perjantai 31. heinäkuuta 2015

Heinäkuun kooste

Heinäkuu oli ja heinäkuu meni. Usein kesän lämpimin kuukausi, nyt armottoman sateinen. Kesäloma lähenee loppuaan.

Heinäkuu oli kohdallani vähän sumuinen kuukausi. Olin koko kuukauden töissä todella tiiviissä tahdissa ja tuntui, ettei aika ja energia riittänyt mihinkään muuhun kuin siihen että raadoin töissä ja katsoin illat Supernaturalia. Siihenhän se kuukausi sitten suurimmaksi osaksi kuluikin ja jos ei muuta niin ainakin olen neljä tuotantokautta pidemmällä kuin kesäkuun lopussa... Nyt voin kuitenkin iloisena toitottaa, että tänään oli viimeinen työpäivä ja seuraavat kymmenisen päivää ovat sitä todellista lomaa. (Tai ainakin melkein, koska niihin yo-kirjoituksiin on pakko alkaa toden teolla lukea...)

Blogin osalta heinäkuu olikin hiljaisin kuukausi varmaan ikinä. Kerran postailin hiljaisuuden keskelle ja keskiviikkona Kolmen kirjan haasteen merkeissä.

Heinäkuun luetut:

Marie Rutkoski: The Winner's Crime (The Winner's Trilogy, #2)
Patrick Rothfuss: Tuulen nimi (Kuninkaansurmaajan kronikka, #1) (uusinta, linkki vanhaan bloggaukseen)
Patrick Rothfuss: Viisaan miehen pelko (Kuninkaansurmaajan kronikka, #2) (uusinta, linkki vanhan bloggaukseen)
L.M Montgomery: Sateenkaarinotko (Anna, #7) (uusinta)
L.M Montgomery: Rilla of Ingleside (Anna, #8) (uusinta)
L.M Montgomery: Runotyttö: Uuden Kuun Emilian tarina (Runotyttö 1-3) (uusinta)
Adam Silvera: More Happy Than Not 
Benjamin Alire Sáenz: Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe
Rainbow Rowell: Attachments

Yhteensä: 9 kirjaa / 4050

Pelkäsin jo, että heinäkuun luettujen saldo jäisi aivan muutamaan, mutta onneksi loppukuusta kirjat alkoivat taas maistua. Hyvää kirjallisuutta tuli kuitenkin luettua. Alkukuusta sain viimeinkin näppeihini Patrick Rothfussin Viisaan miehen pelon, jota olen valehtelematta odottanut yli kaksi vuotta. Sitä ennen luin vielä Tuulen nimen jälleen kerran ja sitten heti kauan odottamani järkäleen. Lempikirjojani, joten mikä voisi olla parempaa.

Rothfussien jälkeen maratoonasin Montgomeryn iki-ihania tyttökirjoja, jotka eivät myöskääm pettäneet. Rakkaita, rakkaita kirjoja nekin. Loppukuu kului taas englanninkielisen kirjallisuuden parissa.

Yhtään huonoa teosta ei tullut vastaan, muttei uusia lemppareitakaan. Parhaimmat lukukokemukset olivat ne vanhat ja rakkaat kirjat.

Heinäkuussa tilasin aivan järkyttävän kirjapinon ja kirjahyllyni on muutenkin suuren kaaoksen tilassa. Kirjaostoksien pariin palaillaan vielä myöhemmin kun uusi tilaus on saapunut. (Kyllä, tilasin vielä lisää kirjoja.) Sanotaanko vaikka, että nettipankkitunnukset + palkkapäivät + Adlibris + Kirjaneito = Onnellisuus, köyhempi pankkitili ja liitoksissaan natiseva kirjahylly.

