torstai 4. kesäkuuta 2015

Rick Riordan - Jumalten sota

Jumalten sota on viides ja viimeinen osa Percy Jackson -sarjassa, joten tämä bloggaus sisältää juonipaljastuksia edellisistä osista.

Menestyssarjan loistokkaasssa päätösosassa merenjumalan poika puolustaa länsimaista sivistystä. 

Newyorkilainen ongelmanuori Percy Jackson on valmistautunut koko vuoden puoliveristen leirillä sotaan Kronosta vastaan. Titaanien valtias armeijoineen on vahvempi kuin koskaan, ja puoliveristen leiristä Kronoksen joukkoihin siirtyneet luopiot vain vahvistavat sitä. 

Percyn on pysäytettävä ajan ruhtinas ennen kuin tämä hävittää koko länsimaisen sivistyksen. 

Kun olympolaisten ja titaanien välinen armoton sota syttyy New York Cityn kaduilla, Percy muistaa vanhan ennustuksen ja alkaa epäillä, että taisteleekin omaa kohtaloaan vastaan. 

Minulla on nyt menossa pieni antiikkihuuma. Percy Jacksoneita olen lukenut viime aikoina tiiviissä tahdissa ja ennen Jumalten sotaa ahmaisin Madeline Millerin Akhilleen laulun. Heti Jumalten sodan luettuani aloitin Colleen McCulloughin Troijan laulun, joten samoissa tunnelmissa mentiin vielä tänään iltapäivällä. Ja mikäs siinä, antiikki kun on mielestäni tavattoman kiehtova aikakausi, joten mikäs sinne eksyessä. Nyt kuitenkin palataan antiikki mielessä nykyaikaan ja Percy Jackson -sarjan päättävän kirjan pariin.

Kirjan alussa Percy viettää vielä vapaapäivää puolijumalan velvollisuuksistaan, mutta kuten kaikki Percyn matkassa viihtyneet tietävät, ei sankari saa ikinä olla pitkään rauhassa. Pian Percyä tullaankin hakemaan ja taistelu on valmis alkamaan. Kronos on saanut itselleen kuolevaisen hahmon Luken muodossa ja vaikka ajan titaani ei ole vielä täysissä voimissaan, hän on sitä pian ellei Percy ystävineen onnistu sitä estämään. Percyn 16-vuotissyntymäpäivä lähestyy ja aika käy vähiin. Ennustuksen mukaan Percyn päätös tulee joko tuhoamaan tai pelastamaan Olympoksen. On ratkaisujen aika.

Minulla on vain niin paljon rakkautta sydämessäni kun puhutaan Jumalten sodasta. Se on aina ollut ehdoton suosikkini Percy Jackson -sarjasta ja sellaisena se pysyy vieläkin. Kyseessä on huikaisevan hyvä päätösosa, jonka jälkeen sitä on vain niin tyytyväinen. Jumalten sota todellakin antaa Riordanin ihanalle sarjalle sen ansaitseman lopun, se on hauska, päätähuimaavan jännittävä, koskettava ja kaikin puolin loistava päätösosa. Enempää ei voi pyytää.

Ensinnäkin kirja on mielestäni rakenteeltaan loistava. Kaikki etenee niin upeassa tahdissa eteenpäin, kirjassa on sopivassa määrin rauhallisia hetkiä, taistelua, jännitystä ja huumoria joka välissä. Piristävästi kirjassa ei myöskään enää olla etsintäretkellä, vaan on niin sanotusti tosi kyseessä, kun Kronos valmistautuu hyökkäämään Olympos-vuorelle, eli New Yorkin keskustaan, Empire State Buildingiin. Etenkin alun jälkeen, kun taistelu todella alkaa, on kirja mielestäni parhaimillaan, sillä kaikki on uskomattoman jännittävää ja eeppistä ja kaikin puolin mahtavaa.

Hahmot ovat mielestäni kirjan parasta antia. Percy on ikuinen suosikkihahmoni kaikilta osin, hän on hauska, urhea, lojaali ystävä ja yksinkertaisesti mahtava. Percyn näkökulmasta lukeminen on aina hauskaa ja hänellä on taitoa löytää synkistäkin hetkistä huumoria. Percyn lisäksi olen aina pitänyt kovasti Annabethista ja etenkin Percystä ja Annabethista yhdessä. Jumalten sodassa onneksi on mukavasti kumpaakin.

