sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Anthony Doerr - Kaikki se valo jota emme näe

Jännittävä. Koskettava. Ahmittava.

Suuri lukuromaani sodasta, rakkaudesta ja radioaalloista sekä mittaamattoman arvokkaasta jalokivestä joka määrää kahden erikoisen lapsen kohtalon.

Saksalainen Werner asuu orpokodissa ja kuuntelee öisin ranskankielisiä radiolähetyksiä. Sokea Marie-Laure elää isänsä, Pariisin luonnontieteellisen museon lukkosepän, kanssa. Sota syttyy. Werner sijoitetaan radiolähetyksiä vakoilevaan SS-yksikköön, ja Marie-Laure pakenee Bretagneen, Saint-Malon kaupunkiin. Mukanaan hänellä on salaperäinen, mahdollisesti kirottu, jalokivi. Vuosi vuodelta Wernerin ja Marie-Lauren polut lähenevät toisiaan. Mitä tapahtuu kun heidän tiensä viimein risteävät?


Kaikki se valo jota emme näe on todella kehuttu kaikkialla BookTubessa ja muuallakin olen kuullut kirjasta pelkkää hyvää. Romaani voitti esimerkiksi Pulitzer-palkinnon 2015. Kaunis kansi ja kiinnostavalta kuulostava juoni saivat minutkin tarttumaan kirjaan, etenkin kun kuulin, että kirja oltiin suomentamassa. Nyt teos on ilmestynyt ja saapui myös kirjastosta noudettavaksi. Jotta saisin kirjan palautettua piakkoin varausjonossa seuraavalle ja koska olen viime aikoina ollut vakavampien kirjojen lukutuulella, ei aloittamisessa mennyt kauaa. Eikä lukemisessakaan.

Kaikki se valo jota emme näe on jännittävällä tavalla koukuttava kirja. Sen koko saattaa tuntua painostavalta, sillä sivuja on paljon ja lisäksi kirja on myös todella massiivinen ja painava. Romaani on kuitenkin todella nopealukuinen, eikä minulla mennyt sen lukemiseen kuin muutama päivä. Se ei koukuta niin, että sitä menettäisi yöunensa jos ei saa tietää mitä tapahtuu sillä sekunnilla, mutta kun alkaa lukea, on miltei mahdotonta päästää irti. Tarina kaappaa mukaansa ja Doerrin väkevä kirjoitustyyli on vangitseva.

Kaikki se valo jota emme näe kertoo kahdesta lapsesta, ranskalaisesta Marie-Lauresta ja saksalaisesta Werneristä, jotka kasvavat aikuisiksi toisen maailmansodan melskeissä. Kirja on kerrottu kummankin näkökulmasta ja lukija saa seurata, kuinka kaksi aluksi irtonaiselta tuntuvaa tarinalinjaa kohtaa. Tarinaa kerrotaan myös sekoittaen aikatasoja, pääosin edetään kronologisesti ja Marie-Lauren ja Wernerin luvut vuorottelevat, mutta kirja alkaa Saint-Malon pommituksen yöstä, jolloin hahmojen kohtaaminen on lähellä. Aikajärjestyksessä etenevän tarinan sekaan onkin ujutettu palasia tulevasta ja lukija saa koko ajan esimakua siitä mihin ollaan tulossa. Lopulta tarinalinjat yhtyvät lopullisesti.

Minä pidin paljon romaanin kerrontaratkaisusta. Doerr onnistuu pitämään molemmat näkökulmat kiinnostavina ja lukija janoaa tietää miten tarina päättyy. Ainoa pieni miinus on se, että vaikka molemmat näkökulmat ovat kiinnostavia, ainakin minulla oli aina toinen, joka kiinnosti enemmän. Se, kumpi, vaihteli kesken kirjan, mutta aina tunsin lukevani toista nopeasti päästäkseni sen kiinnostavamman pariin. Kirjassa on kuitenkin hyvin lyhyet luvut, mikä nopeutti lukemista ja karsi ylitsepääsemättömän tiiliskiven vaikutelmaa.

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, rakastin Doerrin kirjoitustyyliä. Ehdin jo palauttaa kirjan kirjastoon, joten en voi etsiä sopivaa katkelmaa, mutta hänen kirjoituksessaan on jotain tavattoman vahvaa ja vangitsevaa. Koko kirjasta huokuu raskas, mutta ei masentava tunnelma, herkkyys, vahvuus ja huolellisuus. Kirjasta näkee, että sitä on työstetty huolella ja siitä on tehty niin hyvä, kuin ikinä mahdollista.

