lauantai 31. tammikuuta 2015

Tammikuun kooste

Uusi vuosi on nyt saatu alkuun ja yksi kuukausi on jo takana. Tammikuu on ollut kuukautena todella kiireinen ja välillä minulla on ollut aika epätoivoinenkin olo. Postasin pari viikkoa sitten kiireestä ja stressistä ja siitä kuinka välilä tuntuu, että luhistun kaiken alle. Se tunne alkaa onneksi pikku hiljaa poistua ja luulenpa, että vielä selviän tästä kaikesta hengissä. Kiitos muuten kaikille, jotka postaukseen kommentoivat, kommenttinne ihan oikeasti saivat oloni paremmaksi ja pirisivät päivääni. ♥

Tammikuun alussa bloggasin vuoden 2014 parhaista lukukokemuksista ja lukusuunnitelmistani vuodelle 2015. Vuodelle oli hurjia tavoitteita (160 kirjaa) ja Goodreadsista lähtöisin olevaa lukuhaastetta. Kiireen keskellä olen kuitenkin laskenut määrällisen tavoitteen sataan, sillä 160 alkoi stressata minua ja sitä en halua. Yhtään lisää stressiä kun en kaipaa enkä halua pilata rakasta harrastusta ylisuunnittelemalla ja suorittamalla. Asetankin nyt vuodelle 2015 vielä yhden lukutavoitteen: En aio stressata blogista tai lukemisesta yhtään. Lukuhaasteita en tosin kokonaan aio poistaa, mutta otetaan rennosti eikä yritetä turhia. Vuoden 2015 haasteet ovat nähtävissä täällä.

Sitten tammikuun luettuihin.

Tammikuun luetut kirjat:

James Frey & Nils Johnson-Shelton: Loppupeli (Endgame-trilogia, #1)
L.M Montgomery: Annan unelmavuodet (Anna, #3)
L.M Montgomery: Anna opettajana (Anna, #4)
Maria Turtschaninoff: Maresi: Punaisen luostarin kronikoita
Kathryn Stockett: Piiat
Morgan Rhodes: Falling Kingdoms (Falling Kingdoms, #1)
L.M Montgomery: Anna omassa kodissaan (Anna, #5)
Rick Riordan: Percy Jackson and the Greek Gods
Richelle Mead: Vampire Academy (Vampire Academy, #1)
Väinö Linna: Tuntematon sotilas

Yhteensä: 10 kirjaa / 3465 sivua

Kiire näkyy lukunumeroissakin. Lukuaikaa on vienyt muiden kiireiden lisäksi myös Tuntematon sotilas, jota on pitänyt lukea koulua varten. Noin sadan sivun/yhden viikon välein on ollut testit kyseisistä luvusta ja olen parhaani mukaan pysytellyt kontrollien tahdissa ja siksi lukeminen on ollut aika hidasta.

Tammikuussa luin paljon hyviä kirjoja, mutta kyllähän se Tuntematon sotilas vei ylivoimaisesti voiton kaikista muista. Sain kirjan loppuun parikymmentä minuuttia sitten ja olen henkisesti aika raunioina. Loistava, muttei helppo teos. Muita tammikuun kirjallisia kohokohtia ovat olleet Montgomeryn ihana Anna-sarja, jonka uudelleen lukua olen jatkanut ja Rick Riordanin Percy Jackson and the Greek Gods, joka valloitti huumorillaan.

Helmikuulle minulla ei suurempia lukusuunnitelmia ole, keskeneräiset kirjat voisin koettaa lukea loppuun ja muuten annan itselleni luvan lukea ihan mitä huvittaa. Kirjastonkirjoja on lainassa varsin vaikuttava pino ja sitä pyrin koko ajan pienentämään.

Päivällä otettu kuva keskeneräisistä kirjoista. Tuntematon
sotilas on nyt luettu ja aion jatkaa Sandersnin Mistbornin
kanssa.


Tammikuussa tein muuten itselleni tylsyyksissä Twitter-tilin nimellä Kirjaneito. Erityisen aktiivinen twiittaja en ole, lähinnä uudelleentwiittaan jotakin ja seuraan YouTubettajia. Jos jotakuta kuitenkin sattuu kiinnostamaan, niin ajattelin mainita. (Sillä mitä muuta enää tarvitsen elämääni kun yhden koukuttavan somepalvelun lisää...)

Pidän myös sormia ristissä, etten tule ainakaan pahasti kipeäksi, sillä tällä hetkellä olen todella räkäinen ja viittä vaille kuumeessa. Siskollakin on paha yskä ja 38 astetta kuumetta, joten ei hyvältä näytä tämä... Litkitään teetä ja toivotaan parasta.

Mutta millainen teidän tammikuunne oli? Mitkä olivat parhaita kirjoja? Tapahtuiko jotain jännää? Onko suunnitelmia helmikuulle?

torstai 29. tammikuuta 2015

Richelle Mead - Vampire Academy

Vampire Academy, #1

Lissa Dragomir is a mortal vampire. She must be protected at all times from the fiercest and most dangerous vampires of all - the ones that will never die.

Rose Hathaway is Lissa's best friend - and her bodyguard.

Now, after two years of illicit freedom, they've been dragged back inside the iron gates of St. Vladimir's Academy. The girls must survive a world of forbidden romances, a ruthless social scene and terrifying night-time rituals.

But above all, they must never let their guard down, lest the immortal vampires take Lissa - forever...

Vampire Academy tuntuu BookTubessa olevan niitä sarjoja, jotka lähes jokainen on lukenut. Niihin viitataan koko ajan ja kaikki tuntuvat olettavan, että tiedät mistä tässä sarjassa on kyse. Minua kirja kiinnostikin etupäässä siksi, että tajuaisin mistä kaikki puhuvat, tätä ensimmäistä osaa kohtaan en asettanut kovinkaan suuria odotuksia.

Rose Hathaway on parhaan ystävänsä Lissan henkivartija. Lissa on Moroi, kuolevainen vampyyri ja kuningasperheensä viimeinen elossa oleva jäsen. Häntä, samoin kun kaikkia Moroi-vampyyreita uhkaavat Strigoi-vampyyrit, jotka ovat kuolemattomia ja tarvitsevat Moroi-verta elääkseen. Rose on dhamphir, jotka taas ovat riippuvaisia Moroista ja ovat siksi suojelleet näitä vuosisatojen ajan.

Kaksi vuotta sitten Rose ja Lissa pakenivat St. Vladimirin Akatemiasta, vampyyrien sisäoppilaitoksesta. Pakovuosien jälkeen heidät kuitenkin saadaan kiinni ja tuodaan takaisin Akatemiaan. Koulun juoruilijat eivät tunnu jättävän heitä rauhaan ja Lissalla ja Rosella on myös jotain salattavaa. Miksi he pakenivat Akatemiasta? Vaara ei ole vielä ohi.

Jos kaipaat elämääsi helppolukuista, ajoin ärsyttävää, mutta kuitenkin viihdyttävää ja paljon teineilyä sisältävää vampyyrikirjallisuutta, niin bingo. Lue Vampire Academy. Jos sen sijaan kaihdat teinidraamailua kuin ruttoa etkä enää jaksa yhtään kiellettyä romanssia, niin pakene nyt.

Luin Vampire Academya alkuviikosta kun Tuntematon sotilas ei koko ajan houkutellut ja kaipasin vain jotain kevyttä nollaamaan aivoni. En odottanut mitään tajunnanräjäyttävää, enkä mitään sellaista saanutkaan. Vampire Academy on osaTwilightin aloittamaa vampyyribuumia ja kirja on ympätty täyteen jo melko kuluneita aineksia, vaikka toki jotain omaperäistäkin löytyy.

Mielestäni Richelle Meadin maailma onnistuu olemaan melko uniikki, huolimatta vampyyri-idean kliseisyydestä. Moroi/Strigoi/Dhamphir -kuvio on ainakin jotain, jota en koskaan muista lukeneeni. Moroi-vampyyrit ovat vampyyrien ylintä kastia, he voivat liikkua ulkona auringonvalossa ja he osaavat käyttää magiaa. Elääkseen he tarvitsevat ihmis- tai dhamphir-verta. Strigoit taas ovat perinteisempiä vampyyreita, he eivät kestä auringonvaloa, he ovat läpeensä pahoja ja heidät voi tappaa tulella tai iskemällä heitä suoraan sydämeen. Strigoit tarvitsevat elääkseen dhamphir- tai moroi-verta ja heidän puremastaan muuttuu strigoiksi. (Muiksi vampyyreiksi vain synnytään.) Dhamphirt taas ovat oikeastaan melko lailla ihmisten kaltaisia. Meadin maailma ei täysin lumonnut minua, mutta tunnustan kyllä idean omaperäisyyden.

St. Vladimirin Akatemia sen sijaan... Njaah. Vampire Academystä tuli minulle useaan otteeseen mieleen C.J Daughertyn Yön valitut. Teinidraamailua sisäoppilaitoksessa, suhdesotkuja ja ah niin hyvännäköisiä jätkiä joka nurkalla. Juuri tämä puoli kirjasta ottikin minua päähän useaan otteeseen, vaikka kirjan viihdearvo olikin kohdallaan. Kaikki draamailu tuntui niin turhalta ja typerältä, että oikein haukotuttamaan rupesi.

Rose oli kuitenkin päähenkilö, johon miellyin. Hän on hauska ja suorasukainen, eikä hänen kanssaan yleensä tule aika pitkäksi. Välillä kohottelin kulmiani sille, kuinka hän kuolaa lähes jokaisen näkemänsä jätkän perään, mutta enimmän aikaa viihdyin hänen seurassaan. Myös Rosen suuri ja kohtalokas sulhasehdokas Dimitri oli mielestäni ihan hyvä tyyppi.

Vampire Acaemy olikin aika lailla sitä mitä odotinkin, mukiinmenevää ja viihdyttävää teinifantasiaa vampyyreista, mutta ei mitään suurempaa. Kirjan synkkä ja eeppinen aspekti jäi laimeaksi suhdesotkujen rinnalla, eikä kirja koko ajan pitänyt mielenkiintoa yllä. Elän kuitenkin uskossa, että seuraavien osien pitäisi olla parempia, joten tulen varmaankin jatkamaan sarjan parissa. Mukavaa ajatustoimintaa vaatimatonta luettavaa kiireen keskelle. Tässä ei ole suurempia vikoja, mutta ei pahemmin ansioitakaan.

Arvosana: ♣♣½

Teos: Vampire Academy
Kirjailija: Richelle Mead
Sarja: Vampire Academy, #1
Kustantaja: Razorbill
Julkaisuvuosi: 2007
Sivuja: 332
Luettavaksi: kirjastolaina
Haasteet: 2015 lukuhaaste, "A book set in high school"

maanantai 26. tammikuuta 2015

Rick Riordan - Percy Jackson and the Greek Gods


"If you like horror shows, blood baths, lying, stealing, backstabbing, and cannibalism, then read on...Who could tell the origin stories of the gods of Olympus better than a modern-day demigod? In this whirlwind tour of Greek mythology, Percy Jackson gives his personal take on the gods and goddesses of ancient Greece - and reveals the truth about how they came to rule the world.

Percy Jackson and the Greek Gods on kirja, josta olen ollut innoissani heti kun siitä kuulin. Antiikin tarut ovat aina kiehtoneet minua ja Percy Jackson -sarja on vain yksinkertaisesti mahtava. Rick Riordan on jo todistanut osaavansa yhdistellä antiikin taruston nykypäivään, mutta tässä kirjassa palataan maailman alkuaikoihin. Percy Jackson and the Greek Gods on käytännössä tietokirja antiikin tärkeimmistä jumalista, mutta kertojana toimii Percy. Tylsää ei siis takuulla tule.

Sain tämän mahtavan kirjan käsiini alkuviikosta ja loppuviikosta päätin yhtenä iltana alkaa lukea tätä ennen nukkumaanmenoa. Tuntematon sotilas ei tuntunut kutsuvalta ja ajattelin, että tästä voisin mukavasti lukaista pari lukua aina silloin tällöin, nauraa Percyn vitseille ja sivistyä. Noinhan siinä kävikin, muuten, mutta kirja tuli luettua muutamassa päivässä kun en tahtonut malttaa laskea sitä käsistäni. Rick Riordan teki sen taas.

