuilta asti vuosikausia suosikkilistalla keikkuneesta kirjasarjasta. Ennustan Dorian Grayn muotokuvalle kunniakasta tulevaisuutta. Sillä jo ensimmäisestä luvusta lähtien olin lumoutunut. Oi Dorian, Dorian. Oi, Oscar Wilde.

Dorian Grayn muotokuva ei nimittäin olisi mitään ilman Oscar Wildea, joka kiipeää hyvää vauhtia ylös lempikirjailijoiden listaa. Dorian Grayn muotokuva on hänen ainoa romaaninsa, mutta harkitsen tällä hetkellä hänen näytelmiensä ja runojensa lukemista. (Ja minä en koskaan lue runoja.) Sillä Osar Wilden kirjoitus. Voinko vain käskeä teitä lukemaan Dorian Grayn muotokuvan? Wilde ei ole maailman helpointa tekstiä ja lukemiseen täytyy todella keskittyä. Hänen kirjoittamiaan lauseita täytyy usein miettiä ennen kuin niiden merkityksen tajuaa. Hänen tekstinsä on soljuvaa, nerokasta ja keskittymistä vaativaa. Oscar Wilden teksti täytti minut jatkuvasti silkalla ilolla loistavuutensa johdosta. Etenkin huomasin nauttivani kirjan alkupuolesta ja johdannosta, jonka olen lukenut jo useaan kertaan. Ah sitä ajatusten, huomioiden ja pohdintojen määrää! Olin selvästikin otollisella mielellä kirjaa varten, sillä olen varma, että tietynlaisessa mielentilassa minulta olisi mennyt puolet ohi.

Wilden tekstin lisäksi myös hahmot vakuuttivat minut toden teolla. Dorian Gray on ihanan ristiriitainen hahmo, jota kirjan alussa rakastaa, keskellä inhoaa ja lopussa ei enää tiedä. Hän ei ole syntyjään paha, vaan turhamaisuuden ja uteliaisuuden seurauksena lankeaa intohimojen ja paheiden kierteeseen, jotka lopulta pilaavat hänen sielunsa. Kiinnostavaa on myös se, kuinka Dorianin ollessa kauheimmillaankin häntä on vaikea inhota täydellisesti vain siitä syystä, että hänen enkelimäisiä piirteitään korostetaan koko ajan. Aivan kuin kirjan muita henkilöitäkin, myös lukijaa johdatetaan harhaan Dorianin kultaisten kiharoiden ja muutumattoman viattomien kasvojen avulla, sillä kauhea totuus näkyy vain muotokuvassa.

Dorian Grayn lisäksi lempihahmokseni nousi kierolla tavalla lordi Henry. Häntä ei voi missään nimessä sanoa hyväksi ihmiseksi, mutta häntä ei voi olla ihailematta tietyllä tapaa. Lordi Henry on itsekäs ja kieroutunut, enkä missään nimessä allekirjoita hänen käsityksiään elämästä, mutta herran pieksut, miten kiehtova hahmo on kyseessä! Kirjan nerokkaimmat ja kiinnostavimmat lauseet tulevat usein lordi Henryn suusta eikä niitä voi olla ihastelematta edes hiukan. Lukijan on helppo samaistua nuoreen Dorian Grayhin, jonka koko persoonan lordi Henry muokkaa uuteen uskoon. Sitä haluaa itsekin alussa uskoa lordi Henryä ja tulee katumapäälle vasta kun Dorian Gray muuttuu kammottavalla tavalla.

Kirjan ainoa oikeasti hyvä hahmo onkin Basil Hallward, taidemaalari ja Dorian Grayn ystävä, joka kirjan alussa maalaa kohtalokkaan muotokuvan. Basil on se hahmo, jonka puolella sydämeni huutaa kannustushuutoja ja toivoo Dorianin heräävän houreistaan. Voi Basil, sinä joka tarkoitit hyvää, mutta päädyit mukaan tähän kammottavaan soppaan.

Kuten juonikuvauksesta saattaakin päätellä, Dorian Grayn muotokuva ei ole iloinen kirja. Viimeisen reilun sadan sivun aikana kirja synkistyykin paljon ja Dorian Grayn muutos pahaksi tulee todella iholle. Kirja sai aikaan aika vahvojakin inhoreaktioita. Silti minun täytyy nostaa esiin kirjan loppu, joka on minusta yksinkertaisesti loistava. Se ei ole erityisen ennalta-arvaamaton ja minä tiesin jo ennen kirjan lukemista lopun pääpiirteet. Se ei kuitenkaan haitannut tippaakaan, sillä loppu on kerrassaan upea. Yksinkertainen, ei turhaan pitkitetty, sellainen, jonka jälkeen voi sulkea kirjan tyytyväisenä. Kaikki meni niin kuin pitikin.

