maanantai 31. elokuuta 2015

Elokuun kooste

Kuukaudet vain kiitävän ohitse! Tuntuu, että vasta väsäilin vuoden alun koosteita ja nyt kesä alkaa olla ohitse.

Elokuu toi mukanaan paluun kouluun ja abivuoden haasteisiin. Koulussa on kivaa ja abina on kivaa, traditiota riittää jos jonkinlaista ja minua on kirjaimellisesti palvottukin yhtenä päivänä. Abihuppari on maailman mukavin vaate ja meidän lukiomme huppari sattuu vielä olemaan aivan upea. Kirjoitukset ja se koulun ikävämpi puoli hengittävät kuitenkin niskaan, mutta onneksi muiden abien yhtälaisesta saamattomuudesta ja motivaation puutteesta saa voimaa. Naurahtelen myös takavuosien itselleni, joka mulkoili niitä ilkeitä ja ylpeitä abeja, jotka marssivat käytävillä eteenpäin kuin omistaisivat paikan. Totuus kun on, että ykköset tukkivat käytävät etenkin ekoina kujailuviikkoina ja joskus sitä haluaa vain päästä eteenpäin ja pois. Onneksi voi verhoutua abivaatetukseen ja porukka väistää jos kävelee tuimana eteenpäin.

Mielenterveyttä olen hoitanut kavereita näkemällä, uhrannut lukemisen kahvittelun puolesta ja metsästänyt psykan kirjat avonaisena kuvia Castielista kaverille WhatsAppin välityksellä pidetyn kirjoitusstressiterapian tueksi. Yleisesti fiilis on se, että elämä on kivaa, kaverit on ihania ja lukeminen ei koko ajan jaksaisi kauheasti kiinnostaa. Ikävä niitä ykkösvuoden idealistisia aikoja, jolloin suunnitelli lukevansa kirjoituksiin puolivuotta etukäteen ja kirjoittavansa kaikesta ällän. Hah.

Vähän olen kuitenkin kirjoitusten pelastamiseksi uhrannut, Supernaturalin suhteen olen tuskaisella paastolla, ei yhdeksättä kautta ennen kuin kirjoitukset syksyn osalta ohi. Myöskään uutta kirjatilausta ei tehdä ennen sitä. Kärsin hiljaisuudessa ja tiedän, että 14.9 viimeistään klo 15 jälkeen kävelen Anttilaan, ostan yhdeksännen kauden ja tuijotan loppuillan sitä.

Blogin kannalta elokuu on ollut onnistuneen elvytyksen kuukausi. Heinäkuussa elettiin hiljaisia aikoja, mutta nyt olen tehnyt onnistuneen paluun. Kirjabloggausten lisäksi (etupäässä rästejä heinäkuulta) olen blogannut kirjakaaoksesta, koostanut kesän yhteen  ja osallistunut Blogistanian kesän 2015 toiseen lukumaratoniin. Myös kirjankansibingo sai päätöksensä ja minut haastettiin vastaamaan Kesähaasteessa kymmeneen kysymykseen.

Elokuun luetut:

V.E Schwab: Vicious
Sabaa Tahir: An Ember in the Ashes (An Ember in the Ashes, #1)
Emily St. John Mandel: Station Eleven
Morgan Matson: Amy and Roger's Epic Detour
Graeme Simsion: Vaimotesti (Don Tillman, #1)
Lewis Carroll: Alicen seikkailut ihmemaassa
Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias
George Orwell: Eläinten vallankumous
J.D Robb: Alaston kuolema (Eve Dallas, #1)
Harper Lee: Kaikki taivaan linnut (Kuin surmaisi satakielen, #2)
Kerstin Gier: Lupaus (Unien kirjat, #1)

Yhteensä: 11 kirjaa / 2857 sivua

Numeroissa olen erittäin tyytyväinen. Ehdin lukea enemmän kuin odotin, vaikka muu elämä ja tv-sarjat tunkivat usein lukemisen tielle. Laadullisesti kuukausi oli hieno niin kuin melkeinpä aina. Suosikkejani alkukuulta ovat ehdottomasti Vicious, joka veti minulta jalat alta ja Station Eleven, joka suorastaan lumosi minut. Loppukuusta lukemani Tuulisen saaren kirjakauppias vei mukanaan ja ihastuin. Orwell ei kirjailijana edelleenkään noussut suosikikseni, mutta Eläinten vallankumous oli vaikuttava ja upea teos yhtäkaikki. Eilen lukemani Kerstin Gierin uuden sarjan avausosa oli myös ihastuttava ja vaikkakin höpsö, niin hulvaton ja viihdyttävä. Suurin pettymys oli Harper Leen Kaikki taivaan linnut, joka ei yltänyt ollenkaan Kuin surmaisi satakielen tasolle.

Syyskuulle on luvassa ensin yo-kirjoitukset ja sitten rauhaisaa arkea. Lokakuussa hulinaa riittää, mutta syyskuulle on luvassa tavallista elämää, harrastuksia ja koulua. Aion katsoa Supernaturalia, lukea kirjoja ja nauttia elämästä.

Millainen oli teidän elokuunne? Iloista syksyä!

lauantai 29. elokuuta 2015

Graeme Simsion - Vaimotesti

Don Tillman, #1


Siansorkkakriisi, Takkijupakka, Aprikoosijäätelökatastrofi. Donin kontaktit naisten kanssa eivät ole olleet kovin rohkaisevia. Yhtäkkiä ratkaisu oikean kumppanin löytämiseksi tuntuu päivänselvältä. Kyselylomake!

Urallaan menestynyt, mutta ihmissuhteissaan kompuroiva genetiikan professori Don Tillman päättää etsiä vaimon tieteellisin menetelmin. Testin avulla hän suodattaisi pois ajanhaaskajat, jäätelödiskriminoijat, visuaalisesta häirinnästä valittajat, kristallipalloihin tuijottajat, muotihullut, vegaanit, urheilunseuraajat, luomisopinkannattajt, tupakoitsijat, tieteellisesti lukutaidottomat ja homeopaatit. Ideaalitapauksessa jäljelle jäisi täydellinen kumppani. 

Odottamatta tielle osuu Rosie, kyselytutkimuksen valossa täysin mahdoton vaihtoehto - mutta hänestäpä Don ei niin vain pääsekään pakoon. 

Vaimotesti on ollut kohtuullisesti esillä blogimaailmassa viimeaikoina. Päätin lainata kirjan välipalalukemiseksi ja lopulta se valikoitui elokuisen lukumaratonin lukemistoksi. Maratonkirjaksi teos olikin hyvä valinta, nopealukuinen ja vei mukanaan.

Kirja kertoo Don Tillmanista, sosiaalisesti kömpelöstä genetiikan professorista, joka päättää laatia testin vaimoehdokkaiden karsimiseksi. Donilla on luja usko tieteeseen, joten miksei se kykenisi ratkaisemaam myös sopivan kumppanin löytämiseen liittyvää ongelmaa? Kuten kaikki varmasti arvaavat, ei tieteellinen menetelmäkään toimi täydellisesti. Pakkaa sekoittaa myös Rosie, paperilla täydellisen epäsopiva kandidaatti, jota Don ei kuitenkaan saa mielestään.

Vaimotesti oli ihan mukavaa luettavaa, mutta ei todellakaan mitään ihmeellistä. Kirjan lukaisi mielellään, mutta siihen se sitten vähän jäikin.

Minulle kirjan suurimmaksi kompastuskiveksi osoittautui päähenkilömme. Donista on tietoisesti tehty sosiaalisesti täydellisen taidoton ja kömpelö ja olihan hänen toilailuistaan lukeminen hauskaa. Minä kuitenkin olen sellainen lukija, joka hakkaa päätään seinään päähenkilön mokaillessaa, joten Vaimotesti oli tuskallinen kirja. Välillä olin hukkua myötähäpeään ja hakkasin kirjaimellisesti kirjalla pääätäni, kun en vain kyennyt jatkamaan. Don onnistuu aina päätymään niin noloihin tilanteisiin, että omalla kohdallani siirryttiin huumorin puolelta jo pelkkään tuskaan.

Onneksi niin ei kuitenkaan ollut aina, vaan Vaimotesti onnistuu myös naurattamaan. Don on loppujen lopuksi sympaattinen päähenkilö ja kirjan parissa viihtyy. Vaimotesti on paikoittain suloistakin luettavaa ja lukija haluaa tietenkin Rosen ja Donin päätyvän lopulta yhteen. Välillä Don onnistuu sanomaan ne oikeat sanat, vaikka usein mieleni tekikin vajota maan alle, niin suurta oli myötähäpeäni.

Vaimotesti ei ollutkaan minulle mikään erityisen merkittävä tai hieno lukukokemus, mutta yhden aurinkoisen lauantain maratonkirjaksi hyvä valinta. Ajoittain teos oli ennalta-arvattava, niin kuin kevyen romanttisilla kirjoilla on tapana, mutta pidin kuitenkin Simsionin humoristisesta kirjoitustyylistä ja Donin kertojanäänestä. Kokonaisuutena viihdyttävä kokemus, vaikka se jokin jäi puuttumaan.

Kirjalle on ilmestynyt myös jatko-osa, Vauvatesti ja vaikkei se ole lukulistani kärjessä, saatan sen jossain vaiheessa lukaista.

Arvosana: ♣♣½

Teos: Vaimotesti
Alkuperäisteos: The Rosie Project
Kirjailija: Graeme Simsion
Kääntäjä: Inka Parpola
Sarja: Don Tillman, #1
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2014 (alkuperäisteos 2013)
Sivuja: 344
Luettavaksi: kirjastolaina

tiistai 25. elokuuta 2015

Morgan Matson - Amy and Roger's Epic Detour

It wouldn't be a road trip without some detours...

Amy Curry is not looking forward to her summer. Her mother decided to move across the country and now it's Amy's responsibility to get their car from California to Connecticut. The only problem is, since her father died in a car accident, she isn't ready to get behind the wheel. Enter Roger. An old family friend, he also has to make a cross-country trip - and has plenty of baggage of his own. The road home may be unfamiliar - especially with their friendship venturig into uncharted territory - but together, Amy and Roger will figure out how to map their way. 

Morgan Matsonin nimi tulee BookTubessa aina esille, kun puhutan Young Adult Contemporary
-kirjallisuudesta, eli nuortenkirjallisuudesta, joka sijoittuu meidän maailmaamme eikä sisällä yliluonnollisia elementtejä. Söpö contemporary-kirjallisuus on minulle masennuspäivän pelastus ja imaisee minut yleensä tiukasti mukaansa. Siksi päädyinkin tilaamaan Matsonin ensimmäisen romaanin, Amy and Roger's Epic Detour ja se valikoitui lukemiseksi elokuiselle Blogistanian lukumaratonille.

