maanantai 29. joulukuuta 2014

George R.R Martin - Lohikäärmetanssi 2

Lohikäärmetanssi 2 on viides osa Tulen ja jään laulu -sarjassa, joten tämä bloggaus saattaa sisältää juonipaljastuksia edellisistä osista. (Mukaan lukien Lohikäärmetanssi 1). Ensimmäinen osa on Valtaistuinpeli.

Rautavaltaistuimelle riittää tunkua, vaikka valtaistuinpelin nappuloita poistuu pelistä kovaa vauhtia. Tyrion Lannister haluaa kuitenkin päästä mahdollisimman kauas hovista ja etenkin kuningattaresta. Westeros jää taakse, ja Tyrion saa kokea, millaista on olla etsintäkuulutettu kääpiö vieraalla maalla.

Muurilla Yövartion ylikomentaja Nietos on vaikeiden valintojen edessä. Yövartio ei ota osaa Valtakunnan politiikkaan, mutta Stannis joukkoineen häärää ympärillä kuninkaan elkein. Muukalaisten uhka voimistuu ja työsarkaa olisi loputtomasti, mutta vihollisia on Muurin molemmin puolin, eikä omista joukoistakaan tiedä, keneen voi luottaa. Ainoastaan talven tulo on varmaa. "Ja joukossa on monia, jotka eivät näe kevättä."

Orjakauppiaanlahdella Daenerys Targaryen puolestaan oppii, ettei ole helppoa olla kasvavien lohikäärmeiden äiti, varsinkaan yksinhuoltajana. Sulhastarjokkaita kyllä riittäisi, mutta onko kukaan heistä luottamuksen arvoinen? Lohikäärmetanssin tahti kiihtyy, ja askelkuviot käyvät monimutkaisiksi. Kompurointiin ei ole varaa, eikä pysähtyä saa. "Jos katson taakseni, olen hukassa."


Viimeinkin se on luettu. Lohikäärmetanssi 2 on lojunut hyllyssäni lukemattomana ilmestymisestään saakka. Kirja ilmestyi elokuussa ja aloitin lukemisen vasta lokakuun alussa. Siitä lähtien olen lukenut sivun silloin tällöin, mutta etupäässä kirja on maannut pöydälläni koskemattomana. En tiedä miksei kirja vain tuntunut kiinnostavan minua, ehkäpä osasyy on siinä, että edellisissä osissa tarina on tuntunut leviävän yhtä aikaa vähän joka suuntaan, enkä jaksanut ruveta lukemaan viittäsataa sivua siitä, kuka ehkä saa rautavaltaistuimen omakseen parin kirjan jälkeen. Jouluna sain kuitenkin lahjaksi Tulen ja jään laulun edellisiä osia (joulun kirjapaketteja) ja kun katselin vaikuttavan näköistä kirjarivistöäni alkoi Lohikäärmetanssi kakkonenkin houkutella.

Sinänsä tuntuu väärältä puhua Lohikäärmetanssin kahdesta niteestä erillisinä teoksina, sillä eiväthän ne sitä ole. Olin kuitenkin kärsimätön ja luin ykkösen heti sen ilmestymisen aikoihin, joten ei tässä nyt auta muu. Pyrin kuitenkin ajattelemaan Lohikäärmetanssia kokonaisuutena, vaikkakin monet yksityiskohdat ykkösosasta ovat jo päässeet unohtumaan.

Tulen ja jään laulu on eeppistä fantasiaa eeppisimmillään ja kaikki tietävät mikä tuppaa olemaan fantasian helmasynti. Ne kymmenen osaa pitkät sarjat, joiden jokainen osa on tuhat sivua pitkä ja jossa on miljoona eri hahmoa ja sata sivujuonta ja lukijaparka saa koettaa pysytellä perässä. Tulen ja jään laulussa toteutuu jokainen noista kohdista ja vieläpä potenssiin kymmenen. Valtaistuinpelissä kirjan asetelma saattaa vaikuttaa monimutkaiselta, mutta odottakaahan kun pääsette Korppien kesteihin. Siinä juoni leviää yhtä aikaa joka suuntaan ja jo ennestäänkin mutkikkaat kuviot kiertyvät umpisolmuun. Kertojahahmoja tulee yhtäkkiä monta lisää ja aikaisemmin huomiotta jätettyjä alueita, kuten Dorne tulee yhtäkkiä rytinällä kuvioihin mukaan. Valtaistuinpelissä, Kuninkaiden koitoksessa ja Miekkamyrskyssä tuntuu vielä olevan yksittäisen osankin sisällä jonkinlainen punainen lanka, mutta Korppien kestit ja Lohikäärmetanssi 1 (tiedän, pitäisi ajatella Tanssia kokonaisuutena) tuntuivat vain mutkistavan kaikkea ja pohjustavan jossain kaukana häämöttävää sarjan loppuratkaisua. Myönnän ajatelleeni, että Martin on tullut haukanneeksi vähän turhan ison palan. Sarjalta tuntui katoavan suunta.

