torstai 20. marraskuuta 2014

J.K. Rowling - Harry Potter ja puoliverinen prinssi

Tämä arvostelu sisältää merkittäviä juonipaljastuksia kirjasta!

Lontoossa kolea, leppymätön sumu ei hellitä, vaikka on heinäkuu. Silta sortuu, ihmisiä murhataan, pyörremyrsky riehuu maan länsiosassa. Jästien pääministerillä riittää huolia, mutta taikaministerillä, Cornelius Toffeella, ei ole yhtään helpompaa: hän on saanut potkut. Harry Potterin kesäloma keskeytyy, kun itse Albus Dumbledore saapuu Likusteritielle tapaamaan Harry Potteria. Mitä on tapahtunut?

Harry Potterin kuudes lukuvuosi käynnistyy muutosten merkeissä. Tylypahkaan tulee taas uusi opettaja joka ryhtyy opettamaan taikajuomia. Oppikirja Taikajuomien valmistus edistyneille tulee tutuksi kaikille taikajuomia opiskeleville, mutta varsinkin Harrylle, joka yllättää sen avulla sekä itsensä että muut.

Harry on nyt kuusitoistavuotias. Kuluvan vuoden aikana hän ja hänen luokkatoverinsa täyttävät seitsemäntoista vuotta, tulevat täysi-ikäisiksi ja saavat aloittaa ilmiintymiskurssin. Rakkaushuolet piinaavat yhtä jos toista, myös Harrya, Ronia ja Hermionea. Mutta kaikkein järisyttävin muutos on se, että Dumbledore alkaa antaa Harrylle yksityistunteja! Miksiköhän?


Kuudes Harry Potter takana. Enää viimeinen jäljellä ja tunnelma on haikea. Mitä sitten kun Potterit on taas luettu? Pottereiden uudelleen lukeminen alusta lähtien on nimittäin ollut ehkä koko syksyn paras idea. Olen saanut kylpeä nostalgian tunteissa, repiä arpeutuneet haavat uudellen auki ja löytää uusia perspektiivejä vanhoihin lempikirjoihin. Harry Potterin loistavuus ja kiehtovuus ei ole kadonnut minnekään, jaksan edelleen hämmästellä sitä, kuinka samat kohtaukset tuntuvat yhä yhtä ihanilta kuin ensimmäisellä kerralla, vaikka ne lukee kymmenettä kertaa. Jotkut asiat ovat yhä niin samanlaisia, mutta samaan aikaan kaikki tuntuu erilaiselta. Muistan oman pienen itseni lukemassa Pottereita, muistan sen tuskan ja ilon ja tunnen yhä edelleen samat tunteet. Ihan kuin olisi päässyt jälleen yhteyteen pikku-Kirjaneidon kanssa. Ah, Harry Potter on maailman paras kirjasarja. Oikeasti.

Puoliverinen prinssi on kirja, josta olen aina pitänyt paljon. Etenkin myöhempinä lukukertoina, jolloin olen lähennellyt Harryn ja kumppaneiden ikää. Pottereiden lukeminen vuosien varrella on tälläkin tapaa jännä prosessi, esimerkiksi siskoni sanoi äskettäin pitäneensä Feeniksin killasta eniten lukiesssaan Pottereita hiljattain uudelleen - yllättävää tai ei, hän on viisitoista. Nuorempana minä ainakin muistan pitäneeni alkupään Pottereista ja myöhemmin esimerkiksi Feeniksin kilta ja Puoliverinen prinssi ovat tulleet läheisemmiksi eri lailla.

Myöhemmissä kirjoissa tulee paksuuden mukana myös eräs ihana piirre, nimittäin enemmän kiireettömiä arjen tapahtumia. Ensimmäisissä Pottereissa viedään juonta koko ajan tiukassa tahdissa eteenpäin, myöhemmissä on aikaa myös tunnelmoinnille. Kun sarjan on lukenut monenmonta kertaa, ei jaksa enää aina jännittää jokaista pahiksen hyökkäystä, vaan lukee mielummin muodonmuutostunneista ja huispauksesta. Tosin tällä kerralla huomasin jälleen kiinnostuvani Dumbledoren yksityistunneista ja lopun luolakohtauksesta. Ehkä Puoliverisen prinssin lukemisesta on kuitenkin vierähtänyt tarpeeksi aikaa, niin että myös itse juoni kiinnostaa taas.

Kirja onkin todella synkkä. Etenkin lopussa jäädään hyvin melankoliseen tunnelmaan, Dumbledoren kuolema on vienyt pohjan monelta asialta ja Harryn on otettava vastuuta itse, ilman muiden neuvoja. Minä olinkin kirjan lopun jälkeen aika hajalla. En halua edes ajatella viimeisen osan aiheuttamaa tunneryöppyä, sillä kuten me kaikki tiedämme, Rowling tappaa hahmoja oikealta ja vasemmalta.