Amy Curryn elämä oli melkein täydellistä vielä kolme kuukautta takaperin. Sitten hänen isänsä kuoli auto-onnettomuudessa, kaksoisveli passitettiin vieroitushoitoon ja äiti päättää, että perhe muuttaa Californiasta Connecticutiin. Amy saa tehtäväkseen ajaa perheen auton vanhasta kodista uuteen. Ei tosin yksin, sillä isänsä onnettomuuden seurauksena hän ei ole vielä valmis asettumaan ratin taakse. Apuun astuu Roger, vanha perheystävä, jonka myöskin täytyy päästä rannikolta toiselle. Aluksi autossa on vain kaksi toisilleen lähes tuntematonta ihmistä, joilla molemmilla on omat raskaat painolastinsa kannettavinaan. Tie saattaa kuitenkin johdattaa Amyn ja Rogerin suuntaan, jota he eivät etukäteen osanneet aavistaa.

Amy and Roger's Detour on täydellinen kirja, jos haluaa lukea jotain sopivan kevyttä ja hymyilyttävän suloista, muttei tahdo lähteä täysin aivottomalle linjalle. Sillä vaikka kirja on ihastuttava ja jättää hymyn huulille, mukana on myös tummempia sävyjä ja rankempia aiheita.

Amylla ja Rogerilla onkin molemmilla melkoisesti kannettavaa. Kirja on asetelmaltaan melko kliseinen, kaksi sisimmässään rikkinäistä nuorta päätyy sattumalta yhteen, poika sattuu olemaan
järkyttävän hyvännäköinen ja yhdessä he selviävät menneisyytensä haamuista. Minä kuitenkin nautin kun sain seurata Amyn ja Rogerin ystävyyden ja ihastuksen kehittymistä ja erinäisiä road trip -seikkailuita.

Minulle kirjan mielenkiintoisimmaksi elementiksi nousi kuitenkin lukujen sekaan pudotellut Amyn muistiinpanot matkalta; kuitit, soittolistat, valokuvat ynnä muut. Etenkin soittolistat nousivat odottamattomaan arvoon, kun lukumaratonin aikana oli keskittymisvaikeuksia. Rakentelin kirjan mukaisen soittolistan itselleni Spotifyssa ja kuuntelin sitä lukemisen taustalla, Tunnelma istui kirjaan hyvin ja suosittelen tätä kokeilua lämpimästi kirjaan tarttuville!

Amy and Roger's Epic Detour vei mukanaan ja sopi oikein mukavasti maratonilla luettavaksi. Mitään ennalta-arvaamatonta ei tapahdu, jo alusta asti on selvää mihin suuntaan Amyn ja Rogerin suhde on menossa. Romanttisen juonen lisäksi kirja on Amyn kasvutarina ja keskittyy siihen, miten hän pääsee yli isänsä poismenosta ja kokemastaan syyllisyydestä.

Amy and Roger's Epic Detour on hauskaa, koskettavaa ja ennen kaikkea mukava luettavaa. Nautin paljon ajastani kirjan kanssa, vaikkei se varsinaisesti ollutkaan mitään erityisen ihmeellistä. Kliseitä riittää ja olen lukenut samantapaisia teoksia aikaisemminkin, mutta silti lukukokemukseni oli ihastuttava. Aion ehdottomasti tutustua Matsonin muihinkin teoksiin!

Arvosana: ♣♣♣½

Teos: Amy and Roger's Epic Detour¨
Kirjailija: Morgan Matson
Kustantaja: Simon & Schuster
Julkaisuvuosi: 2010
Sivuja: 344
Luettavaksi: omasta hyllystä

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kymmenen kysymyksen kesähaaste

Viime aikoina blogeissa on kiertänyt haaste, jonka tarkoituksena on vastata seuraaviin kymmeneen kysymykseen. Minulle haasteen heitti Kirsi blogista Cats, books & me. Kiitos!

1. Kerro jotain, mitä emme tiedä sinusta. 

Hmmm. Olen aina ollut tosi kiltti ja etenkin pienenä ahdistuin herkästi jos joku esimerkiksi koulussa rikkoi sääntöjä tai huijasi sijaisia. En kuitenkaan ollut niin itsetuhoinen, että olisin kannellut, vaan tyydyin kärsimään hiljaa kunnes järjestys palautui. Tästä olen vanhemmiten päässyt paremmin eroon, ei se ole maailmanloppu jos ei tee kaikkea juuri niin kuin on tarkoitus. Toki lukiossa myös porukka on fiksumpaa enkä siis joudu elämään stressissä aina kun sijainen astelee luokkaan.

Hauskempana faktana voisin mainita sen, että kun harjaan hiukset ja laitan ne korvan taakse, näytän ihan Imagine Dragonsin Wayne Sermonilta. (Kuva.) Oivallus on traumatisoinut minut ja hiukseni ovat harvoin täysin auki. (Toki tähän vaikuttaa myös se, että ne ovat silloin aina tiellä.)

2. Onko sillä väliä, mitä lukijat ajattelevat blogistasi ja miksi?

Kyllä sillä on. Uskallan väittää, että kaikki meistä pohtivat väistämättä mitä muut heistä ajattelevat ja sama pätee myös blogin puolella. Kaikkia ei voi miellyttää, mutta pyrin pitämään blogin sellaisena, että olen siihen itse tyytyväinen ja toivon, että siitä nauttivat silloin myös muut.

3. Miten blogiminäsi eroaa reaaliminästäsi?

Tämä onkin jännä kysymys. Koen olevani blogin puolella melko lailla oma itseni, joten en usko, että aiheuttaisin ihmisille pahoja traumoja, jos sattuisimme tapaamaan. (Susi, Celestine, vahvistakaa!) Blogissa olen kuitenkin virallisempi kuin oikeassa elämässä ja varmaan fiksumman oloinen, mitä loppujen lopuksi olen. Kaikki ne satunnaiset kahjoilut ja hypetys ovat kymmenenteen potenssiin tosielämässä.

4. Mikä saa sinut nauramaan?

Niin monet asiat, nauraminen on kivaa. Tilannekomiikka, usein sanaleikit ja vitsit (nykyään myös ne isäni heitot joille pyörittelin silmiäni muutama vuosi takaperin), kirjat ja elokuvat ja omat kommellukseni. Olen oikeasti nauranut kyyneleet silmissä kertoessani tarinaa missä kävelin kirjastossa tolppaa päin. (En suosittele, vaikkakin enemmän noloa kuin kivuliasta.) Tärkeinpänä ehkä kuitenkin oma perhe, niin monta kertaa löydän itseni räkättämästä milloin kenenkin kanssa milloin millekin.

5. Mitä luovuus sinulle merkitsee?

Huh, kun on vaikea kysymys. Luovuus on minulle säännöistä ja valmiiksi tallatuista poluista irroittautumista, jonkin sellaisen tekemistä, mitä ei aina näe tai tee. Eräänlaista vapautta.

6. Ketä läheistäsi ihailet?

Niitä ystäviäni, jotka ovat kypsiä, itsenäisiä ja sellaisia selvityjiä, että täytyy nostaa hattua. Pikkusiskojani, joilla on molemmilla upea nauru ja jotka saavat ihmisen paremmalle tuulelle. Tätiäni, joka vastaa mielikuvaani todella sivistyneestä ihmisestä, mutta joka on myös mielettömän hauska.

7. Mikä sinua ärsyttää itsessäsi?

Omasta laiskuudesta ja saamattomuudesta aiheutuva turha stressaaminen. Lähtee sillä sekunnilla kun tekee sen kaksi viikkoa lykkäämänsä asian. Toivoisin myös olevani spontaanimpi.

8. Mikä sinussa ihastuttaa muita?

Sanoisin olevani luonnollisesti oma itseni seurasta riippumatta. Positiivinen elämänasenne. Se, että olen jalat tukevasti maassa ja järki kädessä, mutten pelkää hupsuttelua ja nauramista. Pelasimme kavereiden kanssa peliä, jossa piti sanoa, mikä seitsemästä kääpiöstä olisin ja mielipiteet jakautuivat Viisaan ja Lystikkään välille. Pidän tätä melko kuvaavana.

9. Mikä sinusta tulee isona?

Toivottavasti jotain, millä on tekemistä kirjojen kanssa. Toivottavasti nauravainen ja onnellinen. Toivottavasti sellainen, joka juo kahvia. (Tämänhetkinen projektini on opetella. Tänään maistui jo paremmalta kuin eilen.)

10. Uskotko onnellisiin loppuihin?

Kirjoissa ja elokuvissa, kyllä. Elämässä tavallaan. Kaikki eivät sitä aina saa, mutta tahtoisin uskoa, että suurin osa. Elämä jatkuu kirjojen onnellisten loppujen jälkeenkin, joten mikä sitten on se lopullinen onnellinen loppu? Onnellisena kuoleminen? Tuntuu vähän masentavalta. Sanoisin, että elämässä onnellisen lopun odottamista tärkeämpää olisi se itse eläminen onnellisesti. (Menipäs syvälliseksi.)

Näihin oli jännittävää vastata, kiperiä kysymyksiä, joita ei itsekseen tule aina miettineeksi. Minulla ei ole aavistustakaan keitä on haastettu ja keitä ei, joten olen tällä kertaa laiska enkä varsinaisesti haasta ketään. Jos kuitenkin haluat tehdä haasteen, vaikkei sinua virallisesti ole haastettu, niin kehotan vapaasti tarttumaan kuvitteelliseen kynään ja vastaamaan näihin!

maanantai 17. elokuuta 2015

Kirjankansibingo: kooste

Yksi tämän kesän lukutavoitteistani oli saada bingo Kirjakaapin kummitus -blogin järjestämässä kesäisessä kirjankansibingossa. Bingon tarkoituksena oli siis ruksia ruutuja luettujen kirjojen mukaan oheisesta taulukosta ja viiden suora oli yksi bingorivi. Oma aloituspostaukseni täällä.

Bingon alussa ruudukko näytti tältä...


Kyllähän se bingo sieltä lopulta sitten tuli. (Tai kaksikin, niin kuin minua valistettiin kommenteissa. Huoh, väsynyt bloggaaja.) Seuraavaksi lista bingoon luetuista kirjoista:

Kaupunki: Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe
Fiktiivinen hahmo: Rick Riordan: Titaanien kirous (Percy Jakcson, #3)
Nainen: Kiera Cass: The One (The Selection, #3)
Valokuva: Ernest Hemingway: Jäähyväiset aseille
Piirroskuva: Rick Riordan: Labyrinttitaistelu (Percy Jackson, #4)
Punainen: Becky Albertalli: Simon vs. the Homo Sapiens Agenda
Rakennus: Rick Riordan: Jumalten sota (Percy Jackson, #5)
Eläin: Colleen McCullough: Troijan laulu
Kasvokuva: Marissa Meyer: Fairest (The Lunar Chronicles, #0.5)
Keltainen: Susan Ee: End of Days (Penryn and the End of Days, #3)
Kasvi: Maggie Stiefvater: Blue Lily, Lily Blue (The Raven Cycle, #3)
Lapsi: Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
Sininen: Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla I-III
Pariskunta: L.M Montgomery: Rilla of Ingleside (Anna, #8)
Luonto: L.M Montgomery: Runotyttö: Uuden Kuun Emilian tarina
Mies: V.E Schwab: Vicious

Tällaista siis, hauskaa oli! Muistakaahan bingoon osallistuneet jättää koosteenne linkit elokuun loppuun mennessä tänne, niin osallistutte jonkinlaisten palkintojen arvontaan.

perjantai 14. elokuuta 2015

Lukumaraton 15.8 (kooste)

Huomenna se koittaa! Blogistanian kuudes ja tämän kesän toinen lukumaraton. Ilmoittautuminen ja ohjeet Oksan hyllyltä -blogissa täällä.

