maanantai 20. huhtikuuta 2015

Oscar Wilde - De Profundis

1800-luvun lopulla kirjailija Oscar Wilde tuomittiin homoseksuaalisuutensa takia kahdeksi vuodeksi pakkotyöhön. Vankilassa hän kirjoitti rakastetulleen lordi Alfred Douglasille pitkän kirjeen, omaelämäkerrallisen, vereslihaisen tunnustuksen, jossa hän tilitti suhdettaan yhteiskuntaan, taiteeseen, uskontoon - ja tuhoisaan rakkautensa. Kirje julkaistiin viisi vuotta Wilden kuoleman jälkeen, vuonna 1905, raskaasti sensuroituna nimellä De profundis (De profundis clamavi ad te, Domine - Syvyydestä minä huudan sinua, Herra). Täydellinen versio ilmestyi Englannissa vasta vuonna 1962, ja Otava julkaisee sen nyt Wilden vankilasta vapautumisen 100-vuotisjuhlan kunniaksi.

Oscar Wilde oli minulle se elämäni mullistanut kirjailija vuonna 2014. Luin Wilden ainoaksi jääneen romaanin, Dorian Grayn muotokuvan viime lokakuussa ja se oli paitsi paras koko vuonna lukemani kirja, jo nyt yksi kaikkien aikojen lempikirjoistani. Kirjassa huumaannuin paitsi tarinasta itsestään, myös Wilden loistavuudesta kirjoittajana ja vaatimattomana tavoitteenani onkin nyt lukea kaikki, mitä Wilde on ikinä eläissään kirjoittanut. (Tai ainakin mahdollisimman paljon.) Dorian Grayn (kuten kirjaa lyhentäen kutsun) jälkeen olen lukenut Wilden satukokoelman, Aristoteles iltapäiväteellä ja muita kirjoituksia -kokoelman sekä nyt viimeisimpänä tämän De Profundiksen. Rakkauteni Wildeen ei ole hälvennyt yhtään ja aion edelleenkin jatkaa kunnianhimoisella tielläni. Mutta nyt De Profundiksen pariin.

Kuten edellisessä kappaleessa mainitsin, Oscar Wilde on yksi lempikirjailijoitani ja sydämessäni on ehtymätön määrä rakkautta ja ylistystä aina kun hänestä tulee puhe. De Profundis aiheutti minussa kuitenkin paljon ristiriitaisia tuntoja. Ensinnäkin se on Wilden kirjoittama henkilökohtainen kirje, eikä sitä siis mielestäni voi samalla lailla arvioida kuin hänen muita kaunokirjallisia teoksiaan tai esseitään. De Profundis on murtuneen miehen katkera tilitys kaikesta maan ja taivaan välillä, eikä siis todellakaan pirteää luettavaa.

Kirjan lukemisessa kestikin minulla monta kuukautta. Sain tämän joululahjaksi, aloitin lukemisen aattona ja sain loppuun huhtikuussa. En tietenkään lukenut kirjaa koko ajan, vaan aina muutaman kymmenen sivun ryppäissä silloin tällöin.

Tärkein kirjan lukemista minulla hankaloittanut tekijä, oli kirjeen pituus ja se, ettei sitä kappalejakoja lukuun ottamatta oltu pilkottu mitenkään. Minä olen sellainen lukija, jota liian pitkät luvut yleensäkin ärsyttävät, joten kun reilua kahtasataa sivua ei oltu pätkitty mitenkään, ei lukukokemus ollut kohdallani ihan ideaalinen. Ymmärrän tietenkin asettelun johtuvan siitä, että kyseessä on kirje, mutta lukukokemus itsessään ei ollut mitenkään erityisen miellyttävä. Lopettaminen oli vaikeaa, mutta niin myös uudelleen aloittaminen.

Nykylukijana minun oli välillä myös vaikea pysyä Wilden viittauksien ja lainauksien perässä.Wilden sivistyneisyyden huomaa, sillä ei ole montaakaan sivua, jolla ei olisi joko latinan-, ranskan-, tai kreikankielistä lausetta, viittausta johonkin kaunokirjalliseen teokseen, Raamattuun tai mytologiaan. Vaikka liitteissä olikin selitetty osa, en jaksanut koko ajan selata kirjan taakse ja niinpä osa asioista meni täysin yli hilseen.

Täytyy myös sanoa, että en suosittele kirjan lukemista näin pitkällä aikavälillä. Minulle jäi hiukan hämärä yleiskuva kaikesta enkä muista kirjeen alkuosista paljoakaan.