Onneksi kirjasta löytyy myös huumoria ja onnellisia hetkiä. Etenkin Harry ja Ginny tekivät minut onnelliseksi, sillä he ovat aina olleet lempiparini Pottereissa. (Lily ja James on kyllä myös vahvoilla.) Niiden muutamien onnellisten sivujen vuoksi Puoliverinen prinssi on ihanaa luettavaa ja jaksan palata sen pariin aina uudelleen.

Potterit ovat aina olleet nopealukuisia kirjoja, mutta näin uudelleen niitä lukiessa kaikki oikein korostuu. Minä vain istahdan hetkeksi alas Harry Potter kourassa ja hups, sata sivua luettu. Kaikki lauseet tuntuvat ihanan tutuilta ja kotoisilta. Harry Potterin lukeminen on kuin palaisi kotiin.

Nyt vain odotellaan sopivaa hetkeä sukeltaa seitsemännen osan pariin. Ensi viikolla olen nimittäin lähdössä viideksi päiväksi Ruotsiin kouluprojektin kautta, joten kunnon lukuaikaa ei varmastikaan ole. Ja kun sitten palaan takaisin toivottavasti ruotsia puhuen, kotona odottavat rästiin jääneet kouluhommat... No, kirjat eivät onneksi katoa minnekään.

Arvosana: ♣♣♣♣♣

Teos: Harry Potter ja puoliverinen prinssi
Alkuperäisteos: Harry Potter and the Half-Blood Prince
Kirjailija: J.K. Rowling
Kääntäjä: Jaana Kapari
Sarja: Harry Potter, #6
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2006 (alkuperäisteos 2005)
Sivuja: 698
Luettavaksi: omasta hyllystä

10 kommenttia:

  1. Minusta tämä kuudesosa on yksi parhaista Pottereista, (Feeniksin kilta oli minusta ylipitkä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Feeniksin killasta ei tosiaan mittaa ainakaan puutu :D Tämä on hyvä niin kuin kaikki Potterit.

      Poista
  2. Ei tämäkään ole mikään suosikki, mutta muistan kyllä onneni tämän kirjan ansiosta. Kun mut oli laitettu tähän surullisen kuuluisan Potter-lakkoon viidennen kirjan jälkeen, odotin tämän kirjan lukua kaksi kuukautta. Perheeni oli julma :(

    Ja Ginnystä en edelleenkään pidä erityisemmin. Vahva hahmo, joo, mutta ei ole koskaan herättänyt suurempia tunteita.

    Mutta tässä kirjassa pidän erityisesti Voldemortin lapsuudesta+prinssistä. Ja Ron+Hermione<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Romione on kyllä ihana pari! (Ja tuota fanfiction paritusnimeä oli pakko käyttää koska se on paras :D) Minä tosiaan olen aina pitänyt Ginnystä todella paljon. Hän on ihanan hauska ja vahva ja rämäpäinen. Ja hui sinulla oli julma perhe! Kaksi kuukautta Potter-lakkoa!? :o

      Poista
    2. Joo, en kuulemma puhunut mistään muusta ja vanhemmat kylläistyivät. Se otti koville.

      Poista
    3. Minulla taas sekä isä että mummo lukivat pari Potteria jotta tajuaisivat puheistani jotain :D

      Poista
  3. Voi apua itsekin rakastan kutosta ja seiskaa aivan mielettömästi ♥

    Oon joskus pari vuotta sitten lukenut kaikki Potterit läpi toiseen kertaan, ehkä pian voisi aloittaa kolmannen kierroksen? Pitää vain ensin saada tyhjättyä nykyistä lukulistaa :'D

    Ja tuo lause: "Harry Potterin lukeminen on kuin palaisi kotiin." Kuvaa aivan sikatäydellisesti tunnetta, jonka saa jo vain aatellessa koko Potterien ympärillä pyörivää maailmaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seitsemäs on minulle vielä kutostakin rakkaampi, se ja Azkabanin vanki ovat ne kaikista rakkaimmat Potterit. Kolmas kerta on mahtava lukukerta, silloin löytää niin paljon lisää kaikkia pieniä juttuja ja tuntee itsensä todella älykkääksi ;) Suosittelen!

      Poista
  4. Harry Potterin lukeminen on kuin palaisi kotiin. Niin totta!

    Minä aloitin potterien uudelleen luvun tänä vuonna, mutta se jäi kesken, mutta viimeistään joulukuussa jatkan... Rakastan niitä kaikkia! Vaikea pistää järjestykseen. Lapsena suosikkini oli Salaisuuksien kammio, mutta kyllä Feeniksin kiltakin on yksi suosikeistani. Vikasta osasta pidin enemmän kuin Puoliverisestä prinssistä. Vika osa teki suuren vaikutuksen, vaikka onhan se surullinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeinen osa on kyllä loistava! Minulla suosikit ovat pysyneet aikalailla samoina vuosien varrella. Toivottavasti pääset pian jatkamaan Pottereiden parissa!

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)