sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joulun kirjapaketit

Joulu tuli ja meni. Loppiaiseen astihan sen kyllä sanotaan kestävän, mutta ainakin minun kohdallani tapaninpäivän jälkeen kaikki alkaa olla ohi. Joulu on kiva, mutta ei sitäkään loputtomiin jaksa.

Olin kuitenkin ilmeisesti ollut kiltti tänä vuonna, sillä pukki ja läheiset muistivat minua monella lahjalla (suorastaan pelottavan monella). Melkein kaikki olivat kirjoja, kuten olin toivonutkin. Enkä minä oikeastaan mitään muuta tarvitsekaan. ;) Ajattelinkin jakaa nämä kirjaisat lahjat kanssanne, sillä ainakin minusta on mukava lukea, mitä muut ovat hyllyjensä täytteeksi löytäneet tai saaneet.

Kokonaisuudessaan kirjoja kerääntyi aikamoinen määrä ja viime päivät ovat tuoneet mukanaan mitä mielenkiintoisimpia hyllyratkaisuja... Siskollani on hyvä visuaalinen hahmotuskyky ja hänen avustuksellaan olen koonnut hyllyistäni aikamoisia palapelejä.
Eniten kirjoja pinossa on George R.R Martinilta, Tulen ja jään laulu -kokoelmani on enää Korppien kestejä vajaa. Miekkamyrskyt sain vanhemmilta, Valtaistuinpelin mummalta, samoin Kuninkaiden koitoksen. (Itse asiassa sain kyllä Azkabanin vangin kahteen otteeseen, toisen kävin sitten vaihtamassa tähän.) Mutta ah, nuo näyttävät niin hienoilta yhdessä.
 
 
Maija-siskoni yllätti minut antamalla minulle kirjalahjat toivelistojen ulkopuolelta. Ally Condien Atlantian lukemista odotan innolla, sillä vaikka hänen Tarkoitettu-trilogiassaan oli puutteensa, pidin kovasti Condien kirjoitustyylistä. Haluan siis ehdottomasti antaa kirjalle mahdollisuuden! Tarun sormusten herrasta taas olen jo pitkään halunnut lukea uudelleen ja nyt sain ihkaoman ja ehjän kappaleen. (Kotihyllyn yksilöstä kun alkaa selkämys revetä...) Tolkienin kirjoitustyyli on mielestäni turhan puuduttava, mutta tarina itsessään hieno ja haluan kokeilla miltä toinen lukukerta maistuisi. Tuossa ihanassa kirpputorilöydössä on muuten jopa kartta tallella!
 
 
Liisalta, toiselta siskoltani sain Azkabanin vangin ja nyt Harry Potterini eivät enää ole häpeällisesti yhtä kirjaa vajaita. Azkabanin vanki on muutenkin aina ollut suosikkejani Pottereista.
 
 
Sain myös lisäyksiä Oscar Wilde -kokoelmaani, jollaisen toivon jonain päivänä omistavani. Dorian Grayn muotokuva on luultavasti paras koko vuonna lukemani kirja ja luin kirjan heti uudelleen kun se paketista paljastui. The Happy Prince and other stories on satukokoelma, johon olen jo suomeksi tutustunut, mutta tuo pieni läpyskä on hurmaava ja aion ehdottomasti palata satujen pariin alkukielellä. Viimeinen Wilde on minulla paraikaa kesken ja se murskaa sydäntäni palasiksi. De Profundis on Wilden omaelämäkerrallinen kirje, jonka hän kirjoitti rakastetulleen vankilassa ollessaan. (Wilde siis tuomittiin 1800-luvun lopulla kahdeksi vuodeksi pakkotyöhön homoseksuaalisuutensa vuoksi.) Kirja/kirje on aika rankkaa luettavaa, sillä Wilden katkeruuden todella aistii, eikä hänen huumorintajustaan ole jälkeäkään.
 
