perjantai 29. toukokuuta 2015

Rick Riordan - Labyrinttitaistelu

Labyrinttitaistelu on neljäs osa Percy Jackson -sarjassa, joten tämä bloggaus sisältänee spoilereita edellisistä osista.

Kun Percy Jacksonin uuteen kouluun osuu yliluonnollisia kykyjä omaava kuolevainen ja ylipirteiksi cheerleadereiksi tekeytyneitä antiikin hirviöitä, tilanne muuttuu tukalaksi. Percy ei voi muuta kuin jättää taakseen poliisiauton sireenit ja koulun savuavat rauniot.

Percy ystävineen saa tehtäväkseen etsiä muinaisen Daidaloksen rakennuttamasta, hirviöitä vilisevästä labyrintistä Adrianen langan. Vain sen avulla maanalaisissa sokkeloissa voi kulkea eksymättä ja joutumatta hirviöiden saaliiksi. Aikaa ei ole hukattavana – lanka on löydettävä ennen kuin titaanien valtiaan Kronoksen liittolaiset pääsevät siirtelemään sen avulla maanalaisia armeijoitaan.


Muutama viikko takaperin luin uudelleen Percy Jackson -sarjan kolmannen osan, Titaanien kirous. Kirja oli taattua Riordanin laatua ja minun teki mieleni aloittaa Labyrinttitaistelu melkein samoin tein. Ihan niin ei tapahtunut, mutta pian tartuin kuitenkin Percy Jacksonien neljänteen ja toiseksi viimeiseen osaan.

Labyrinttitaistelu on selvästi lopun alkua sarjalle ja kirjassa aletaan toden teolla pohjustaa viimeistä osaa. Percy vanhenee koko ajan ja kun hänen 16-vuotissyntymäpäivänsä on hetki hetkeltä lähempänä, niin on myös ennustus. Kronos vahvistuu, Luke ei osoita merkkejä katumuksesta, puolijumalat kääntyvät vanhempiaan vastaan ja vanhat viholliset versovat esiin. Percyn ystävineen on kohdattava tähän astisista haasteista suurin.

Kreikkalaisessa mytologiasta muistan jo pienenä lukeneeni ensimmäisestä historiankirjastani Minotauroksen labyrintista, sekä Ariadnesta ja Theseuksesta. Pidin tarinasta valtavasti, joskin loppu järkytti minua hiukan, Theseus kun ei ole se kaikista ihanin kuitenkaan ja niin kuin antiikin taruissa aina, asiat eivät pääty ihan niin mukavasti. Siksi olenkin aina pitänyt Labyrinttitaistelusta, sillä Daidaloksen rakentama, mystinen ja alati kasvava labyrintti on mielettömän kiehtova miljöö. Myönnettäköön, että kiehtovuuteen sisältyy aina kohdallani hitunen inhoa, sillä maanalaisissa tunneleissa harhailu ei niin sanotusti kuulu unelmapuuhiini. Mutta silti. Labyrintti. Siistiä.

Tämä Percy Jacksonien uudelleenluku on ollut täynnä nostalgiaa ja rakkaiden tarinoiden elämistä uudelleen. Labyrinttitaistelua lukiessani pääsin myös pitkästä aikaa siihen ihanaan mielentilaan, jolloin en ihan oikeasti tarkalleen muistanut, mitä seuraavaksi tapahtuukaan. Edellisestä lukukerrasta on vierähtänyt niin paljon aikaa. Oi että, se oli hauskaa.

Nostalgisten tunteideni lumoissa juuri Labyrinttitaistelu olikin ihanaa luettavaa. Percyn ja Annabethin ystävyys alkaa kehittyä romanttisempaan suuntaan ja minun pieni sydämeni läpättää innosta. Oi Percy ja Annabeth. Niin paljon rakkautta molempia kohtaan. Tosin etenkin Percyä, joka on niin armottoman ihana.

Kun tartuin Labyrinttitaisteluun, en muistanut, kuinka traaginenkin kirjan loppu on. Kirja toki vasta pohjustaa Jumalten sotaa (joka muuten on mielestäni parhaita päätösosia ikinä), mutta vähän samaan tapaan, kuin Puoliverisessä prinssissä, taistelulta ei vältytä ja Titaanien kirouksessa synkennyt sarja jatkaa samalla linjalla.

Labyrinttitaistelun parhaita puolia on kuitenkin edelleen Riordanin huumori, tarinan seikkailullisuus, viihdyttävyys ja nappaavuus. Percyn parissa aika lentää ja kirja on ohi yhdessä hujauksessa. Labyrinttitaistelu on ehdottomia suosikkejani sarjassa ja nyt vain odottelen sopivaa hetkeä tarttua Jumalten sotaan, sarjasta viimeiseen. (Lasken Olympoksen sankarit omaksi sarjakseen.) Vähän haikeaakin, että pian on taas Percyn seikkailut seikkailtu.

Arvosana: ♣♣♣♣

Teos: Labyrinttitaistelu
Alkuperäisteos: The Battle of the Labyrinth
Kirjailija: Rick Riordan
Kääntäjä: Ilkka Rekiaro
Sarja: Percy Jackson, #4
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2010 (alkuperäisteos 2008)
Sivuja: 367
Luettavaksi: kirjastolaina
Haasteet: Kirjankansibingo: Piirroskuva

4 kommenttia:

  1. Labyrinttitaistelu on oikeestaan mun suosikki Percy. Koska labyrintti, Percabeth, Nico, etsintäretki, jolla on ainoastaan rakkaita tuttuja...

    Titan's Curse kesken. En malta odottaa Labyrinttitaistelun uusintaa, vaikka muistan kaiken kuitenkin ulkoa. Etenkin sen hevostallikohdan. "Meren antimia!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Labyrinttitaistelu on kyllä hyvä <3 Percabeth nimenomaan.

      Poista
  2. Miksi en muista mitään traagista loppua... :O Uudelleen luettavien joukkoon. Samaten Percyn ja Annabethin ystävyyden kehittymistä olisi mukava seurata, kun en tainnut kiinnittää siihen huomiota ekalla lukukerralla. Ainoa minkä tähän hätään muistan, on Titaanien kirouksessa: Afrodite näytti Percyn näkökulmasta hetken aikaa Annabethiltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kirjan loppu nyt ylettömän surullinen ole, toiveikas jopa, mutta hahmoja kuolee ja leirillä koetaan ensi kertaa kunnon taistelu. Suosittelen kyllä ehdottomasti lukemaan uudelleen, todellakin sen arvoista! :) Tuo mainitsemasi kohta on ihana, sai minunkin sydämeni sykähtämään. ;)

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)