Nyt olen helpottunut. Korppien kestit ja Lohikäärmetanssi ovat pitkiä ja välillä melko sekaviakin osia, jotka kattavat samaa ajan jaksoa eri näkökulmista. (Tosin tässä Lohikäärmetanssi kakkosessa mennään jo vähän eteenpäin.) Lukijan on siis vaikea muodostaa ehjää kokonaiskuvaa kaikesta ja sitä tuntuu vain harhailevan eksyksissä loputtomassa hahmoviidakossa. Lohikäärmetanssi kakkosessa uusi suunta tuntuu kuitenkin löytyvän ja minä huokaisen helpotuksesta. Onhan Martinin valitsema suunta mutkikas, mutta herran pieksut miten kiinnostava. Miekkamyrskyä lukiessa en olisi ikinä arvannut mihin suuntaan tässä sarjassa vielä mennään. En halua spoilata ketään, mutta sanonpahan vain että voi pojat.

Tässä Lohikäärmetanssin toisessa osassa otetaan taas mukaan edellisessä osassa lomalla olleita näkökulmahenkilöitä, kuten Jaime ja Cersei. Jaimen osa on todella pieni, mitä hiukan harmittelin, mutta eräs epämääräiseksi jäänyt hahmokohtalo selviää ja odotan innolla minne hänen tarinansa seuraavassa osassa jatkuu. Cersei taas on inhokkihahmoni sarjassa ja Korppien kesteissä vihasin hänen lukujaan yksinkertaisesti hänen persoonansa takia. Tässä kirjassa Cersein osa on kuitenkin pienempi ja tavattoman mielenkiintoinen. Myös Theonin osa saa kiinnostavia käänteitä. Jäin kuitenkin kaipaamaan Sansaa, joka tuntuu olleen pimennossa pari viimeistä osaa, eikä häntä pettymyksekseni ollut tässäkään osassa. Toivottavasti hän palaa kuvioihin seuraavassa osassa!

Lohikäärmetanssissa painopiste tuntuukin olevan Daeneryksessä ja Tyrionissa ja siinä mitä Kapeanmeren toisella puolella tapahtuu. Tyrion ei jostain syystä ole Lohikäärmetanssissa jaksanut kiinnostaa minua niin kuin ennen, vaikka kyseessä onkin loistava hahmo. Daeneryksen tarina sen sijaan saa paljon uusia puolia, kun lohikäärmeet eivät olekaan niin helposti hallittavissa. Pidin paljon siitä, mihin suuntaan hänen tarinansa on nyt menossa.

Martin on totta kai tunnettu siitä, millä vauhdilla hän lahtaa hahmojaan. Parin viimeisen osan ajan olen kuitenkin ehtinyt tuudittautua pieneen turvallisuuden tunteeseen, sillä kunnon shokkikuolemia ei ole muistaakseni ollut Miekkamyrskyn jälkeen. (Ja sen kirjan muistavat takuulla kaikki.) Mutta tämä. Mutta tämän. Sydämeni on revitty irti rinnastani, sillä en voi uskoa, että Martin teki sen mitä teki. Elättelen jotain hullua toivoa, että kaikki voisi vielä päätyä parhain päin, mutta epäilen sitä.

Kaiken kaikkiaan pidin Lohikäärmetanssista paljon, vaikkei se suosikkini sarjasta olekaan. Ajoittain se on hiukan tylsä, mutta niin ovat kaikki osat Tulen ja jään laulussa. Kirja palautti innostustani sarjaa kohtaan, enkä malttaisi odottaa, että saan Talven tuulet näppeihini. (Etenkin kun kirjan viimeiset luvut lupailevat hyvää ja jännittävää osaa...) Kirjaa saanee kuitenkin odottaa yli vuoden verran vaikka lukisi englanniksikin, joten ehkäpä kolmen vuoden kuluttua pitelen Talven tuulia käsissäni... Minä odotan.

Arvosana: ♣♣♣♣½ 
Teos: Lohikäärmetanssi 2
Alkuperäisteos: A Dance with Dragons
Kirjailija: George R.R Martin
Kääntäjä: Satu Hlinovsky
Sarja: Tulen ja jään laulu, #5
Kustantaja: Kirjava
Julkaisuvuosi: 2014 (alkuperäisteos 2011)
Sivuja: 449 (liitteiden kanssa 508)
Luettavaksi: omasta hyllystä

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että Lohikäärmetanssin toinen osa on napannut. Minä en nimittäin erityisesti pitänyt ensimmäisestä osasta. Vähän menetin uskoani sarjaan. Mutta kohta voisin koettaa lukea toisen osan ja katsoa, mitä tykkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun uskoani sarjaan tämä kyllä palautti. Toivottavasti pääset tämän kimppuun pian! :)

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)