Heti ensimmäiset lauseet luettuani tajusin, että minulla on ollut ikävä Percyä. Joulukuussa toki luin Olympoksen sankarit -sarjan viimeisen osan, The Blood of Olympus, mutta kyseisessä kirjassa oli Percyä tuskin nimeksikään. Muutenkin Olympoksen sankareissa Percy on ollut pienemmässä osassa ja vain yksi kertojista. Tähän kirjaan tarttuessani olikin ihana kuunnella taas vain Percyn kertojanääntä ja vielä minä-muodossa. Percy on mahtava kertoja (ja tietenkin ihana muutenkin) eikä naurulta säästytä.

Rick Riordanin kirjat ovatkin tunnettuja hauskuudestaan ja huumoristaan ja mielestäni hän on parhaiten elementissään juuri Percyn äänellä puhuessaan. Percy Jackson and the Greek Gods on oikea Riordanin huumorin multihuipentuma ja nauroin lukiessani ääneen lukemattomia kertoja. Esimerkiksi kun Afrodite saapuu ensimmäistä kertaa Olympos-vuorelle ja jumalat menevät hiukan sekaisin ja haluavat kaikki mennä hänen kanssaan naimisiin:

"You're already married!" Hera protested. "To me!"
"Curses!" said Zeus. "Er, I mean of course dear."

Kyllä, repesin täydellisesti. Riordan tavoittaa jumalten kierot persoonallisuudet ihailtavasti.

Olen aina ollut kiinnostunut antiikin tarustosta ja muistan ala-asteen historian tunneista mielenkiintoisimpien olleen juuri kyseisestä aiheesta. Tiesin siis jo kirjaan tarttuessani melko paljon antiikin tarustosta, mutta täytyy kyllä mainita, että suuri osa tiedoistani on kuitenkin peräisin Rick Riordanin aikaisemmista sarjoista. Percy Jacksonit yhdistelevät nykypäivää ja antiikin mytologiaa nerokkaasti ja kirjoja lukiessa oikeasti oppii huomaamattaan. Percy Jackson and the Greek Gods on kuitenkin vielä paljon yksityiskohtaisempi katsaus tärkeimpiin jumaliin ja uutta tietoakin tulee paljon.

Pidin paljon myös siitä, kuinka kirjasta näki sen olevan kouluikäisille suunnattu. Antiikin tarustothan ovat aika roisia tavaraa, jumalat saavat lapsia milloin kenenkin kanssa ja tappavat ties keitä hyvin väkivaltaisesti. Rick Riordan ei kuittaa tapahtumia uiskentelemalla täydellisesti niiden ohi, mutta ei mene turhiin yksityiskohtiin ja Percy tekee lukuisia nerokkaita huomioita ja antaa siinä sivussa elämänohjeita. Hän esimerkiksi kiinnittää huomion siihen, kuinka naiset joutuvat tarustossa aina altavastaajiksi ja sanoo mm. seuraavaa:

"Zeus got his way. Afterward, Kallisto was too ashamed to say anything. She was afraid it was somehow her fault. Pro tip: if you're attacked by a creep, it's never your fault. Tell somebody."

Exactly.

Percy Jackson and the Greek Gods oli kerrassaan mahtavaa luettavaa. Nauroin monen monta kertaa ja tunsin sivistyväni siinä sivussa kuin huomaamatta. Olenkin erittäin innoissani, kun sain tietää, että elokuussa ilmestyy Percy Jackson's Greek Heroes, tätä vastaava opus, joka keskittyy mytologian keskeisimpiin sankareihin. Enpä malttaisi odottaa.

Arvosana: ♣♣♣♣♣

Teos: Percy Jackson and the Greek Gods
Kirjailija: Rick Riordan
Sarja: Percy Jackson, lisäosa/opas
Kustantaja: Puffin
Julkaisuvuosi: 2014
Sivuja: 411
Luettavaksi: kirjastolaina
Haasteet: 2015 lukuhaaste, "A Funny Book"

lauantai 24. tammikuuta 2015

L.M Montgomery - Anna omassa kodissaan

Anna omassa kodissaan on viides osa Anna-sarjassa joten tämä bloggaus sisältää juonipaljastuksia edellisistä osista.

"Merellä häämötti pari purjevenettä, jotka lipuivat metsän reunustaman rannan pimennossa. Lahden vastakkaisella puolella soivat pienen valkoisen kirkon kellot. Niiden ääni väreili vienon haaveellisina yli vetten sulautuen maininkin hiljaiseen kohinaan. Satamasuun viereisellä kalliolla välkähti lämpimänä ja kultaisena majakan pyörivä valo vasten kirkasta pohjoistaivasta. Kaukana taivaanrannalla näkyi ohikulkevan aluksen muodostama koukeroinen harmaa savuviiru.
- Kaunista, kaunista! kuiskasi Anna. - Minä tulen rakastamaan Neljää tuulta, Gilbert! Missä meidän talomme on?
- Sitä ei näy vielä - tuota poukamaa saartava koivikko peittää sen. Sieltä on yli kilometrin matka Glen St. Maryyn ja meiltä majakalle on melkein toinen mokoma. Naapureita meillä ei ole monta. Aivan lähellä on yksi ainoa talo, enkä tiedä kuka siinä asuu. Tuleekohan sinun ikävä kun minä olen poissa?
- Ei suinkaan, minulla on seuranani tuon majakan valo ja koko tämä ihanuus."
-L.M Montgomery: Anna omassa kodissaan, s. 26-27

Viime postauksessa valittelin kiirettä ja sitä kuinka en tahdo ehtiä lukea. Ilmeisesti höyryjen ulos päästäminen auttoi, sillä sain tämän Anna-sarjan viidennen osan luettua heti parin päivän sisään. (Bloggauksen väsäilyyn ei tosin ole ollut aikaa ennen kuin vasta nyt.) Itse asiassa kyseisellä postauksella tuntuu olleen muutenkin hyvä vaikutus, sillä olen saanut tällä viikolla paljon aikaan ja minusta on tuntunut enimmän aikaa siltä, että selviän kaikesta vielä hengissä. Haluankin kiittää teitä kaikki ihania siellä ruudun toisella puolella, valtava kommenttirypäs ja tsemppauksenne ovat ihan oikeasti auttaneet. Kiitos! ♥

Nyt sitten Annojen pariin.

Anna omassa kodissaan kertoo Annan ja Gilbertin avioliiton ensimmäisistä vuosista. Gilbert on saanut lääkärin Glen St. Maryn kylästä ja Anna jättää Avonlean taakseen. Uudet naapurit ja ystävät tuovat elämään uusia tuulia ja Annan Gilbertin kodissa koetaan niin onnen kuin surunkin hetkiä.

Anna omassa kodissaan on kirja, johon olen aina suhtautunut hiukan ristiriitaisesti. Se kertoo Annan ja Gilbertin avioliiton alkuajoista, kirjassa nähdään niin pariskunnan häät kuin esikoisen syntymäkin. Montgomery ei petä ja romanttinen sydämeni nauttii. Toisaalta kirja ei muuten ole koskaan ollut erityinen suosikkini. Se sortuu ajoittaiseen tylsyyteen, eikä kirjan uudempi hahmokaarti tule vielä yhtä läheiseksi kuin myöhemmin. Anna omassa kodissaan ei siis ole suosikkini sarjassa, mutta Annoista ei vain keksi mitään kovinkaan pahaa sanottavaa.

Juuri tässä kyseisessä Anna kirjassa minua on aina eniten kiehtonut Leslie Mooren tarina. En nyt mene spoilerien takia yksityiskohtiin, mutta muistan jo pienenä lukeneeni varsin lumoutuneena tämän elämän traagisista käänteistä, lopullisesta suunnasta puhumattakaan. Montgomery heittää peliin nimittäin aikamoisen juonenkäänteen kirja loppupuolella, jota muistan kyllä ensimmäisellä kerralla ihmetelleeni pitkään.

Uusista hahmoista parhaiten mieleeni ovat jääneet Leslien (pakko muuten sanoa, että olen aina pitänyt nimestä Leslie valtavan paljon) lisäksi kapteeni Jim ja Cornelia-neiti. Kapteeni Jim on hurjine tarinoineen ja hyvine sydämineen ihana hahmo ja Cornelia-neitiä on vaikea unohtaa.

Olen muuten lukiessani Annoja pitkästä aikaa uudelleen hämmästellyt sitä, kuinka nopealukuisia kirjat ovat. Eihän Annoilla ole mittaakaan kuin reilut kaksisataa sivua per kirja, mutta silti niiden läpi suorastaan liitää. Luultavasti kirjojen tuttuus tekee lukemisesta niin helppoa ja kun lukemani kirjat usein tuppaavat olemaan sen nelisensataa sivua niin kaksisataa tuntuu aina todella lyhyeltä. Niin tai näin, Annojen kanssa aika rientää nopeasti.

Nyt sarjasta lukematta on enää Annan perhe, Sateenkaarinotko ja Kotikunnaan Rilla. Erityisen haikeaksi en oloani tunne, sillä kuten vuodet ovat osoittaneet, Annojen pariin voi aina palata uudelleen. Odottelenkin innolla jo suosikkini, Kotikunnaan Rillan pariin pääsemistä. Ja kun Annat on luettu tekisi mieli lukea Runotytötkin uudelleen... Nostalgiaa kun nämä tarjoavat vaikka millä mitalla.

Arvosana: ♣♣♣♣

Teos: Anna omassa kodissaan
Alkuperäisteos: Anne's House of Dreams
Kirjailija: L.M Montgomery
Kääntäjä: Hilja Walldén
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 1976 (alkuperäisteos 1917, ensimmäinen suomenkielinen painos 1922)
Sivuja: 221
Luettavaksi: omasta hyllystä

maanantai 19. tammikuuta 2015

Hiljaisuus

Blogin puolella on ollut viimeaikoina hiljaista. (Okei, hiljaisuus on kestänyt vajaan viikon, mutta minusta se tuntuu pitkältä ajalta.) Tuntuu, että siitä on ikuisuus, kun olen viimeksi istunut koneen ääreen naputtelemaan tekstiä tänne.

Syy on melko selvä. En ole lukenut kirjaa kannesta kanteen yli viikkoon. Edellinen bloggaukseni on Morgan Rhodesin kirjasta Falling Kingdoms ja sen luin toissasunnuntaina loppuun. Vain vähän yli viikko ja minusta tuntuu kun en olisi lukenut kokonaista kirjaa vuosikausiin. Eihän viikon lukutauko ole edes mikään pitkä, mutta minä olen tottunut lukemaan kirjoja koko ajan, useamman viikossa. En edes muista milloin olen viimeksi ollut näin pitkään saamatta kirjaa loppuun.

Mutta toisin kuin tämä traaginen teksti saa teidät varmasti ajattelemaan, en ole maannut vuoteenomana viikon ajan kykenemättä lukemaan. Sillä olenhan minä lukenut, Tuntematonta sotilasta. Kirja pitää lukea koulua varten ja etenen hitaasti. Kyseessä ei ole kirjan huonous (päinvastoin), vaan Tuntematon sotilas on yksinkertaisesti raskasta luettavaa paitsi aihepiiriltään, myös murteita, sotasanastoa ja nimiä vilisevältä kirjoitusasultaan. Lisäksi koetan pysytellä välikontrollien tahdissa, enkä ahnehtia tai jäädä jälkeen.

Kirjarintamalla on ollut hiljaista myös muiden kiireiden vuoksi. Koulussa on tällä hetkellä jos jonkinmoista häsläystä, samoin konservatoriolla ja oikeastaan kaikkialla muuallakin. Tänään olen käynyt koulussa, varannut kampaamoaikaa, käynyt hammaslääkärissä, aloitellut luovan kirjoittamisen projektia, tehnyt läksyjä, soittanut soittoläksyjä ja vielä pitäisi tehdä ainakin pari kolme muuta asiaa. Lukemiselle on siis vaikea löytää aikaa.