Aiemmin vähän epäilin josko koulu- ja yo-kirjoituskiireiden keskeltä ehtisin osallistua, mutta päätin nauraa makeasti ahkeruudelle ja antaa mennä. Lusmuillessa on tämäkin viikko pitkälti kulunut, monena päivänä jolloin on pitänyt mennä kirjastoon lukemaan olenkin löytänyt itseni kavereiden kanssa rannalta tai syömästä. No, kyllä sitä vielä ehtii. Täytyy sitä abina elääkin vähän.

Aloitan oman lukemiseni joko huomenna aamupäivällä tai tänään illalla, katsotaan miltä tuntuu. Tähän bloggaukseen koetan päivitellä lukemisia, mutta aktiivisin olen luultavasti Goodreadsin ja Twitterin puolella.

'

Tatu Kokko: Rob McCool ja Krimin jalokivi
Morgan Matson: Amy and Roger's Epic Detour
Graeme Simsion: Vaimotesti
Lewis Carroll: Alicen seikkailut ihmemaassa

Näillä mennään, tuskinpa enempää ehdin yhden päivän aikana lukea. Ja jos jostain kumman syystä vain luen tunnista toiseen niin onneksi kirjahylly on täynnä vaikka mitä mistä valita. 

Mitkä ovat fiilikset siellä? Aiotteko osallistua maratonhullutukseen?

klo 20.30: Maraton starttaa

Sain päivän Supernatural-annokseni nautittua ja syyhyttää päästä lukemaan, joten tästä se lähtee. Aloitan Morgan Matsonin kirjan parissa, sillä se houkuttelee tällä hetkellä eniten. Tästä se lähtee!

klo 12.27

Vähän on tämä blogin puolen päivittely jäänyt. No, lukeminen sen sijaan on sujunut. Amy and Roger's Epic Detour osoittautui sellaiseksi koskettavaksi ja suloiseksi kirjaksi mitä toivoinkin ja nautin lukemastani. Lukiessani kuuntelin myös kirjaan sisältyviä road trip -soittolistoja ja kokemus oli ihana, suosittelen lämpimästi kirjaan tarttuville.

Sain kirjan loppuun joskus puolenyön jälkeen ja aloittelin Graeme Simsionin Vaimotestiä heti viimeisen sivun käännettyäni. Pääsin eteenpäin noin parikymmentä sivua, mutta viikolla kerääntynyt univelka aikoi painaa ja päätin mennä nukkumaan.

Aamulla jatkoin herättyäni Vaimotestin parissa ja nyt menen sivulla 206. Kun mukaan lisää Amy and Roger's Epic Detourin sivumäärän (344), yhteensä luettuja sivuja on kertynyt 550 ja maratonia on vielä kahdeksan tuntia jäljellä. Jes!

Mikä parasta, lukufiilis on ollut minulla koko ajan erinomainen.

klo 14.28

Vaimotesti luettu. Lukufiilis edelleen ihan hyvä, mutta todellinen elämä kaupassa käynteineen ja ruoanlaittoineen kutsuu. Sivuja luettu 677.

klo 18.32 

En ole lukenut sivuakaan sitten Vaimotestin. Iltapäivästä kävin kaupassa ja illalle saapuikin yllättäen vieraita. Lukufiilis myös vähän lopahti. Päätin myös hetken mielijohteesta suunnata kuuntelemaan Tampere Filharmonian ilmaista puistokonserttia, joten eiköhän se lukeminen ollut osaltani tässä.

Loppukooste

Luettuja sivuja kertyi yhtensä 677 ja kirjoja kaksi. Vähemmän siis kuin vimeksi, mutta vuorokaudesta käytin loppujen lopuksi enemmän aikaa nukkumiseen ja eri askareisiin kuin lukemiseen. Fiiliksiltä tämä maraton oli kuitenkin melkeinpä parempi kuin edellinen, kun en koko ajan mennyt suorittamisasenteella nautin lukemisesta enemmän. Seuraavan maratonin aikana ajattelin myös lähteä tiiliskivilinjalle, sillä minun on vaikea koko ajan vaihtaa kirjaa ja hyppiä tunnelmasta toiseen.

Mukava kokemus kuitenkin tämäkin maraton, ensi kertaa odotellessa! 

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Kesä 2015

Kesä on osaltani ohi, koulu alkaa jälleen. Siispä on aika tehdä jonkinlainen kooste kesän lukemisista ja fiiliksistä.

Omalla kohdallani kesä oli tosi erilainen kuin aikaisemmin. Olin töissä ja sidottu kaupunkieloon, enkä päässyt mökille rentoutumaan ja lukemaan klassikoja kuin juhannukseksi. Työt ahmaisivatkin suuren osan ajasta, mutta tässä pienen listan muodossa minun kesäni.

Kesällä 2015 minä

  • Kävin töissä ja olin fyysisesti väsyneempi kuin pitkään aikaan, mutta en vaihtaisi tätä kesää ja työkokemusta missään nimessä pois. Opin valtavasti ja kaikesta jäi hyvä maku suuhun.
  • Reputin inssin kahdesti, mutta pääsin kolmannella läpi. Oli aika rankka paikka epäonnistua kahteen otteeseen, etenkin kun olen kympin tyttö, enkä ole tottunut moiseen. Vieläkin inssi on vähän arka paikka, mutta eiköhän se tästä vielä. Onhan se tärkeää myös epäonnistua joskus.
  • Katsoin Supernaturalia ja jäin pahasti koukkuun. Dean. Ei lisättävää. 
  • Ostin enemmän kirjoja lyhyellä aikavälillä kuin koskaan ennen. En kadu. 
  • Kävin Kuopiossa kavereiden kanssa katsomassa Paper Towns -elokuvan. 
  • Saman porukan kanssa kävimme myös drive-in Hesburgerissa. Nolattiin itsemme kun ei oikein tiedetty miten homma toimii. 
  • Luin niihin yo-kirjoituksiin. Jonkin verran. 
  • Tapasin erään Suden rautatieasemalla. 
  • Tapasin saman Suden toistamiseen ja myös erään Celestinen uudelleen. Oli kivaa. 
  • Olin yksin kotona pitkiä aikoja. Pysyin hengissä, mutta Supernaturalin arpeuttama mieleni säikkyi kolisevia kaappeja. Tosin yllättävän vähän. 
  • Luin vähän vähemmän kuin olisin toivonut ja kärsin bloggausjumista. 
  • Sain lukufiiliksen takaisin ja elvytin blogin. 
  • Luin hyviä kirjoja.
  • Osallistuin lukumaratoniin. 
  • Soitin ehkä kaksi kertaa ja olen pahasti ruosteessa. 
  • Minulle soittelivat puhelinmyyjät. Liian usein. 
  • Olin pirteä ja olin väsynyt. Olin onnellinen ja välillä kaikki tuntui tyhmältä. 
  • Kaiken kaikkiaan oli aika jees kesä. 

Kesäkuun alussa tein postauksen, jossa listasin suunnitelmia kesälle. Nyt on aika katsoa miten meni. 

Kirjankansibingo on kohdaltani suoritettu. Siitä ei ole vielä omaa koontipostaustaan, mutta eiköhän sellainen elokuun loppuun mennessä ilmesty. Yksi suunnitelmista kuitenkin suoritettiin onnistuneesti. 

Suunnittelin lukevani klassikoita ja Täällä Pohjantähden alla ja Rikos ja rangauistus olivat kirjoja, joihin erityisesti toivoin tarttuvani. Väinö Linnan luinkin (bloggaus), mutta Rikos ja rangaistus on yhtä kaukana kuin kesän alussakin. Ehkäpä joskus. 

Mainitsin myös haluavani lukea oman hyllyn kirjoja. Niin teinkin, koko heinäkuun, mutta koska kirjahyllyyni on tullut paljon lisää tavaraa, niin alkuperäisestä pinosta edelleen suurin osa koskemattomia. 

Olen yllättynyt siitä, kuinka paljon tulinkaan tavoitteistani saavuttaneeksi. Kokonaisuudessaan lukukesä oli mukava, luettujen parhaimmistoon lukeutuu Täällä Pohjantähden alla, V.E Schwabin Vicious sekä aivan viimeisinä lomapäivinä lukemani Emiy St. John Mandelin Station Eleven. Yhteensä luettuja kertyi loman aikana 27. Ei paha.

Nyt on kuitenkin aika suunnata kohti koulua ja abivuotta. Täällä Tampereella ainakin suurin osa kouluista alkoi eilen, tiistaina, ja tänään mennään jo lukujärjestysten mukaan. Kirjoitukset ahdistavat, mutta muuten on hauskaa. Eilinen koulupäivä oli supermukava ja odotan innolla mitä vuosi taas tuokaan tullessaan. 

Iloista lomaa onnekkaille lomailijoille ja mahtavaa syksyn aloitusta muille! (Vaikkakin kesäkelit vaikuttavat viimein saapuneen...) Kertokaa toki loman parhaita hetkiä ja luettuja. 

tiistai 11. elokuuta 2015

Emily St. John Mandel - Station Eleven

What was lost in the collapse: almost everything, almost everyone, but there is still such beauty. 

One snowy night in Toronto famous actor Arthur Leander dies on stage whilst performing the role of a lifetime. That same evening a deadly virus touches down in North America. The world will never be the same again.

Twenty years later Kirsten, an actress in the Travelling Symphony, performs Shakespeare in the settlements that have grown up since the collapse. But then her newly hopeful world is threatened. 

If civilization was lost, what would you preserve? And how far would you go to protect it?

Station Eleven oli yksi niistä kirjoista, joista muistan kuulleeni kehuja ja jotka ennen lukemista osasin luonnehtia muutamalla lauseella. Minulla ei ollut mitään suurta suunnitelmaa tarttua kirjaan ennen kun näin sen Akateemisen hyllyllä Suden ja Celestinen kanssa oleillessani ja sillä tuulella ollessani päätin napata sen mukaani. Minua kiehtoi kirjan lupaus maailmanlopun jälkeisestä maailmasta näyttelijäseurueen näkökulmasta kuvattuna. Koska hei, ajatus ihmiskunnan rippeistä ja tuhoutuneesta sivilisaatiosta + Shakespeare. Myyty.

Eräänä talvisena iltana Torontossa, kuuluisa näyttelijä Arthur Leander kuolee sydänkohtaukseen kesken Kuningas Learin neljännen näytöksen. Samana iltana Atlantin yli saapuu kuolettava virus ja sivilisaatio vetelee viimeisiä henkäyksiään. Aggressiivinen, salamannopeasti leviävä kuumetauti, Georgia Flu, tappaa siihen sairastuneet muutamassa päivässä. Sairaalat ovat hetkessä täynnä ja ihmiset pakenevat suurkaupungeista, vaikkei maailmassa ole paikkaa minne mennä. Tauti on kaikkialla. Askel kerrallaan sivilisaatio taantuu, uutiset lakkaavat, internet katoaa, sähköt katkeavat ja kaupungit hiljenevät. Lopulta jäljellä on vain murto-osa ihmiskunnasta nykymaailman raunioissa.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin kaaoottisimmat vuodet ovat takana. Kirsten Raymonde, luhistumisen aikaan vain kahdeksanvuotias tyttö, matkustaa kiertelevän näyttelijä- ja muusikko seurueen, Travelling Symphonyn kanssa karavaanissa pienestä, raunioille rakennetusta yhteisöstä toiseen. Travelling Symphony esittää Shakespearea ja soittaa sinfonioita jäljelle jääneille. Tutuksi tullut ja olosuhteisiin nähden melko turvallinen elämä on kuitenkin vaarassa.

