keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

L.M Montgomery - Sateenkaarinotko

Sateenkaarinotko on seitsemäs osa L.M Montgomeryn Anna-sarjassa, joten tämä bloggaus sisältää juonipaljastuksia edellisistä osista. Sarjan ensimmäinen osa on Annan nuoruusvuodet.

"Kyllä ne ihmiset ovat olleet hyviä, joita tänne on haudattu", sanoi Una lukiessaan vanhoja ylistäviä hautakirjoituksia. "Koko hautausmaalla ei näy olevan yhtään pahaa ihmistä. Metodistit ovat varmaankin parempia kuin presbyteeriläiset."
    "Ehkäpä metodistit hautaavat pahat ihmiset samoin kuin me hautaamme kissat", arveli Karl. "Ehkä he eivät ollenkaan viitsi tuoda heitä hautausmaalle."
    "Lapsellista", sanoi Faith. "Eivät he ole ollenkaan parempia kuin muut ihmiset, Una. Mutta kun joku kuolee, niin ei hänestä saa sanoa muuta kuin hyvää, muuten hän tulee takaisin kummittelemaan, Martta-täti sanoi niin. Minä kysyin isältä onko se totta, ja hän katsoi ihan minun lävitseni ja sanoi: 'Tottako? Totta? Mikä on totuus? Mikä on totuus oi pilkkaava Pilatus?' Siitä minä päättelin, että sen täytyy olla totta."
-L.M Montgomery: Sateenkaarinotko, s. 36-37

Viime syyskuussa aloitin Annan nuoruusvuodet uudelleen vuosien tauon jälkeen. Nyt on heinäkuu ja olen saanut luettua viimeistä osaa lukuun ottamatta koko sarjan. Voin onnekseni sanoa, että vaikka siitä kun Annat ensimmäisen kerran luin on varmaan jo lähemmäs kymmenen vuotta, ei sarjan lumous ole kadonnut minnekään vaan edelleenkin rakastan näitä kirjoja koko sydämestäni.

Sateenkaarinotko on kirjasarjan toiseksi viimeisin osa ja kertoo Annan perheen tavoin jo seuraavan sukupolven seikkailuista. Tällä kertaa Kotikunnaan elämää tarkastellaan vähän syrjästä, sillä keskiössä ovat läheisen pappilan lapset, jotka ystävystyvät Annan katraan kanssa. Lasten yhteisenä leikkipaikkana toimii Sateenkaarinotko, jossa sattuu ja tapahtuu. Samaan paikkaan hakeutuvat usein myös aikuiset ajattelemaan ja hakemaan lohtua. Sateenkaarinotko onkin ennen kaikkea kertomus lapsuuden onnellisista päivistä ja pienistä ongelmista. Taustalla tosin on haikeampikin pohjavire ja etenkin viimeisessä luvussa pohjustetaan sarjan viimeistä osaa, jossa ensimmäinen maailmansota vyöryy koskettamaan myös Prinssi Edwardin saaren elämää.

Sateenkaarinotkon punaisena lankana on pastori Meredithin ja etenkin tämän lasten tapahtumarikas arki. John Meredith on nuori leskimies, joka on valittu Glen St. Maryn uudeksi pastoriksi. Kyläyhteisö saa järkytyksekseen huomata, että vaikka pastori on maininnut lapsesa, heidän äitinsa makaa haudan levossa. Pyöreästi noin kymmenen ikävuoden molemmille puolille hajaantuneet neljä lasta, Jerry, Faith, Una ja Karl ovat varsinainen nelikko, eloisia, hyvää tarkoittavia ja hurmaavia, mutta huolehtivaisen kasvatuksen puutteessa ja tekevät aina ennen kuin ajattelevat. Lapsista huolehtii isän ohella vain vanha Martta-täti, joka ei kiinnitä lapsiin paljoakaan huomiota. Isä taas rakastaa lapsiaan syvästi, mutta elää enemmän haaveissaan ja kirjojen maailmassa kuin todellisuudessa. Hän on loistava saarnamies, ymmärtäväinen ja älykäs lähimmäinen, mutta arkiset tapahtumat jäävät häneltä usein huomiotta. Kylän juoruilevat kotirouvat saavatkin usein väännettyä jos jonkinmoista jutun juurta Meredithin lasten edesottamuksista.

Vaikkei Sateenkaarinotko varsinaisesti ole suosikkini Anna-sarjassa, olen aina pitänyt Meredithin lapsista valtavasti. Kirjan parissa saa useaan otteeseen naurahdella kun lasten pienet huolimattomuudet ja  erehdykset saavat aikaan jos jonkinmoisen skandaalin. Jerry, Faith, Una ja Karl ovat kuitenkin niin hurmaavia, eivätkä ikinä tarkoita pahaa, eikä heistä voi olla pitämättä. Annakin mainitsee kirjassa lasten tuovan häneen mieleensä omat lapsuusaikansa Vihervaarassa, eikä ihme. Nelikolla tuntuu olevan samanlainen kyky sotkea asiat.

