tiistai 2. joulukuuta 2014

Neil Gaiman - The Ocean at the End of the Lane

This is what he remembers, as he sits by the ocean at the end of the lane:

A dead man on the back of the car, and warm milk at the farmhouse; An ancient little girl, and an old woman who saw the moon being made; A beautiful housekeeper with a mosntrous smile; And dark forces woken that were best left undisturbed.

They are memories hard to believe, waiting at the edges of things. The recollections of a man who thought he was lost but is now, perhaps, remembering a time when he was saved...

Mitäköhän minun oikein pitäisi ajatella. Sanotaan ehkä se tärkein nyt heti alkuun, The Ocean at the End of the Lane oli kirja jota en rakastanut, mutta joka oli tavallaan todella hyvä. Ainakin yksi omalaatuisimmista kirjoista, joita olen ikinä eläissäni lukenut. Tämän kaltaista ei ole toista.

Ostin The Ocean at the End of the Lanen tänä syksynä hulluilta päiviltä (linkki). Olin kuullut kirjasta paljon kehuja joten olin utelias kokeilemaan, mitä itse siitä pitäisin. Juuri nyt kirja valikoitui luettavaksi englannin vitoskurssille, jolle pitää lukea kirja kyseisellä kielellä. Vaikka enkuksi lukeminen alkaa olla minulle jo todella rutinoitunutta (kuten varmaan olette huomanneet), päätin silti valita melko ohuen kirjan, jottei tulisi kiire tai stressi jos kirja ei heti nappaisikaan iskisi. Eikä onneksi iskenyt, minulla on vielä hyvin aikaa pohdiskella kirjaa ennen kuin meidän pitää kirjoittaa siitä. (Maailman paras aineen aihe: kirjoita henkilökohtaisesta lukukokemuksestasi! Tästä kun ei minulla ole mitään kokemusta...)

The Ocean at the End of the Lane kertoo tarinan miehestä, joka palaa hautajaisiin lapsuutensa maisemiin. Maantien päässä on lampi, jonka ääreen istuessaan hän alkaa muistaa, mitä tapahtui eräänä kesänä kauan sitten. Kuka oli Lettie Hempstock ja mitä hänelle tapahtui? Entä mikä on muistojen pohjalla kolkutteleva valtameri?

The Ocean at the End of the Lane on kirja josta tuntuu olevan vaikea panna paperille oikein mitään. Harkitsen vielä kirjan vaihtamista kurssille, sillä esimerkiksi Wonderista irtoaisi ehkä enemmän juttua. Kirjasta ei kannata tietää paljoa ennen lukemista ja siitä on vaikea edes kertoa mitään yleistävää. Juoni on mystinen, fantasiaelementit vielä salaperäisempiä ja tarina hyvin lyhyt.

Ei ole vaikea uskoa, että The Ocean at the End of the Lane oli kirjoitusvaiheen alussa vielä novelli. Kirja ei ole pitkä, vain reilut 200 sivua ja sen lukee nopeasti. Minä en kuitenkaan laske lyhyyttä haitaksi, oli oikeastaan piristävää lukea fantasiakirja, joka ei ollut sitä tuhatta sivua taikamiekan heiluttelua ja hyvän ja pahan taistelua, näin ilkeän stereotypisesti ilmaistuna. (Minulla ei siis ole mitään niin sanottua "miekka ja magia" -alalajia vastaan, olenhan sitä itsekin lukenut ihan hyvät määrät.) Gaimanin kirja vakuutti kuitenkin omalaatuisuudellaan ja kauniin salaperäisellä tunnelmallaan. Kirja on hyvin unenomainen, mutta samaan aikaan hyvin todellinen.

Lukemista aloitellessani en kuitenkaan osannut odottaa, kuinka pelottava kirja olisi. Luin tätä Ruotsissa ollessani ja kun kävi vieraassa talossa nukkumaan, oli välillä vähän kammottava tunnelma. Gaiman käyttääkin taitavasti juuri sitä pelkoa, jonka ainakin minä muistan pienenä kokeneeni. Mitä jos jotain kauheaa tapahtuu, eivätkä vanhemmat usko? Kuinka saada aikuiset uskomaan seitsemänvuotiaaseen lapseen, joka kertoo heille mahdottomia asioita? Kirjan nimettömän kertojan kokemuksiin pystyikin samaistumaan todella hyvin.

Gaimanin kieltä täytyy myös ihailla. The Ocean at the End of the Lane on niitä kirjoja, joita lukiessa minun tekee mieli taittaa sivuja ja alleviivailla hienoja lauseita. Kirjassa on paljon hienoja ja kauniita ajatuksia, jotka haluaa muistaa jälkeenpäinkin.