Kaikki se valo jota emme näe kaappasi minut mukaansa heti ensimmäiseltä sivulta alkaen. Alkuosa onkin ehdottomasti yksi parhaita joita muistan vähään aikaan lukeneeni. Tempo hidastuu hiukan keskiosaa kohden ja välillä olinkin hiukan tylsistynyt. Loppua kohti, kun Marie-Lauren ja Wernerin kohtalot kietoutuvat yhteen, minun oli kuitenkin taas mahdotonta laskea kirjaa käsistäni.

Kaikki se valo jota emme näe sijoittuu toisen maailmansodan myrskyihin, joten kuten arvata saattaa, kirja ei ole erityisen pirteä. En kuitenkaan pitänyt sitä myöskään erityisen masentavana, vaan kaiken taustalla tuntui kuitenkin olevan pieni toivon kipinä. Onnellista loppua ei ole luvassa kaikille, mutta ehkä osalle. Kirjassa kuvataan myös erittäin kiehtovasti sitä, miten yksilö käyttäytyy hirvittävien asioiden keskellä. Marie-Laure isosetänsä kera päätyy välittämään kiellettyjä viestejä ja Werner vedetään mukaan natsikoulutukseen. Kaikista kauheinta kirjassa oli minusta seurata Wernerin vaiheita, sillä kaikki tuntevat natsien hirmuteot, tunnetuimpana ja hirvittävimpänä esimerkkinä keskitysleirit. Puolueen koneisto oli kuitenkin kammottava myös sisäpuolelta ja oli järkyttävää seurata, kuinka tavallisista pojista muokataan natsiupseereita. Vastustelusta saa maksaa kenties hengellään, eikä Wernerilläkään ole paljon vaihtoehtoja. Vastustaminen on rohkeutta, mutta sitä ei kaikilla ole ja sen seuraukset ovat luultavasti kohtalokkaat.

Pidin paljon myös kirjan lopusta ja loppu ja alku olivat mielestäni teoksen parhaimmat osat. Keskiosa vähän junnasi välillä paikallaan, mutta alku oli loistava ja loppuosa samoin. Pari kyyneltäkin tirautin kun loppu lähestyi. Kaiken kaikkiaan Kaikki se valo jota emme näe oli vahva ja kaunis teos, jota suosittelen lämpimästi, joskaan en sitä itse aivan rakastanut.

Arvosana: ♣♣♣♣

Teos: Kaikki se valo jota emme näe
Alkuperäisteos: All the Light We Cannot See
Kirjailija: Anthony Doerr
Kääntäjä: Hanna Tarkka
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2015 (alkuperäisteos 2014)
Sivuja: 544
Luettavaksi: kirjastolaina
Haasteet: 2015 lukuhaaste, " A Pulitzer Prize-winning book", Kirjankansibingo: Kaupunki

8 kommenttia:

  1. Vaikka teos kuvaa surullista ja kauheaa aikaa, on siinä tosiaan toivon kipinää. Jotain kaunista valoa.
    Onnittelut ensimmäisestä bingoruudusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunista valoa - mahtava ilmaisu kuvaamaan kirjaa! Kiitos! :)

      Poista
  2. Bingokin jo aloitettu, mahtavaa! Kirja kuulostaa kyllä hienolle, juuri sellaiselle mistä pidän. Täytyy joskus ehdottomasti tarttua siihen, jos nyt en aivan samantien niin toivon mukaan ainakin tämän vuoden aikana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi! :) Juu, tästä se lähtee!

      Poista
  3. Samoilla linjoilla olen. Hieno kirja kyseessä, vaikka en täysin lumoutunutkaan siihen ja minuakin häiritsi se, kun aina jomman kumman tarina oli kiinostavampi ja täten tuli luettua se "tylsempi" kohta ilman mitään ajatusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! Kiva, että joku muukin on tätä mieltä. :)

      Poista
  4. Olenkin miettinyt että tämän haluaisin lukea, kansi on todella kaunis ja muutenkin historialliset romaanit kiinnostavat minua :D.. Taidanpa tosiaan lainailla tämän kirjastosta piakkoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansi on minustakin hurjan kaunis! Suosittelen kirjaa paljon, etenkin jos historialliset romaanit ovat mieleesi. :)

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)