Station Elevenin keskuksena on Arthur Leander, näyttelijä joka kuolee luhistumisen aattona, mutta joka sitoo yhteen ihmiset, joiden polut risteävät tulevaisuudessa. Kirjaa kerrotaan monesta ajasta ja näkökulmasta, aluksi hajanaisilta tuntuvin langoin, jotka lopulta yhdistyvät mielettömän kauniilla tavalla.

Station Eleven on upea kirja. Se on valtavan hyvin ja kauniisti kirjoitettu, voimakas, koskettava, uniikki ja yksinkertaisesti hyvä. Kirja jätti jälkeensä semmoisen tunteen, että vau. Muuta ei oikein voi sanoa.

En tiedä mikä siinä on, mutta jotenkin tällaiset sivilisaation luhistumisesta kertovat maailmanloppukirjat vetävät minua puoleensa. Ne ahdistavat minua hiukan, pelottavat aika paljonkin ja kiehtovat vielä enemmän. Löydän jotain runollista siitä, kun päähenkilö talsii ihmiskunnan raunioissa veitsi vyöllään ja koettaa selviytyä hengissä. Lisäksi minusta on hienolla tavalla kammottavaa herätä pohtimaan sitä, kuinka riippuvaisia me olemme esimerkiksi teknologiasta ja kuinka brutaalisti maailma muuttuisi sen kadotessa. Kuvittelepa, ettet voisi viidessä minuutissa tarkistaa, mitä toisella puolella maailmaa tapahtuu? Kun asiaa pysähtyy pohtimaan, tajuaa ensin, kuinka absurdi on ajatus siitä, että näin voi edes tehdä. Kun pohtii kauemmin, kuinka outo ja kauhea on ajatus, että niin ei voisikaan enää tehdä.

Station Eleven tyydyttikin minussa tämän halun lukea tuhoutuneesta maailmasta. Kirja ei kuitenkaan ole täysin epätoivoinen, maapallo on edelleen radallaan, ihmisiä on jäljellä ja kenties tuhkasta voi nousta uusi kukoistus. Lisäksi, kun soppaan lisää sen, että ensimmäinen kohtaus luhistumisen jälkeisessä maailmassa on yksi päähenkilöistä kulkemassa näyttelijäseurueen kanssa, veitsi vyöllä maailmanlopun jälkeen ja kertaamassa Kuningas Learin vuorosanoja, on tunnelma mieletön ja ainakin minä olin lumoutunut.

Kirja liikkuu edestakaisin ajassa ennen luhistumista ja sen jälkeen. Keskiössä on Arthur Leanderin elämä ja matka kuuluisuuteen, useat karille päätyneet avioliitot ja hänen elämäänsä ja Station Elevenin tarinaan kietoutuvat henkilöt. Kirja onnistuu mielettömän hyvin punomaan ihmiskohtaloita yhteen ja lukija haukkoo henkeään moneen kertaan kun tajuaa, miten kaikki liittyvätkään toisiinsa. Arthur Leanderin kuolema samana iltana, jolloin Georgia Flu -pandemia räjähtää käsiin symboloi erään aikakauden loppua ja hän on teoksen punainen lanka.

Kirjan vahvuus on mielestäni Mandelin vahva ja kaunis kirjoitustyyli, joka lumosi ainakin minut. Myös tunnelma on teoksessa voimakas ja vaikka juonessa on hitaampiakin osuuksia ei kirjaa tahtoisi laskea käsistään. Sitä vain haluaa tietää mitä hahmoille tapahtuu ja miten kaikki liittyykään yhteen.

Station Eleven oli huikea kokemus alusta loppuun, mutta etenkin alku- ja loppuosien puolesta. Minä rakastin aivan ensimmäisiä ja viimeisiä lukuja ja jos kirjassa ehkä oli keskellä hitaampiakin osuuksia niin se ei haitannut. Erityisen toiminnallinen teos ei tosin ole kyseessä, vaan Station Elevenin lumous pohjaa ennemmin tunnelmallisuuteen. Myös loppuratkaisu on mielestäni todella onnistunut ja ehjä.

Ainoa miinus, joka vähensi puoli tähteä liittyy omaan lukukokemukseeni. Supernaturalin ansiosta lukeminen tahtoi välillä jäädä vähälle ja Station Eleven on mielestäni teos, joka kannattaa lukea melko tiiviissä tahdissa. Lukukokemus olikin hiukan pirstaleinen, mutta onneksi se ei kirjan loistavuutta häivyttänyt mihinkään.

Upea teos, vaikuttava ja hieno.

Arvosana: ♣♣♣♣½

Teos: Station Eleven
Kirjailija: Emily St. John Mandel
Kustantaja: Picador
Julkaisuvuosi: 2014
Sivuja: 339
Luettavaksi: omasta hyllystä
Haasteet: 2015 lukuhaaste, "A book with a number in the title"

maanantai 10. elokuuta 2015

Kirjaostoksia ja kirjahyllyn järjestelyä

Ei kellään olisi sellaista kätevää loitsua jolla saisi kirjat maagisesti mahtumaan niille varattuun rajalliseen tilaan? Minulla on kesätyörahoja, ostaisin sellaisen mielelläni, kiitos. Hyllyni ovat nimittäin tuhoutumisen tilassa. Ne ovat tehneet hidasta kuolemaa jo pitkään, kuolinsyynä ylensyönti, mutta nyt on oikeasti tullut raja vastaan. Ei mahdu.

Kaiken lisäksi tuhosin edellisen, järkevän järjestyksen heinäkuussa, kun päätin itsetuhoisesti järjestää hyllyni väreittäin. Olen halunnut kokeilla jotain uutta jo vähän aikaa. Pidän järjestyksestä valtavasti, on oudolla tavalla ihanaa kun kaikki sarjat ovat iloisessa epäjärjestyksessä, mutta valitettavasti järjestys ei ole yhtä taloudellinen kuin edellinen. Eikä asiaa auttanut se, että päätin suorittaa uudelleenorganisoinnin viikkoa ennen kuin kirjahyllyyni saapui kymmenen kirjaa lisää. Olenkin joutunut laajentamaan hyllyä pöydälle ja vaikka olen tällä hetkellä tyytyväinen esteettisesti sievään hyllyyn, jossa kaikki on sekaisin, tiedän tämän olevan lopun alkua. Kohta olen tilanteessa, jossa on valittava mahtuuko huoneeseen kirjat vai minä. (Näin liioitellen ilmaistuna.)

Olinkin melko epätoivoisessa tilassa muutaman viikon, kunnes pinosin kirjat joten kuten sievästi, tilasin lisää kirjoja ja päätin että ihan sama. Tykkään kirjoistani, en jaksa stressata siitä paljonko on lukematta ja minne ne mahtuvat. Elän iloisena järjestelmällisen kaaoksen keskellä. Minulla on uusi motto joka kuuluu näin: Ihmisellä ei voi koskaan olla liikaa kirjoja. On vain liian pieniä kirjahyllyjä. Tällä asenteella mennään.



Mutta sitten niihin kirjoihin, joita on tullut viimeaikoina osteltua. Sanotaanko vaikka, että lakkoilun loppuminen yhdistettynä kesätyörahoihin ja nettipankkitunnuksiin on saanut aikaan Adlibris-shoppailua ja muuten minulla esiintyy pahanlaatuista ai kappas kirja ei maksa paljoa ostanpa tässä kun kerran kävelin kaupan ohi -oireilua. Oletteko valmiit kuvavyöryyn?

Seuraavista kuvista kuuluu kaikki kunnia siskolleni Maijalle (Jään kunnes tuuli kääntyy). Pyysin puoliksi leikillä josko hän haluaisi ottaa minulle kirjakuvia ja seuraavan tunnin ajan sain seurata vastavalosuojan ja muiden hienouksien kanssa leikkimistä. Karsimisessa olikin hiukan hommaa, yleensä minulla on muutama kuva joista valitsen sen joka ei tärähtänyt, nyt karsin monen laadukkaamman otoksen välillä.





Patrick Rothfuss: Viisaan miehen pelko (Kuninkaansurmaajan kronikka, #2)
Marie Rutkoski: The Winner's Crime (The Winner's Trilogy, #2)
Albert Camus: Sivullinen
Cecilia Samartin: Senor Peregrino
Mark Haddon: Yöllisen koiran merkillinen tapaus

Nämä kaikki ovat kesäkuun lopun tai heinäkuun alkupään ostoksia. Rothfussin Viisaan miehen pelko oli odottamani uutuuskirja ja The Winner's Crime jatko-osa lukumaratonin aikana lukemalleni trilogian avausosalle. Sivullinen tarttui Kirja-Kärkkäiseltä matkaan heräteostoksena kun oli aletarrakin. Kaksi viimeistä äitini osti minulle joltain Turun kirpputorilta muutamalla eurolla. 


Rainbow Rowell: Attachments
V.E Schwab: A Darker Shade of Magic (A Darker Shade of Magic, #1)
David Levithan: Two Boys Kissing
V.E Schwab: Vicious
Benjamin Alire Sáenz: Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe
Adam Silvera: More Happy Than Not
Melina Marchetta: Quintana of Charyn (The Lumatere Chronicles, #3)
Melina Marchetta: Froi of the Exiles (The Lumatere Chronicles, #2)
Melina Marchetta: Finnikin of the Rock (The Lumatere Chronicles, #1)
Sabaa Tahir: An Ember in the Ashes (An Ember in the Ashes, #1)

Tämä on se kuuluisa palkkapäivän kirjatilaus josta olen puhunut. pariin otteeseen. Rikastumisen huumassa päätin viimein tilata läjällisen kirjoja, joista osan perään olen haikaillut yli vuoden. Eikä kyllä mennyt hukkaan, kymmenestä kirjasta neljä oli jo aikaisemmin lukemiani ja kuudesta lukemattomasta olen lukenut jo viisi. 





Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin: 1. Rakkaus
Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin: 2. Sairaus
Tatu Kokko: RobMcCool ja Krimin jalokivi
Emily St. John Mandel: Station Eleven
Lewis Carroll: Alicen seikkailut ihmemaassa

Luin Jonas Gardellin trilogian aivan loppuvuodesta 2014 ja olen siitä lähtien himoinnut trilogiaa omaan hyllyyni saakka. Kuopiossa (kesäretki kavereiden kanssa) kaksi ensimmäistä osa osuivat Kirjatorilla vastaan alelappujen kanssa enkä voinut vastustaa. RobMcCool ja Krimin jalokivi on minulle tarjottu arvostelukappale jonka otin vastaan. Arvostelukappalepolitiikasta tulee lisää vielä myöhemmin. Kaksi viimeistä taas ovat Akateemisesta ostettuja eräänä kauniina päivänä kun Susi (Sanokaa vain Sudeksi) ja Celestine (Lasisipulissa) olivat Tampereella käymässä ja yhteisellä Akateemisen reissulla saatoin hyvin keksiä itselleni tekosyyn ostaa pari kirjaa. 