Dorian Grayn muotokuva on myös aiheeltaan ja teemoiltaan kirja, jota ei voi lukea kevyin sydämin. Dorian Gray rakastuu omaan kauneuteensa ja nuoruuteensa ja on valmis melkein mihin vain säilyttääkseen ne. Hänen pahuutensa ja kauheat tekonsa eivät piirrä jälkiään hänen kasvoihinsa, vaan kaikki näkyy vain muotokuvassa. Omatunto on helppo vaientaa, kun tuloksia ei näe joka kerta peiliin katsoessaan. Dorian Gray vuoroin vihaa muotokuvaa, vuoroin on ylpeä siitä ja omasta kauniista olemauksestaan. Kauneus puhtaimmassa mielessään onkin Dorian Grayn ja lordi Henryn ihanne. Lordi Henry kiinnostuu Dorianista alun perinkin juuri tämän täydellisen ulkomuodon takia ja ihastuu myös tämän vaikutuksille alttiiseen mieleen, jonka haluaa välittömästi nähdä kehittyvän ja muokkautuvan omien ihanteidensa mukaisesti. Dorian Grayn muotokuvaa sisältääkin paljon ajatuksia liittyen juuri ihmisen omatuntoon, itsekeskeiseen nautinnonhaluun ja lähes sairaalloiseen kauneuden ihannointiin liittyen. Ja kun ajatukset esittää Oscar Wilde... (Okei. Luulenpa, että olette jo kuulleet tarpeeksi tätä virttä.)

Juuri nyt olen vain yksinkertaisesti iloinen ja onnellinen ja tyytyväinen. Dorian Grayn muotokuva on niitä ei niin mukavia, mutta hyviä kirjoja, jotka tekevät minut onnelliseksi pelkällä olemassa olollaan. Tahdon tämän omaksi, jotta voin merkkailla post-it lapuilla (siis sellaisilla hienoilla pienillä juuri kirjojen kanssa käytettäviksi tarkoitetuilla) lempikohtia. Minä, joka kammoksun sivun taittamista, tunsin kirjaa lukiessa suurta halua alleviivailla hienoja lauseita niitä fiilistellessäni. (Mutta en tietenkään tehnyt niin, koska kyseessä on kirjaston kirja.) Ja minä kun juuri ajattelin tehdä pyhan päätöksen olla ostamatta kirjoja muutamaan kuukauteen...

Dorian Gray, Dorian Gray. Uusi lempikirja, ah tätä loistavuutta.

Arvosana: ♣♣♣♣♣

Teos: Dorian Grayn muotokuva
Alkuperäisteos: The Picture of Dorian Gray
Kirjailija: Oscar Wilde
Kääntäjä: Jaana Kapari-Jatta
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2009 (alkuperäisteos 1891, ensimmäinen suomennos 1906)
Sivuja: 363 (Otavan Seven-pokkari)
Luettavaksi: kirjastolaina

8 kommenttia:

  1. Tämä on upea. Ihana. Rakas. Hirveä. Kamala. Pelottava.

    Wilden kieli on parhautta. Voi vain ihailla. Pitäisi lukea uudestaan taas johonkin väliin... Kun uskaltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti! :D Minun tekisi melkein mieli lukea uudestaan nyt heti...

      Poista
  2. "I can resist anything except temptation." (Lordi Darlington Wilden näytelmässä Lady Windermeren viuhka.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää lukea tuo. Heti. ;) (Pistetään muuten historiankirjoihin tämä, Sisäinen Kissa kommentoi! :D)

      Poista
  3. Luin itsekkin tämän vähänaikaa sitten ja hyvä oli! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Loistava kirja todellakin kyseessä! :)

      Poista
  4. Olen aivan samaa mieltä kuin The Big Bad Wolf! Tämä on yhtä aikaa ihana, kamala, hirveä,
    loistava, täydellinen, pelottava...
    Oscar Wilde, uusi lemppari! En oikein rakastanut Kärpästen herraa, mutta tämä nappasi mukaansa. Onni antoi kunnon potkun kun löysin divarista tämän ja samaan syssyyn tarttui myös
    Gayle Formanin Just one year, Rainbow Rowellin Fangirl, Aleksi Delikouraan Nörtti–game over
    sekä Tolkienin Taru Sormusten Herrasta. Mikään kirja ei pettänyt, ei etenkään tämä!
    Oscar Wilde, olet uusi Shakespeareni J. K. Rowlingin, Susanne Collinsin, Patrick Nessin, Holly Blackin ja Cassandra Claren kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Dorian, oi Wilde. Tämä on yksinkertaisesti upea kirja. Hienoja kirjalöytöjä olet tehnyt!

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)