Percyn ja Annabethin ohella haluan myös antaa erikoismaininnan Percyn äidille, jota olen toden teolla oppinut arvostamaan lähiaikoina. Percy ei ole maailman helpoin lapsi kasvattaa, aina pää edellä syöksymässä milloin mihinkin vaaraan, aina ei tosin tahallaan. Sallylla kuitenkin riittää kärsivällisyyttä ja kirjojen edetessä hän antaa Percyn itse ottaa vastuuta. On kuitenkin ihanaa ajatella, että Sally on aina siellä jos Percy äitiään tarvitsee ja äidin pojan välinen rakkaus on oikeasti käsinkosketeltavaa. (Plussaa myös Paulille, Percyn isäpuolelle. Mahtava tyyppi.)

Myös Riordanin jumalat saavat edelleenkin isot aplodit. Minä en koskaan väsy lukemaan jumalten pienistä kahnauksista, heidän ajatusmaailmastaan ja siitä, miten loistavasti heidät on modernisoitu. Asioiden loppuselvittely taistelujen tauottua onkin ehkä lempiosuuteni koko kirjassa.

Osasin odottaa, että Jumalten sodan lukeminen olisi tunteellinen taival, mutta en muistanut, kuinka jo kirjan alkuosan tapahtumat iskivät suoraan sydämeen. Jo alussa menetetään yksi rakas hahmo ja vuodatin katkeria kyyneliä. Kirjan loppuosa ei saanut minua samalla lailla kyyneliin, eikä ole oikeastaan koskaan saanut, mutta jotenkin tämän taistelun ensimmäinen uhri ja ensimmäinen monista, traagisista menetyksistä iskee minua aina suoraan sydämeen. Olen vähän samanlaisella mielellä, kun joulun aikaan Harry Pottereita lukiessani, olen nyt vasta kunnolla tajunnut, kuinka nuorina ihmisiä näissä molemmissa sarjoissa kuolee. Minä olen jo vanhempi kuin monet kirjassa kuolleista ja se järkyttää aika pahasti.

Riordan lopettaakin sarjansa myös näiltä osin ansiokkaasti. Muutamien hahmojen perään jää suremaan, mutta sarjan lopetus on kaiken kaikkiaan onnistunut. (Ja jos on vähän suru puserossa, niin se on vain hyvä merkki.) Jumalten sota vain on kaikilta osin täydelliinen.

Nyt olen saanut Percy Jackson -sarjan uudelleen lukemiseni päätökseen. Matka on ollut ihana, täynnä nostalgiaa ja hienoja hetkiä. Kyseessä on edelleenkin upea sarja, jonka pariin tulen varmasti vielä palaamaan. On tämä vähän haikeaa jättää hyvästit. (Voisin toki jatkaa Olympoksen sankareiden pariin, mutta tältä erää taidan jättää tähän.) Kiitos Rick Riordan, kiitos hauskuudesta ja seikkailuista. Kiitos Percystä.

Arvosana: ♣♣♣♣♣

Teos: Jumalten sota
Alkuperäisteos: The Last Olympian
Kirjailija: Rick Riordan
Kääntäjä: Ilkka Rekiaro
Sarja: Percy Jackson, #5
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2010 (alkuperäisteos 2009)
Sivuja: 356
Luettavaksi: omasta hyllystä
Haasteet: Kirjankansibingo: Rakennus (Empire State Building alias Olympos-vuori. Voiko olla parempaa?)



4 kommenttia:

  1. Voipercyvoipercyvoipercy Rick Riordan on jumala.

    Muistan, etten ehtinyt lukea tätä viimeistä osaa yhdeltä istumalta. Kirveli. Mutta jälkikäteen tuli paikattua virhe ja luettu moneen otteeseen päivässä, suomeksi tai englanniksi.

    Upea päätös, kyllä. Ja se tunne, kun huomasi, että Percy jatkaa matkaansa vielä Olympoksen sankareissa...

    Ei ehkä suosikkini sarjasta, mutta silti aivan ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Percyt on kyllä sellaisia päivässä luettavia kirjoja. Parilta istumalta, ah sitä onnea. Tämä on mahtava päätösosa, tekee vaan niin onnelliseksi. :)

      Poista
  2. Tulin vain varovasti kurkkimaan postausta: Salamavaras odottaa tuolla uusintalukua :3 En muista, olenko lukenut koko sarjaa, mutta ne vähät muistikuvat on kyllä positiivisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusintalukua suosittelen lämpimästi, tämä oli upea matka! :)

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)