En olekaan pitkään aikaan ollut kiinni näin monessa jutussa, tai ole ollut yhtä stressaantunut. Syksyn osasin ottaa aika rennosti, mutta nyt kaikki tuntuu kaatuvan päälle yhtäaikaa. Pitäisi hakea kesätöitä, valmistautua wanhoihin, kirjoittaa luovan kirjoittamisen lopputyö, tehdä historian portfoliota, valmistautua soittotutkintoon, valmistautua alkavalle sinfoniaperiodille, tehdä hygieniapassikurssia etäkurssina ja tehdä siinä sivussa yleisesti läksyjä ja kaikkea muuta. Mielialat ovatkin viime viikkoina heitelleet laidasta laitaan. Touhussa ja tiimellyksessä tuntuu, että pystyn mihin vaan ja kalenteri vaikuttaa mukavan täydeltä. Illalla kotona kaikki tuntuu olevan liikaa, tekisi mieli vaan syödä suklaata ja katsoa YouTube-videoita kolme tuntia putkeen - ja olla sitten entistä stressaantuneempi kun ei ole tehnyt yhtään mitään.

Onneksi sitä sentään löytää ilonaiheitakin. Hankintaehdotukseni hyväksyttiin kirjastossa, ihana kirjastonhoitaja poisti kaikki maksuni, sain viimein varattua sen kampaamoajan, olen kuunnellut Joutsenlammen musiikkeja non-stoppina, ystävät jaksavat ilahduttaa ja eilen junassa oli joukko hilpeitä keski-ikäisiä naisia jotka saivat minut ja siskoni melkein repeämään nauruun kun ajattelimme, että juuri tuollaisia meistäkin jonain päivänä tulee. Pitäisi vain koettaa iloita pienistä asioista, niin kuin tänä aamuna kun sain aamupalapöydässä melkein kohtauksen kun tajusin, että JacksGap on ladannut uuden videon... (JacksGap: YouTube-kanava jota suosittelen, mutta en kuitenkaan. Alkakaa nimittäin katsoa niin voitte samantien heittää elämänne roskikseen. Sillä teillä ei enää ole sitä.)

Tänään olen sentään ollut ahkera.

Eipä minulla varmaan ole enempää sanottavaa. päästelin vain vähän höyryjä ulos. Palailen kirjaisammin aihein viimeistään sitten kun Tuntematon sotilas on luettu. (Ja toivottavasti aikaisemminkin.)

tiistai 13. tammikuuta 2015

Morgan Rhodes - Falling Kingdoms

Falling Kingdoms, #1

It's the eve of war.... Choose your side.

Princess: Raised in pampered luxury, Cleo must now embark on a rough and treacherous journey into enemy territory in search of magic long thought extinct.

Rebel: Jonas, enraged at injustice, lashes out against the forces of oppression that have kept his country cruelly impoverished. To his shock, he finds himself the leader of a people's revolution centuries in the making.

Sorceress: Lucia, adopted at birth into the royal family, discovers the truth about her past—and the supernatural legacy she is destined to wield.

Heir: Bred for aggression and trained to conquer, firstborn son Magnus begins to realise that the heart can be more lethal than the sword....


Falling Kingdoms herätti alun perin mielenkiintoni kun kuulin sitä luonnehdittavan nimellä "young-adult Game of Thrones", eli suomeksi nuortenkirjallisuuden Valtaistuinpeli. Koska Martinin eeppinen fantasiasarja on yksi suosikeistani, halusin heti katsastaa, mitä Falling Kingdoms pitää sisällään.

Falling Kingdoms sijoittuu Mystica-nimiseen fantasiauniversumiin, jonka kolme valtiota, Limeros, Paelsia ja Auranos ovat nihkeissä väleissä toisiaan kohtaan. Limeros ja Paelsia ovat pahoissa vaikeuksissa ja kuihtumassa hiljalleen pois, kun taas Auranos on vauras ja hyvinvoiva. Rauha lähestyy loppuaan, kun tapahtumat alkavat vyöryä vauhdilla kohti suuntaa, josta ei ole paluuta. Aikakausia sitten maailmasta kadonnut elementtimagia, elementia, askarruttaa myös monia. Onko taikuus vain myytti vai jotakin muuta? Yksi asia on kuitenkin varma: maailman kohtalo on synkkä niin kauan kun magia loistaa poissaoloaan.

Kirjan keskiössä on neljä nuorta. Cleo on Auranoksen prinsessa, joka joutuu tahtomattaan osaksi valtataistelun keskiötä. Jonas taas nuori paelsialainen viinikauppiaan poika, joka samojen tapahtumien vuoksi huomaa äkkiä olevansa vallankumouksen ydinasemassa. Lucia on Limeroksen kuningasperheen adoptoitu tytär, joka saa selville totuuden menneisyydestään ja vaarat, jotka häntä uhkaavat. Magnus on Lucian veli ja Limeroksen kruununperillinen, joka joutuu kohtaamaan isänsä asettamat odotukset ja sydämensä salatut toiveet.

Ymmärrän hyvin, miksi tätä on rinnastettu Tulen ja jään lauluun. Itse kirjan juonella ei varsinaisesti ole mitään tekemistä asian kanssa, mutta kokonaisuudesta voi löytää samoja elementtejä.

Kaikki tuntuvat aina tietävän Tulen ja jään laulusta yhden asian: hahmoja kuolee ja paljon. Sama pitää paikkansa myös Falling Kingdomsin kanssa. Koko ajan saa odottaa, että joku vetää miekan esiin ja hommasta tulee veristä. Tulen ja jään laulun tapaan tarinaa kerrotaan myöskin useista näkökulmista ja hahmoja on paljon. Kirjaa lukiessa kokee samoja ristiriitaisia tunteita kun Valtaistuinpelin parissa - kukaan hahmoista ei ole yksiselitteisesti hyvä tai paha ja puolien valitseminen on vaikeaa.

Edellä mainituista syistä huolimatta en kuitenkaan kehota Valtaistuinpelin faneja hyökkäämään varauksettta tämän kirjan kimppuun, sillä kyllä kirjat loppujen lopuksi painivat eri sarjoissa. Tulen ja jään laulu on oikea eeppisyyden multihuipentuma ja sarjan monimutkaiset juonikuviot ja hahmojen väliset suhteet eivät ole rinnastettavissa mihinkään. Falling Kingdoms taas on menevää nuortenfantasiaa, jota voi lukea kevyemmin mielin.

Martinin maailma on vertaansa vailla ja luulen odottaneeni jotain samankaltaista jättimäistä kokonaisuutta kun tartuin Falling Kingdomsiin. Sarjan maailma ei kuitenkaan yllä läheskään samalle tasolle kuin Tulen ja jään laulussa. (Tiedän tekeväni epäreilua vertailua, sillä loppujen lopuksi Martinin taso on jossain pilvissä ja Falling Kingdoms on kuitenkin nuortenkirja. Antakaa anteeksi.) Enkä tiedä olisinko aivan täysin vakuuttunut siitä muutenkaan. Maailma on varsin monipuolinen, eikä mielestäni mitenkään epälooginen, mutta minulle jäi tunne, että jotain puuttuu. Veikkaan, että asiaan vaikuttaa lukukokemukseni noin kokonaisuutena, sillä koko kirja jäi minulle aika etäiseksi. En missään vaiheessa tuntenut sukeltavani täydellisesti kirjan maailmaan ja veikkaan, että se johtui henkilöistä.

En nimittäin kirjaa lukiessani kokenut samaistuvani erityisemmin kehenkään ja kaikki hahmot jäivät aika etäisiksi. Jos olisin ollut lukiessani enemmän tunteella mukana, olisin varmaankin saanut paljon enemmän irti, sillä nyt etupäässä kohottelin kiinnostuneesti kulmakarvojani, hahmojen shokkikuolemien tapahtuessa. Minun onkin pakko mainita tähän yhteyteen joulukuussa lukemani Finnikin of the Rock joka aloittaa Lumatere Chronicles -nimisen young adult -fantasiatrilogian. Kyseisessä kirjassa nimittäin todella kiinnyin hahmoihin ja juuri se teki lukukokemuksestani mahtavan.

Hahmojen lisäksi myös kirjan romanssipuoli jätti minut aika kylmäksi. Etenkin Cleo tuntui rakastuvan vähän liian nopeasti ja ennalta-arvattavasti. (Arvasin rajoja rikkovan rakkaustarinan jo sivulla yhdeksän.) Loppupuolella taas sydämeni olisi luultavasti kuulunut hajota tuhannen sirpaleiksi, mutta lähinnä kohautin olkiani. Huoh. Minä vain olen niin tunteellinen lukija, että jos en luo kirjaan henkistä sidettä, lukukokemus jää laimeaksi. Jos taas tempaudun mukaan, saatan antaa pienet miinukset ilomielin anteeksi.

Ei Falling Kingdoms kuitenkaan huono kirja ole, lukeminen oli koko ajan miellyttävää ja kirja vei mukanaan. Olisin kuitenkin odottanut vielä jotain enemmän ja nyt lukukokemuksesta jäi puuttumaan "se jokin". Kirja loppui kuitenkin sen verran jännittäviin asetelmiin, että haluan ehdottomasti katsastaa jatko-osat. Potentiaalia kun tässä sarjassa riittää ja taso voi tästä vielä nousta. Aikaa ainakin on, sillä Falling Kingdoms aloittaa käsittääkseni kuuden kirjan sarjan.

Arvosana: ♣♣♣

Teos: Falling Kingdoms
Kirjailja: Morgan Rhodes
Sarja: Falling Kingdoms, #1
Kustantaja: Razorbill
Julkaisuvuosi: 2012
Sivuja: 412
Luettavaksi: kirjastolaina
Haasteet: 2015 lukuhaaste, "A book by an author you’ve never read before"

maanantai 12. tammikuuta 2015

Kathryn Stockett - Piiat

Sydämellinen menestysromaani arjen pienistä rikoksista ja uroteoista

Mustat ja valkoiset elävät rinnakkain, mutta toisiaan tuntematta Jacksonin Mississippissä. Mustille naisille opetetaan, miten valkoisissa kodeissa ollaan palveluksessa ja valkoisille naisille, miten aviomies napataan. Paljon muita vaihtoehtoja ei elämä naisille tarjoa etelävaltioiden pikkukaupungissa 1960-luvun alussa.

Vanha maailma vanhoine sääntöineen on kuitenkin murtumassa, eikä parikymppinen Skeeter halua  päätyä kotirouvaksi. Hän ryhtyy kokoamaan kirjaa mustien kotiapulaisten elämästä havitellessaan omaa uraa. Hanke on vaarallinen sekä piioille, että heidän emännilleen. Kotiapulaiset pelkäävät työpaikkojensa puolesta, valkoiset työnantajat eivät halua nähdä totuutta elämästään. Esiin nousee kuitenkin myös aito lämpö ja kiintymys, jota roturajat eivät voi estää.  

Kirjan helmeilevä tarina vetää huumorilla ja rehellisyydellään imuunsa ja valaa uskoa siihen, että yhdessä meidän on mahdollista tehdä maailmasta parempi paikka.

Meillä on kotona suuri ja sotkuinen kirjahylly. Minkäänlaista organisointisysteemiä ei ole ja kun etsii jotain tiettyä, pitää kirjaimellisesti etsiä. Niinpä sen jälkeen, kun ostin itselleni Dickensin Kaksi kaupunkia tietämättä, että meillä on se jo kotona, olen aina säännöllisin väliajoin silmäillyt hyllyä tarkemmin ja koettanut painaa mieleeni mitä kaikkia aarteita siellä mahtaakaan olla. Kasasin huoneeseenikin pienen pinon kirjoja, jotka toivon lähiaikoina lukevani. Piiat päätyi tuohon pinoon heti kun onnistuimme sen äitini kanssa hyllyn syövereistä löytämään, olen nimittäin halunnut lukea kirjan jo pitkään, mutten vain ole saanut aikaiseksi.