Oscar Wilde: Nothing... Except My Genius: The Wit and Wisdom of Oscar Wilde
Oscar Wilde: Naamioiden totuus ja muita esseitä
Oscar Wilde: The Plays of Oscar Wilde
Morgan Matson: Amy and Roger's Epic Detour
Patrick Nes: More Than This

Tämä viimeinen läjä (kuulitteko, viimeinen) on Adlibris osa kaksi. Tuli seuraava palkkapäivä ja päätin, että tarvitsen elämääni lisää Oscar Wildea. Kuten arvata sattaa, mukaan tarttui vähän muutakin, mutta etupäässä sitä Oscar Wildea. 

Tässäpä näitä. Olen vajoamassa hulluuteen ja koska tämä postaus on jo nyt liian pitkä taidan suosiolla jättää höpöttelyt tähän. Huomenna alkaa koulu, motivaatio pakkasen puolella enkä ole koko päivänä tehnyt mitään järkevää. Näkemiin. (Olkaa kilttejä ja sanokaa, että tekin olette ostaneet jotain niin en tunne itseäni niin heikkotahtoiseksi.)

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Sabaa Tahir - An Ember in the Ashes

An Ember in the Ashes, #1


Laia is a slave. Elias is a soldier. Neither is free. 

Under the Martial Empire, defiance is met with death. Those who do not vow their blood and bodies to the Emperor risk the execution of their loved ones as the destruction of all they hold dear.

It is in this brutal world, inspired by ancient Rome, that Laia lives with her grandparents and older brother. The family ekes out an existence in the Empire's impoverished backstreets. They do not challenge the Empire. They've seen what happens to those who do. 

But when Laia's brother is arrested for treason, Laia is forced to make a decision. In exchange for help from rebels who promise to rescue her brother, she will risk her life to spy for them from within the Empire's greatest military academy.

There, Laia meets Elias, the school's finest soldier - and secretly, its most unwilling. Elias wants only to be free of the tyranny he's being trained to enforce. He and Laia will soon realize that their destinies are intertwined - and that their choices will change the fate of the Empire itself.

Olen viimeaikoina lukenut valtaisan kirjatilaukseni ansiosta pelkästään omia kirjoja ja vieläpä sellaisia joiden pariin olen kaihonnut usein pitkänkin aikaa. Tilaukseni kun koostui pitkälti sellaisista teoksista, joita on BookTuben puolella hehkutettu ja jotka vaikuttivat kiinnostavilta myös minusta. An Ember in the Ashes kuuluu tuohon kategoriaan, se on julkaistu vasta huhtikuussa, mutta faneja riittää ja kaikki tuntuvat ylistävän lukemaansa. Näistä syistä ja koska hyllyssäni on aina paikka hyvälle fantasialle, päädyin kirjan tilaamaan ja piakkoin myös lukemaan. (Täytyy muuten sanoa, että tämä on laadukas kovakantinen ja molemmilla sisäkansilla on kartat! Kartat! ♥)

Jo viisisataa vuotta Laian kansa, Scholar-luokka on ollut Martial-luokan hallinnan alla ja osana keisarikuntaa. Hallinto on rautaisaa, toisinajattelijoita ja kapinallisia ei suvaita ja kiinnijääneille ei käy hyvin. Kun Laian veli vangitaan maanpetoksesta Laialle ei kuitenkaan jää vaihtoehtoa. Hän etsii kapinalliset ja osapuolet päätyvät molempia hyödyttävään sopimukseen. Jos Laia vakoilee heidän puolestaan Blackcliffin sotilasakatemiassa, he vapauttavat Laian veljen vankilasta. Laia suostuu, vaikka päätyminen orjaksi Blackcliffin komentajalle on varma kuolemantuomio.

Elias on Blackcliffin akatemian paras sotilas ja vain päivien päässä valmistumisestaan. Silloin hänestä tulee Mask, hopeanaamiota aina käyttävä sotilas yhteiskunnan huipulla. Salassa Elias kuitenkin vihaa Blackcliffin elämäntapaa ja suunnittelee pakoa. Mutta tulossa on jotakin, joka muuttaa hänen elämänsä, ja koko keisarikunnan kurssin lopullisesti.

Kun Laian ja Eliaksen polut kohtaavat, tapahtumat alkavat luisua kohti vääjäämätöntä.

An Ember in the Ashes on kirja, jolle minun oli todella vaikea antaa arvosanaa. Kirja on viihdyttävä, se on toiminnantäyteistä nuortenfantasiaa, joka tempaa mukaansa. Minusta kirja ei kuitenkaan ollut mitään ihmeellistä ja vaikka lukemastani pidinkin, en ollut erityisen häikäistynyt.

Kirjan kiinnostavin osuus oli ehdottomasti maailma. Hyvin usein fantasiamaailmat ottavat vaikutteita keskiajasta ja tällaisesta "miekka ja magia -" tai "korkeafantasiasta" puhutaankin usein myös "keskiaikafantasiana". An Ember in the Ashes sen sijaan ottaa vaikutteita antiikin Roomasta ja antiikkifanina olin tästä innoissani. Enkä onneksi joutunut pettymään, maailma tuntui ehjältä ja hyvin rakennetulta ja oli ennen kaikkea mielettömän kiinnostava.

Kirjan päähenkilöt jäivät kohdallani aika tasapaksuiksi. Heissä ei varsinaisesti ollut mitään mitä olisin inhonnut, mutta ei sen koomin mitään, mikä olisi saanut minut heitä rakastamaan. Sekä Laia, että Elias tuntuivat solahtavan valmiisiin YA-sankarien ja -sankarittarien lokeroihin ja minusta tuntui, että olin lukenut heidän kaltaisistaan henkilöistä jo monen monta kertaa aiemmin. Myös kirjan juoni eteni välillä hiukan kliseisesti ja niin, että ainakin minä tunsin lukeneeni samankaltaista jo aikaisemmin.

Odotinkin vähän huokaillen kirjan romanssipuolta, mutta sillä suunnalla yllätyin positiivisesti. Laia ja Elias eivät lennähdä suoraa päätä toistensa syliin, vaan mukana on neliödraamaa, joka sai ainakin minut kieriskelemään ristiriitaisten tunteiden vallassa kun en enää tiennyt keidän halusin päätyvän yhteen. Neliödraama onnistuu mielestäni mainiosti olemalla uskottava, sopivan tuskainen, muttei mene ärsyttävyyden puolelle soutamisen ja huopaamisen osalta. Se varsinainen draamailu on aika minimissä ja lopussa on selvää, mikä on se pariskunta jonka kanssa lähdetään seuraavia osia kohti.

Juoni pitää kirjassa koko ajan otteessaan ja vaikka osa käänteistä oli, kuten aiemmin mainittua, vähän arvattavissa, pysyi mielenkiintoni koko ajan yllä ja välillä tuli yllätyksiäkin. Loppuhuipennus oli mielestäni kerrassaan hieno ja lopetus yleensäkin nosti kirjan pisteitä, sillä pidin siitä kovasti. Vaikkei An Ember in the Ashes suosikikseni noussutkaan, on sarja sellainen, jonka tulevia (ainakin yksi jatko-osa on tulossa) osia aion pitää silmällä. Sen verran jännitävään kohtaan kirja jäi.

Nappaava, viihdyttävä, yhdistää mukavasti nuortenkirjallisuutta, fantasiaa ja antiikin Roomaa. Tykkäsin.

Arvosana: ♣♣♣½

Teos: An Ember in the Ashes
Kirjailija: Sabaa Tahir
Sarja: An Ember in the Ashes, #1
Kustantaja: Razorbill
Julkaisuvuosi: 2015
Sivuja: 446
Luettavaksi: omasta hyllystä

lauantai 8. elokuuta 2015

V.E. Schwab - Vicious

Victor and Eli started out as college roommates - brilliant, arrogant, lonely boys who recognized the same ambition in each other. A shared interest in adrenaline, near-death experiences and seemingly supernatural events reveals an intriguing possibility: that under right conditions, someone could develop extraordinary abilities. But when their thesis moves from the academic to the experimental, things go horribly wrong. 

Ten years later, Victor breaks out of prison, determined to catch up to his old friend (now foe), aided by a young girl with a stunning ability. Meanwhile, Eli is on a mission to eradictate every other super-powered person that he can find - aside from his sidekick, an enigmatic young woman with an unbreakable will. Armed with terrible power on both sides, driven by the memory of betrayal and loss, the arch-nemeses have set a course for revenge - but who will be left alive at the end. 

V.E. Schwab on pseudonyymi, jonka taakse kätkeytyy Victoria Schwab. Kirjailija julkaisee V.E. Schwab nimellä aikuisille suunnatut romaaninsa, nuorille suunnattujen kanssa hän käyttää nimeä Victoria Schwab. Itse tutustuin Schwabiin ensimmäisen kerran viime kesänä, kun luin hänen nuorille suunnatun The Archived- sarjansa kaksi ensimmäistä osaa, The Archived ja The Unbound. (Sarjaan on mahdollisesti tulossa vielä kolmaskin osa.) Rakastuin täydellisesti lukemaani ja kirjailijan muukin tuotanto päätyi lukulistalle, etenkin juuri Vicious, joka tuntuu olevan kirjailijan teoksista suosituin. Enkä kirjan luettuani todellakaan ihmettele miksi.

Victor ja Eli ovat ystäviä ja huonetovereita collegessa. Kumpikin suorittaa lääketieteen opintoja ja molempia kiinnostaa mahdollisuus yliluonnollisista kyvyistä. Kun teorioiden rakentelussa tapahtuu läpimurto, he päättävät siirtyä pohdiskelusta ja tiedonhankinnasta käytännön kokeiluihin. Seuraukset ovat peruuttamattomat.

Kymmenen vuotta myöhemmin Victor on juuri paennut vankilasta ja tahtoo epätoivoisesti etsiä käsiinsä Elin. Vanhasta ystävästä on nyt tullut vihollinen ja kumpikin hautoo tahollaan kostoa. Kohtaamisen lähestyessä on selvää, että paikalta poistuu elävänä vain toinen.

Vicious on uskomattoman kiehtova ja omaperäinen kirja. Sitä on vaikea laskea käsistä ja tarina tempaa mukaansa. Tunnelma on vangitseva ja kokonaisuutena kirja todellakin jotain sellaista, mitä en ole aikaisemmin kokenut.

Erityisesti lumouduin kirjan ideasta. Ajatus siitä, että joku koettaisi itse hankkia supervoimia on mieletön, mutta toimii uskomattoman hyvin. Kirjan alkupuoliskolla olin välillä niin sanotusti monttu auki kun selviää, miten pitkälle Victor ja Eli ovat valmiita menemään. En halua paljastaa kirjasta liikaa, mutta sanonpahan vaan, että homma etenee aika hulluihin mittoihin.