Varsinaisia lukusuunnitelmia en aio elokuulle laatia. Heinäkuun lukemisia on leimannut se, että olen lukenut sitä mitä olen halunnut silloin kun on huvittanut ja se on tuntunut hyvältä. Tahdon jatkaa samaan malliin. Rästibloggauksia on tarkoitus puskea raivolla ulos, mutta koska tietokoneeni kieltäytyy tällä hetkellä yhteistyöstä, olen perhekoneen varassa. Koska en ole sen ainoa käyttäjä, voi pientä ongelmaa joskus tulla. Muuten elokuun alkuun kuulunee lomailua ja yo-kirjoituksiin lukemista ja sitten abi-vuoden aloitus.

Eipä varmaan kummempia, millainen oli teidän heinäkuunne? Parhaat kirjat jotka luitte?

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Kolmen kirjan haaste

Viime aikoina kirjablogeissa on kiertänyt haaste, jossa pyydetään listaamaan kolme blogiaikoina luettua kirjaa, jotka tahtoo lukea uudelleen. Ihastuttava haaste ja kuin minulle tehty, luen nimittäin lempikirjojani useasti uudelleen. Haaste tuli minule peräti kolmesta osoitteesta, minut haastoivat Ellen blogista Kasoittain kauniita sanoja, Jassu blogista Hurja Hassu Lukija ja Niina T.blogista Yöpöydän kirjat. Kiitokset kaikille!

Kuten jo mainitsin ja kuten monet ovat varmasti huomanneet, kuulun niihin ihmisiin, jotka palaavat lempikirjojensa pariin yhä uudelleen. Minulle yksi hyvän kirjan merkeistä onkin se, kuinka hyvin se kestää useamman lukukerran ja ne rakkaimmat ovat onneksi  kestäneet mainiosti. Kolmen kirjan valitseminen ei ollutkaan ihan helppoa, mutta loppujen lopuksi sain kasaan ihan mukavan listan.

1. Charles Dickens: Kaksi kaupunkia 


Tämä oli ensimmäinen Dickensini, jonka luin keväällä 2014. Rakastuin kirjaan päätä pahkaa ja Kahden kaupungin ansiosta kiinnostuin Dickensistä kirjailijana. Enkä kadu pätkääkään herran teoksiin tutustumista, Dickens on nyt yksi suosikkikirjailijoitani ja olen nauttinut suuresti hänen kirjoistaan. Kaksi kaupunkia on kuitenkin edelleen lempparini häneltä ja ansaitsisi uusintaluvun. 

2. Margaret Mitchell: Tuulen viemää



Kirjan lukemisesta on jo kaksi kesää, mutta aina välillä tämä hurmaava klassikko edelleen palaa mieleen. Viime kesänä luin Alexandra Ripleyn kirjoittaman jatko-osan, Scarlett, ja katsoin upean elokuvasovituksen ja siitä lähtien olen halunnut palata kirjan pariin. 

3. Patrick Ness: Chaos Walking -trilogia


Viime kesänä luin ja rakastin tätä Patrick Nessin scifi-trilogiaa, jonka osat ovat nimeltään The Knife of Never Letting Go, The Ask and the Answer (kuvassa) ja Monsters of Men. Olen halunnut lukea kaikki osat uudestaan melkein siitä saakka kun sain trilogian päätökseen, niin hieno sarja on kyseessä. 

Tällaisia valintoja päädyin lopulta tekemään, kertokaa toki mitkä kirjat te haluaisitte lukea uudelleen! Haaste on kiertänyt jo monissa blogeissa mutta haastan seuraavat: 

Nina Mari / Tarinoiden syvyydet
Reta Anna Maria / Todella vaiheessa
Wilma Caterina / Kirjakaapissa

Blogissa on ollut hiljaista koko heinäkuun, mutta koetan petrata. Nyt olisi taas intoa lukea ja blogata, mutta tietokone kehitti alkuviikosta mystisen ongelman, eikä suostu muodostamaan internet-yhteyttä. (Kokeiltu on kaapelilla, puhelimella ja wlanilla... Suostuu periaatteessa muodostamaan verkkoyhteyden, mutta yhteys on rajoitettu eikä netti toimi sitten millään. Minä en keksi missä vika, iskä ei keksi missä vika, joten jos jollain tekniikan nerolla on ideaa, kertokaa ihmeessä. Olisin kiitollinen.) Olen siis perhekoneen varassa tällä hetkellä, joten katsotaan kuinka onnistun saamaan aikaa bloggauksille. Palaillaan kuitenkin viimeistään kuukausikoosteen merkeissä, toivottavasti vielä ennen sitä. 

