lauantai 31. tammikuuta 2015

Tammikuun kooste

Uusi vuosi on nyt saatu alkuun ja yksi kuukausi on jo takana. Tammikuu on ollut kuukautena todella kiireinen ja välillä minulla on ollut aika epätoivoinenkin olo. Postasin pari viikkoa sitten kiireestä ja stressistä ja siitä kuinka välilä tuntuu, että luhistun kaiken alle. Se tunne alkaa onneksi pikku hiljaa poistua ja luulenpa, että vielä selviän tästä kaikesta hengissä. Kiitos muuten kaikille, jotka postaukseen kommentoivat, kommenttinne ihan oikeasti saivat oloni paremmaksi ja pirisivät päivääni. ♥

Tammikuun alussa bloggasin vuoden 2014 parhaista lukukokemuksista ja lukusuunnitelmistani vuodelle 2015. Vuodelle oli hurjia tavoitteita (160 kirjaa) ja Goodreadsista lähtöisin olevaa lukuhaastetta. Kiireen keskellä olen kuitenkin laskenut määrällisen tavoitteen sataan, sillä 160 alkoi stressata minua ja sitä en halua. Yhtään lisää stressiä kun en kaipaa enkä halua pilata rakasta harrastusta ylisuunnittelemalla ja suorittamalla. Asetankin nyt vuodelle 2015 vielä yhden lukutavoitteen: En aio stressata blogista tai lukemisesta yhtään. Lukuhaasteita en tosin kokonaan aio poistaa, mutta otetaan rennosti eikä yritetä turhia. Vuoden 2015 haasteet ovat nähtävissä täällä.

Sitten tammikuun luettuihin.

Tammikuun luetut kirjat:

James Frey & Nils Johnson-Shelton: Loppupeli (Endgame-trilogia, #1)
L.M Montgomery: Annan unelmavuodet (Anna, #3)
L.M Montgomery: Anna opettajana (Anna, #4)
Maria Turtschaninoff: Maresi: Punaisen luostarin kronikoita
Kathryn Stockett: Piiat
Morgan Rhodes: Falling Kingdoms (Falling Kingdoms, #1)
L.M Montgomery: Anna omassa kodissaan (Anna, #5)
Rick Riordan: Percy Jackson and the Greek Gods
Richelle Mead: Vampire Academy (Vampire Academy, #1)
Väinö Linna: Tuntematon sotilas

Yhteensä: 10 kirjaa / 3465 sivua

Kiire näkyy lukunumeroissakin. Lukuaikaa on vienyt muiden kiireiden lisäksi myös Tuntematon sotilas, jota on pitänyt lukea koulua varten. Noin sadan sivun/yhden viikon välein on ollut testit kyseisistä luvusta ja olen parhaani mukaan pysytellyt kontrollien tahdissa ja siksi lukeminen on ollut aika hidasta.

Tammikuussa luin paljon hyviä kirjoja, mutta kyllähän se Tuntematon sotilas vei ylivoimaisesti voiton kaikista muista. Sain kirjan loppuun parikymmentä minuuttia sitten ja olen henkisesti aika raunioina. Loistava, muttei helppo teos. Muita tammikuun kirjallisia kohokohtia ovat olleet Montgomeryn ihana Anna-sarja, jonka uudelleen lukua olen jatkanut ja Rick Riordanin Percy Jackson and the Greek Gods, joka valloitti huumorillaan.

Helmikuulle minulla ei suurempia lukusuunnitelmia ole, keskeneräiset kirjat voisin koettaa lukea loppuun ja muuten annan itselleni luvan lukea ihan mitä huvittaa. Kirjastonkirjoja on lainassa varsin vaikuttava pino ja sitä pyrin koko ajan pienentämään.

Päivällä otettu kuva keskeneräisistä kirjoista. Tuntematon
sotilas on nyt luettu ja aion jatkaa Sandersnin Mistbornin
kanssa.


Tammikuussa tein muuten itselleni tylsyyksissä Twitter-tilin nimellä Kirjaneito. Erityisen aktiivinen twiittaja en ole, lähinnä uudelleentwiittaan jotakin ja seuraan YouTubettajia. Jos jotakuta kuitenkin sattuu kiinnostamaan, niin ajattelin mainita. (Sillä mitä muuta enää tarvitsen elämääni kun yhden koukuttavan somepalvelun lisää...)

Pidän myös sormia ristissä, etten tule ainakaan pahasti kipeäksi, sillä tällä hetkellä olen todella räkäinen ja viittä vaille kuumeessa. Siskollakin on paha yskä ja 38 astetta kuumetta, joten ei hyvältä näytä tämä... Litkitään teetä ja toivotaan parasta.

Mutta millainen teidän tammikuunne oli? Mitkä olivat parhaita kirjoja? Tapahtuiko jotain jännää? Onko suunnitelmia helmikuulle?

18 kommenttia:

  1. Luin tammikuun aikana vain 2 kirjaa loppuun, joten vaikea sanoa... Ehkä Emma oli vähän parempi. Ihan ok kuukausi, minullakin stressaava muiltakin tahoilta kuin koulu... Helmikuussa täytyy yrittää lukea vähän enemmän, ja onhan se hiihtoloma! :D Hyvä idea vähän laskea tavoitetta, minäkään en välttämättä saa 60? kirjan tavoitettani luettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stressi on kyllä tyhmää... :/ Tsemppiä haasteisiin! Toivottavasti helmikuu on hyvä lukukuu :)

      Poista
  2. Mä varmaan naputtelen aiheesta postauksen huomenissa, joten katsotaan niitä kirjalistoja sitten... Parhaita kokemuksia on ainakinollut Leon Leysonin Poika joka pelastui.