Sydämeeni kuitenkin koskee yhä edelleen lasten kotiolot. He eivät missään nimessä ole kuolemassa nälkään tai muuhun puutteeseen ja heillä on rakastava isä. Kirjassa kuitenkin tulee selkeästi esille se, kuinka yksin lapset ovat monien asioiden äärellä. John Meredith uppoaa päiväkausiksi omaan maailmaansa ja lapset saavat tehdä mitä ikinä heidän päähänsä pälkähtää. Kirjan kantavana juonena onkin arkisten sattumien ohella se, meneekö John Meredith uudestaan naimisiin ja saavatko lapset jonkun huolehtiman itsestään.

Sateenkaarinotkoa ajatellessani mieleeni nousee usein päälimmäisenä kirjan monet hauskat sattumukset ja Montgomeryn mainio arjen komiikan taju. Jotenkin onnistun aina unohtamaan sen, kuinka kirjassa vihjaillaan tulevaa Walterin nähdessä Sateenkaarinotkossa ilmestyksen Huilunsoittajasta, Hamlenin pillipiiparista. Tämä pillipiipari saapuu vasta tulevaisuudessa ja hänen soittoaan seuraavat nuoret pojat ensimmäisen maailmansodan taisteluhautoihin. Viimeinen luku ja kirjan loppulause iskevätkin minuun aina yllättäen ja huomaan aina kyynelten kihoavan silmiin.

Aloitinkin heti Sateenkaarinotkon jälkeen sarjan viimeisen osan, Kotikunnaan Rillan ja koska bloggaus tulee (aika paljonkin) myöhässä, olen jo saattanut sarjan päätökseen. Rillasta mietteitä siis vielä myöhemmin.

Yhteenvetona voisin sanoa, että Anna-kirjat eivät ikinä petä. Niiden kautta pääsen palaamaan lapsuusmuistoihin, mutta on ihanaa huomata kuinka valtavasti kirjoista nautin yhä tänäkin päivänä.

Arvosana: ♣♣♣♣

Teos: Sateenkaarinotko
Alkuperäisteos: Rainbow Valley
Kirjailija: L.M Montgomery
Kääntäjä: Alli Wiherheimo
Sarja: Anna, #7
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 1953 (alkuperäisteos 1919)
Sivuja: 317 
Luettavaksi: omasta hyllystä

14 kommenttia:

  1. Anna sarjan kirjat on ihania. Pidän niistä.
    Luen parhaillaan L.M Montgomeryn Runotyttö Uuden Kuun Emilian tarina jossa on kaikki kolme runotyttö kirjaa yksissä kansissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin luen minäkin :D Pienehkö Montgomery-maratoni menossa paraikaa, Runotytöt ovat myös aivan ihania.

      Poista
  2. Ah ihanat Anna-kirjat. Minä aloitin juuri eilen illalla Annan perhettä, joka onkin se viimeinen lukematon Anna. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat Annat todellakin <3 Nautinnollisia lukuhetkiä! :)

      Poista
  3. Sateenkaarinotko ei ole mullekaan se kaikista rakkain, tiedä sitten miksi. Hauska kirja se kyllä on (pitäisi kyllä todellakin lukee uudelleen) ja se loppu itkettää aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppu on kyllä niin <3 Annat kestää aina uusintalukuja ja se on ihanaa.

      Poista
  4. Todellakin, nämä ovat kirjoja, joiden ääreen palaa yhä uudelleen. Itse tilasin taannoin Kotikunnaan Rillaan alkukielisenä. On mielenkiintoista tulla vertaamaan sitä alkuperäiseen teokseen. Kotikunnaan Rilla on varmasti sarjassa se, joka on eniten koskettanut. Tietysti ei ole Kotikunnaan Rillaa ilman aiempiakaan osia, kaikki yhdessä muodostaa kokonaisuuden, mutta silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vertailu todellakin oli mielenkiintoista! Minä lukaisin juuri itsekin alkukielisen version ja tulen bloggauksessani puhumaan kokemuksesta. Rilla on minustakin se koskettavin Anna-kirja.

      Poista
  5. Haastetta pukkaa!

    http://hh-lukija.blogspot.fi/2015/07/3-kirjaa-haaste.html

    VastaaPoista
  6. Minullakin on kaikki Anna sarjan kirjat perintönä tulleena tuolla kaapissa. Ensimmäiset pari kolme kirjaa olen muistaakseni lukenut, mutta sitten tuli bloggi ja viimeiset osat jäivät sitten lukematta. Inspiroituneena tästä arvostelusta, voisinkin napata seuraavan osan käteeni alkaa lukemaan! :D

    VastaaPoista
  7. Haastetta tältäkin suunnalta, käypä kurkkaamassa blogiini! :D

    VastaaPoista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)