Vicious ei olekaan ihan täyspäisten kirja, hahmot ovat ilkeitä ja hyvisten ja pahisten ero on hiuksenhieno. Todellakaan aina ei ole selvä kuka on milläkin puolella. Hahmot ovat kaikki melko sekaisin ja kirjan tunnelma alusta alkaen kiehtova. Ainakin minä olin ensimmäisen luvun jälkeen lumoutunut.

Kerronta liikkuu kirjassa eri aikatasoissa. Victorin ja Elin matkaa collegeajoista nykyhetkeen seurataan pirstaleisesti, kirja pomppii ajasta toiseen ja palapeli rakentuu hitaasti. Minkäänlaista sekavuutta ei mielestäni ollut, vaan rakenne toimii uskomattoman hyvin ja lukija pääsee pohdiskelemaan ja arvailemaan salaisuuksia. Jännitys tiivistyy loppua kohden koko ajan ja huippukohtaa odottaa kauhunsekaisin tuntein, kuinka lopulta käykään?

Vicious olikin alusta loppuun asti aivan mahtava lukukokemus. Se piti otteessaan, sekoitti pääni ja lumosi minut. Käännettyäni viimeisen sivun ja luettuani upean viimeisen lauseen, mieleni teki aloittaa alusta uudelleen ja olenkin varma, että tämä on kirja, jonka pariin tulen palaamaan.

En oikein tiedä miten tätä pitäisi kuvailla, kirjan tunnelma ja vangitsevuus tuntuvat olevan sanojen tavoittamattomissa. Kirjasta ei mielestäni myöskään tule tietää liikaa ennen lukemista, sillä on upeaa päästä lukemaan shokeeraavia paljastuksia ilman että niitä tietää odottaa. Minä kuitenkin rakastin lukemaani ja suosittelen kirjaa lämpimästi jokaiselle, joka haluaa lukea jotain erilaista.

Arvosana: ♣♣♣♣♣

Teos: Vicious
Kirjailija: V.E Schwab (Victoria Schwab)
Kustantaja: Titan Books
Julkaisuvuosi: 2013
Sivuja: 340
Luettavaksi: omasta hyllystä
Haasteet: Kirjankansibingo: Mies



perjantai 7. elokuuta 2015

Rainbow Rowell - Attachments

"Hi, I'm the guy who reads your e-mail, and also, I love you..."

Beth Fremont and Jennifer Scribner-Snyder know that somebody is monitoring their work e-mail. (Everybody in the newsroom knows. It's company policy.) But they can't quite bring themselves to take it seriously. They go on sending each other endless and endless hilarious e-mails, discussing every aspect of their personal lives. 
    Meanwhile, Lincoln O'Neill can't believe this is his job now - reading other people's e-mail. When he applied to be "Internet security officer", he pictured himself building firewalls and crushing hackers - not writing up a report every time a sports reporter forwards a dirty joke. 
    When Lincoln comes across Beth's and Jennifer's messages he knows he should turn them in. But he can't help being entertained - and captivaited - by their stories. 
   By the time Lincoln realizes he's falling for Beth, it's way too late to introduce himself.
   What would he say...?

Rainbow Rowell oli yksi viime vuoden kirjailijalöytöjäni ja viime kesä yhdistyy mielessäni erottamattomasti muun muassa hänen kirjojensa lukemiseen. Fangirl ja Eleanor & Park olivat molemmat kerrassaan ihastuttavaa luettavaa ja niinpä odotin innoissani Rowellin muihin teoksiin tarttumista. Fangirl ja Eleanor & Park ovat nuorille suunnattuja, mutta Rowellilta löytyy lisäksi kaksi aikuisille suunnattua romaania, tämä Attachments ja lisäksi vielä 2014 ilmestynyt Landline. 

Attachments-teoksen päähenkilö on Lincoln O'Neill, 29-vuotias nuorimies, jolla on monta tutkintoa monesta eri collegesta, mutta joka tuntee yhä olevansa eksyksissä itsensä kanssa. Lincoln asuu edelleen äitinsä kanssa, haikailee lukioaikaisen tyttöystävänsä perään (erosta on jo vuosikausia) ja on ennen kaikkea melko yksinäinen. Lincoln työskentelee sanomalehdessä internetin ja tekniikan valvonnan ja turvallisuuden osastolla, mutta hienolta kalskahtavan tittelin taakse kätkeytyy kurjempi työ. Lincoln lukee työkseen firmassa työskentelevien työsähköposteja ja valvoo, että ne pysyvät asiallisina. Työssään Lincoln törmää Bethin ja Jenniferin, kahden ystävyksen kirjeenvaihtoon ja vaikka hän tietää, että hänen pitäisi lähettää naisille varoitus, hän ei tule sitä tehneeksi. Sen sijaan Lincoln huomaa jatkavansa sähköpostien lukemista ja mikä pahempaa, hän huomaa rakastuvansa Bethiin. Soppa on valmis.

Attachments ei millään muotoa ole suosikkini Rowellin teoksista. Vaikka nautin ajastani kirjan parissa, Lincoln oli varsin väritön päähenkilö ja lukeminen siksi välillä varsin tuskaista. Rowell osaa kuitenkin kirjoittaa ja Attachments on hauskaa ja viihdyttävää luettavaa.

Suurimmaksi ongelmakseni kirjan parissa muodostuikin Lincolnin kanssa taisteleminen. Kirjan idea ja ydin lepää pitkälti sen harteilla, että Lincoln alkaa viimein elää omaa elämäänsä ja tehdä itse ratkaisuja. Alussa hän on kuitenkin niin laimea nössö, että mieleni teki paiskoa tavaroita ja karjua "Hanki elämä saakeli soikoon!" melko suureen ääneen. Kun kirjassa mennään eteenpäin Lincoln kehittyy parempaan suuntaan, mutta en silti varsinaisesti pitänyt hänestä.

Kirjan parasta antia minulle olivatkin Bethin ja Jenniferin väliset sähköpostit. Ne toivat useaan otteeseen mieleeni Cecelia Ahernin romaanin Sateenkaaren tuolla puolen (Where Rainbows End/Love, Rosie), jossa seurataan toinen toistaan hupaisampaa kirjeenvaihtoa. Jenniferin ja Bethin väliset keskustelut tulvivat huumoria ja lämpöä ja niitä lukiessani naurahtelin useaan otteeseen.

Alussa lukeminen tuntui kuitenkin takkuavan aika pahasti ja ehdin jo epäillä josko kirja ikinä lähtisi kunnolla liikkeelle. Puolenvälin jälkeen kirja kuitenkin nappasi mukaansa ja tulin lukaisseeksi sen loppuun melkeinpä yhdeltä istumalta.

Attachments on lämminsydäminen, hauska ja vähän ärsyttävä. Kirjan lukemisesta nauttii kuitenkin ja kannen voi sulkea tyytyväisenä. Ihan kiva, mutta tämän perusteella minä pidän enemmän Rowellin nuortenkirjallisuudesta.

Arvosana: ♣♣♣

Teos: Attachments
Kirjailija: Rainbow Rowell
Kustantaja: Plume
Julkaisuvuosi: 2011
Sivuja: 323
Luettavaksi: omasta hyllystä

torstai 6. elokuuta 2015

Blogistanian elokuinen kesälukumaraton

Taas on aika. Viimeksi Blogistania kokoontui lukemaan 26.6 ja minäkin olin hulluudessa mukana. Koosteeni kahjosta lukupäivästä voi lukea täältä.

Tämä kesän toinen ja kaikkien aikojen kuudes lukumaraton järjestetään 15.8 eli ensi viikon lauantaina ja emäntänä toimii MarikaOksa Oksan hyllyltä -blogista. Ilmoittautuminen ja tarkemmat ohjeet löytyvätkin täältä. Pähkinänkuoressa lukumaratonin aikana on tarkoitus lukea niin paljon ja niin suurella ilolla ja antaumuksella kuin suinkin - 24 tunnin aikana.

'
Kuva luvallisesti ryövätty Oksan hyllyltä -blogista.

Itsekin lähden mukaan tähän hullutukseen, tosin pienellä varauksella. Koulut alkavat ensi viikolla ja syksyn yo-kirjoitukset lähestyvät uhkaavasti, joten katsotaan kuinka paljon ehdin lopulta lukea. Toisaalta, ainahan voi ottaa rennosti ja myös lepopäivä koulujutuista tekisi varmasti terää. Ensi viikolla sitten nähdään kuinka käy.

Lukupinosta maratonia varten postailen vielä lähempänä ja maratonpäivänä teen vielä päivittyvän postauksen edellisen maratonin tyyliin.

Mutta hei, kaikki mukaan maratoonaamaan! Luetaan yhdessä, kannustetaan toinen toisiamme ja ennen kaikkea, pidetään hauskaa!

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Benjamin Alire Sáenz - Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe


Dante can swim. Ari can't. Dante is articulate and self-assured. Ari has hard time with words and suffers from self-doubt. Dante gets lost in poetry and art. Ari gets lost in thoughts of  his older brother who is in prison. Dante is fair skinned. Ari's features are much darker. It seems that a boy like Dante, with his open and unique perspective on life, would be the last person to break down the walls that Ari has built around himself. 

But against all the odds, when Ari and Dante meet, they develop a special bond that will teach them the most important truths of their lives, and help define the people they want to be. But there are big hurdles in their way, and only by believing in each other - and the power of their friendship - can Ari and Dante emerge stronger on the other side.

Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe on ollut lukulistallani jo ikuisuuden, tai siltä ainakin tuntuu. Kirja päätyikin osaksi massiivista kirjatilaustani, enkä kauaa malttanut odotella lukemista. Enkä onneksi joutunut pettymään lukemaani, sillä oih, Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe on kerrassaan ihastuttava kirja.

Kirja seuraa kahden pojan, Aristotlen, eli kutsumanimeltään Arin, ja Danten ystävyyttä. Pojat tapaavat 15-vuotiaina, kesällä, uima-altaan reunalla, eikä kummallakaan ole koskaan ollut parasta ystävää. Huolimatta siitä, että he ovat monella tapaa erilaisia, heidän välilleen muodostuva ystävyys on vahva ja ainutlaatuinen. Kesä kuitenkin vaihtuu syksyksi ja asiat muuttuvat. Tulee jälleen kesä, mutta erilainen kuin viimeksi. Ja vaikka ystävys ei ole kadonnut minnekään, etenkin Ari joutuu kasvamaan ja kohtaamaan sen, kuka todella on.

Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe on tunnelmaltaan vangitseva ja kaunis kirja. Juoni on hidastempoinen ja soljuu rauhallisesti eteenpäin. Mitään suurta draaman kaarta ei ole, Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe on ennen kaikkea tarina itsensä löytämisestä ja hyväksymisestä, eikä siinä turhaan hötkyillä.

Luulenkin, että juuri kirjan tunnelma ja hitaus saivat minut lumoutumaan. Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe on yhtäaikaa onnellinen ja melankolinen kirja, se on pitkälti kuva Arista, kirjan päähenkilöstä. Ari on monella tapaa hukassa itsensä kanssa, monella tapaa synkkyyteen taipuvainen, eikä hänellä ole aina helppoa. Silti Arin ja Danten välille mahtuu paljon naurua ja onnea, eikä kirja melankolisesta pohjavireestään huolimatta tunnu millään tasolla masentavalta. .