Piiat kertoo elämästä 1960-luvun etelävaltiolaisessa pikkukaupungissa. Mustat ovat kaupungissa kokonaan toista kastia, he käyvät eri kouluja, asuvat eri kaupunginosassa ja käyvät eri kahviloissa. Perheissä toimivilla kotiapulaisilla on usein eri vessat, koska pelätään, että he saattavat levittää tauteja. Heidän on koko ajan on oltava varpaillaan, sillä yhdestä virheestä saattaa joutua maksamaan koko loppuelämänsä ajan.

Piiat on hyvin mukaansatempaava ja aidon tuntuinen tarina. Kirjan kerronta on elävää ja lukija huomaa sukeltavansa sisään tarinaan. Piiat muistuttikin minua yhdestä lukemisen hienoimmista puolista. Minä olen 17-vuotias suomalainen tyttö ja elän vuodessa 2015, mutta silti voin elää mukana mustan kotiapulaisen elämässä 1960-luvun etelävaltioissa. Aika siistiä kun oikein ajattelee, eikö? Sillä Piikoja lukiessani oli tunsin todella olevani sisällä tarinassa. Jokin kirjan kerronnassa ja henkilöissä vain on sellaista, mikä saa tempautumaan mukana tarinaan ja elämään sitä yhdessä henkilöiden kanssa. Stockett mainitsee myös useita historiallisia tapahtumia, kuten Rosa Parksin joka kieltäytyi antamasta bussissa paikkaansa valkoiselle, John F. Kennedyn murhan ja Martin Luther Kingin kuuluisan "I have a dream" -puheen. Juuri nuo lukijalle tutut historiatiedot saavatkin luetun tuntumaan aidolta.

Huolimatta rankastakin aiheestaan, Piiat ei kuitenkaan ole kovinkaan synkkää luettavaa. Kyllä lukiessa raivostuttaa mustien saama kohtelu, mutta varsinaista ahdistusta ei kuitenkaan tunne. Kirjan kerronta on sen verran pirteää ja mukana on onnellisiakin tapahtumia.

Kirjaa kerrotaan kolmesta näkökulmasta. On miss Skeeter, nuori ja naimaton nainen, joka haaveilee toimittajan urasta ja saa idean ryhtyä kokoamaan kirjaa mustien kotiapulaisten elämästä. Aibileen on monivaiheisen elämän elänyt kotiapulainen, joka ensimmäisenä suostuu kertomaan tarinansa Skeeterille. Kolmas kertoja on Minny, Jacksonin rääväsuisin kotiapulainen, joka uhkaa joutua suuren suunsa vuoksi pahoihin vaikeuksiin. Kolme näkökulmaa toimivat hyvin ja kokonaisuus oli ehjä. Henkilökohtaisesti nautin kuitenkin eniten Skeeterin osuuksista, sillä samaistuin eniten juuri häneen.

Kirjan alku oli hiukan hidasta luettavaa, kun en ollut vielä sisällä tarinassa. Mutta sitten kun Piiat alkoi viedä, niin huomasin pohdiskelevani kirjaa koulussakin. Olisin viihtynyt tarinan parissa vielä pidempäänkin ja tunteeni kirjan loppua kohtaan ovat hiukan ristiriitaiset. Pidin siitä, miten kaikkien hahmojen tarinat päättyivät, mutta jotenkin loppu tuli kauhean pian. Yhtäkkiä kaikki olikin jo siinä. Olen sulatellut kirjaa jo monta päivää, enkä ole vieläkään ihan varma mitä ajattelen. Luulen kuitenkin, että mitä pidempään kirjan lukemisesta on, sitä enemmän olen sinut kaiken kanssa.

Piiat oli erinomainen kirja. Mielenkiintoista luettavaa ja tärkeä aihe. Suosittelen!

Arvosana: ♣♣♣♣

Teos: Piiat
Alkuperäisteos: The Help
Kirjailija: Kathryn Stockett
Kääntäjä: Laura Beck
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2010 (alkuperäisteos 2009)
Sivuja: 462
Luettavaksi: perheen hyllystä
Haasteet: 2015 lukuhaaste, "A book that became a movie"

torstai 8. tammikuuta 2015

Maria Turtschaninoff - Maresi: Punaisen luostarin kronikoita

Punaisen luostarin kronikoita, #1

Kirjan sankaritar Maresi on tarkkasilmäinen ja tiedonhaluinen tyttö. Hän asuu pienellä saarella Punaisessa luostarissa, jonne miehillä ei ole pääsyä. Eräänä kevätaamuna luostariin saapuu säikähtäneen oloinen nuori tyttö, Jai. Vähitellen selviää, että Jai pakenee isänsä järjetöntä raivoa. Hurjaakin hurjempi tapahtumasarja käynnistyy, kun horisonttiin ilmestyy suuri purjelaiva - ei kai Jain isä joukkoineen ole tulossa? Maresin ja koko yhteisön neuvokkuus ja rohkeus pannaan äärimmäisen kovalle koetukselle.

Maresi: Punaisen luostarin kronikoita, on ollut viimeaikoina todella luettu monissa kirjablogeissa sen jälkeen kun kirja voitti Finlandia Junior -palkinnon. Minuakin kirja alkoi kiinnostaa toden teolla kun kehuja kuului suunnasta jos toisesta. Lähdin kuitenkin lukemaan aika avoimin mielin, sillä vaikka Maresi sai kiitosta monesta paikkaa, muutama vuosi takaperin lukemani Turtschaninoffin Helsingin alla oli melkoisen laimea lukukokemus.
Maresi sijoittuu käsittääkseni samaan universumiin, kun Turtschaninoffin kaksi muuta aikaisempaa teosta, Arra ja Anaché. Kumpaakaan en ole lukenut, enkä siis tiedä, jos ja kuinka maailmat nivoutuvat yhteen. Maresi on kuitenkin ehjä lukukokemus ihan sellaisenaan. Tietysti Arran ja Anachén lukijoille Turtschaninoffin luoma fantasiamaailma saattaa avautua vieläkin paremmin, mutta kuten sanottua, minä en siitä tiedä mitään.
Ensi alkuun muistan hämmästeelleeni Maresin lyhyyttä. Viime vuoden aikana olen kuitenkin alkanut yhä enemmän arvostaa juuri sivumäärältään pienempiä kirjoja kaikkien tiiliskivien rinnalla. Lyhyet kirjat kun usein sanovat vain sen, mikä on tarpeellista eivätkä jaarittele turhia. Lisäksi pieni kirja on ihanan nopea lukaista, eikä se vie koko viikon lukuaikaa. Maresin sainkin luettua yhdessä illassa, kun kirja tempaisi heti mukaansa. Sillä Maresi onnistuu monessa, se on lyhykäisyydessään juuri sopivan mittainen, jännittävä ja vangitseva. Ihastuttava lukukokemus.

Lyhyeen sivumäärään mahtuu nimittäin paljon. Maresissa on rauhallinen tunnelma, muttei jännittäviäkään kohtia puutu ja ainakin minun sydämeni jätti muutamassa paikassa lyönnin väliin. Kirja onnistuu olemaan samaan aikaan jännittävä ja runollinen, mikä on ainakin minusta varsin uniikki ja hieno saavutus.

Maresin päähenkilö on kirjan nimen mukaisesti Maresi, nuori tyttö joka on elänyt Punaisessa luostarissa nelisen vuotta. Maresi oli mielestäni aivan ihastuttava päähenkilö, joskin mieltymykselläni on varmasti tekemistä Maresin lukuinnostuksen kanssa. Kirjaisana ihmisenä kun pidän usein henkilöhahmoista, jotka myös lukevat. Maresi ei vielä aivan ole löytänyt paikkaansa luostarissa ja kirja on hänen kasvukertomuksensa.

Maresissa on esillä rankempiakin teemoja, luostariin saapuvat tytöt ovat usein pakotettuja lähtemään kotoaan ruoanpuutteen tai perheväkivallan vuoksi. Kirja ei ole koko ajan helppoa luettavaa ja ainakin minun mieleeni tulivat eräässä kohdassa nykypäivän kunniamurhat. Kyseessä on myös todella naisvoittoinen kirja, eikä Maresin mieskuva ole kovinkaan imarteleva. Minulle tyttövoittoisempi kirja sopi hyvin ja onneksi edes Maresi itse muistelee isäänsä lämmöllä, joten ei kirja sentään aivan yksipuolinen ole.

Erityisesti viehätyin kuitenkin Maresin kielestä ja kerronnasta. Kirja tempaisi mukaansa heti ensimmäiseltä sivulta lähtien ja Maresi on yksi niistä kirjoista, joista olen tiennyt pitäväni heti. Myös kirjan taikuus lumosi minut (hehheh tajusitteko), se tuntui todella omaperäiseltä ja loi kirjaan vangitsevan tunnelman. Kirjan kaunis kansikin liittyy asiaan.

Maresi aloittaa kolmiosaisen Punaisen luostarin kronikat -sarjan, jonka toisen osan pitäisi kaiketi ilmestyä tänä vuonna. Kyseessä on ilmeisesti esiosa, joka kertoo Punaisen luostarin perustamisesta. Itse suhtaudun jatkoon vähän varauksella, sillä vaikka Maresista todella paljon pidinkin, olisin ehkä suonut tarinan loppuvan tähän yhteen osaan. Katsotaan asiaa sitten, kun kirja on ilmestynyt.

Maresi oli kuitenkin ihastuttava lukukokemus, josta nautin todella paljon. Suosittelen - tämä on Finlandia Juniorinsa ansainnut.

Arvosana: ♣♣♣♣

Teos: Maresi: Punaisen luostarin kronikoita
Ruotsinkielinen alkuteos: Maresi. Krönikor från Röda klostret
Kirjailja: Maria Turtschaninoff
Kääntäjä: Marjo Kyrö
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2014
Sivuja: 212
Luettavaksi: kirjastolaina
Haasteet: 2015 lukuhaaste, "A book with a color in the title" 

tiistai 6. tammikuuta 2015

L.M Montgomery - Anna opettajana

Anna opettajana on neljäs osa Anna-sarjassa, joten tämä bloggaus sisältää juonipaljastuksia edellisistä osista.

"Tulimme junalla, ja voitko kuvitella, että jouduin taas hullunkuriseen tilanteeseen. Tiedäthän sinä, miten minulle aina sattuu ja tapahtuu. Joskus tuntuu, että suorastaan vedän sattumuksia puoleeni.

Tämä tapahtui, kun juna oli pysähtymässä asemalle. Nousin ja kumarruin ottamaan rouva Lynden matkalaukkua (hän oli päättänyt viettää sunnuntain ystävänsä luona Summersidessa), ja otin kädelläni tukea penkin kiiltävästä selkänojasta - tai siitä, mitä luulin penkin kiiltäväksi selkänojaksi. Samassa minua näpäytettiin näpeille niin lujaa, että olin kiljaista. Se, mitä olin luullut selkänojaksi, olikin ventovieraan miehen kiiltävä kalju. Mies katsoa mulkaisi minua vihaisesti - ilmeisesti olin herättänyt hänet. Pyysin nöyrästi anteeksi ja laskeuduin junasta niin nopeasti kuin kykenin. Mies jäi mulkoilemaan perääni. Rouva Lynde oli kauhuissaan, ja näppejäni pakottaa vieläkin!"
-L.M Montgomery: Anna opettajana, s. 10

Kun luin aivan joululoman viimeisinä päivinä Anna unelmavuodet en kauaa jaksanut odotella seuraavaan kirjaan tarttumista. Olin fiksuna lainannut jo etukäteen kirjastosta tämän sarjan seuraavan osan, Anna opettajana, ja aloin lukea kirjaa kirjaimellisesti heti kun sain Annan unelmavuodet loppuun.

Anna opettajana kertoo Annan ja Gilbertin kolmesta kihlausvuodesta, jolloin Gilbert opiskelee Redmontissa lääkäriksi ja Anna toimii rehtorina Summersiden yhteiskoulussa. Kirja koostuu suureksi osaksi Annan kirjeistä Gilbertille, joissa hän valottaa sattumuksien täyteistä elämäänsä. Mukana on paljon arjen pieniä tapahtumia ja värikkäitä kuvauksia Annan naapureista ja tuttavista Summersidessa.

