sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Stephen King - Carrie

Kauhun kuninkaan läpimurtoromaani

Carrieta on kiva kiusata - se on niin ujo ja kömpelö, ei osaa edes suuttua. Mutta eivätpä tiedä Carrien koulutoverit kenen kanssa ovat tekemisissä. Carrie ei nimittäin ole ihan tavallinen tyttö, vaikka siltä näyttää. Hänellä on hallussaan erikoinen kyky: pelkän ajatuksen voimalla hän voi saada aikaan katastrofeja, muuttaa koko maailman painajaiseksi. Sitä voi käyttää myös koston välineenä...

Stephen King, "kauhun kuningas" on ollut minulla jo pitkään valloittamatonta aluetta. Kauhu on minulle se ehkäpä kaikista vierain kirjallisuuden genre, sillä jos ollaan aivan rehellisiä, olen aika säikky. Kauhuelokuvia vältän tietoisesti ja olen siinä sivussa kiertänyt myös Kingin kaukaa. Fantasiaa luen kyllä paljon ja mielelläni mitään painajaisia näkemättä, mutta dekkaritkin saavat minut pelkäämään suhteellisen helposti. (En aio lukea Christietä illalla enää ikinä.) Kauhu onkin se genre, jota olen tietoisesti vältellyt. Minulla ei ole mitään halua säikäyttää itseäni turhaan, vaan pitäydyn mielelläni muussa kirjallisuudessa.

Stephen Kingin Carriesta olen kuitenkin kuullut viime vuonna ilmestyneen leffankin ansiosta niin paljon juttua, että kirja alkoi kiinnostaa. Juoni oli minulle etäisesti tuttu ja tiesin jotain yksityiskohtia. Sitten tuli myös Halloween-haaste ja päätin, että ehkäpä minun olisi nyt viimein aika tarttua härkää sarvista ja lukea edes yksi Kingin romaani. Minulla oli myös (ja on edelleen) sellainen käsitys, että Carrie on Kingistä puhuttaessa sieltä kesymmästä päästä. Ehken siis traumatisoituisi lopullisesti, eikä sivujakaan ole paljon. Päätinkin lukea Carrien sillä ajatuksella, että kunhan katson miltä King vaikuttaa, ruksin yhden kohdan Halloween-haasteestani ja jatkan sitten matkaani.

Ja niinhän siinä sitten kävikin.

Stephen Kingin Carrie on melkoisen selkäpiitä karmiva teos koulukiusatusta ja ääriuskonnollisen äitinsä saappaan alla elävästä Carriesta, joka ei kuitenkaan ole tavallinen vaan omaa telekneettisiä voimia. Vuosikausia ivaa ja pilkkaa kestäneen Carrien mitta alkaa täyttyä ja hänen voimansa näyttäytyvät kaikessa kauheudessaan kohtalokkaana päättäjäistanssiaisten yönä, jonka jälkeen Chamberlainen pikkukaupunki ei ole enää entisensä.

Kirjana Carrie on todella pikkuinen, vain 206 sivua pitkä ja pokkariversiona vieläkin pienemmän oloinen. Kirjan myös lukee todella nopeasti, itse taisin lukaista sen eilen illalla kolmelta istumalta, yhdessä välissä kävin syömässä, toisessa saunassa ja sitten luin loppuun. Jos siis etsit pimeneviin iltoihin jotain nopeaa luettavaa, joka pitää otteessaan, Carrieta voin suositella vilpittömästi.

Minun olikin vaikea laskea kirjaa käsistäni, sillä King tietää mitä tekee ja onnistuu pitämään lukija otteessaan. Kirjan kerronnassa vuorottelevat varsinainen, tanssiaisyöhön tähtäävä kerronta ja erinäiset, nykyajassa kirjoitetut kuvitteelliset lehtileikkeet, kirjakatkelmat ja poliisikuulustelun pätkät tapahtumiin liittyen. Lukija saakin koko ajan lisää informaatiota siitä mihin juoni on tähtäämässä, eivätkä tanssiaisyön tapahtumat yksityiskohtia lukuunottamatta tule yllätyksenä. Minuun tällainen kerrontatapa yleensä iskee, eikä Carrie ollut poikkeus. Kun lukijalle paljastetaan pieniä murusia tulevaisuudesta, se luo tunnelmaan aina tiettyä pahaenteisyyttä. Minä huomasin usein jopa nauttivani noista katkelmista enemmän kuin varsinaisesta kerronnasta.

Kingillä on myös omaperäinen kertojanääni. Keskelle tavallista kerrontaa heitetään suluissa suoraan päähenkilön tajunnanvirtaa ja ajatuksia. Etenkin aluksi tyyli vaati totuttelua, enkä ole vieläkään varma lämpeninkö sille erityisemmin. Sulut olivat kyllä kiinnostava idea ja varsin toimiva tehokeino, mutta minä ainakin jouduin koko ajan lukemaan lauseita kahteen kertaan.

Carrien ehdottomasti kiinnostavinta antia ovatkin hahmot. Carrie itse kerää lukijan sympatiat puolelleen, vaikka päätyykin tekemään lopussa varsin kammottavia tekoja. Tapahtumat kun eivät ole missään nimessä Carrien syytä, hänet ajettiin niihin jatkuvalla kiusaamisella, eikä päästään sekaisin oleva äiti missään nimessä auttanut asiaa. Lukija tietää kaiken päättyvän huonosti, mutta toivoisi silti Carrielle onnellisempaa tarinaa. Hänen kohtalonsa jää vähäksi aikaa pyörimään takaraivossa.

