sunnuntai 2. marraskuuta 2014

J.K. Rowling - Harry Potter ja liekehtivä pikari

Kuten muutkin Pottereita käsittelevät bloggaukseni, myös tämä saattaa sisältää pieniä tai suurempia juonipaljastuksia sarjasta. Jos et ole lukenut, jätä väliin.

Harry Potter herää Likusteritiellä arvessaan tuntuvaan polttavaan kipuun. Sitä ennen hän on nähnyt kammottavan todentuntuista ja pelottavaa unta, jossa on kuulunut Voldemortin ääni... Huoli arvesta kevenee hiukan, kun hän saa kutsun lähteä Weasleyn veljesten ja Hermionen kanssa huispauksen maailmanmestaruuskisoihin. Loppuottelu on huippujännittävä ja kisojen tunnelma iloisen riehakas, kunnes tilanne yhtäkkiä muuttuu sekasortoiseksi ja uhkaavaksi: kuolonsyöjät marssivat esiin ja taivaalle leimahtaa pimeän piirto.

Harryn neljäntenä kouluvuonna Tylypahkan koulussa järjestetään kolmivelhoturnajaiset, joihin osallistuu oman koulun lisäksi kaksi muuta velhokoulua, Beauxbatons ja Durmstrang. Kustakin koulusta valitaan ottelija kolmeen rohkeutta, taitoa ja ajattelua mittaavaan koetukseen, ja kolmen koulun nuoret velhot ja noidat seuraavat turnajaisia omia suosikkejaan kannustaen. Ottelupäivien välissä koulunkäynti jatkuu: taikaolentojen hoidossa tutustutaan räiskeperäisiin sisuliskoihin, Sibylla Punurmio ennustaa Harrylle synkkää kohtaloa ja pimeyden voimilta suojautumista opettaa omalaatuinen Alastor ”Villisilmä” Vauhkomieli.

Seuralaisen pyytäminen joulutanssiaisiin tuntuu Harrysta lähes ylivoimaisen vaikealta tehtävältä, mutta edessä on vielä koitokset, joiden veroisia Harry ei ole koskaan aikaisemmin kokenut.


Liekehtivät pikari on niitä Pottereita, joita en ole koskaan lukenut erityisiksi suosikeiksini. Tottakai rakastan sitä muun sarjan ohella, mutta neljäs ei ole niitä, joita olen lukenut usein muusta sarjasta erillään. Tämä uusintaluku osoitti kuitenkin, että mielipiteessä voisi olla päivittämisen varaa. Sillä voi pyhä jysäys, kuinka hyvä tämä olikaan!

Voi olla, että tajusin vain tätä lukiessani Pottereiden loistavuuden ja Rowlingin nerokkuuden jälleen kerran kunnolla. Liekehtivää pikaria uudelleen lukiessa alkaa nimittäin hahmottaa sitä monimutkaista juonikuviota, joka jatkuu aina viimeiseen kirjaan asti. Nyt kun lukukertojakin on jo useita, sitä huomaa jo tässä neljännessä osassa vihjeitä tuleviin tapahtumiin ja vasta sarjan loppupuolella tapahtuviin suuriin paljastuksiin. On aina silmiä avaavaa tajuta, kuinka paljon Rowling on suunnitellut sarjaansa etukäteen ja kuinka nerokkaita juonikuvioita hän onnistuu kehittämään. Liekehtivä pikari onkin entistä selvemmin osa isompaa sarjakokonaisuutta, kirjassa aletaan jo nyt laskea perustuksia aivan koko sarjan päättävään osaan. Nelosen jälkeen kyse ei enää ole yksittäisistä kouluvuosista ja niiden tapahtumista, vaan keskiöön astuu uudelleen noussut lordi Voldemort.

Juoni onkin tässä neljännessä jotain aivan loistavaa. Koko Vauhkomieli/Kyyry/Voldemort -kuvio on yksinkertaisesti nerokas. Se ei ole ennalta-arvattava (paitsi kun tietää mitä tapahtuu), eikä tylsä vaan yksinkertaisesti upea. Liekehtivän pikarin jälkeen kunnioitan Rowlingia entistäkin enemmän.

Liekehtivässä pikarissa otetaan myös askel kohti selvästi synkempää sävyä, lastenkirjojen aika alkaa olla ohi. Kirja alkaa Valedrojen ja Frank Brycen murhalla, kuolonsyöjät mellakoivat huispauksen maailmanmestaruuskisoissa ja lopussa lordi Voldemort nousee jälleen. Loppua lukiessa sainkin edelleen kylmiä väreitä kohtauksesta jossa lordi Voldemort saa voimansa takaisin Matohännän leikatessa kätensä irti.

Ironista kyllä, minusta Liekehtivä pikari on ollut aina myös hauskimpia Pottereita. Hermionen paasatessa kotitonttujen oikeuksista ja Harryn ja Ronin kehitellessä mitä mielikuvituksellisempia ennustuksia ennustuksen tunneilleen minulla on edelleen naurussa pitelemistä. Hauskuuden lisäksi kirjassa tulee esiin myös Ronin tärkeys. Neljäs osa on ensimmäinen, jossa Harryn ja Ronin välit rakoilevat ja lukijalle näyttäytyy, kuinka yksin Harry olisi ja kuinka kuivia Potterit olisivat ilman häntä. Oi Ron.

