sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Jeffrey Eugenides - Virgin Suicides - Kauniina kuolleet

Lisbonin sisaruksia oli viisi: Therese, Mary, Bonnie, Lux ja Cecilia. Vaaleita, pyöreä-poskisen herkullisia, melkein naisia.

Naapuruston pojat tarkkailevat heitä kunnioittavan välimatkan päästä. Heidän keräämänsä numeroidut näytteet ovat korvaamattomia todistuskappaleita tyttöyden mysteereistä, oudosta maailmasta, johon kuuluu hengiltä syleiltyjä pehmoleluja, huulipunia, tylsiä kesäpäiviä ja tamponeja: "Saimme selville, että tytöt itse asiassa olivatkin valepukuisia naisia, jotka ymmärsivät rakkauden ja jopa kuoleman asioita, ja että meidän tehtävämme oli vain saada aikaan meteliä, joka näytti jotenkin kiehtovan heitä."

Lisbonin sisarusten lumous ei haihdu - edes vuosia sen jälkeen - kun viimeisimmänkin päivät ovat päättyneet.




"Sinä aamuna, kun viimeinen Lisbonin tyttäristä teki itsemurhan - kyseessä oli Mary, ja hän teki sen unilääkkeillä kuten Therese aikaisemmin - ambulanssimiehet tiesivät täsmälleen missä heidän talossaan säilytettiin veitsiä, missä sijaitsi kaasu-uuni ja missä oli se kellarikerroksen kattoparru, johon saattoi sitoa hirttoköyden."

Näin alkaa Virgin Suicides. Mielestäni paras myyntipuhe.

Virgin Suicides on kammottava ja häiritsevä kirja Lisbonin perheen tytöistä, jotka kaikki vuorollaan tekevät itsemurhan teini-iässä. Tuota yhtä kauheaa vuotta seurataan tyttöjen naapurustossa asuvien poikien silmin ja ensimmäisestä lauseesta lähtien on selvää mihin kirjan lopussa ollaan päätymässä.

Virgin Suicides on ollut minulle nimen perusteella tuttu kirja jo pitkään. Viime viikolla kirja osui silmiin kirjastossa palautettujen kirjojen joukossa ja päätin hetken mielijohteesta lukaista ensimmäisen lauseen. Ja onneksi tein niin. Siinä meinasi jäädä Sherlock Holmes jalkoihin ja jos en olisi luvannut itselleni, että yhtäkään uutta kirjaa ei aloiteta ennen kuin se on luettu, niin olisin lukenut tämän heti. Viikko sitten lauantai-iltana Sherlockin luettuani päätin viimein aloittaa tämän Jeffrey Eugenidesin esikoisromaanin ja luin sen yhdeltä istumalta. Virgin Suicides on niitä näppeihin liimaantuvia kirjoja, jotka kuitenkin aiheuttavat inhottavan tunteen vatsanpohjassa.

Aihe kirjassa on kammottava ja häritseväkin. Nuorten tyttöjen itsemurha on kauhea tapahtuma ja lukijaa vaivaa alusta alkaen kysymys siitä, miksi tytöt päätyvät ratkaisuunsa. Kirjan luettua olo ei totta puhuen ole yhtään sen viisaampi, johtuen kerrontaratkaisusta.

Pidin paljon Eugenidesin tavasta kertoa kirja naapuruston poikien näkökulmasta. Lisbonin tytöt näyttäytyvät pojille mysteerinä, kauniina ja tuhoon tuomittuina, kun pojat aikuisenakin muistelevat omaa nuoruuttaan ja Lisbonin tyttöjen salaperäistä lumovoimaa. Kerrontaratkaisu kuitenkin aiheuttaa sen, että se, mitä Lisbonin perheen suljettujen ovien sisällä tapahtuu, jää salaisuudeksi. Itsemurhien syy on pojillekin epäselvä, eikä Virgin Suicides pyri muutenkaan tarjoamaan aukotonta selitystä sille, miksi tytön päätyivät järkyttävään ratkaisuunsa.