    Tammikuun jännittävin tapahtuma oli varmastikin se, että päätin mihin lukioon haen :) Yksi stressin aihe poissa päiväjärjestyksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva, että päätös on tehty! :) Jään odottelemaan postaustasi :)

      Poista
  3. 10 kirjaa on paljon! Varsinkin kun ottaa huomioon kaiken muun, mitä pitää tehdä :) Tammikuun paras kirja on ehdottomasti Sarah J.Maasin Crown of Midnight, aivan upea kirja <3 Yritän parhaillaan koota sen herättämät tunteet ja ajatukset tekstiksi, Haastetta on! :D

    Huomasin vuoden vaihduttua taas kertaalleen, että olen riippuvainen suunnitelmista. Ilman niitä en saa mitään tehdyksi järkevässä aikataulussa saati järjestyksessä. Niinpä tänä vuonna teen omat suunnitelmat joka kuukaudelle. Helmikuun suunnitelmat julkaisen blogissa maanantaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos lukusuunnitelmat ovat juttusi! Minä luen niin fiiliksen mukaan, etteivät tarkat suunnitelmat vain toimi. Sain muuten juuri pari päivää sitten Throne of Glassin käsiini, odotan innolla lukemista. :) Ja onhan 10 kirjaa paljon, mutta minä olen vain tottunut lukemaan liiankin suuria määriä :D

      Poista
    2. Minäkin olin ennen hyvin pitkälle fiilispohjainen lukija. Opintojen alkamisen ja varsikin blogin perustamisen jälkeen mielenkiintoisia kirjoja alkoi tulla vastaan niin uskomattomia määriä, että oli pakko alkaa miettiä tarkemmin, missä välissä luen mitäkin :D Suunnitelmani ovat kuitenkin sen verran laveita, että on tarpeeksi valinnanvaraa.

      Heh, en tiedä, onko liian suurta määrää olemassakaan :D

      Poista
    3. Minä kyllä listaan ylös kirjoja jotka haluan lukea, mutta testaamalla on todettu, että mitkään yhtään tarkemmat lukusuunnitelmat eivät pidä :D Ehkäpä tämä tästä joskus vielä muuttuu niinkuin sinullakin on käynyt. :)

      Poista
  4. Vau, hienoja kirjoja luit tammikuussa (Annat ja tuntematon <3) Itse luin tammikuussa 13 kirjaa, joista kolme oli äänikirjoja. Päällimmäisenä mielessä ovat nyt Gardellin Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin -kirjat. Helmikuun viimeinen viikko on lomaa ja vähän haaveilen, jos vaikka ehtisi lukumaratoonata...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin on loistava! Lukumaratoni kuulostaa kivalta! :)

      Poista
  5. Kymmenen kirjaa on kyllä aika kova suoritus :D Minä luin vain kolme, koska Kuudennen miehen jälkeen menin sellaiseen henkiseen lukkoon, ettei mikään kirja oikein maita... Lukujumi hyvien kirjojen jälkeen on ärsyttävää. Mutta olen hyvällä mallilla lukemassa useampaa kirjaa niin eiköhän helmikuu ole taasen kirjarikas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu tunne tuo hyvän kirjan jälkeinen lukujumi... Toivottavasti lukeminen alkaa taas maistua! :)

      Poista
  6. Minä luin tammikuussa neljä kirjaa. Kiireitä ja stressiä ei ole oikeasti ollut, mutta jotenkin minusta on tuntunut siltä, että olisi. Tammikuun parhaaksi nousi ehdottomasti Murakami. Mitä jos itsekin alkaisin tehdä tälläisiä kuukauden koosteita, hmmm... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ala toki tehdä kuukausikoosteita, niitä on aina kiva lukea! :) Murakamiin pitäisi kyllä viimein tutustua.

      Poista
  7. Huh, minusta sinä olet ehtinyt lukea paljon! Minä en ole muuten itse lukenut Anna-sarjaa, mutta pitäisi. Osa kirjoista löytyisi omastakin hyllystä.

    Minulla ei ole helmikuulle lukusuunitemia, mutta yritän koulun ohella ehtiä kuitenkin lukea jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna-sarja on ihana! ♥ Suosittelen! Koulu tosiaan tuppaa viemään aikaa lukemiselta, toivon mukaan ehdit paeta kirjallisiin maailmoihin. :)

      Poista
  8. Vaikka oletkin varmaan tottunut lukemaan enemmän niin kymmenen kirjaa on paljon! Ja ainakin siihen nähden mitä kaikkea muuta tekemistä sinulla on ollut. Itse en ole lukenut noista kuin Loppupelin, mutta tuo Percy Jackson and the Greek Gods vaikuttaa semmoselta joka kannattaisi lukea :).

    Itselleni tuli joku päivä sitten mieleen tehdä Twitter tai Instagram tili, mutta en sitten saanut sitä vielä aikaseks :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Percy Jackson and the Greek Gods on kyllä mahtava kirja, suositelen! Percyn faneille sopii takuulla kuin nenä päähän. :) Ilmoittele jos rantaudut Twitteriin, Instagramia ei minullakaan vielä ole.

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)