sunnuntai 4. tammikuuta 2015

James Frey & Nils Johnson-Shelton - Loppupeli

Endgame-trilogia, #1

”Loppupeli on yksinkertainen. Tapa tai tule tapetuksi.”

12 ikivanhan kansan edustajaa valmistautuu tehtäväänsä, ja ihmiskunnan kohtalo jää toisiaan vastaan taistelevien teini-ikäisten varaan.
Eri puolille maailmaa iskeytyvät meteoriitit surmaavat tuhansia. Se on merkki. Loppupeli on alkamassa.
Koulunsa priimus Sarah jättää rakkaansa ryhtyäkseen Pelaajaksi. Katujen kasvatti Jago tietää pystyvänsä surmaamaan tulevat vastustajansa. Chiyoko on valmis liittoutumaan vain hyötyäkseen An Liusta. Heillä ja kahdeksalla muulla Pelaajalla on edessään oma tuskainen odysseiansa, aseenaan salaisessa kohtaamispaikassa saatu vihje kätketyistä symboleista.
Vain yksi voi voittaa pelissä, jossa ei ole sääntöjä.

Loppupelistä on ollut viimeaikoina paljon juttua blogimaailmassa. Minäkin olin katsellut kirjaa kiinnostuneena lähinnä sen ison ja kultaisen ulkomuodon vuoksi, mutten jaksanut tehdä asian eteen sen kummempia. Ennen joulua minua kuitenkin onnisti kujerruksia-blogin järjestämässä ja WSOY:n sponsoroimassa arvonnassa, josta voitin kirjan omakseni. Kiitokset siis sinne!

Loppupelin idea on hyvin yksinkertainen. Vuosituhansien ajan kaksitoista sukua on valmistautunut Loppupeliin, jossa ratkaistaan maailman kohtalo. Pelin ajankohtaa ei tiedetä ja jokaisella suvulla on aina oltava 13-20-vuotias Pelaaja valmiina. Loppupelissä Pelaajien tehtävänä on löytää kolme avainta, Maan avain, Taivaan avain ja Auringon avain. Voittaja sukuineen selviää hengissä, kaikki muut kuolevat. Kun 12 meteoriittia iskeytyy eripuolille maapalloa, Loppupeli on alkanut. Pelaajat kutsutaan koolle ja peli voi alkaa. Sääntöjä ei ole.

Tätä kirjaa on useissa yhteyksissä verrattu Nälkäpeliin, eikä ihme. Kaksitoista teini-ikäistä tappamassa toisiaan - kuulostaa aika tutulta eikö? Kirjan idea ja olosuhteet ovat kuitenkin hyvin erilaiset kuin Nälkäpelissä. Pelaajia on kaikkia koulutettu vuosikaudet, "areenana" on koko maailma ja kaiken tarkoitusperät ovat varsin erilaiset. En siis nimeäisi tätä miksikään Nälkäpelin kopioksi. Nälkäpelistä pitäneille tätä voi kyllä suositella, kirja on samaan tyyliin nopeatempoinen ja veri lentää. Mutta pakko kyllä sanoa, että Nälkäpeli on mielestäni parempi kuin Loppupeli, joten jos et sitä ole vielä lukenut, lue se ensin.

Loppupeli on melkein viisisataa sivua pitkä, muttei lukiessa tunnu siltä. Kirja on nappaava ja sivut kääntyvät nopeasti, eikä teksti vaadi paljon keskittymistä. Kirjoitustyyli on hyvin karsittu, kuvailua ei ole paljon yhtään ja lauseet ovat lyhyitä. Mielestäni kerronta sopi kirjan tyyliin hyvin ja lukeminen oli sujuvaa.

Hahmojahan Loppupelissä on vaikka millä mitalla. Osa, kuten Sarah (joka yllättäen on
amerikkalainen...) tulevat nopeasti tutuiksi, mutta osa jäi melko etäisiksi ja välillä oli työlästä muistaa kuka oli kukakin. Pelaajia myös poistuu pelistä aika rajulla kädellä ja minä huomasin välillä jopa irvisteleväni kaikelle taistelulle. Eeppisen fantasian kanssa olen oppinut suodattamaan miekkataistelut ynnä muut sen kummempia ajattelematta, mutta tässä räjähtelevät pommit, pistoolit ja veitset tulivat aika lähelle. En myöskään voinut ohittaa olankohautuksella sitä kuinka paljon tässä lahdataan viatonta siviiliväestöä ihan tuosta vain. Hyi.

Kirjan hahmot olivat muutenkin se pieni kompastuskivi tässä. Heitä on mielestäni liikaa ja osasta on todella vaikea pitää. Ne taas, joita on tarkoitus sympata, ovat välillä äärettömän rasittavia. Etenkin hermoilleni kävi Christopher, Sarahin poikaystävä, joka lähtee Sarahin perään ja aiheuttaa matkaan monta mutkaa. Mokoma idiootti kuvittelee selviävänsä kaikesta ja vasta kun joku osoittaa häntä pyssyllä, hän ajattelee, että olisi kannattanut kuunnella Sarahia. Myös kirjan romanssipuoli tuntui minusta turhalta. On Sarah/Christopher/Jago (yksi pelaaja) kolmiodraama ja myös kahden muun pelaajan välinen romanssi. Etenkin tuo toinen romanssi sai minut huokailemaan epäuskoisena ja melkein repeämään nauruun yhdessä kohtaa. (Varpaankynsi, sanonpahan vain. Varpaankynsi.)