Kirja onkin ystävyyden ohella kuvaus myös Arin perheestä. Ari on perheensä iltatähti, hänellä on kaksi paljon vanhempaa siskoa ja veli, josta ei puhuta. Arin isä on Vietnamin sodan veteraani (kirja sijoittuu 80-luvulle) ja äiti opettaja. Vaikka perhe on onnellinen, Ari tuntee usein tukehtuvansa hiljaisuuteen. Isä ei puhu jos se ei ole välttämätöntä, ei etenkään sodasta. Virtahepo olohuoneessa on kuitenkin Arin veli, joka on vankilassa. Ari itse oli veljen rikoksen tapahtuessa niin pieni, ettei muista syytä, eikä edes veljen nimeä mainita koskaan. Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe kertookin kahden pojan ystävyyden ohella siitä, mitä tuolloin yli kymmenen vuotta sitten tapahtui ja kuinka hiljaisuuden on aika loppua.

Ja se ystävyys sitten. Oi että. Arin ja Danten keskustelujen lukeminen on ihanaa ja Sáenzin kirjoitus on todella kaunista. Ystävyyden rinnalle kirjassa nousee myös rakkaus ja kirjan viimeiset sivut ovat niin täydellisen ihania, että mieleni teki itkeä onnesta. Kirjan luettuani olinkin loppuillan leveä hymy naamallani.

Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe oli kerrassaan ihastuttava lukukokemus. Ei nyt ihan niin tajunnanräjäyttävä kuin odotin, mutta odotukseni olivat sen verran tähtitieteelliset, että lieneekö kirjaa joka olisi ne täysin täyttänyt. Kirjaan kannattaa mielestäni tarttua avoimin mielin, rauhallisena ja tunnelmallisena kesäkirjana, joka pohtii kauniisti ystävyyttä, rakkautta ja perhesiteitä. Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe on ennen kaikkea kertomus kesäpäivistä, kasvamisesta ja elämästä. Suosittelen, itse tulen varmasti palaamaan kirjan pariin.

Arvosana: ♣♣♣♣

Teos: Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe
Kirjailija: Benjamin Alire Sáenz
Kustantaja: Simon & Schuster
Julkaisuvuosi: 2012
Sivuja: 359
Luettavaksi: omasta hyllystä
Haasteet: Kirjankansibing: Ajoneuvo















P.S BINGO! HAHAA.

tiistai 4. elokuuta 2015

Adam Silvera - More Happy Than Not


The Leteo Institute's revolutionary memory-relief procedure seems too good to be true to Aaron Soto - miracle cure-alls don't tend to pop up in the Bronx projects. Aaron could never forget how he's grown up poor, how his friends aren't there for him, or how his father committed suicied in their one-bedroom apartment. Aaron has the support of his patient girlfriend, if not necessarily his distant brother and overworked mother, but it's not enough. 

The Thomas shows up. He has a sweet movie-watching setup on his roof, and he doesn't mind Aaron's obsession with a popular fantasy series. There are nicknames, inside jokes. Most importantly, Thomas doesn't mind talking about Aaron's past. But Aaron's newfound happiness isn't welcome on his block. Since he can't stay away from Thomas or suddenly stop being gay, Aaron must turn to Leteo to straighten himself out, even if it means forgetting who he is. 

More Happy Than Not on ilmestynyt vasta toukokuussa, mutta kirja näyttää löytäneen lukijoita esimerkiksi BookTubessa ja monet tuntuvat rakastavan kirjaa suunnattomasti. Olinkin kuullut kirjasta pelkkää hyvää ja koska se vaikutti muutenkin kiinnostavalta, päätin tilata sen "muutaman" muun kirjan kanssa Adlibrikselta eräänä heinäkuisena palkkapäivänä. (Saanette muuten lähipäivinä esimakua tilaamistani kirjoista koska olen lukenut pelkästään niitä. Eivätpähän ainakaan ole menneet rahat hukkaan.) Kun tilaukseni sitten saapui, oli More Happy Than Not pinosta ensimmäinen johon tartuin.

Aaron Soton elämä ei ole helppoa. Hän on ollut köyhä koko ikänsä ja naapurusto on sen mukainen. Aaronin äiti tekee montaa työtä elättääkseen poikansa, Aaronin veli on etäinen ja ystävätkään eivät tunnu olevan läheisiä. Muutama kuukausi takaperin Aaronin isä teki itsemurhan ja siitä lähtien Aaronin elämä on tuntunut olevan alamäkeä. Ainut hyvä asia on hänen tyttöystävänsä Genevieve.

Sitten Aaron tapaa Thomaksen. Thomaksen kanssa avautuminen on helppoa, nauraminen on helppoa ja kaikki tuntuu loksahtavan paikoilleen. Onni ei kuitenkaan ole tervetullutta ja kun jotain tapahtuu, Aaronin on korjattava asiat. Korjattava itsensä. Siihenkin on nimittäin olemassa keino, unohdus.

More Happy Than Not sijoittuu nykyaikaan, New Yorkiin yhdellä pienellä muutoksella. Silveran kirjassa on juuri tehty lääketieteellinen läpimurto Leteo-proseduurin myötä. Proseduuri mahdollistaa unohtamisen ja sen avulla voi saada uuden elämän. Jos on tarpeeksi rahaa ja tietää mitä tahtoo, voi päästä toimenpiteeseen, jossa muistista pyyhitään haluttu seikka. Jos esimerkiksi menettää läheisen traumaattisissa olosuhteissa, voi unohtaa, että tätä koskaan olikaan.

Minusta koko Leteo-proseduuri oli uskomattoman kiinnostava ajatus. Se on uniikki ja sen ympärille kiertyy koko kirjan ydin. Kumpi loppujen lopuksi on parempi ja onnellisempi vaihtoehto, muistaa, vaikka se olisikin tuskallista, vai unohtaa ja menettää samalla pala itsestään? Voiko itseään todella paeta unohduksen muurin taakse?

More Happy Than Not on teos josta ei takakantta enempää kannata tietää ennen lukemista. Kirja lähtee puolenvälin jälkeen varsin erilaiseen suuntaan kuin ainakaan minä osasin etukäteen aavistaa ja loppuosa onkin sitten semmoista settiä että oksat pois. Kirja on kaunis ja koskettava ja loppuratkaisu sellainen, mitä ainakaan minä en todellakaan osannut etukäteen odottaa.

Aaron on kiinnostava päähenkilö, johon ainakin minä samaistuin nopeasti. Hänen on täytynyt käydä läpi paljon huonoja hetkiä, eikä tulevaisuuskaan ole helppo. Kirjan pohjavire kulkeekin käsi kädessä Aaronin mielialan kanssa, on surua, paljon surua, mutta on myös onnea. Loppujen lopuksi enemmän onnea, More Happy Than Not. 

Adam Silveran esikoisteos on ehdottomasti oudoimpia, omaperäisimpiä ja tietyllä tapaa hienoimpia teoksia joita olen vähään aikaan lukenut. Henkilökohtaisesti kirja jäi kuitenkin vähän etäiseksi ja minun on edelleen, yli viikko lukemisen jälkeen vaikea muodostaa kunnollista mielipidettä. Lukemisen arvoinen kuitenkin, ehdottomasti. 

Arvosana: ♣♣♣

Teos: More Happy Than Not
Kirjailija: Adam Silvera
Kustantaja: Soho Teen
Julkaisuvuosi: 2015
Sivuja: 295
Luettavaksi: omasta hyllystä
Haasteet: Kirjankansibingo: Värikäs


sunnuntai 2. elokuuta 2015

L.M Montgomery - Runotyttö: Uuden Kuun Emilian tarina

Tämä bloggaus käsittelee kokonaisuutena Montgomeryn Runotyttö-trilogiaa. Pieniä juonipaljastuksia saattaa siis tekstiin eksyä, mutta vältän parhaani mukaan isoimmat kuopat.

Rakastetun Emilia Starrin tarina yksissä kansissa. Teos sisältää kaikki kolme runotyttö-kirjaa: Pieni Runotyttö, Runotyttö maineen polulla ja Runotyttö etsii tähteään.

Orvoksi jäänyt Emilia joutuu sarjan ensimmäisessä osassa sukulaistensa hoiviin Uuden Kuun kartanoon. Ankara Elisabeth-täti pitää häntä juonikkaana ja omituisena, lempeä Laura-täti onneksi ymmärtää häntä paremmin. Emilia on herkkä ja uneksiva tyttö, jolla on vahva mielikuvitus ja paljon kirjallista lahjakkuutta, joka alkaa vähitellen herättää huomiota.
Runotyttö maineen polulla kuljettaa Emilian Shrewsburyn lukioon, jota käy myös hänen ihastuksensa Teddy. Romanttiset tunteet taitavat vain olla yksipuolisia... Kauan haaveilemallaan kirjailijan uralla Emilia kuitenkin menestyy paremmin ja kokee ensimmäiset suuret voittonsa. 
Runotyttö etsii tähteään -kirjassa Emiliasta on kasvanut viehättävä nuori nainen, jonka ympärillä parveilevat kosijat saavat Uuden Kuun kartanon tädit ymmälleen. Kuka on Emilian tuleva aviomies? Ilokseen Emilia myös huomaa, että hänen kirjailijanuransa on muuttunut unelmasta todellisuudeksi ja tulevaisuus avautuu lupaavana. 

Heti luettuani Montgomeryn ihanan Anna-sarjan loppuun Kotikunnaan Rillan myötä mieleni teki lukea lisää tyttökirjoja. Olen jo jonkin aikaa tahtonut palata Montgomeryn Runotyttöjen pariin, joten päätinkin tarttua tuumasta toimeen.

Montgomeryn tyttökirjoista puhuttaessa päädytään aina saman kysymyksen äärelle. Anna vai Emilia? Melkeinpä kaikilla on mielipide suuntaan tai toiseen, sillä vaikka molemmat sarjat hurmaavia ovatkin, usein se toinen on se jolla on nostalgista merkitystä ja joka on jostain syystä rakkaampi. Minulle tuo sarja on Anna-sarja, sen luin ensimmäisenä ja sen parissa koen enemmän kasvaneeni. Paremmaksi en tahdo kumpaakaan väittää, mutta Annat ovat niitä minulle henkilökohtaisesti tärkeämpiä kirjoja.

Tämän Runotyttö-trilogian yhteisniteen sain kummitädiltäni joululahjaksi joskus ala-asteella ja muistan aloittaneeni kirjaa aattona. Meidän perheessämme on tapana, että kavereilta tms. saadut lahjat voi avata jo aattoaamuna, mutta pukin tuomaa lahjasäkkiä pitää odottaa iltaan asti. Kaikki varmaan muistavat omalla tahollaan aattoillan tuskaisen odotuksen ja minulla tuo tuskainen odotus yhdistyy ensimmäisen Runotytön alkuun. Lueskelin kirjaa odottaessani, että saisin viimeinkin lisää lahjoja (huoh) ja ehkäpä siksi trilogian alku ei edelleenkään ole suosikkini. Rakastuin Runotyttöihinkin kyllä varsin pian, eikä aatto-odotus jättänyt minua traumatisoituneeksi.