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

L.M Montgomery - Sateenkaarinotko

Sateenkaarinotko on seitsemäs osa L.M Montgomeryn Anna-sarjassa, joten tämä bloggaus sisältää juonipaljastuksia edellisistä osista. Sarjan ensimmäinen osa on Annan nuoruusvuodet.

"Kyllä ne ihmiset ovat olleet hyviä, joita tänne on haudattu", sanoi Una lukiessaan vanhoja ylistäviä hautakirjoituksia. "Koko hautausmaalla ei näy olevan yhtään pahaa ihmistä. Metodistit ovat varmaankin parempia kuin presbyteeriläiset."
    "Ehkäpä metodistit hautaavat pahat ihmiset samoin kuin me hautaamme kissat", arveli Karl. "Ehkä he eivät ollenkaan viitsi tuoda heitä hautausmaalle."
    "Lapsellista", sanoi Faith. "Eivät he ole ollenkaan parempia kuin muut ihmiset, Una. Mutta kun joku kuolee, niin ei hänestä saa sanoa muuta kuin hyvää, muuten hän tulee takaisin kummittelemaan, Martta-täti sanoi niin. Minä kysyin isältä onko se totta, ja hän katsoi ihan minun lävitseni ja sanoi: 'Tottako? Totta? Mikä on totuus? Mikä on totuus oi pilkkaava Pilatus?' Siitä minä päättelin, että sen täytyy olla totta."
-L.M Montgomery: Sateenkaarinotko, s. 36-37

Viime syyskuussa aloitin Annan nuoruusvuodet uudelleen vuosien tauon jälkeen. Nyt on heinäkuu ja olen saanut luettua viimeistä osaa lukuun ottamatta koko sarjan. Voin onnekseni sanoa, että vaikka siitä kun Annat ensimmäisen kerran luin on varmaan jo lähemmäs kymmenen vuotta, ei sarjan lumous ole kadonnut minnekään vaan edelleenkin rakastan näitä kirjoja koko sydämestäni.

Sateenkaarinotko on kirjasarjan toiseksi viimeisin osa ja kertoo Annan perheen tavoin jo seuraavan sukupolven seikkailuista. Tällä kertaa Kotikunnaan elämää tarkastellaan vähän syrjästä, sillä keskiössä ovat läheisen pappilan lapset, jotka ystävystyvät Annan katraan kanssa. Lasten yhteisenä leikkipaikkana toimii Sateenkaarinotko, jossa sattuu ja tapahtuu. Samaan paikkaan hakeutuvat usein myös aikuiset ajattelemaan ja hakemaan lohtua. Sateenkaarinotko onkin ennen kaikkea kertomus lapsuuden onnellisista päivistä ja pienistä ongelmista. Taustalla tosin on haikeampikin pohjavire ja etenkin viimeisessä luvussa pohjustetaan sarjan viimeistä osaa, jossa ensimmäinen maailmansota vyöryy koskettamaan myös Prinssi Edwardin saaren elämää.

Sateenkaarinotkon punaisena lankana on pastori Meredithin ja etenkin tämän lasten tapahtumarikas arki. John Meredith on nuori leskimies, joka on valittu Glen St. Maryn uudeksi pastoriksi. Kyläyhteisö saa järkytyksekseen huomata, että vaikka pastori on maininnut lapsesa, heidän äitinsa makaa haudan levossa. Pyöreästi noin kymmenen ikävuoden molemmille puolille hajaantuneet neljä lasta, Jerry, Faith, Una ja Karl ovat varsinainen nelikko, eloisia, hyvää tarkoittavia ja hurmaavia, mutta huolehtivaisen kasvatuksen puutteessa ja tekevät aina ennen kuin ajattelevat. Lapsista huolehtii isän ohella vain vanha Martta-täti, joka ei kiinnitä lapsiin paljoakaan huomiota. Isä taas rakastaa lapsiaan syvästi, mutta elää enemmän haaveissaan ja kirjojen maailmassa kuin todellisuudessa. Hän on loistava saarnamies, ymmärtäväinen ja älykäs lähimmäinen, mutta arkiset tapahtumat jäävät häneltä usein huomiotta. Kylän juoruilevat kotirouvat saavatkin usein väännettyä jos jonkinmoista jutun juurta Meredithin lasten edesottamuksista.