Virgin Suicides toi moneen otteeseen mieleeni marraskuussa lukemani Stephen Kingin Carrien. Vaikka kirjojen tyylilajit ovat täysin erilaiset, molemmat kertovat nuoren tytön (tai Eugenidesilla tyttöjen) elämästä, joka tavalla tai toisella päättyy tragediaan. Carriessa tragedia kohtaa koko kaupunkia, Virgin Suicidesissa yhtä perhettä, vaikka tapahtumat vaikuttavat kyllä koko naapurustoon. Molemmissa on sama, uhkaava tunnelma ja kirjan lopun tietää jo alussa.

Virgin Suicides ei ole pitkä kirja, mutta etenee sivumäärästään huolimatta melko verkkaisesti. Kirjaa on vaikea laskea käsistä, sillä vaikka tietää, miten kaikki tulee päättymään, niin silti haluaa tietää miksi ja sisimmässään kuitenkin toivoo, että kävisi toisin. Kirjan loppu tulikin lopulta todella yllättäen ja kauheana, sillä vaikka tiesin mitä tuleman pitää, en kuitenkaan ollut kuvitellut sen tapahtuvan aivan niin.

Pidin paljon myös Eugenidesin kirjoitustyylistä, sillä siinä on jotain tavattoman vangitsevaa ja kiehtovaa. Virgin Suicides on niitä tunnelmallisesti nappaavia kirjoja, jotka kahlitsevat ja valloittavat lukijan.

Kaiken kaikkiaan Virgin Suicides on kauhea, häiritsevä, mutta hyvä ja vangitseva kirja. Erityisesti viehtätyin tunnelmasta ja kirjoitustyylistä. Eugenides tietää miten kirjoitetaan loistava ensimmäinen ja viimeinen lause.

Arvosana: ♣♣♣♣

Teos: Virgin Suicides - Kauniina kuolleet
Alkuperäisteos: The Virgin Suicides
Kirjailija: Jeffrey Eugenides
Kääntäjä: Juhani Lindholm
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2012 (alkuperäisteos 1993, ensimmäisen kerran Otavan julkaisemana 2003)
Sivuja: 287
Luettavaksi: kirjastolaina
Haasteet: 2015 lukuhaaste, "A popular author's first book" 

10 kommenttia:

  1. Olen joskus aikoinaan nähnyt tämän elokuvana, mutta en kyllä muista siitä juuri mitään enää.. Olenkin ajatellut lukaista tämän joskus nyt, kun juonikaan ei ole enää muistissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leffaa en ole nähnyt, onko katsomisen arvoinen? Kirjaa suosittelen ehdottomasti! :)

      Poista
    2. Ainakin muistelisin pitäneeni elokuvasta, mutta muutapa en muistakaan. Juttelin tosin juuri ystäväni kanssa joka on tätä nyt lukemassa, ja hän kyllä kehui leffaa tosi hyväksi. Uskoisin siis että on katsomisen arvoinen :)

      Poista
    3. Pistetään siis vinkki korvan taakse ;)

      Poista
  2. Tämä kuulostaa niin hyvältä, mutta kuitenkin aihe... Täytyy katsoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aihe on tosiaankin rankka, joten siihen kannattaa varautua. Hyvä kirja kuitenkin kyseessä, joten jos tuntuu siltä että haluaa ja pystyy lukemaan, niin suosittelen.

      Poista
  3. Tämä oli kyllä hyvä kirja, mutta elokuva oli minusta hieman pettymys. :) Paras lukemani Eugenides kuitenkin! :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinäkin tykkäsit! :) Nyt heräsi kyllä mielenkiinto leffaa kohtaan kun kuulee eriäviä mielipiteitä ;)

      Poista
  4. Pidän tästä niin kirjana kuin elokuvana. Aiheestaan huolimatta tämä ei jätä pahaa oloa.

    Onnitteluni uudesta kodista, kirjahyllystä ja ihanaa opiskelujen alkamisen iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuva on minulla vielä katsastamatta, pitääpä muistaa hankkia se käsiini mielellään tässä lähitulevaisuudessa. :)

      Kiitos! ♥

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)