 
Kirjojen lisäksi haluan esitellä vielä pari kirjallista lahjaa. Mummalta sain tuon todella kätevän lukulampun, jonka voi kiinnittää itse kirjaan tai hyllynreunaan. Kokeilin sitä jo serkuilla kun siskoni halusi nukkua ja minä syvennyin vielä Dorian Grayn muotokuvaan. Mukava sinihohteinen valo loi aika kammottavan tunnelman, kun olin juuri sopivasti koko kirjan karmeimmassa osiossa :D Tädiltäni taas sain tämän tajuttoman hienon paidan, jossa on Zafón-lainaus. Zafón-lainaus! Oi että.
 
 
 
Tällaista siis, varsin mainio saalis ainakin minusta. Oliko teillä kirjaisa joulu? Hyvää uutta vuotta myös kaikille jo näin etukäteen, palailen kyllä maisemiin ennen sitä, ainakin Martinin Lohikäärmetanssi kakkosen merkeissä. 

22 kommenttia:

  1. Kivoja lahjoja! Ja olisipa hauska nähdä ne kirjahyllysi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamerasta alkoi olla akku lopussa niin en ehtinyt alkaa kirjahyllyä kuvaamaan kun säntäsin lataamaan nämä kuvat koneelle :D Kirjahyllystä voisin tehdä jonkun postauksen lähiaikoina, se kun tuskin nyt heti tulee muuttumaan miksikään - ajattelin nimittäin mennä lakkoon kirjojen oston suhteen...

      Poista
  2. En saanut yhtään kirjaa, mutta rahaa kyllä joka varmasti törsääntyy kirjakaupassa:D Tuollaisen lukuvalon kyllä tahtoisin, siskolla kun on taipumus mennä nukkumaan kun mä haluaisin vielä lukea. Tai sitten se on mun taipumus lukea eikä siskon nukkua... ;)
    Ja ihan pakko sanoa, että mumma on tuttu sana täällä! Kauhean harvoin ainakin täällä Helsingissä kuulee jonkun sanovan mumma eikä mummi tai mummo, niin mun on aina ihan pakko sanoa, kun joku käyttää tuota nimitystä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole ikinä kuullut kenenkään muun puhuvan mummasta! Ei siis olla siskojeni kanssa ainoita maan päällä ;) Kerro toki mihin törsäsit kun kirjakauppaan asti ehdit! :)

      Poista
  3. Melkoisen lahjavyöryn alle olet päässyt! :D Lukuvalo vaikuttaa kätevältä :)
    Että minua himottaisi aloittaa Valtaistuinpeli! Puoliso löysi sarjan viime viikolla ja ihan muutamassa päivässä hän olikin tullut katsoneeksi neljä kautta.... Järki sanoo kuitenkin, että ensin pitää lukea loppuun muutama muu kesken oleva sarja ;)

    Itse sain muuten kaksi kirjaa: Puolisolta John Greenin uusimman suomennetun ja äidiltä Kirjeitä Tove Janssonilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulen ja jään laulun kanssa voi onneksi vitkutella kun seuraavaa osaa saa enkuksikin odottaa ainakin vuoden... TV-sarjaan en ole vielä tutustunut, mutta voin kuvitella senkin olevan koukuttavaa tavaraa :D Kivoilta kuulostavat sinunkin kirjalahjasi!

      Poista
  4. Ihan kiva kirjasaalis :) Tuohon Wilden De Profundis kirjaan on tutustuttava jossain välissä! Kuulostaa nimittäin aika mielenkiintoiselta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen se tähän asti on ollutkin! Wilde-innostus se ei vain tunnu katoavan... :D