Vaikkei Sateenkaarinotko varsinaisesti ole suosikkini Anna-sarjassa, olen aina pitänyt Meredithin lapsista valtavasti. Kirjan parissa saa useaan otteeseen naurahdella kun lasten pienet huolimattomuudet ja  erehdykset saavat aikaan jos jonkinmoisen skandaalin. Jerry, Faith, Una ja Karl ovat kuitenkin niin hurmaavia, eivätkä ikinä tarkoita pahaa, eikä heistä voi olla pitämättä. Annakin mainitsee kirjassa lasten tuovan häneen mieleensä omat lapsuusaikansa Vihervaarassa, eikä ihme. Nelikolla tuntuu olevan samanlainen kyky sotkea asiat.

Sydämeeni kuitenkin koskee yhä edelleen lasten kotiolot. He eivät missään nimessä ole kuolemassa nälkään tai muuhun puutteeseen ja heillä on rakastava isä. Kirjassa kuitenkin tulee selkeästi esille se, kuinka yksin lapset ovat monien asioiden äärellä. John Meredith uppoaa päiväkausiksi omaan maailmaansa ja lapset saavat tehdä mitä ikinä heidän päähänsä pälkähtää. Kirjan kantavana juonena onkin arkisten sattumien ohella se, meneekö John Meredith uudestaan naimisiin ja saavatko lapset jonkun huolehtiman itsestään.

Sateenkaarinotkoa ajatellessani mieleeni nousee usein päälimmäisenä kirjan monet hauskat sattumukset ja Montgomeryn mainio arjen komiikan taju. Jotenkin onnistun aina unohtamaan sen, kuinka kirjassa vihjaillaan tulevaa Walterin nähdessä Sateenkaarinotkossa ilmestyksen Huilunsoittajasta, Hamlenin pillipiiparista. Tämä pillipiipari saapuu vasta tulevaisuudessa ja hänen soittoaan seuraavat nuoret pojat ensimmäisen maailmansodan taisteluhautoihin. Viimeinen luku ja kirjan loppulause iskevätkin minuun aina yllättäen ja huomaan aina kyynelten kihoavan silmiin.

Aloitinkin heti Sateenkaarinotkon jälkeen sarjan viimeisen osan, Kotikunnaan Rillan ja koska bloggaus tulee (aika paljonkin) myöhässä, olen jo saattanut sarjan päätökseen. Rillasta mietteitä siis vielä myöhemmin.

Yhteenvetona voisin sanoa, että Anna-kirjat eivät ikinä petä. Niiden kautta pääsen palaamaan lapsuusmuistoihin, mutta on ihanaa huomata kuinka valtavasti kirjoista nautin yhä tänäkin päivänä.

Arvosana: ♣♣♣♣

Teos: Sateenkaarinotko
Alkuperäisteos: Rainbow Valley
Kirjailija: L.M Montgomery
Kääntäjä: Alli Wiherheimo
Sarja: Anna, #7
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 1953 (alkuperäisteos 1919)
Sivuja: 317 
Luettavaksi: omasta hyllystä

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Tekohengitystä hiljaisuuteen

En ole kuollut. Yli viikko on kulunut edellisestä postauksesta ja melkein saman verran siitä kun edes lueskelin muiden blogeja. Syitä on monia, mutta päälimmäisenä pieni inspiraation puute, väsymys ja se etten ole paljoa lukenut.