Anna opettajana on Annan perheen osalla ainoa osa, jota en sarjasta omista. Kyseiset osat suomennettiin vasta vuonna 2002 (ei aavistustakaan miksi) ja minulla on vain vanhoja Anna-kirjoja. Luinkin osat vasta kun olin lukenut Anna-sarjan monta kertaa ja pitkään Anna opettajana ja Annan perhe eivät minusta tuntuneet oikeilta osilta Anna-sarjassa. (Alkukielellä Anna-sarjan osat kuitenkin ilmestyivät ihan kronologisessa järjestyksessä.*) Pienenä muistan myös tylsistyneeni kirjaa lukiessani, sillä Anna opettajana ei varsinaisesti vie sarjan suurempia juonikuvioita eteenpäin. Se keskittyy vain kuvaamaan Annan elämää Summersidessa kokonaan uusien hahmojen kanssa, eikä Gilbertiä ole nimeksikään.

Näin myöhemmin olen kuitenkin oppinut pitämään kirjasta paljonkin. Ei se edelleenkään suosikkini ole, muttei myöskään tylsä osa. Minulla on Anna opettajana -kirjaa kohtaan nyt hyvin samanlaiset tunteet kun Anna ystäväämme. Ne olivat paljon parempia kuin muistin! Rakkauteni ei ole samalla tasolla kun Annan nuoruusvuosista tai Annan unelmavuosista puhuttaessa, mutta rakkautta se on yhtä kaikki.

Puhuin edellisessä Anna-bloggauksessani rakkaudestani Gilbertiin ja Annan ja hänen romanssiin. Anna opettajana kertoo kihlausajasta, jonka Anna ja Gilbert ovat suurimmaksi osaksi erossa toisistaan ja tapaavat vain lomilla ja kirjoittavat kirjeitä. En valittaisi jos saisin edes yhden kunnollisen keskustelun Annan ja Gilbertin välillä, mutta kun ei. Ainut kerta jolloin Anna ja Gilbert tapaavat kasvotusten kirjan sivuilla ohitetaan nopeasti ja aina kun Anna kirjoittaa mitään rakkauskirjeen tapaista, seuravalla rivillä on tämän kaltainen lause: (kaksi sivua jätetty välistä). Olenkin aina Annaa opettajana lukiessani pakahtunut Gilbert-ikävästä ja jouduin edelleen kärvistelemään. Onneksi Anna jaksaa itsenäänkin ihastuttaa, joten ei lukeminen pitkäveteistä ole.

Mielestäni Montgomeryn ehdoton vahvuus on luoda muistettavia ja eläviä sivuhenkilöitä, jotka jäävät lukijan mieleen. Monikaan sivuhenkilöistä ei esiinny kuin parissa luvussa, mutta heitä muistelee lämmöllä yhtäkaikki. Lisäksi Montgomery ymmärtää oivaltavasti arjen komiikkaa ja hassuja sattumuksia, joita hänen kirjansa ovat pullollaan.

Anna opettajana -kirjassa onkin monia ikimuistoisia hetkiä, mutta omia suosikkejani ovat ehdottomasti Sally Nelsonin häät (Nenä-täti ja Jim Wilcox!) ja Annan illastaminen Miranda Tomgallonin kanssa. Nelsonin häissä tapahtuu vaikka mitä josta minun romanttinen sydämeni nauttii ja Tomgallonin päivällisellä saan nauraa järkyttäville sukutarinoille. Montgomery vain osaa viihdyttää lukijaansa.

Annojen uudelleenlukuni on nyt lähtenyt mainiosti käyntiin. Taidan kuitenkin pitää parin kirjan verran taukoa ennen seuraavaan osaan tarttumista, jottei tule ähky. (Ja jotta kirjat jatkuisivat pidempään.) Seuraavaksi vuorossa on Anna omassa kodissaan. ♥ Annan ja Gilbertin häät, oih.

Juu, taidan lopettaa ennen kuin homma lähtee taas lapasesta.

Arvosana: ♣♣♣♣

Teos: Anna opettajana
Alkuperäisteos: Anne of Windy Poplars
Kirjailja: L.M Montgomery
Kääntäjä: Paula Herranen
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2002 (alkuperäisteos 1936)
Sivuja: 277
Luettavaksi: kirjastolaina
Haasteet: 2015 lukuhaaste, "A book by a female author"

*Kuten huolimatonta kirjabloggaajaa on myöhemmin valistettu, Annat ilmestyivät ei-kronologisessa järjestyksessä myös alkukielellä. Anna opettajana ja Annan perhe muita myöhemmin.

maanantai 5. tammikuuta 2015

L.M Montgomery - Annan unelmavuodet

Anna-sarja, #3

Annan unelmavuodet on minulle kirja, josta koen mahdottomana jakaa ajatuksiani ilman juonipaljastuksia, joten tämä bloggaus sisältää merkittäviä spoilereita kirjasta! Sarjan ensimmäinen osa on Annan nuoruusvuodet.

"Iltahämärän tunnelmaan vaipuneina he [Anna ja Gilbert] nojasivat sillan kaidepuuhun. Juuri tällä paikalla Anna oli kiivennyt pois vajoavasta ruuhesta sinä päivänä, jolloin Elaine, liljaneito, ajelehti Camelotiin. Auringonlaskun himmeä purppuranhohde viipyi vielä läntisellä taivalla, mutta kuu alkoi nousta ja vedenpinta välkkyi hopeaisena sen valossa. Muistojen lumous ympäröi herkkänä ja suloisena noita kahta nuorta.
-Sinä olet hiljainen, Anna, huomautti Gilbert lopulta.
-Minua pelottaa, että jos liikahdan tai puhun, tämä ihmeellinen ihanuus katoaa, kuiskasi Anna.
Gilbert laski äkkiä kätensä hennolle valkoiselle kädelle, joka lepäsi kaiteella. Hänen ruskeat silmänsä tummuivat, vielä poikamaiset huulet aukenivat sanoakseen jotain unelmista ja toiveista, jotka täyttivät hänen mielensä. Mutta Anna tempaisi pois kätensä ja vetäytyi syrjään. Hämyhetken taika oli särkynyt. "
-L.M Montgomery: Annan unelmavuodet, s. 9

Vähän ennen joulua bloggasin Anna-sarjan edellisestä osasta, Anna ystävämme. Postauksessa ounastelin, etten kauaa jaksaisi pitää näppejäni erossa tästä sarjan kolmannesta osasta ja niin kävikin. Annan unelmavuodet on Kotikunnaan Rillan ohella suosikkini Anna-sarjassa ja olin niin innoissani palatessani rakkaan kirjan pariin. Ja oih, miten ihana Annan unelmavuodet onkaan!

Annan unelmavuodet kertoo Annan elämästä tämän opiskellessa Redmontin korkeakoulussa Kingsportissa. Opiskeluvuodet tuovat mukanaan paljon naurua ja uusia ystäviä, mutta kyyneliltäkään ei vältytä. Eletään myös muutosten aikaa, lapsuus on ohi. Diana on menossa naimisiin ja Gilbert näyttää tuntevan Annaa kohtaan jotain muutakin kuin ystävyyttä.

Kaikki Anna-sarjan kirjat ovat minulle tavattoman rakkaita. Minun on mahdoton mahdoton puhua sarjasta hukkumatta nostalgialammikkoon, sillä sarja on ollut minulle tärkeä aivan lapsuudesta saakka. Rakastan jokaista osaa, mutta aivan erityisesti juuri tätä kolmatta. Olen pienestä saakka ollut melko romantiikannälkäinen ja sitä Annan unelmavuodet tarjoaa. Rakkauteni kirjaan kumpuaakin varmaan juuri siitä, että juuri tässä Anna ja Gilbert viimeinkin kihlautuvat. Sillä oivoi, Gilbert Gilbert.

Gilbert on varmaankin vanhimpia kirjallisia ihastuksiani. Luin nuorempana paljon kaikkia tyttökirjoja niin Alcottilta kuin Montgomeryltäkin. Silti en koskaan suhtautunut kehenkään sankarittariemme sulhasista aivan samalla lailla kuin Gilbertiin. Eräs kaverini sanoi taannoin pitäneensä eniten Montgomeryn Runotyttöjen Teddystä, mutta minusta Gilbert voittaa Teddyn 100-0. Teddy on minusta liian dramaattinen ja taiteellinen onnistuu liian usein sotkemaan asiat. (Okei, tässä olen todella epäoikeudenmukainen, eihän kaikki Runotytöissä tapahtuva ole Teddyn syytä.) Gilbert sen sijaan on rehti ja huumorintajuinen ja Annan satuprinssimielikuvia vastaava Roy Gardnerkin tuntuu pahvinukelta Gilbertin rinnalla. Sillä Gilbert on aito. Aito ja ihana.

Krhm. Eteenpäin.

Sen lisäksi, että kirjassa on ihanasti Gilbertiä, Montgomeryn hahmokaarti on muutenkin aivan hurmaava. Kaikki vanhat tutut ovat edelleenkin hurmaavia, mutta Annan unelmavuosissa tavataan ensimmäisen kerran Philippa Gordon. Phil on ihanan höpsö tuuliviiri, mutta kuitenkin pohjimmiltaan hyväsydäminen ja todella älykäskin. Minusta on ihana seurata Philin päättämättömyyttä Alecin ja Alonzon välillä ja kuinka hän sitten päätyykin rakastumaan rahattomaan pappiin. Phil myös sanoo Annalle todelliset viisaudensanat siinä vaiheessa kun maailmani romahtaa kirjan puolessa välissä.

"Et tiedä mitä oikea rakkaus onkaan. Olet kehrännyt mielikuvituksessasi kokoon jotakin, jota pidät rakkautena, ja haluaisit todellisuuden vastaavan kuvitelmiasi."

Sillä palataksemme takaisin Annaan ja Gilbertiin, minun tekisi aina mieleni ravistella Annaa, kun tämä antaa Gilbertille rukkaset. Anna, senkin typerys! Koko loppu kirjan ajan kärvistelen tuskissani kun Anna heilastelee Roy Gardnerin kanssa. Näin myöhemmillä lukukerroilla myhäilen kuitenkin aina tietäväisenä, kun Annan ajatukset silti kääntyvät Gilbertiin. Sitten on se hetki kun Anna tajuaa rakastavansa Gilbertiä ja Gilbert ei kuolekaan ja Anna ja Gilbert kävelevät Hester Grayn puutarhassa ja Gilbert kosii uudelleen ja Anna sanoo kyllä ja ah. Eiköhän tuo sekava lause ilmaissut tunteeni tarpeeksi hyvin. Anna ja Gilbert. Oi kyllä.

Annan unelmavuodet ei petä muutenkaan lukijaansa. Montgomeryn lämmin huumori saa minut edelleen nauramaan ja kirjan tunnelma vie mukanaan. Annoissa on sitä jotain.

Kuten jo moneen kertaan olekin todennut, sarja on minulle aivan tavattoman rakas. Unelmavuosien jälkeen en sitten malttanutkaan odottaa hetkeäkään ja aloitin Anna opettajana heti kun olin saanut tämän loppuun. Tästä taitaa vielä tulla annaisa (onko tuo edes sana?) tammikuu.

Arvosana: ♣♣♣♣♣

Teos: Annan unelmavuodet
Alkuperäisteos: Anne of the Island
Kirjailja: L.M Montgomery
Kääntäjä: Toini Kaliman
Sarja: Anna, #3
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 1973 (alkuperäisteos 1915)
Sivuja: 226
Luettavaksi: omasta hyllystä
Haasteet: 2015 lukuhaaste, "A book from your childhood"

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

James Frey & Nils Johnson-Shelton - Loppupeli

Endgame-trilogia, #1

”Loppupeli on yksinkertainen. Tapa tai tule tapetuksi.”