Runotytöistä oma henkilökohtainen suosikkini on aina ollut toinen osa, Runotyttö maineen polulla. Ensimmäisessä osassa ei ole makuuni tarpeeksi tyttökirjojen ihanaa romantiikkaa (näin ajattelin etenkin nuorempana) ja viimeinen osa taas muistuttaa kaikista lukemistani Montgomeryn kirjoista eniten saippuasarjaa. (Mielestäni kirjan nimi voisi olla: Kuinka monta estettä ja väärinkäsitystä kahden toisiaan rakastavan ihmisen väliin voi tulla?) Keskimmäisessä osassa on kuitenkin ihanasti koulua, ystävyyttä, hitunen romantiikkaa ja lisäksi lukija pääsee seuraamaan Emilian kirjoittajanuran etenemisen ensimmäisiä askelia.

Montgomeryn vahvuus on mielestäni hänen kyvyssään kuvata arjen koomista puolta ja luoda unohtumattomia henkilöhahmoja. Runotytöistä mieleeni ovat parhaiten jääneet Emilian opettaja herra Carpenter (mikä persoona!) ja Emilian Elisabeth-täti. Kuten kirjan takakannessakin mainitaan Laura-täti on lempeämpi ja ymmärtää sankaritartamme paremmin. Minusta Laura-täti on kuitenkin aina ollut vähän tylsä hahmo ja jäykkä Elisabeth-täti paljon mielenkiintoisempi.

Rakastan myös Emilian ja tämän ystävien muodostamaa nelikkoa. Vaikkakin, aivan kuten olen enemmän Anna-kirja -ihmisiä, valitsisin mielummin Annan Gilbertin kuin Emilian Teddyn, rakastan lukea lapsuuden iloisista päivistä Emilian, Teddyn, Ilsen ja Perryn seurassa. Ehkäpä Teddy on minusta hiukan tylsähkö, sillä siinä missä Ilsestä löytyy pippuria ja Perrystä kunniahimoa ja hauskuutta, on Teddy hiukan turhankin romanttisen sankarin malli ja vähän siloiteltu.

Annat ovat selkeästi arkisempia näistä kahdesta Montgomeryn rakastetusta kirjasarjasta. Vaikka Emiliankin elämään mahtuu monta kommellusta, hän ei ole samalla tavalla altis katastrofeille kuin toinen Montgomeryn rakastetuimmista sankarittarista. Emilia myös kuuluu Murrayn sukuun ja kirjasarja sisältää selvästi enemmän sukutarinoita ja kuuluu Emilian luonteeseen erottamattomasti sukuylpeyttäkin. Ehkä merkittävin ero on kuitenkin Emilian taiteellisuudessa ja kunnianhimossa verrattuna Annaan, jolla ei koskaan ole samanlaisia kirjallisia tavoitteita kuin Emilialla. Nautinkin aina Runotyttöjä lukiessani suunnattomasti kun pääsen seuraamaan Emilian "alppipolun kiipeämistä". Runotytöissä liikutaan myös hiukan todellisuuden rajamailla, Emilia kun päätyy joskus raottamaan verhoa yliluonnollisen ja todellisen maailman välissä.

Runotytöt ovat nopeaa luettavaa, aivan kuten kaikki tyttökirjat. Uppoudun Emilian seuraksi Prinssi Edvardin saarelle mielelläni yhä uudelleen ja uudelleen, sillä kuten Annoissa, myös tässä sarjassa on sitä jotain. Tulen varmasti palaamaan myös rakkaiden Runotyttöjen pariin vielä monen monta kertaa!

Arvosana: ♣♣♣♣♣

Teos: Runotyttö: Uuden Kuun Emilian Tarina
Alkuperäisteos: Emily of New Moon, Emily Climbs, Emily's Quest
Kirjailija: L,M Montgomery
Kääntäjä: Pieni Runotyttö, I.K Inha (uudistettu suomennos); Runotyttö maineen polulla, I.K Inha; Runotyttö etsii tähteään,Laine Järventaus-Aav
Sarja: Runotyttö, 1-3
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2005 (Alkuperäisteokset 1923, 1925, 1927. Ensimmäiset suomennokset 1928, 1948, 1949.)4
Sivuja: 475
Luettavaksi: omasta hyllystä
Haasteet: Kirjankansibingo: Luonto




lauantai 1. elokuuta 2015

L.M. Montgomery - Rilla of Ingleside

Rilla of Ingleside eli suomennettuna Kotikunnaan Rilla on kahdeksas ja viimeinen osa Anna-sarjassa, joten tämä bloggaus sisältää juonipaljastuksia edellisistä osista. Sarjan ensimmäinen osa on Annan nuoruusvuodet.

"Was she - could she be - the same Rilla Blythe who had danced  at Four Winds Light six days ago -only six days ago? It seemed to Rilla, that she had lived as much in those six days as in all her previous life - and if it be true we should count time by heart-throbs she had. That evening, with its hopes and fears and triumphs and humiliations, seemed like ancient history now. Could she really ever have cried just because she had been forgotten and had to walk home with Mary Vance? Ah, thought Rilla sadly, how trivial and absurd such a cause of tears now appeared to her. She could cry now with a right good will - but she would not - she must not. What was it mother had said, looking, with her white lips and stricken eyes, as Rilla had never seen her mother look before, 'When our women fail in courage, shall our men be fearless still?'"
-L.M. Montgomery: Rilla of Ingleside

Itkettää ehkä hiukan. Anna-sarja on jälleen kerran luettu ja ennen kaikkea se Kotikunnaan Rilla. Rilla, joka on ehkä suosikkini kaikista sarjan osista ja minulle niin tärkeä kirja. Kirja jonka parissa saan nykyään aina itkukohtauksen ja jota ajatellessakin kyyneleet kihoavat silmiin.

Kotikunnaan Rilla päättää Anna-sarjan ja kuten nimestä jo voi päätellä, kirja ei keskity enää Annan elämään. Keskiössä on Rilla, Annan ja Gilbertin kuopus, joka varttuu tytöstä naiseksi ensimmäisen maailmansodan kuluessa. Kirjan alussa Rilla on turhamainen ja kevytkenkäinen hupakko, joka haaveilee tanssiaista ja kosijoista. Kun sota syttyy ja Kanadan pojat Prinssi Edvardin saarelta saakka lähtevät Ranskan taisteluhautoihin, ei mikään ole enää ennallaan. Rintamalle lähtevät niin veljet, lapsuudenystävät kuin lopulta rakastettukin, eivätkä kaikki koskaan palaa. Kun sota on viimein ohi, Rilla on kasvanut naiseksi.

Olen lukenut Kotikunnan Rillan aikaisemmin monen monta kertaan, mutta tällä kertaa tartuin teokseen alkuperäiskielellä. Päälimmäisenä syynä oli se, että halusin viimeinkin oikaista lapsuuden traumaattisen hetken, kun tajusin suomennoksen kansilehdellä lukevan "lyhennetty suomennos". Pieni Kirjaneito ajatteli välittömästi sydämettömän suomentajan päättäneen vain yhtäkkiä että enpäs enää jaksa ja jättäneen kirjan kesken. Rillan loppu kun ei ole se kaikista suljetuin. Myöhemmin olen kyllä tajunnut, ettei se lyhentäminen varmaankaan ole ihan noin tapahtunut, mutta jotain on kuitenkin selvästi jätetty pois. Ja minä halusin lukea Rillasta sen jokaisen sanan.

No, mitä sitten oli karsittu? En lukenut suomennosta ja alkukielistä teosta rinnakkain, mutta suomennoksen takuulla yli viisi kerta lukeneena koen silti voivani aika hyvin osoittaa eroavaisuudet. Tein nimittäin pientä vertailua jälkikäteen ja melkoisen hyvin olin mututuntumalta pystynyt sanomaan milloin en ollut jotain lausetta lukenut.

Mitään juonen kannalta olennaista ei ole karsittu, mutta karsittu on kuitenkin. Välistä on leikattu lauseita ja kappaleita ja yksi kokonainen lukukin. Suomennos on ehjä kokonaisuus, mutta luulenpa tästä eteenpäin pitäytyväni alkukielisessä versiossa. Minä tahdon lukea kaiken. Suosittelen siis sarjan faneja ehdottomasti tarttumaan alkuperäiseenkin versioon, vinkkinä voin sanoa, että esimerkiksi Parta-Kuun hahmo aukenee paremmin saksimattomassa versiossa.

Kotikunnaan Rillassa minuun on aina eniten vedonnut kirjan kauneus ja koskettavuus. Vaikka kirja on Montgomeryn tapaan myös hauska ja kotirintamalle mahtuu ennen kaikkea tavallista arkea, kirjailijalla on silti paljon sanottavaa sodasta, aateiden puolustamisesta ja vapaudesta. Kirjan tärkein ajatus tulee mielestäni esille eräässä Rillan veljen rintamalta kirjoittamassa kirjeessä:

"And you will tell your children of the Idea we fought and died for - teach them it must be lived for as well as died for, else the price paid for it will have been given for nought."

Kaunis ja tärkeä ajatus, sota on mieletön ja kauhea asia, jossa nuoret miehet menettävät henkensä. Kalliisti maksettu hinta menettää merkityksensä, jos sen vuoksi ei myös eletä, jos sen jälkeen ei naureta ja iloita surun ohella. Tähän kiteytyy mielestäni Kotikunnaan Rillan ydin.

Menin juuri etsimään suomennoksesta tätä lausetta englanninkielisen selvennykseksi, mutta sitä ei ole. Vahvistaa entisestään vakaumustani pysytellä alkukielisessä versiossa.

Kirjaa lukiessani minut valtasi useaan otteeseen halu alleviivata lauseita ja tehdä merkintöjä. Edellä mainitun kohdalla niin teinkin ja kun kirjaan seuraavan kerran tartun, aion lueskella kynä kädessä. Oma kappaleeni on ostettu kirjaston poistomyynnistä eurolla, se on jo valmiiksi mukavan nuhjuinen, eikä sydämeni siis kärsi.

Kuten arvelinkin, itkin lukiessani saavillisen kyyneliä. Kaikki kirjan lukeneet tietänevät kohdan ja tapahtuman, jonka vuoksi eniten kyyneleitä vuodatetaan, mutta itse itkeskelin koko kirjan ajan sanojen kauneudelle ja jokaiselle koskettavalle hetkelle. Myös eräs tietty jälleennäkeminen rautatieasemalla saa minut aina nyyhkyttämään onnesta, unohtamatta tietenkään aivan viimeisiä sivuja.

Kotikunnaan Rilla on minulle uskomattoman rakas ja tärkeä kirja. Kaikkien aikojen suosikkikirjojani. Tiedän tulevani palaamaan teoksen pariin vielä monta kertaa.

Arvosana: ♣♣♣♣♣

Teos: Rilla of Ingleside 
Kirjailija: L.M. Montgomery
Sarja: Anna, #8
Kustantaja: Bantam Books
Julkaisuvuosi: 1921
Sivuja: 277
Luettavaksi: omasta hyllystä
Muuta: suomennos nimellä Kotikunnaan Rilla 1962
Haasteet: Kirjankansibingo: Pariskunta