Kirjan ehdottomasti pelottavimmaksi hahmoksi nouseekin Margaret White, Carrien äiti. Tämä on uskonnollisuudessaan jo äärimmäisyyksien rajan ylittänyt sekopää, joka näkee kaiken syntinä. Carrien ja tämän äidin väliset kohtaukset olivat ne, joita lukiessani huomasin todella pelkääväni, sillä äidin kasvatusmetodit ovat lievästi sanottuna sairaita. Ai, sinulla alkoivat kuukautiset. Miten olisi jos sulkisin sinut kuudeksi tunniksi komeroon rukoilemaan pelastusta, sillä naiseksi kasvaminenhan tarkoittaa sitä, että olet selvästi tehnyt syntiä. Ei kyllä käy kateeksi tuota perhe-elämää. Osa Carrien kiusaajistakin on todella karseita ja kaikki kirjan lukeneet muistavat varmasti kuinka kammottaviin mittoihin kaikki lopulta päättyy.

Mutta kyllä Carriessa sentään muutama mukava hahmokin on. Edukseen erottuvat Carrien koulutoverit Sue ja Tommy, sekä liikunnanopettaja Rita Desjardin. He yrittävät parhaansa mukaan auttaa Carrieta, mutta kaikki liikkuu vain vääjäämättä kohti sitä pistettä, jossa mitään ei ole enää tehtävissä.

Carrie olikin paitsi viihdyttävää, myös ajatuksia herättävää luettavaa. Kiusaamiseen tulee aina suhtautua vakavasti ja vaikkakin Carriessa on myös yliluonnollisia elementtejä, se on pelottava visio siitä, kuinka kammottaviin mittoihin kaikki voi edetä.

King alkoikikin kiinnostaa minua hiukan näin Carrien luettuani, vaikken olekaan aivan varma, onko hän ihan minun heiniäni kuitenkaan. Carrien takia en varmastikaan yöuniani menetä, mutta epäilen, että monet muut Kingin romaanit kyllä säikäyttäisivät minut pahan päiväisesti. Jätän asian varovaisesti harkintaan. (Näin yön yli nukkuneena harkitsen kyllä vielä toiseen kertaan. Luin Hohdon takakannen eilen ja pelkäsin mennä pimeässä kylpyhuoneeseen... Miksi minulla on näin vilkas mielikuvitus?)

Carrie on mukavan pieni ja nopealukuinen kirja, jota voin kyllä suositella luettavaksi. Sopii hyvin pieneksi välipalaksi syysloman keskellä ja tämän jälkeen voi fiilistellä Halloweenia.

Arvosana: ♣♣♣

Teos: Carrie
Alkuperäisteos: Carrie
Kirjailija: Stephen King
Kääntäjä: Tuula Saarikoski
Kustantaja: Tammi / BON
Julkaisuvuosi: 2013 (alkuperäisteos 1974, ensimmäinen suomenkielinen painos 1987)
Sivuja: 206
Luettavaksi: kirjastolaina

Halloween-haasteessa Carrie kuittaa kohdan Kingiä.

12 kommenttia:

  1. Kauhu ei ole todellakaan mun laji. Ainoa ikinä lukemani kauhukirja on Coraline varjojen talossa ja se on myös ainoa kirja, josta olen nähnyt painajaisia. Tai jos tarkkoja ollaan, olen nähnyt siitä ainakin viidesti painajaista, vaikken ole lukenut kirjan kuin kerran, 11-vuotiaana. Hui. Mulla on ylivilkas mielikuvitus enkä siksi pysty lukemaan/katsomaan mitään liian pelottavaa. Muuten en uskalla mennä enää mihinkään yksin...

    Mahtavaa, että joku yhtä heikkohermoinen pystyy lukemaan Kingiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole Coralinea lukenut, enkä tämän viestin jälkeen taida lukeakaan :D Ihanaa, että tästä maailmasta löytyy joku muukin joka säikkyy omaa varjoaan... :)

      Poista
    2. Kannattaa kyllä lukea, se on ihana vaikkakin pelottava :) Myös elokuva on ihana!

      Poista
    3. Pistän vinkin korvan taakse! ;)

      Poista
  2. Heh, minä olen todellinen kauhusyöppö enkä voi vastustaa hyvän kauhun kutsua :D Pidin kovasti Carriesta ja voin luottavaisin mielin aina silloin tällöin tarttua Kingin kirjoihin ja odottaa nerokkuutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kauhusta pitää, niin King on kyllä varmasti parasta luettavaa! :) Muistelenkin lukeneeni bloggauksesi tästä joskus kesän alussa.

      Poista
  3. itse olen katsonut kaikki Kingin kirjoihin pohjautuneet elokuvat, mutta en ole ikinä saanut aikaiseksi lukea kirjaa häneltä. Uinu uinu lemmikin luin ylä asteella puoleen väliin, mutta sitten hävitin kyseisen pokkarin (älä kysy, en tiedä itsekkään miten se on mahdollista) ja kirja jäi puoli tiehen. Tavoitteena kuitenkin olisi joskus lukaista häneltä jotakin ihan loppuun asti ja tämä Carrie voisi olla ihan sopiva siihen kun tämä on sen verran lyhyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Carrie on kyllä mainio välipalakirja, suosittelen! (Mutta kuinka joku voi hävittää kirjan? :D)

      Poista
  4. Melko samoilla linjoilla olin kanssasi :) Pitäisi vielä itsekin kirjoittaa tästä jotain blogiin, nyt on vain blogin päivittely hidastunut opiskelujen takia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu tunne... Minulla on vieläkin Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa bloggaamatta ja epäilen tuleeko sitä tehtyä koskaan :D Jään toiveikkaana odottelemaan josko tästä raapustelisit!

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)