12 ikivanhan kansan edustajaa valmistautuu tehtäväänsä, ja ihmiskunnan kohtalo jää toisiaan vastaan taistelevien teini-ikäisten varaan.
Eri puolille maailmaa iskeytyvät meteoriitit surmaavat tuhansia. Se on merkki. Loppupeli on alkamassa.
Koulunsa priimus Sarah jättää rakkaansa ryhtyäkseen Pelaajaksi. Katujen kasvatti Jago tietää pystyvänsä surmaamaan tulevat vastustajansa. Chiyoko on valmis liittoutumaan vain hyötyäkseen An Liusta. Heillä ja kahdeksalla muulla Pelaajalla on edessään oma tuskainen odysseiansa, aseenaan salaisessa kohtaamispaikassa saatu vihje kätketyistä symboleista.
Vain yksi voi voittaa pelissä, jossa ei ole sääntöjä.

Loppupelistä on ollut viimeaikoina paljon juttua blogimaailmassa. Minäkin olin katsellut kirjaa kiinnostuneena lähinnä sen ison ja kultaisen ulkomuodon vuoksi, mutten jaksanut tehdä asian eteen sen kummempia. Ennen joulua minua kuitenkin onnisti kujerruksia-blogin järjestämässä ja WSOY:n sponsoroimassa arvonnassa, josta voitin kirjan omakseni. Kiitokset siis sinne!

Loppupelin idea on hyvin yksinkertainen. Vuosituhansien ajan kaksitoista sukua on valmistautunut Loppupeliin, jossa ratkaistaan maailman kohtalo. Pelin ajankohtaa ei tiedetä ja jokaisella suvulla on aina oltava 13-20-vuotias Pelaaja valmiina. Loppupelissä Pelaajien tehtävänä on löytää kolme avainta, Maan avain, Taivaan avain ja Auringon avain. Voittaja sukuineen selviää hengissä, kaikki muut kuolevat. Kun 12 meteoriittia iskeytyy eripuolille maapalloa, Loppupeli on alkanut. Pelaajat kutsutaan koolle ja peli voi alkaa. Sääntöjä ei ole.

Tätä kirjaa on useissa yhteyksissä verrattu Nälkäpeliin, eikä ihme. Kaksitoista teini-ikäistä tappamassa toisiaan - kuulostaa aika tutulta eikö? Kirjan idea ja olosuhteet ovat kuitenkin hyvin erilaiset kuin Nälkäpelissä. Pelaajia on kaikkia koulutettu vuosikaudet, "areenana" on koko maailma ja kaiken tarkoitusperät ovat varsin erilaiset. En siis nimeäisi tätä miksikään Nälkäpelin kopioksi. Nälkäpelistä pitäneille tätä voi kyllä suositella, kirja on samaan tyyliin nopeatempoinen ja veri lentää. Mutta pakko kyllä sanoa, että Nälkäpeli on mielestäni parempi kuin Loppupeli, joten jos et sitä ole vielä lukenut, lue se ensin.

Loppupeli on melkein viisisataa sivua pitkä, muttei lukiessa tunnu siltä. Kirja on nappaava ja sivut kääntyvät nopeasti, eikä teksti vaadi paljon keskittymistä. Kirjoitustyyli on hyvin karsittu, kuvailua ei ole paljon yhtään ja lauseet ovat lyhyitä. Mielestäni kerronta sopi kirjan tyyliin hyvin ja lukeminen oli sujuvaa.

Hahmojahan Loppupelissä on vaikka millä mitalla. Osa, kuten Sarah (joka yllättäen on
amerikkalainen...) tulevat nopeasti tutuiksi, mutta osa jäi melko etäisiksi ja välillä oli työlästä muistaa kuka oli kukakin. Pelaajia myös poistuu pelistä aika rajulla kädellä ja minä huomasin välillä jopa irvisteleväni kaikelle taistelulle. Eeppisen fantasian kanssa olen oppinut suodattamaan miekkataistelut ynnä muut sen kummempia ajattelematta, mutta tässä räjähtelevät pommit, pistoolit ja veitset tulivat aika lähelle. En myöskään voinut ohittaa olankohautuksella sitä kuinka paljon tässä lahdataan viatonta siviiliväestöä ihan tuosta vain. Hyi.

Kirjan hahmot olivat muutenkin se pieni kompastuskivi tässä. Heitä on mielestäni liikaa ja osasta on todella vaikea pitää. Ne taas, joita on tarkoitus sympata, ovat välillä äärettömän rasittavia. Etenkin hermoilleni kävi Christopher, Sarahin poikaystävä, joka lähtee Sarahin perään ja aiheuttaa matkaan monta mutkaa. Mokoma idiootti kuvittelee selviävänsä kaikesta ja vasta kun joku osoittaa häntä pyssyllä, hän ajattelee, että olisi kannattanut kuunnella Sarahia. Myös kirjan romanssipuoli tuntui minusta turhalta. On Sarah/Christopher/Jago (yksi pelaaja) kolmiodraama ja myös kahden muun pelaajan välinen romanssi. Etenkin tuo toinen romanssi sai minut huokailemaan epäuskoisena ja melkein repeämään nauruun yhdessä kohtaa. (Varpaankynsi, sanonpahan vain. Varpaankynsi.)

Pidin kuitenkin paljon kirjan arvoitusten ja salakoodien ratkomisosioista. Pelaajia on koulutettu ratkaisemaan kaikenlaisia salakirjoituksia ja vihjeitä ja minä nautin kun saan arvailla mahdollisia ratkaisuja ja todeta kirjailijan olevan minua älykkäämpi. Myös päähenkilöiden ninjataidot aiheuttivat lukiessa hilpeyttä.

Kirjaan liittyy myös nettipeli ja kirja on piilotettu täyteen erilaisia vihjeitä. Itse en pelaamaan aio lähteä, mutta idea on mielestäni todella siisti. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä Loppupelin tiimoilta vielä keksitään. Myös tulevaisuudessa ilmestyvät jatko-osat aion lukea.

Loppupeli ei hurmannut minua, mutta oli kuitenkin viihdyttävää luettavaa. Jos haluaa lukea nappaavaa ja toimintavetoista kirjaa jossa on viihdearvo kohdallaan, Loppupeli ei ole huono vaihtoehto. Tämä on toimintaleffa kirjamuodossa.

Arvosana: ♣♣♣

Teos: Loppupeli
Alkuperäisteos: Endgame: The Calling
Kirjailíjat: James Frey ja Nils Johnson-Shelton
Kääntäjä: Tero Valkonen
Trilogia: Endgame-trilogia, #1
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2014 (alkuperäisteos 2014)
Sivuja: 497
Luettavaksi: omasta hyllystä (arvontavoitto)
Haasteet: 2015 lukuhaaste, "A book with a one-word title"

P.S Eilen blogilleni on ilmestynyt sadas lukija. Nyt teitä on jo kolminumeroinen luku... Hurjaa. Blogi ei olisi sama ilman teidän ihania kommenttejanne ja intoanne. Kiitos ihan jokaikiselle, olette maailman parhaita lukijoita. ♥

lauantai 3. tammikuuta 2015

Jonas Gardell - Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin

On vuosi 1982.

Nuori ja kaunis Rasmus astuu junasta Tukholman keskusasemalla. Taakse jää pikkukylä Värmlannissa, edessä on syntinen Tukholma.

Benjamin on Jehovan todistaja. Hän kiertää ovelta ovelle puhumassa ihmisille Jumalasta. Mikään ei voi horjuttaa hänen uskoaan paitsi, että oven sattuu avaamaan Paul; Jumalan luomista homoista lämpimin, hauskin ja flirtein ikinä.

Ja kun jouluaattona pimeys on laskeutunut kaupungin ylle ja lumihiutaleet leijuvat maahan, Rasmus ja Benjamin kohtaavat. Eikä mikään palaa enää koskaan ennalleen.

Kirjassa kerrottu on todella tapahtunut. Kauan sitten, Tukholman kaupungissa. Nuoria miehiä sairastui, kuihtui ja kuoli pois. Jonas Gardell oli yksi niistä, jotka selviytyivät. Tämä on tarina hänestä ja hänen ystävistään.

Tämä bloggaus käsittelee trilogian kaikkia osia, 1. Rakkaus, 2. Sairaus ja 3. Kuolema. Olen lukenut nämä niin tiiviissä tahdissa, etten jaksa tehdä jokaisesta omaa postaustaan, mutten halua jättää huomiottakaan. Trilogia on hyvin yhtenäinen ja mielipiteeni jokaisesta osasta on hyvin samanlainen, joten enköhän saa tehtyä järjevän yhteenvedon. Alun takakansi on ensimmäisen osan takakansi ja puhun trilogiasta kokonaisuutena, joten bloggaus ei sisällä juonipaljastuksia myöhemmistä osista. Tämän voi siis lukea, vaikkea trilogiasta mitään tietäisikään.

Tämän Gardellin trilogian lukeminen oli pyörinyt mielessäni jo pitkään. Olin kuitenkin hieman peloissani enkä uskaltanut pitkään aikaan tarttua ensimmäiseen osaan. Pelkäsin sitä tunteiden vyöryä, jonka tämä luultavasti saisi aikaan. Olin hyvin varma, että tämä trilogia murskaisi sydänparkani palasiksi. (Niin kuin se tekikin.) Lopulta kuitenkin lainasin ensimmäisen osan kirjastosta ja maanantaiyönä sain äkillisen inspiraation aloittaa. Luin kirjan yhdeltä istumalta keskellä yötä, itkin ja rakastin. Maanantaina menin kirjastoon, lainasin toisen osan ja luin sen samana yönä. Tiistaina hain kolmannen ja luin senkin yöllä. (En tiedä mistä tämä yölukeminen sai alkunsa, mutta noin vain kävi.) Trilogia särki sydämeni tuhannen sirpaleiksi, etenkin viimeinen osa. Tämä on taas niitä trilogioita, joita lukiessa itken puolihysteeristä itkua nenäliinavuoren keskellä.

Trilogia seuraa useita henkilöitä 80-luvun Ruotsissa. Eletään aikaa, jolloin seksuaalivähemmistöjen asema on juuri hitaasti alkamassa parantua. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun aletaan puhua tappavasta taudista johon homot kuolevat. Aids, eli homorutto, kuten monet siitä puhuvat. Nuoria miehiä kuolee näiden elämän ollessa vasta alussa, he kuihtuvat pois eristetyissä sairaalahuoneissa, halveksittuina ja kammoksuttuina. Diagnoosi tietää varmaa kuolemaa, elinaikaa voi olla jäljellä vielä vuosia - joillain kyse on kuukausista. Lopulta kaikki kuitenkin menehtyvät. Ruumiit viedään pois mustissa jätesäkeissä ja miehet järjestävät toistensa hautajaisia. Kuolevat, tartunnan saaneet kantavat jo kuolleiden arkkuja.

Tästä kaikesta kertoo Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin.

Trilogian keskiössä ovat Rasmus ja Benjamin, jotka tapaavat eräänä jouluaattona molempien ollessa 19-vuotiaita. Rasmus on muuttanut Tukholmaan opiskelemaan, Benjamin on Jehovan todistaja ja joutuu lopulta valitsemaan uskonsa tai Rasmuksen välillä. Tämäkään rakkaustarina ei pääty onnellisesti.

Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin on todella nappaavaa, mutta rankkaa ja sydämen särkevää luettavaa. Kirjoja lukiessa itkee ja nauraa (joskus jopa samaan aikaan), eikä tarina jätä rauhaan. Kirjat kerrotaan useista näkökulmista ja monien henkilöiden elämäntarinat tulevat tutuiksi. Ensimmäisessä kirjassa keskitytään lähinnä Rasmukseen ja Benjaminiin, mutta myöhemmissä osissa isoon osaan nousevat myös monet muut.

Trilogia ei etene orjallisen kronologisessa järjestyksessä. Ajassa pompitaan edestakaisin ja jo hyvin alussa on selvää, ketkä tulevat kuolemaan. Toisessa osassa olinkin välillä hieman hämmentynyt, sillä kirjassa hypittiin ajassa edestakaisin ja oltiin vuoroin sairaita ja vuoroin terveitä. Kirjojen nimet, 1. Rakkaus, 2. Sairaus ja 3. Kuolema ovat kyllä hyvin suuntaa-antavia siitä mitä tulee missäkin kirjassa tapahtumaan, mutta täysin perinteiseen tapaan tarinaa ei kerrota.