Wilde on yleensä terävä, hauska ja viihdyttävä kirjoittaja. Olen nauranut ääneen hänen teoksiaan lukiessani, kohotellut kulmiani joillekin väitteille ja ihaillut yleensäkin nokkelia lauserakenteita. De Profundis taas näyttää hyvin erilaisen Wilden. Taito tai nokkeluus ei varsinaisesti ole kadonnut mihinkään, mutta huumori on poissa ja Wilde ruotii suhdetaan Alfred Douglasiin melko säälimättömästi. Lukiessa ainakiin minuun todella iski se, kuinka täydellisesti vankilatuomio Wilden tuhosi. Hän menetti paitsi omaisuutensa ja lastensa huoltajuuden, myös maineensa ja asemansa seurapiirien huipulla. Wilde oli aikanaan tunnettu ja arvostettu kirjoittaja ja seurapiirikeikari, eräänlainen aikansa keulakuva. Oikeudenkäynnissä hänelle niin sanotusti naurettiin päin naamaa ja lähetettiin vankilaan kaiken kunniantuntonsa menettäneenä. Vankilasta vapauduttuaan Wilde kuolikin muutaman vuoden kuluttua Pariisissa - unohdettuna ja hylättynä.

On siis selvää, että Wilde vuodattaa kirjeessään ulos kaiken katkeruutensa. Vaikka kaikelle on ehdottomasti syynsä, on jatkuva masentavuus ja katkeruus lukijalle pidemmän päälle hiukan luontaantyöntävää. Olisi myös mielenkiintoista lukea Douglasin vastaus tähän epistolaan, sillä Wilde myöntää itsekin kärjistävänsä rakastettunsa luonteenpiirteitä, eikä Douglasista todellakaan jää miellyttävää vaikutelmaa.

Erikseen haluan mainita myös tämän painoksen loppuun liitetyn Wilden runon, Balladi Readingin vankilasta. En yleensä lue runoutta, mutta kun kyse oli Wildesta, tein tietenkin poikkeuksen. Ja onneksi teinkin, sillä vaikka Balladi ei ole yhtään sen pirteämpää luettavaa kuin itse kirjekään, on se julmuudessaan kaunis ja koskettava.

De Profundis oli minulle ristiriitainen lukukokemus, mutta ei hälventänyt rakkauttani Wildea kohtaan, vaan päinvastoin lisäsi kiinnostustani itse kirjailijaan hänen tuotantonsa ohella. Suosittelenkin kirjaa lämpimästi Wilden faneille, mutta ensikosketukseksi kirjailijan tuotantoon kehotan valitsemaan jotakin muuta.

Arvosana: ♣♣♣

Teos: De Profundis
Alkuperäisteos: De Profundis

Kirjailija: Oscar Wilde
Kääntäjä: Juhani Lindholm
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 1997 (alkuperäisteos 1887)
Sivuja: 270
Luettavaksi: omasta hyllystä
Haasteet: 2015 lukuhaaste "A nonfiction book"

5 kommenttia:

  1. Olen vähän kahden vaiheilla tämän kirjan lukemisen suhteen sillä haluaisin ehdottomasti lukea lisää Wildeltä, mutta tämä teos ei itsessään houkuta minua kauheesti. Arveluutta, että jaksaisinko lukea tätä edes loppuun sillä lähes kolmensadan sivuinen katkera kirje jossa ei ole kappalejakoja, Wilden huumoria tai ylipäätään hänen sarkastisesti viihdyttävää tekstiä ei ainakan minua houkuta sen pahemmin. Toki olisi kiva oppia hänestä enemmän.

    Sulla on muuten ihan kiva Wilde kokoelma. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itsekin pidän siitä kovasti ;) Wildea ei voi koskaan omistaa liikaa.

      Ymmärrän hyvin ristiriitaiset tunnelmasi! Kyllä minä tätä ehdottomasti lukemisen arvoisena teoksena pidän, mutta hyvin erilainen kirja Wilden kaunokirjalliseen tuotantoon verrattuna on kyseessä.

      Poista
  2. Eikö Oscar Wilde itse aloittanut tämän asioiden lakituvassa käsittelyn haastamalla erään toisen henkilön oikeuteen kunnianloukkauksesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno kirjalija, ja epäoikeudenmukainen tuomio (ettei tule väärinkäsityksiä). Asiaan saa myös lisävaloa lukemalla Giden teoksia.

      Poista
    2. Hyvä pointti! Wilde tosiaan haastoi oikeuteen rakastajansa Alfred Douglasin isän. Kunnollisia yksityiskohtia haasteen syihin en enää muista, mutta juuri kunnianloukkauksesta oli kyse. Minulle jäi De Profundiksen perusteella sellainen kuva, että oikeuteen lähteminen oli nimenomaan Douglasin idea ja Wilde lähti mukaan tämän yllyttämänä, mitä tietenkin ilmiselvistä syistä myöhemmin katui.

      Kiitos kirjavinkistä!

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)