tiistai 2. kesäkuuta 2015

Madeline Miller - Akhilleen laulu

Tarina jumalista, kuninkaista, kuolemattomasta maineesta ja ihmissydämestä

Akhilleus, jo nuorukaisena Kreikan taistelijoista mahtavin, on vahva, nopea ja kaunis - vastustamaton näky kaikkien kohtaamiensa silmissä. Patrokles, nuori prinssi, on tuomittu kotimaastaan maanpakoon onnettoman väkivallanteon jälkeen ja saatettu Akhilleen isän, Fthian kuningas Peleuksen hoviin. Kaiken ymmärryksen vastaisesti Akhilleus ottaa Patrokleen siipiensä suojaan, ja hatarasta toveruudesta kehittyy hiljalleen luja ystävyys. 

Nuorukaisten kasvaessa rinta rinnan, ystävyys syvenee yhä läheisemmäksi. Kohtalon ajamana he rientävät muiden Kreikan miesten joukoissa piirittämään Troijaa, missä Spartan kuningatar Helenaa pidetään vankina. Sodan säälimätön verenvuodatus koettelee nuorukaisia ja asettaa vakaalaudalle kaiken sen, mitä nämä pitävät rakkaana. Jumalten ja kuninkaiden, kunnianhimon ja rakkauden ristipaineessa julmat Kohtalottaret johdattavat Akhilleen ja Patrokleen kohti hirvittävää uhrausta. 

Madeline Millerin Akhilleen laulu on pompannut silmilleni kirjastossa useammankin kerran. Jostain syystä kirja kuitenkin jäi noin vuosi sitten lainaamatta, enkä varmaan olisi muistanut sen olemassaoloa, ellei se olisi viime aikoina putkahdellut esiin Tumbrlissa. Niin kuitenkin tapahtui ja kun kirja sitten jälleen osui kirjaston hyllyssä silmään, nappasin sen mukaani. Lakkiaislauantaina etsin itselleni matkalukemista ja koska mikään keskeneräisistä kirjoista ei juuri sillä hetkellä houkutellut, tarttui Akhilleen laulu mukaan. Ja onneksi tarttuikin.

Historia on ehdoton lempiaineeni koulussa ja antiikin mytologia siitä ykkössuosikkini. Olen melko hyvin perillä (tai ainakin kuvittelen olevani) tunnetuimmista taruista ja osaan merkittävimmät jumalat, kiitos Percy Jacksonin. En kuitenkaan ole tullut tarttuneeksi perinteisiin taruihin romaanimuodossa ja nyt oikeasti mietin, miksi olen odottanut. Akhilleen laulu oli ihana romaani kaikin puolin, mutta sen vahvuus ja hurmaavuus pohjasivat ainakin minun kohdallani siihen, kuinka kirja vei minut täydellisesti mukanaan ja kuljetti keskelle myyttien maailmaa ja Troijan sotaa.

Akhilleen laulu kertoo nimensä mukaisesti Akhilleuksesta, yhdestä Kreikan mytologian tunnetuimmasta sankarista, joka kohtasi kohtalonsa Troijan sodassa. Akhilleus on varmasti tunnetuin myytistä, jossa hänen äitinsä Thetis kastaa tämän vauvana Styks-jokeen, minkä seurauksena Akhilleuksesta tulee haavoittumaton. Suojaa vailla on vain kantapää, josta äiti piti kiinni uintiretkellä ja lopulta sankari kuolee Troijan sodassa saadessaan nuolen kyseiseen paikkaan. (Tästä juontaa alkunsa sanonta "akilleen kantapää".) Myös minulle Akhilleen tarina oli tuttu juuri tuossa muodossa ja siksi olinkin yllättynyt, ettei Styks-jokeen pulahtamista ole Akhilleen laulussa ollenkaan. Akhilleen tarusta on ilmeisesti olemassa kahta versiota, toisessa hän on haavoittumaton ja toisessa vain aikansa suurin taistelija. Iliaassa esiintyy jälkimmäinen versio ja koska Miller on käyttänyt sitä teoksensa pääasiallisena lähdeteoksena, on hän pysynyt Iliaalle uskollisena myös tässä tapauksessa. Jännittävää.

Akhilleen laulu seuraakin käsittääkseni melko uskollisesti Homeroksen Iliasta, vaikka tietenkin kyseessä on kaunokirjallinen teos ja joitakin vapauksia on varmasti otettu. Itse en ole Iliaaseen tutustunut, joten en osaa varmaksi sanoa. Akhilleen laulu pohjaa kuitenkin pitkälti yhteen pieneen muutokseen. Kirja kerrotaan Patrokleen, Iliaassa Akhilleen parhaan ystävän näkökulmasta. Patrokles ja Akhilleus ovat ystäviä myös Akhilleen laulussa, mutta sen ohella myös rakastavaisia. Nuorukaiset varttuvat yhdessä, ystävyys muuttuu rakkaudeksi ja lopulta kohtalo kuljettaa heidät Troijan sotaan.