Heinäkuun alun olen käynyt tiiviisti töissä ja se näkyy. Monen päivän jälkeen olen ollut niin väsynyt, että olo on kuin junan alle jäänellä ja kaikki vähänkin ajatustoimintaa vaativa puuhastelu tuntuu mahdottomalta. Plussapuolena tietenkin rikastuminen ja se, että alan olla jo melko nopea siivooja. Kyllä kuulkaa alkaa petaus luonnistua kun yhdessä päivässä tekee vuorellisen lisävuoteita...

Alkuviikosta pääsin myös leikkimään yksikseni kotia, kun muu perhe mökkeili ja minä oli töiden vuoksi kaupungissa. Oli ihan hauskaa leikkiä yksineläjää muutama päivä, pysyin hengissä, talo pysyi hengissä ja siistinä enkä ihan jokaista huonekasviakaan tappanut. Vähän hiljaista oli, kun normaalisti viiden hengen sijasta paikalla oli vain yksi. Hermotkin pysyivät kurissa ja vain yhtenä iltana olin saada sydänkohtauksen kun Supernaturalia katsoessani vaatekaapista rysähti yhtäkkiä alas laatikoita... Parin minuutin ajan näin jo itseni jonkun kostonhimoisen hengen tappamana ja Samin ja Deanin sitten lahtaamassa olennon jälkikäteen. Vaikka mielelläni ajattelisin Samin ja Deanin omaan elämääni, olisin mielummin silloin hengissä, joten olin melkoisen helpottunut kun asialle ei löytynyt yliluonnollista selitystä.

Lukemisen suhteen alkukuu on ollut hiljainen. Supernatural on vienyt lukuaikaa ja aloin katsoa myös Downton Abbeyta uudestaan ihan alusta. (Syksyllä pitäisi tulla kuudes kausi Ylelle, jee!) Lukemastani olen kuitenkin nauttinut. Ehkäpä koko vuoden odotetuin uutuus kohdallani, Patrick Rothfussin Viisaan miehen pelko ilmestyi kesäkuun lopulla ja siitä iloiten luinkin Tuulen nimen kuudennen kerran jonka jälkeen jatkoin suoraan toisen osan pariin. Sitä hetkeä olin valehtelematta odottanut kaksi ja puoli vuotta. Toki luin Viisaan miehen pelon enkuksi noin vuosi sitten, mutta on ihanaa palata kirjan pariin, kun ei muista ihan kaikkea ja jotain on kielen vuoksi mennyt ohikin. Olenkin lukenut kirjaa en nyt hitaasti (kyseessä on 955 sivuinen tiiliskivi), mutta rauhallisessa tahdissa ja joka hetkestä nauttien. Se on tuntunut hyvältä ja nautin lukemastani mielettömästi, niinkuin tiesin tulevani nauttimaan.

Kuukauden lukufiilis tuntuukin olevan varovaisen leppoisa. Ei tee mieli tahkota kirjoja järjetöntä vauhtia, vaan lukea silloin kuin hyvältä tuntuu ja nauttia siitä. Lukufiilistä aionkin herätellä myös palkkapäivän kunniaksi tekemällä viimein sen valtavan kirjatilauksen, joka on pyörinyt puoli vuotta mielessä.

Heinäkuu mennee edelleen melko tiiviisti töissä, mutta elokuussa on pari viikkoa ihan lomalomaa. Syksyn yo-kirjoitukset alkavat tosin kummitella uhkaavasti mielessä, mutta toissapäivänä sain viimein lukemisen polkaistua käyntiin.

Tällaista siis. Blogi ei missään nimessä ole kuolemassa, vaikka pientä jumia on välillä ollut ilmassa. Pari arvostelua on rästissä ja koetan parhaani mukaan saada niitä alta pois. On se jännää, sillä vaikka blogi elää puhtaasti harrastuspohjalta, sitä tuntee silti suurta velvollisuudentuntoa... No, otetaan rennosti, kunhan henki pihisee ja ihan mukavastihan edelleenkin kulkee. Tämän postauksen tarkoitus oli vähän antaa tekohengitystä ennen kuin vire kokonaan katoaa.

Mitkä ovat kesäfiilikset teillä?