Pidin kuitenkin paljon kirjan arvoitusten ja salakoodien ratkomisosioista. Pelaajia on koulutettu ratkaisemaan kaikenlaisia salakirjoituksia ja vihjeitä ja minä nautin kun saan arvailla mahdollisia ratkaisuja ja todeta kirjailijan olevan minua älykkäämpi. Myös päähenkilöiden ninjataidot aiheuttivat lukiessa hilpeyttä.

Kirjaan liittyy myös nettipeli ja kirja on piilotettu täyteen erilaisia vihjeitä. Itse en pelaamaan aio lähteä, mutta idea on mielestäni todella siisti. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä Loppupelin tiimoilta vielä keksitään. Myös tulevaisuudessa ilmestyvät jatko-osat aion lukea.

Loppupeli ei hurmannut minua, mutta oli kuitenkin viihdyttävää luettavaa. Jos haluaa lukea nappaavaa ja toimintavetoista kirjaa jossa on viihdearvo kohdallaan, Loppupeli ei ole huono vaihtoehto. Tämä on toimintaleffa kirjamuodossa.

Arvosana: ♣♣♣

Teos: Loppupeli
Alkuperäisteos: Endgame: The Calling
Kirjailíjat: James Frey ja Nils Johnson-Shelton
Kääntäjä: Tero Valkonen
Trilogia: Endgame-trilogia, #1
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2014 (alkuperäisteos 2014)
Sivuja: 497
Luettavaksi: omasta hyllystä (arvontavoitto)
Haasteet: 2015 lukuhaaste, "A book with a one-word title"

P.S Eilen blogilleni on ilmestynyt sadas lukija. Nyt teitä on jo kolminumeroinen luku... Hurjaa. Blogi ei olisi sama ilman teidän ihania kommenttejanne ja intoanne. Kiitos ihan jokaikiselle, olette maailman parhaita lukijoita. ♥

12 kommenttia:

  1. Nälkäpeli oli mielestäni koukuttava, sillä halusin todella tietää, miten sarja päättyy. Voin hyvin kuvitella, että Loppupeli-trilogiassa asianlaita on samoin. Toisaalta minua häiritsi suunnattomasti Nälkäpelissä, miten kevyesti ihmisiä lahdattiin ja voin kirjoittamasi perusteella kuvitella, että niin kävisi tätäkin kirjaa/ kirjasarjaa lukiessani. Silti tekstisi ansiosta Loppupeli alkoi kiinnostaa entistä enemmän, joten kai se on jossain vaiheessa luettava...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppupelissä lahdataan myös kokonaan pelistä tietämättömiä, mikä kyllä häiritsi minua, luultavasti sinä tuntisit samoin. Tämä oli kuitenkin viihdyttävää luettavaa, joten suosittelen kokeilemaan! :)

      Poista
  2. Tämä on minulla ollut ehkä-luettavissa, mutta kiinnostukseni on kasvanut, joten varmaan luen tämän jossakin vaiheessa. Joskus kaipaan toiminnantäyteisiä kirjoja, joten sellaiseen nälkään tämä kirja taitaisi olla ihan hyvä valinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuollaiseen tilanteeseen Loppupeli on hyvä vaihtoehto!

      Poista
  3. En ole pitänyt Nälkäpeleistä lainkaan, mutta tämän Loppupelin massiivinen ja kultainen ulkonäkö on jotenkin koukuttanut minut ilman, että olen kirjaa edes lukenutkaan. Saa siis nähdä, luen tämän luultavasti jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo massiivinen kultaisuus sai minutkin kiinnostuneeksi :D Varsin hyvä kirja kyseessä myös kansien sisällä ;)

      Poista
  4. En ole itse lukenut, mutta eräs kaverini on. Mitä hän nyt kertoi (ja sinä), tämä vaikuttaa ihan lukukepoiselta kirjalta ja voisi sen lukaista :)
    Mutta tosiaan, mitä nyt oon kuullu, kuulostaa oudolta ettei kukaan epäilisi jos tätä loppupeliä ei tapahtuisikaan. Vähän niin kuin nää maailmanlopun arvaukset. Ei kaikki niitä usko sokeana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko sanoa, etten ihan tajua mitä tarkoitat tuolla Loppupelin tapahtumisella/ei tapahtumisella. :D Meinaatko Loppupeliä niin kuin ihan oikeasti, vai vaan sitä nettipeliä?

      Jos kiinnostaa, suosittelen kokeilemaan kirjaa!

      Poista
    2. Joo, siis ajatukset vähä harhaili :D
      Siis tuossa kirjassa on outoa, ettei kukaan henkilö epäillyt että jos loppupeliä ei tapahtusikaan.

      Juu, ajattelin kyllä jossain vaiheessa aion lukaista sen :)

      Poista
    3. Ahaaa :D Minusta oli tavallaan ihan uskottavaakin, ettei kukaan sitä epäillyt. Ainoat jotka tiesivät olivat pelaajat perheineen ja heille se oli itsestäänselvyys. Lisäksi kaikki ennusmerkit osuivat kohdalleen jne. Mutta ymmärrän kyllä pointtisi, kyllähän sitä joku olisi aivan hyvin voinut epäillä.

      Poista
  5. Olipa kiva lukea, että kirja pääsi hyvään osoitteeseen! :) Tällainen toimintapläjäyshän teos on, eikä sellaisena tosiaan yhtään hassumpi. Vaikka olihan niitä ominaisuuksia (varpaankynnet, tosiaan) ja hahmojen perässä pysyminen vaati kyllä keskittymistä, vaikka lukeminen ei niinkään. Jatko-osat aion kyllä varmaan myös lukea, juuri sopivaa pääntyhjennysryminää tämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi vielä arvonnan järjestämisestä :) Minäkin aion katsastaa jatko-osat, sillä kuten sanoit, tämä on juuri sopivaa kevyttä lukemista.

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)