      Poista
  5. Luin joskus yläasteella ollessani erästä äikän tehtävää varten Wilden satukokoelman ja ihastuin! Dorian Grayn muotokuva siis on kiertävien listalla. :)
    Kirjoja en saanut joululahjaksi, mutta kovakantisia Aku Ankka - sarjakuvia kylläkin. Akuja olen lukenut siitä asti kun opin lukemaan, joten saan joka joulu lahjaksi taskukirjan jouluisen teemanuneron. Siitä on tullut ihan perinne! :D
    Miehekkeeltä sain lahjakortin Suomalaiseen kirjakauppaan, joten odotan innolla ostoksille pääsyä. Valtaistuinpelin ostaminen houkuttelee kovasti..!
    Osa lahjarahoista taitaa mennä kirjoihin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjat ovat hyvä sijoitus. ;) Aku Ankka on mahtavaa luettavaa, pienenä olin intohimoinen Ankka-fani, nyttemmin on kyllä vähän lukeminen jäänyt... Dorian Grayn muotokuvaa suosittelen mahdottoman paljon!

      Poista
  6. Varsin georgerrmartimainen joulu :) Tuo lamppu oli kyllä kätevä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, luin vielä juuri Lohikäärmetanssin loppuun, se kruunasi tämän juhlakauden :D Lamppu on ihana ♥

      Poista
  7. Paljon kirjoja. Paljon kirjoja.

    Meillä on tuo sama painos TSH:sta, tosin pokkarina. Siinä on vain niin tuskastuttavan pieni fontti, etten jaksa lukea sitä kovinkaan pitkään. Tai jaksan, mutta lukeminen on haastavaa.

    Vähän muakin houkuttelisi tuo Valtaistuinpeli, mutta pelkään sen särkevän sydämeni. Olen nimittäin kuullut huhuja, ettei siinä säästetä ketään. Ja sitä ei herkkä sydämeni (/kyynelkanavani) kestä.

    Pitäisi varmaan viimeistellä omakin postaus... Kirjoja sain nimittäin minäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtaistuinpeliin kannattaa valmistautua henkisesti. Porukkaa tosiaan kuolee ja meno on muutenkin aika raakaa. Näin varoituksen sanana ;) Tuossa TSH:ssa on kyllä pieni fontti, muistan lukiessani tuskailleeni useaan otteeseen... Jään mielenkiinnolla odottelemaan millaisen kirjasaaliin sinä sait!

      Poista
  8. Tuo GoT-pino vetää hiljaiseksi. Ja kateelliseksi... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Se on hyvin vaikuttavan näköinen

      Poista
    2. Haha, tismalleen samaa mieltä kuin Nina Mari! :D

      Poista
    3. Minäkin pidän pinosta paljon :D Olen onnellinen omistaja ;)

      Poista
  9. Oi vitsit mikä kirjasato. Ite sain vaan yhden, mutta onneks se on Sherlock Holmesin kootut seikkailut, joten luettavaa riittää. Multa löytyy myös toi sama painos tsh:sta, siinä on tosiaan todella pieni fontti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Sherlock Holmes taitaa olla minulla kirjastosta lainassa, ihanan paku opus! :) TSH:n lukeminen tosiaan on välillä fontian vuoksi tuskallista :D

      Poista
  10. Huippuja lahjoja! Olen asettanut tavoitteekseni lukea ensi vuonna A Game of Thronesin, olen ihan koukussa sarjaan. Pähkäilin kovasti, että ostanko kirjan alkukielisenä vai suomennettuna, mutta päädyin lopulta alkukieliseen, koska minua niin ärsytti kun kuulin, että Jon Snow on suomennettu nimellä Jon Nietos (ja onhan siinä joitain muitakin minusta vähän hassuja suomennoksia) :D Onneksi tarina on jo tv-sarjan viimeisintä tuotantokautta myöten tuttu, joten eiköhän tuo englanniksikin suju.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Nietos on hyvä suomennos. :D Kyllä Jon Snow kuulostaa paremmalta, mutta Jon Lumi taas olisi ollut paljon huonompi. Suomennos on muutenkin ollut minusta aika onnistunut, vaikken alkuperäisiä nimiä kaikkia tiedäkään. Alkukielellä saa tietenkin usein eniten irti, mutta itse haluan suomennokset upeiden kansien takia :D Toivottavasti pääset pian aloittamaan!

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)