Välillä on myös faktapainotteisia lukuja, jotka käsittelevät homojen asemaa 1900-luvulla ja jotka ovat usein aika kammottavaa luettavaa. Ei nykyinenkään yhteiskuntamme ole kaikista ennakkoluuloista vapaa, mutta noista ajoista ollaan kuitenkin tultu iso askel eteenpäin.

Mutta vaikka Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin on kertomus aidsista, se on myös kertomus rakkaudesta. Rasmuksen ja Benjaminin rakkaustarina on kaunista luettavaa, jossa ei säästellä lukijan sydänparkaa. Vuosien varrelle mahtuu suloisia, hauskoja ja kauniita hetkiä, mutta myös riitoja ja tuskaa ja lopulta sairaus ja kuolema. Minä pidinkin trilogiassa eniten juuri Rasmuksen ja Benjaminin osuuksista.

Oma suosikkini kaikista kolmesta kirjasta on viimeinen, Kuolema. Se on ehdottomasti surullisin, mutta siten myös kaikista koskettavin. Sitä lukiessani itkin hysteeristä itkua keskellä yötä ja olin niin  surullinen ja vihainen. Kirjassa on eräs kohta, jossa halusin yksinkertaisesti kuristaa Rasmuksen vanhemmat, sillä inhosin ja vihasin heitä niin paljon. Lopussa olin ihan palasina, mutta jotenkin hassusti onnellinen samaan aikaan. Täytyy myös sanoa, että eräät tietyt hautajaiset viimeisessä kirjassa saivat minut yhtä aikaa itkemään vuolaasti ja hymyilemään. Tunteiden vuoristorataa.

En tiedä olenko käsitellyt tässä bloggauksessa puoliakaan siitä, mitä mielessäni pyörii. Luin trilogian aivan viime vuoden loppuun ja olen prosessoinut sitä viimepäivät. Näin jälkeenpäin ajatellen trilogia olisi ansainnut paikan viime vuoden top-listoillakin, mutta listoja tehdessäni olin vielä niin vereslihalla tämän lukemisesta, etten oikein tiennyt vielä mitä ajatella. Annan tälle jälkikäteen kunniamaininnan.

Suosittelen trilogian lukemista todella lämpimästi. Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin on tarina rakkaudesta, sairaudesta ja kuolemasta. Etenkin mieleeni on jäänyt eräs lause, jonka Benjamin sanoo ensimmäisessä kirjassa.

"Minä haluan, että elämäni aikana saan rakastaa jotakuta, joka rakastaa minua."

Siinä kiteytyy mielestäni yksi kirjan tärkeimmistä ajatuksista.

Arvosana: ♣♣♣♣♣

Teos: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin: 1. Rakkaus
Kirjailija: Jonas Gardell
Ruotsinkielinen alkuteos: Torka aldrig tårar utan handskar - 1. Kärleken
Kääntäjä: Otto Lappalainen
Trilogia: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, #1
Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 2013 (alkuperäisteos 2012)
Sivuja: 294
Luettavaksi: kirjastolaina

Teos: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin: 2. Sairaus
Kirjailija: Jonas Gardell
Ruotsinkielinen alkuteos: Torka aldrig tårar utan handskar - 2. Sjukdomen
Kääntäjä: Otto Lappalainen
Trilogia: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, #2
Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 2014 (alkuperäisteos 2012)
Sivuja: 300
Luettavaksi: kirjastolaina

Teos: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin: 3. Kuolema
Kirjailija: Jonas Gardell
Ruotsinkielinen alkuteos: Torka aldrig tårar utan handskar - 3. Döden
Kääntäjä: Otto Lappalainen
Trilogia: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, #3
Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaisuvuosi: 2014 (alkuperäisteos 2013)
Sivuja: 304
Luettavaksi: kirjastolaina

torstai 1. tammikuuta 2015

Lukusuunnitelmia vuodelle 2015

Viimeksi puhuttiin vuoden 2014 lukemisista, joten tänään on aika suunnata katse tulevaisuuteen. Vuodelle 2015 minulla on muutamia tavoitteita ja lisäksi haluan esitellä vuoden odotetuimmat kirjat.

Goodreadsissa asetin tavoitteekseni lukea 160 kirjaa. Viime vuonna (hassua puhua viime vuodesta kun tänään on vasta ensimmäinen päivä vuonna 2015) tavoitteeni oli 150 ja sehän ylittyi huimasti. En kuitenkaan usko, että pystyisin lukemaan merkittävästi enemmän yhden vuoden aikana, enkä halua turhaan stressata lukemisesta, joten laitoin maltillisemman lukeman. (Lisäksi ensi syksynä on jo kirjoituksetkin, jotka varmaan rajoittavat romaanien lukemista...) Etupäässä osallistun haasteeseen siksi, että sen avulla kaikki vuoden aikana luetut kirjat saa kätevästi listattua.

Mutta tässä ei ole kaikki. Alun perin juuri Goodreadsista on lähtenyt liikkeelle 50 listakohdan lukuhaaste (linkki). Itse en aio Goodreadsissa osallistua, mutta blogin puolella kyllä. Myös Risingshadow'ssa on aiheesta keskusteluketju (linkki) ja kirjabloggaajista mukana on ainakin MarikaOksa. Risingshadow'hun kannattaa kurkata, sieltä saa tarvittaessa kohtiin suomennosapua ja linkin takana on lista hienona kuvana jonka voi tulostaa ja kiinnittää seinälle.

Eikun vain ruksimaan!

Haasteessa pyritään siis lukemaan kirja jokaiseen seuraavista kategorioista:
  1. A book with more than 500 pages
  2. A classic romance
  3. A book that became a movie
  4. A book published this year
  5. A book with a number in the title
  6. A book written by someone under 30
  7. A book with nonhuman characters
  8. A funny book
  9. A book by a female author
  10. A mystery or thriller
  11. A book with a one-word title
  12. A book of short stories
  13. A book set in a different country
  14. A nonfiction book
  15. A popular author’s first book
  16. A book from an author you love that you haven’t read yet
  17. A book a friend recommended
  18. A Pulitzer Prize-winning book
  19. A book based on a true story
  20. A book at the bottom of your to-read list
  21. A book your mom loves
  22. A book that scares you
  23. A book more than 100 years old
  24. A book based entirely on its cover
  25. A book you were supposed to read in school but didn’t
  26. A memoir
  27. A book you can finish in a day
  28. A book with antonyms in the title
  29. A book set somewhere you’ve always wanted to visit
  30. A book that came out the year you were born
  31. A book with bad reviews
  32. A trilogy
  33. A book from your childhood
  34. A book with a love triangle
  35. A book set in the future
  36. A book set in high school
  37. A book with a color in the title
  38. A book that made you cry
  39. A book with magic
  40. A graphic novel
  41. A book by an author you’ve never read before
  42. A book you own but have never read
  43. A book that takes place in your state
  44. A book that was originally written in a different language
  45. A book set during Christmas
  46. A book written by an author with your same initials
  47. A play
  48. A banned book
  49. A book based on or turned into a TV show
  50. A book you started but never finished
Osa kategorioista on helppoja, osa vaikeampia, katsotaan miten käy. Mitään paineita en tästä aio ottaa, ruksin muun lukemisen ohessa. Teen tälle haasteelle varmaan vielä oman sivun ja päivittelen luetut kirjat sinne.

Muuten tavoitteenani on lukea taas Kirjallisen sivistyksen projektiani eteenpäin, ehkäpä tänä vuonna saisin luettua ne venäläiset klassikot ja Väinö Linnan teokset. Tuntematon sotilas ainakin pitää lukea kouluun heti vuoden alussa.

Vuonna 2015 ilmestyy myös monia kiinnostavia kirjoja. En yleensä (enkä nytkään) jaksa selailla kustantajien katalogeja, yleensä minua eniten kiinnostavat kirjat ovat sarjojen jatko-osia ja spefiä ja niiden ilmestymispäivät katson Risingshadow'sta. Ensi vuonna suuri osa odotetuista on kuitenkin englanninkielisiä, sillä monet ilmestyvät suomennokset olen jo enkuksi lukenut, eikä kaikkia odottamiani kirjoja edes tulla suomentamaan. Tässä kuitenkin vuoden odotetuimpia.

1. Patrick Rothfuss: Viisaan miehen pelko (Kuninkaansurmaajan kronikka, #2)
Luin tämän englanniksi jo viime vuonna (linkki), mutta haluan lukea uudestaan mahdollisimman pian, sillä kyseessä on rakastamani Tuulen nimen jatko-osa. Oikeastaan haluan lukea Tuulen nimen kuudennen kerran ja sitten tämän heti perään monta kertaa. Viisaan miehen pelon pitäisi ilmestyä keväällä Kirjavan kustantamana, joten nyt vain odotetaan.

2. Susan Ee: End of Days (Penryn and the End of Days, #3)
Penryn and the End of Days -trilogian viimeinen osa. Näppini syyhyävät tätä ajatellessa. Haluan lukea tämän NYT. Julkaisupäiväksi on ilmoitettu toukokuu 2015.

3. Libba Bray: Lair of Dreams (The Diviners, #2)
The Diviners oli vuoden top-listallanikin, rakastin kirjaa suunnattomasti. Tämän toisen osan pitäisi ilmestyä huhtikuussa ja en malta odottaa.

4. Cassandra Clare: Lady Midnight (The Darl Artifices, #1)
Tästä Cassandra Claren kirjojen ja sarjojen määrästä voi olla montaa mieltä ja minä ymmärrän ihmisiä, jotka kritisoivat varjonmetsästäjäkirjojen massatuotantoa. Minä olen kuitenkin todennut nauttivani hänen kirjoistaan ja fanityttö sisälläni haluaa kuollakseen tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, joten en jaksa valittaa. (The Dark Artifices sijoittuu siis neljä vuotta City of Heavenly Firen jälkeen.) Ilmestymisajaksi arvioidaan syksyä.

5. Marissa Meyer: Winter (The Lunar Chronicles, #4)
Viimeinen kirja tässä upeassa sarjassa. Maltan tuskin odottaa! Tämänkään tarkkaa julkaisuajankohtaa ei ole vielä ilmoitettu, syksy 2015 on kaikki mitä tiedän.

6. Rainbow Rowell: Carry On
Kaikki jotka ovat lukeneet Fangirlin, tietävät mistä puhun. Kyseessä on siis Cathin Simon Snow -fikki ja olen tajuttoman innoissani tästä. Lokakuu 2015 on ilmoitettu julkaisuajankohdaksi.

7. Maggie Stiefvater: Raven Cycle, #4
Tällä ei ole edes nimeä vielä, saati sitten tarkkaa julkaisupäivää. Enkä ole edes lukenut kolmatta osaa vielä. Mutta silti. Odotan tätäkin todella paljon!

8. J.S Meresmaa: Mifongin kätkemä (Mifonki-sarja, #4)
Neljäs (viimeinen?) osa tässä mainiossa sarjassa. Tarkemmasta julkaisuajankohdasta ei vielä tietoa.

9. Rick Riordan: The Sword of Summer (Magnus Chase and the Gods of Asgard, #1)
Rick Riordan jatkaa mytologian parissa, tällä kertaa käsittelyyn pääsee skandinaavinen mytologia. Odotan innolla, sillä Magnus Chase ja Annabeth Chase. Percy Jackson -fanit, miettikää. Ei voi olla sattumaa. Julkaisuajaksi ilmoitettu lokakuu 2015.

10. Rick Yancey: Ääretön meri (5. aalto, #2)
Toinen osa 5. aalto -trilogiassa, jonka ensimmäisen osan luin syksyllä 2013. Sarja ei ole ehdoton suosikkini, mutta haluan kuitenkin lukea tämän toisenkin osan. Kauaa ei onneksi tarvitse odotella, tämän pitäisi ilmestyä jo tässä kuussa.