Pidin paljon päähenkilö Patrokleesta. Hän ei ole millään muotoa täydellinen, mutta Patrokleelta löytyy ymmärrystä ja hyvää sydäntä. Sen sijaan itse suuri Akhilles otti minua nuppiin välillä aika pahastikin. Patrokleen rakkaus Akhilleusta kohtaan on melkoisen palvovaa ja niinpä tämän erinomaisuudesta saa kuulla aika monta kertaa. Akhilleus ei kuitenkaan ole täydellinen hänkään. Hän saattaa olla aikansa suurin taistelija, aristos akhaion, mutta tekee etenkin kirjan loppuosassa typeriä päätöksiä ja on itsepäinen liiankin pitkälle. Toisaalta Akhilleus on jo kirjan alusta saakka kohtalonsa vanki ja ainakin minä tiesin heti alusta alkaen, että kirja päättyy tragediaan. Miller kuitenkin on onnistunut puhaltamaan Akhilleeseen henkeä ja sankari näyttäytyy myös ihmisenä, eikä pelkkänä kohtalon välikappaleena.

Akhilleen ja Patrokleen välinen rakkaustarina puolestaan sai minut vuodattamaan saavillisen kyyneliä. Onnellista loppua ei ole odotettavissa, mutta silti molemmilla riittää etenkin kirjan alkupuolella niin paljon uskoa ja toivoa, että sydänparkani oli särkymäisillään. Akhilleen laulu etenee vääjäämättömästi kohti julmaa kohtaloa, mutta mukaan mahtuu myös onnen hetkiä.

Kirja pysyi koko ajan kiinnostavana ja koukuttavana. Puolen välin jälkeen ennen loppurytinöitä oli mielestäni vähän puuduttavampi vaihe, mutta se saattoi johtua siitäkin, että luin kirjaa silloin varsin väsyneenä. Ironisesti kohta osuu myös ajankohtaan, jolloin Troijaa on piiritetty monta vuotta. Aivan loppua kohti kirja kuitenkin parani jälleen ja viimeiset viisikymmentä sivua itkin enemmän tai vähemmän yhtä soittoa. Kirjan loppu on traaginen, mutta tietyllä tapaa myös sydäntä särkevän toiveikas ja jopa onnellinen.

Kokonaisuutena Akhilleen laulu oli kuitenkin loistava kirja, josta nautin suuresti. Se puhaltaa hengen Akhilleen taruun ja näyttää sankarin ennen kaikkea ihmisenä. Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille, jotka tahtovat sukeltaa sisään kreikan mytologiaan.

Arvosana: ♣♣♣♣½

Teos: Akhilleen laulu
Alkuperäisteos: The Song of Achilles
Kirjailija: Madeline Miller
Kääntäjä: Laura Lahdensuu
Kustantaja: Basam Books
Julkaisuvuosi: 2013 (alkuperäisteos 2011)
Sivuja: 454
Luettavaksi: kirjastolaina

12 kommenttia:

  1. Eikö siinä ollut ohimennen mainittu tuo Akhilleen jokeen kastaminen tai sitten vain kuvittelen sen siitä lukeneeni. Mainio teos joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ainakaan mainintaa muista. Miller myös kertoo teoksen lopussa hahmoista puhuessaan juurikin monista Akhilleus-myyteistä ja sanoo itse noudattaneensaHomeroksen realistisempaa versiota. Hieno teos kuitenkin kyseessä! :)

      Poista
  2. Oletko lukenut Ursula Le Guinin kirjaa "Lavinia"? Se kertoo Aeneaasta ja hänen tulostaan Roomaan, mutta hänen vaimonsa Lavinian näkökulmasta. Ihan hyvä kirja, tosin välillä vähän liian hurja ja eroottinen minun makuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen lukenut joskus pari vuotta sitten, jäi muistaakseni bloggaamatta. Minä muistan tykänneeni kovasti, olen ilmeisesti Tulen ja jään laulun karaisema. :D

      Poista
  3. Tämä vaikuttaa niin kiinnostavalta, että tekisi mieli heti hakeutua nettikirjakauppaan ostoksille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi ainakin lukemaan, jos en jopa ostamaan! ;)

      Poista
  4. Tosi kiinnostava kirja (ja kirjailija), pitää lukea!
    Akhilleus ja Patroklos ovat rakastavaisia Iliaassakin. Antiikin Kreikassa miesten samasukupuolinen kumppanuus oli ok ja tavallista ammattisoturien kesken.
    Akhilleuksen homous kuitenkin "unohdetaan" Hollywood-elokuvissa ja muissa konservatiivisissa kertomuksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! :) Sen tiesin, että antiikin Kreikassa oltiin huomattavasti vaapaamielisempiä kuin myöhemmin, mutta Iliasta en tosiaan ole lukenut.

      Poista
  5. Mitä olet mieltä, kannattaako lukea suomeksi vai enkuksi eli vaikuttiko suomennos susta hyvälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm... Suomennokseen en kiinnittänyt sen kummempaa huomiota, eli ainakaan ei negatiivisella tavalla jäänyt mieleen. Minusta vaikutti ihan laadukkaalta työltä.

      Poista
  6. Ok. Tilasin enkuksi, kun oli paljon halvempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä se tuppaa olemaan. Alkukielellä saa ainakin kaikki vivahteet vielä erilailla irti.

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)