Kirjan heikkous ja samaan aikaan myös vahvuus on kuitenkin sen eräänlainen outous joka tekee siitä vaikeasti määriteltävän. En väitä, että kaikkien kirjojen tulisi sopia tiettyihin lokeroihin, mutta The Ocean at the End of the Lanen kohdalla kävi myös niin, että kirjasta oli vaikea saada otetta. Kaunista? Kyllä. Pidinkö? Kyllä. Kuinka paljon? En tiedä. Jotenkin minulle jäi kirjasta hiukan etäinen ja hämärä, ehkä jopa hiukan laimea vaikutelma, vaikka siitä toisaalta hyvin paljon nautinkin. Minun on oikeasti hyvin vaikea määritellä kunnollista mielipidettäni tästä.

Jos The Ocean at the End of the Lane yhtään kiinnostaa, suosittelen kyllä lukemaan, kirja on sen arvoinen. Jännittävä lukukokemus ainakin jos ei muuta.

Arvosana: ♣♣♣

Teos: The Ocean at the End of the Lane
Kirjalija: Neil Gaiman
Kustantaja: Headline
Julkaisuvuosi: 2013
Sivuja: 255 (pokkari)
Luettavaksi: omasta hyllystä

12 kommenttia:

  1. Gaimanilta olen toistaiseksi lukenut vain Sandmanit, joihin kyllä olenkin erittäin ihastunut, ja miehen tuotantoa onkin lisää lukulistalla... Täytyy laittaa tämäkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen lukenut Gaimanilta aikaisemmin vain Tähtisumua ja Hautausmaan pojan. Pitäisi varmaan tutustua muihinkin teoksiin! :)

      Poista
  2. Oletko lukenut muuta Gaimanilta? Minä olen lukenut muutaman kirjan enkä minulla vieläkään ole selkeää mielikuvaa hänestä tai hänen tyylistään. Joistain kirjoista pidän todella paljon, joistakin taas en. Yleensä Gaimanin on mielettömän hyviä ideoita, jotka saavatkin minut aina kokeilemaan hänen teoksiaan uudestaan ja uudestaan, mutta aina ne eivät ole iskeneet minuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän samanlaisia kokemuksia täälläkin! Olen lukenut Gaimanilta Tähtisumua ja Hautausmaan pojan, joista olen molemmista pitänyt, mutten erityisemmin rakastanut. Jokin Gaimanissa viehättää, ehkäpä juuri se omaperäisyys, hän ei myöskään toista itseään.

      Poista
    2. Ehkä se onkin hänessä, että hänellä ei nimenomaan ole omaa tyyliänsä vaan onkin kameleontti? Siinä on hyvät ja huonot puolensa.

      Poista
    3. Mahdollista! Pitäisi varmaan lukea lisää Gaimania niin voisi sanoa kunnollisen mielipiteen.

      Poista
  3. Kuulostaa jännältä kirjasta. Minä fanitan Gaimanin ideoita, mutta en ole vielä erityisemmin löytänyt häneltä kirjaa, jota fanittaisin täysillä. Ehkä joku hänen kirjoistaa vielä nappaa toteutuksen osalta,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, Gaimaniin pitäisi ehdottomasti tutusta enemmänkin. :)

      Poista
  4. No joo, allegorisimpia kirjoja jonka olen koskaan saanut luettua loppuun... Ei ihmekään, jos ainekirjoituksen laatiminen tuntuu haastavalta (vaikka kyllähän tästä luultavasti lopussa pystyisikin halutessaan vääntämään pitkän analyysin).

    Pitääkin lainata kirja uudestaan ja kokeilla, josko puolen vuoden mietintätauko olisi saanut pitämään myös itse tekstistä enemmän. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Analyysiähän tästä kyllä pystyisi vääntämään, mutta kun tarkoitus on vain kuvata omaa lukukokemusta ja vielä enkuksi, niin voi olla, että olisi helpompi vain fiilistellä jotain kirjaa :D Uudestaan lukeminen voi tosiaan olla hyvä idea, ehkä sitten joskus ;)

      Poista
  5. Minä pidin hyvinkin paljon The Ocean at the End of the Lanesta. Se on yksi parhaista mitä olen Gaimanilta lukenut, mikä ei tosin ole paljoa. Tarinasta todentuntu tulee varmaankin omaelämäkerrallisuudesta, joka paistaa läpi, mutta Gaiman on silti saanut siihen koukuttavaa fantasiaa ja kauhuakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaelämänkerrallisuutta tässä taisi kirjan loppuun painetun Gaimanin haastattelun mukaan hiukan ollakin. (Ei siis tapahtumissa, vaan ennemminkin tapahtumapaikoissa ja pienissä muistoissa.) Se kyllä loi kirjaan uskottavuutta!

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)