Myös jatkuvasti laajeneva taikamaailma jatkaa kehitystään Liekehtivässä pikarissa. Kirjassa esitellään kaksi muuta taikakoulua Beuxbatonx ja Durmstrang, kotitonttujen asemaan tulee tarkennusta, pelataan huispauksen maailmanmestaruuskisoja, on kolmivelhoturnajaiset joulutanssiaisineen. Romanssinpoikasiakin alkaa olla, Hermionella on Viktor Krum ja Harry haikailee Chon perään.

En myöskään muistanut, kuinka liikuttava tämän osan loppu on. Cedric Diggory ei ole koskaan ollut minulle erityisen rakas hahmo, mutta jotenkin minuun iski vasta nyt hänen kuolemansa merkitys ja kauheus. Cedric oli viaton, urhea ja ystävällinen ja hänen kuolemansa tapahtui niin äkkiä. Tajusin myös kunnolla, että Cedric on kuollessan minun ikäiseni, eli lopulta kauhean nuori.

Odotankin kauhulla, kuinka hajalla olen seuraavien osien jälkeen, niissä kun tulee vielä tuskaisempaa tavaraa kehiin. Harry Potter, Harry Potter. Ei tästä sarjasta voi sanoa mitään negatiivista.

Arvosana: ♣♣♣♣♣

Teos: Harry Potter ja liekehtivä pikari
Alkuperäisteos: Harry Potter and the Goblet of Fire
Kirjailija: J.K. Rowling
Kääntäjä: Jaana Kapari
Sarja: Harry Potter, #4
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2001 (alkuperäisteos 2000)
Sivuja: 768
Luettavaksi: omasta hyllystä

8 kommenttia:

  1. Minäkin nyt vasta vanhempana tajusin tätä lukiessani, miten raaka tämä on. Mutta samaan aikaan hauskakin. Kirjoitit tästä hyvin pitkälti kuten minäkin ajattelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienenä sitä tosiaan usen vain luki sen kummemmin ajattelematta. Totta kai surulliset hetket itkettivät, mutta vasta nyt jotenkin iski, kuinka kauheita asioita Pottereissa oikeasti tapahtuu. Viides Potterkin lähestyy jo puoliväliä ja Pimennon epäoikeudenmukaisuus saa minut edelleenkin kiehumaan kiukusta. :D

      Poista
  2. Ää tätä lukiessa tuli hirveä hinku aloittaa pottereiden lukeminen alusta. :D minäkin olen joskus ollut aikalailla tuolta mieltä lukiessani kirjaa ekan kerran, joten olisi myös kiva tietää kuinka mielipiteet muuttuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti aloitta Potterit uudestaan alusta! On ollut ihanaa palata taikamaailmaan ja huomata kuinka joistain asioista on vieläkin samaa mieltä ja kuinka jotkut jutut koskettavat uudella tavalla! :)

      Poista
  3. Tämä on "inhokki"-Potterini seuraavan ohella (koska Sirius), mutta on tässäkin toki hetkensä. Ja joulutanssiaiset on parahaita koshtia koko sarjasta :)

    Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että Harry/Cho olisi ollut parempi pari kuin Harry/Ginny, mutta aina ei voi voittaa. Onneksi Hermione ei kuitenkaan lähtenyt Krumin matkaan, vaan valitsi Ronin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Harry/Cho, eieiei :D Luen nyt vitosta ja huokailen syvään Harryn ihastukselle... Onhan Cho ihan kiva joo, mutta ei pärjää Ginnylle. Vaikka mielipidekysymyksiähän nämä ovat. Joulutanssiaiset ovat kyllä parhautta!

      Poista
  4. Minäkin luin pari viikkoa sitten neljännen Potterin uudelleen. En tiedä, milloin ennätän viidennen pariin, koska on niin paljon muutakin tekemistä ja luettavaa. Minua myös pelottaa lukea viides, koska tiedän taas itkeväni niin paljon lopulle, kun... No tiedät kyllä, mitä tarkoitan. Näiden lukeminen on todellakin ollut erilaista sen jälkeen, kun sarjan oli saanut luettua loppuun. Rowling on onnistunut kirjoittamaan todella hyvän sarjan, koska vaikka tapahtumat tietääkin, Pottereiden lukemiseen ei vain kyllästy ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, jotenkin sitä joka kerralla löytää jotain uutta ja vanhatkin jutut jaksavat edelleen kiinnostaa. Minulle viidennen loppu iski tällä kertaa odotettua lievemmin, sillä jotenkin ensimmäistä kertaa pystyin surusta huolimatta hyväksymään sen. Ei tehnyt mieli paiskoa tavaroita ympäriinsä maailman epäoikeudenmukaisuuden vuoksi, vaan sitä vain suri hiljaa :D

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)