sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi

Nuori valokuvaaja Mikael löytää kotitalonsa takapihalta jotakin, mitä hän ei ole eläissään nähnyt, mutta minkä hän tietää saman tien haluavansa omakseen. Hetkeäkään epäröimättä hän ottaa hoiviinsa öisen metsänpeikon, kansantaruista tutun salaperäisen olennon.

Hänen ja peikon välille solmiutuu maaginen tiivis suhde, joka saattaa vähitellen sijoiltaan koko elämän. Jos hän olikin aluksi kuvitellut voivansa vangita palan villiä luontoa luokseen, joutuu hän pian toteamaan jääneensä itse vangiksi. Eikä hän tiedä elävänsä hetkeä, jolloin alistettu luonto on juuri iskemäisillään takaisin.



Nyt kun joulu mukavasti lähestyy (enää kolme yötä!), sain viimein otettua itseäni niskasta kiinni ja luettua Johanna Sinisalon Finlandiankin voittaneen esikoisromaanin Ennen päivänlaskua ei voi. Sain kirjan tädiltäni viime vuonna joululahjaksi ja minun on pitänyt lukea se koko vuoden ajan. Näin sopivasti ennen joulua päätin viimein tarttua tuumasta toimeen, sillä olisihan se ollut hiukan noloa jos tämä olisi vielä vuoden päästäkin lojunut lukemattomana hyllyssä. Syytän lukemattomuudesta muuten osittain tämän kirjan ulkomuotoa, väri ei kiinnitä huomiota joten kirja sulautuu muiden joukkoon hyllyssä aina välillä yksinkertaisesti unohdan omistavani tämän.

Ennen kirjaan tarttumista olin kuullut siitä paljon ristiriitaisia mielipiteitä. Paljon hyvää, mutta myös paljon negatiivisia mielipiteitä. Lähdin siis lukemaan hyvin ristiriitaisin odotuksin ja lopussa kävi niin kuin aavistelinkin. Pidin kyllä, mutten rakastanut. Tässä oli omat vakuuttavat ansionsa, mutta myös heikkouksia.

Ideahan kirjassa on ainakin minun mielestäni aivan loistava. Se yhdistelee sopivassa suhteessa suomalaista kansanperinnettä, fantasiaa ja vaihtoehtohistoriaa. Kirjan universumissa peikkojen olemassaolo on tieteellisesti todistettu, joskin otukset ovat edelleenkin arvoituksellisia. Myyttien rinnalla kulkee sujuvasti myös nykytiede.

Kirjan kieli ja tunnelma veivät mukanaan. Sinisalon kieli on vangitsevaa ja tuo tarinan todella iholle. Mikaelin ja peikon suhde jää pyörimään päähän pitkäksi aikaa, se on luotaantyöntävä ja kummallinen, mutta kiehtoo silti. Kirjan luettuaan ei ole ihan varma siitä, mitä pitäisi ajatella ja huomaan yhä vieläkin pohtivani sitä. Kirjassa tulee kiinnostavasti esille ihmisen ja luonnon välinen suhde, kumpi oikeasti hallitseekaan toista? Kaikki on konkretisoitu Mikaelin ja peikon välisessä suhteessa, eikä kirjan luettuaan ole enää varma.

Ennen päivänlaskua ei voi on mielestäni jaksotettu kiinnostaviin ja mukavan lyhyisiin lukuihin. Se on todella nopealukuinen, sivuja on alle kolmesataa ja niistäkin varmaan kolmasosa tyhjää. Monien näkökulmien väliin on liitetty pätkiä uutisartikkeleistä, saduista ja tietokirjoista. (Todellisuudessa fiktiota, mutta naamioitu taitavasti faktaksi.) Ideana toimiva, mutta mielestäni informatiivista osuutta oli liikaa. Olin paljon kiinnostuneempi kirjan varsinaisista tapahtumista ja siksi lukeminen tuntuikin välillä jämähtävän paikoilleen.

Olen lukenut hyvin ristiriitaisia mielipiteitä kirjan lopusta, mutta itse pidin siitä kovasti. Kirja loppuu novellimaisen avoimesti, mutta tuntuu silti suljetulta. Mikael ja Pessi (peikko) saavat jatkaa elämäänsä kirjan päätyttyä, enkä minä olisi kaivannut kaiken selittävää ratkaisua.

Olen pohdiskellut kirjaa mieleni perukoilla nyt noin päivän ajan, enkä ole vieläkään ihan varma siitä mitä mieltä olen. Kirja oli hyvä ja ymmärrän miksi monet rakastavat sitä ja miksi se voitti Finlandiansa. En kuitenkaan ole varma siitä kuinka paljon kirjasta pidin... Joskus tähtien antaminen on vaikeaa.

Arvosana: ♣♣♣½

Teos: Ennen päivänlaskua ei voi
Kirjailija: Johanna Sinisalo
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2000
Sivuja: 268
Luettavaksi: omasta hyllystä

6 kommenttia:

  1. Mitä olen tätä selaillut (luen loppuun! Joskus...) tuoreempi tuotanto tuntuu soljuvan (ainakin tekstinä) vähän sulavammin. Suosittelen Auringon ydintä, jos kirjailija jää kiinnostamaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringon ydin taitaa olla lukulistalla... Ehkäpä joskus ;)

      Poista
  2. Luin noin vuosi sitten tämän ja Auringon ytimen perätysten. Tämä jäi minusta vain ihan ok:n tasolle (ja jotenkin minusta tuntui, että olisin saattanut lukea tämän aiemmin, mutta unohtaa asian, sillä jokin hämärä tuttuuden tunne oli läsnä kirjan ajan), mutta Auringon ydin oli yksi viime vuoden lukuelämyksistä. Suosittelen lämpimästi lukemaan myös sen Sinisalon tuotannosta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä jännä tunne kun ei ole varma onko lukenut kirjan jo aiemmin vai ei :D Auringon ydin täytynee kyllä ilmeisesti lukea! :)

      Poista
  3. En itsekkään tiedä mitä tästä sanoisin... luin tämän, enkä ole ollenkaan varma mitä sanoisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosiaan hivenen hämmentävä lukukokemus.

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)