Tuossa oma top-kymppini. Haluan myös mainita Rothfussin Kuninkaansurmaajan kronikan viimeisen osan, Doors of Stone, jota myös odotan, mutta jonka epäilen ilmestyvän vasta ensi vuonna.(Haluaisin kyllä yllättyä iloisesti ja saada sen tänä vuonna.) Samoin on George R.R Martinin Talven tuulien kanssa, en usko, että saan sitä vielä tänä vuonna, mutta odotanpahan silti.

Onko teillä lukusuunnitelmia vuodelle 2015? Mitä kirjoja odotatte?

Lukuvuosi 2014

2015 on nyt täällä! Onnellista uutta vuotta kaikille! ♥ On siis aika palata ajassa taaksepäin ja katsoa mitä viime vuoden aikana ehti tapahtua. Jottei tämä postaus venyisi ihan naurettaviin mittoihin, niin kuten edellisvuonnakin (linkki), otetaan katsaus Kirjaneidon kirjaisaan vuoteen.

Sanotaan se nyt ihan heti alkuun. 2014 oli loistava kirjavuosi. Loistava. Olen löytänyt paljon uusia ja rakkaita kirjoja, lempikirjojeni lista on räjähtänyt. Kohta seuraavan top-listan tekeminen oli työn, tuskan, ongelmoinnin ja järjestelemisen takana. Sitä ennen kuitenkin vielä hiukan kirjallisista jutuista joihin olen tänä vuonna hurahtanut.

Goodreads
En ole varma milloin profiilin tein, mutta muistaakseni joskus huhtikuun tienoilla aloin oikeasti olla aktiivinen. Nyt olen koukussa, päivittelen lukuprosesseja, kategorisoin kirjoja ja spämmin varmaan kaikkien Goodreads-kavereideni ilmoitukset... Nautin siis täysin rinnoin kaikesta. (Minut saa siis kaikin mokomin pyytää Goodreadsissa kaveriksi, jos tarkemmat lukuprosessit ja jatkuvat päivitykset kiinnostavat. Minut löytää yllättäen nimellä Kirjaneito.)

BookTube
BookTube on yllättäen johdettu sanoista book ja YouTube, eli  suomeksi sanottuna kyseessä on kirjavloggaajien yhteisö. Käytönnössä katson siis videoita joissa ihmiset puhuvat kirjoista. Kehittää kielitaitoa (oli kuulkaa helpot kirjallisuussanastot enkun vitoskurssilla) ja hyviä kirjavinkkejä tulee koko ajan. Huonoja puolia on se, millainen aikasyöppö youtube on ja se, että ihmisten valtaisten kirjakokoelmien katseleminen aiheuttaa ainakin minun kohdallani kirjojen ostamisvillitystä.

Kirjojen ostaminen
Edelliseen kohtaan viitaten, viime vuonna tapahtui se, mitä olen kauhunsekaisella innostuksella odottanut. Aloin ostella kirjoja ja olen melkein tuplannut kirjahyllyni sisällön kuluneen vuoden aikana. Pahin vaihe oli loppukeväästä alkusyksyyn, nyt olen rauhoittunut. En kadu, koska kirjakokoelmani alkaa olla jo varsin vaikuttava ja jos en olisi ostanut tiettyjä kirjoja, olisin jäänyt paljosta paitsi. Silti, koska investoin juuri uuteen puhelimeen ja käytin viime vuoden aikana suurimman osan varoistani, olen nyt melkein rahaton. Aika paastota kirjojen ostamisesta. Se on loppu nyt. (Ainakin vähäksi aikaa.) Alapuolella on havainnollistava kuva kaikista tämän vuoden aikana hyllyyni päätyneistä kirjoista. (Osa lahjaksi saatuja, arvonnasta voitettuja tms.) Takana näkyy tyhjyyttään ammottava kirjahylly... Pelottavaa. Laskin nämä mutta unohdin lukeman. Yli 60. (Olin liian hermostunut koska pelkäsin kaatavani vasemmanpuoleisen pinon jossa on melkein pohjalla Piin elämä... Fiksu idea.)


Hienosti näkyy myös puolikas roskis
tuolla pöydän alla... Nenäliinat koska
Jonas Gardellin Älä koskaan pyyhi
kyyneleitä paljain käsin.
Astuin myös askeleen virallisempaan suuntaan ja kesällä aloin ottaa itse kirjakuvani ja lisätä bloggauksiin tarkat tiedot kirjoista. Osallistuin myös kirjabingoon ja Kirjakuva päivässä -haasteeseen. Unohdan nyt varmaankin jotain tärkeää, mutta tuossa oli ainakin osa tämän vuoden kirjallisista merkkipaaluista.

Sitten varsinaisiin vuoden 2014 tilastoihin. Yhteensä luin 187 kirjaa eli 86 846 sivua. Viime vuodesta jäin kaksi kirjaa, mutta eipä tässä silti valittamista kauheasti ole. Eniten kirjoja luin marraskuussa (20) ja vähiten touko-, elo- syyskuussa (12 kussakin). On siis tullut luettua varsin tasaisesti, mistä olen iloinen. Muutenkin olen ollut aika hyvällä lukutuulella koko vuoden ajan, enkä ole kärsinyt isommista jumeista. Luulen, että ehkäisen jumit ihan vain kieltäytymällä hyväksymästä niitä ja vain lukemalla... Kaikki vuoden luetut löytyvät täältä.

Mutta se yleisistä tilastoista ja höpöttelyistä, nyt on aika siirtyä puhumaan vuoden parhaista kirjoista. Tämän listan tekeminen, kuten sanottua, ei ollut helppoa ja kuten kohta, olen väsäillyt mielivaltaisia kategorioita ja yhdistellyt saman kirjailijan kirjoja, jotta saisin melkein kaikki rakkaudet ahdettua mukaan. (Mutta ajatelkaa. 187 kirjaa. Kyllä siihen hyviä mahtuu.)

Top-3 uudet kirjailijatuttavuudet (tämä kategoria mahdollistaa monen kirjan mainitsemisen)

1. Charles Dickens
-Sivistyslistojeni viitoittamana olen tänä vuonna lukenut paljon Dickensiä. Olen erittäin iloinen tästä uudesta kirjailijatuttavuudesta ja olen nauttinut herran kirjoista paljon. Kaksi kaupunkia on ensimmäinen häneltä lukemani kirja ja edelleen suosikkini. Rakastan, yksi lempikirjoistani.

2. Rainbow Rowell
-En ole lukenut Rowellilta kuin vasta kaksi kirjaa (Eleanor & Park ja Fangirl), mutta molemmista olen pitänyt suunnattomasti. Fangirlin olen lukenut jo monta kertaa ja luen parhaita paloja aina kun olen surullinen. Haluan ehdottomasti lukea Rowellin koko tuotannon.

3. David Levithan
-Two Boys Kissing ja Will Grayson, Will Grayson. Kaksi tämän vuoden lempikirjaa. (Will Graysonista tosin kuuluu puolet kunniasta John Greenille.) Luin myös hänen novellikokoelmansa How They Met and Other Stories ja Every Day -romaanin, mutta ensiksi mainitut ovat suosikkejani. Pidän paljon Levithanin kirjoitustyylistä ja siitä, kuinka hän käsittelee vaikeitakin asioita.

Parhaita jatko-osia (jotta saan mukaan lempisarjojani)

Cassandra Clare: City of Heavenly Fire (The Mortal Instruments, #6)
-Ihanan paksu, rakastin. Jostain syystä TMI saa minut fanitytttöilemään.

Veronica Rossi: Yhä sininen taivas (Paljaan taivaan alla, #3)
-Ei kovinkaan hypetetty sarja, mutta yksi suosikeistani. Rakastin tätä päätösosaa.

Maggie Steifvater: The Dream Thieves (The Raven Cycle, #2)
- The Raven Cycle -sarja ei ole minulle niitä kaikista rakkaimpia, mutta tämä jatko-osa oli vain niin hyvä. Niin hyvä. Odotan innolla, että kirjasto saa hankittua syksyllä ilmestyneen kolmannen osan.

Patrick Rothfuss: The Wise Man's Fear (The Kingkiller Chronicle, #2)
-Tuulen nimi on yksi kaikkien aikojen lempikirjojani ja vuoden alussa kyllästyin odottamaan suomennosta joten luin tämän toisen osan englanniksi. Rakastin sitäkin ja näillä näkyvin keväällä ilmestyvä suomennos on ehkäpä koko ensi vuoden odotetuin kirja minulle. Sillä haluan lukea tämän uudelleen. Monta kertaa.

Vuoden top-5 kirjat/kirjasarjat (säästetään paras viimeiseksi koska se vain on siistiä)

5. Libba Bray: The Diviners (The Diviners, #1)
-Johtuu varmaan siitäkin, että kirja on vielä todella hyvin muistissa, mutta ah, että tämä oli hyvä. Yksinkertaisesti rakastin alusta loppuun. Toinen osa on ensi vuoden odotetuimpia uutuuksia kohdallani ja haaveilen omistavani tämän kovakantisena.

4. Susan Ee: Angelfall & World After (Penryn and the End of Days, 1&2)
-Luin nämä viime keväänä ja rakastin. Luin uudestaan kesän alussa ja rakastin edelleen. Kolmas ja viimeinen osa ilmestyy toukokuussa ja en jaksa odotta. Mahtava sarja.

3. R.J Palacio: Wonder
-Tämäkin on uusi tuttavauus, mutta millainen. Kaunis, surumielinen, toiveikas kirja, joka sai minut itkemään onnesta. Lukekaa!

2. Patrick Ness: Chaos Walking -trilogia
-Tämän luin loppukesästä/alkusyksystä. Rakastin jokaista kirjaa. Tämä trilogia särki sydämeni monta kertaa, itkin hysteeristä itkua viimeisen kirjan viimeiset luvut ja ah, en vain pysty. Kaikki se rakkaus jota tätä kohtaan tunnen.

1. Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva
-Tämä on Se Kirja. Se paras kirja, jonka koko vuonna luin. Se kirja, joka on kaikkien aikojen lempikirjojeni top-kolmessa yhdessä Pottereiden ja Tuulen nimen kanssa. Olen lukenut myös Wilden satuja, esitelmiä, kirja-arvosteluja, tällä hetkellä on kesken hänen kirjeensä vankilasta ja lainassa on esseekokoelma. Dorian Grayn luin jo uudestaankin kun jouluna sain ja rakastin vielä enemmän. Näen jo itseni mummona muistelemassa kuinka silloin lukiolaisena löysin kaikkien aikojen lempikirjailijani... Sillä sitä Oscar Wilde on jo nyt. (Hän ei ollut tuossa kirjailijoiden top-kolmessa vain koska säästin hänet tänne.)

Haluan vielä antaa kunniamaininnat muutamalle kirjalle ja sarjalle, jotka eivät äskeisiin kriteereihin mahtuneet, mutta olivat yhtä kaikki vuoteni kohokohtia.
Marissa Meyer: The Lunar Chronicles
-Tämä sarja on vain yksikertaisesti hyvä ja paranee koko ajan. Tulen iloiseksi tämän ajattelemisesta.
E. Lockhart: We Were Liars
-Marraskuun parhaita. Kaunis kirja, joka sai minut melkein itkemään julkisesti.
Victoria Schwab: The Archived (The Archived, #1)
-Yksinkertaisesti loistava ja uniikki kirja. Pidin suunnattomasti.
Erin Morgenstern: Yösirkus
-Luin tämän kesällä ja vain nautin joka hetkestä. Kuvailu tässä on parhaimpia ja vangitsevampia mitä olen ikinä lukenut.

Huhhuh. Tulipa tästä monsteri. Lähipäivinä minun on tarkoitus vielä väsätä postausta ensi vuoden lukusuunnitelmista ja odotetuimmista uutuuksista, mutta nyt taidan suosiolla lopettaa tähän ja kiittää kuluneesta vuodesta kaikkia teitä rakkaat lukijat ja bloggaajatoverit! On hyvin suureksi osaksi teidän ansiotanne, että tämä blogi on vieläkin pystyssä. Kiitos! ♥

Lopuksi vielä, mitkä olivat teidän lukuvuotenne parhaita?