tiistai 11. elokuuta 2015

Emily St. John Mandel - Station Eleven

What was lost in the collapse: almost everything, almost everyone, but there is still such beauty. 

One snowy night in Toronto famous actor Arthur Leander dies on stage whilst performing the role of a lifetime. That same evening a deadly virus touches down in North America. The world will never be the same again.

Twenty years later Kirsten, an actress in the Travelling Symphony, performs Shakespeare in the settlements that have grown up since the collapse. But then her newly hopeful world is threatened. 

If civilization was lost, what would you preserve? And how far would you go to protect it?

Station Eleven oli yksi niistä kirjoista, joista muistan kuulleeni kehuja ja jotka ennen lukemista osasin luonnehtia muutamalla lauseella. Minulla ei ollut mitään suurta suunnitelmaa tarttua kirjaan ennen kun näin sen Akateemisen hyllyllä Suden ja Celestinen kanssa oleillessani ja sillä tuulella ollessani päätin napata sen mukaani. Minua kiehtoi kirjan lupaus maailmanlopun jälkeisestä maailmasta näyttelijäseurueen näkökulmasta kuvattuna. Koska hei, ajatus ihmiskunnan rippeistä ja tuhoutuneesta sivilisaatiosta + Shakespeare. Myyty.

Eräänä talvisena iltana Torontossa, kuuluisa näyttelijä Arthur Leander kuolee sydänkohtaukseen kesken Kuningas Learin neljännen näytöksen. Samana iltana Atlantin yli saapuu kuolettava virus ja sivilisaatio vetelee viimeisiä henkäyksiään. Aggressiivinen, salamannopeasti leviävä kuumetauti, Georgia Flu, tappaa siihen sairastuneet muutamassa päivässä. Sairaalat ovat hetkessä täynnä ja ihmiset pakenevat suurkaupungeista, vaikkei maailmassa ole paikkaa minne mennä. Tauti on kaikkialla. Askel kerrallaan sivilisaatio taantuu, uutiset lakkaavat, internet katoaa, sähköt katkeavat ja kaupungit hiljenevät. Lopulta jäljellä on vain murto-osa ihmiskunnasta nykymaailman raunioissa.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin kaaoottisimmat vuodet ovat takana. Kirsten Raymonde, luhistumisen aikaan vain kahdeksanvuotias tyttö, matkustaa kiertelevän näyttelijä- ja muusikko seurueen, Travelling Symphonyn kanssa karavaanissa pienestä, raunioille rakennetusta yhteisöstä toiseen. Travelling Symphony esittää Shakespearea ja soittaa sinfonioita jäljelle jääneille. Tutuksi tullut ja olosuhteisiin nähden melko turvallinen elämä on kuitenkin vaarassa.

Station Elevenin keskuksena on Arthur Leander, näyttelijä joka kuolee luhistumisen aattona, mutta joka sitoo yhteen ihmiset, joiden polut risteävät tulevaisuudessa. Kirjaa kerrotaan monesta ajasta ja näkökulmasta, aluksi hajanaisilta tuntuvin langoin, jotka lopulta yhdistyvät mielettömän kauniilla tavalla.

Station Eleven on upea kirja. Se on valtavan hyvin ja kauniisti kirjoitettu, voimakas, koskettava, uniikki ja yksinkertaisesti hyvä. Kirja jätti jälkeensä semmoisen tunteen, että vau. Muuta ei oikein voi sanoa.

En tiedä mikä siinä on, mutta jotenkin tällaiset sivilisaation luhistumisesta kertovat maailmanloppukirjat vetävät minua puoleensa. Ne ahdistavat minua hiukan, pelottavat aika paljonkin ja kiehtovat vielä enemmän. Löydän jotain runollista siitä, kun päähenkilö talsii ihmiskunnan raunioissa veitsi vyöllään ja koettaa selviytyä hengissä. Lisäksi minusta on hienolla tavalla kammottavaa herätä pohtimaan sitä, kuinka riippuvaisia me olemme esimerkiksi teknologiasta ja kuinka brutaalisti maailma muuttuisi sen kadotessa. Kuvittelepa, ettet voisi viidessä minuutissa tarkistaa, mitä toisella puolella maailmaa tapahtuu? Kun asiaa pysähtyy pohtimaan, tajuaa ensin, kuinka absurdi on ajatus siitä, että näin voi edes tehdä. Kun pohtii kauemmin, kuinka outo ja kauhea on ajatus, että niin ei voisikaan enää tehdä.

Station Eleven tyydyttikin minussa tämän halun lukea tuhoutuneesta maailmasta. Kirja ei kuitenkaan ole täysin epätoivoinen, maapallo on edelleen radallaan, ihmisiä on jäljellä ja kenties tuhkasta voi nousta uusi kukoistus. Lisäksi, kun soppaan lisää sen, että ensimmäinen kohtaus luhistumisen jälkeisessä maailmassa on yksi päähenkilöistä kulkemassa näyttelijäseurueen kanssa, veitsi vyöllä maailmanlopun jälkeen ja kertaamassa Kuningas Learin vuorosanoja, on tunnelma mieletön ja ainakin minä olin lumoutunut.

Kirja liikkuu edestakaisin ajassa ennen luhistumista ja sen jälkeen. Keskiössä on Arthur Leanderin elämä ja matka kuuluisuuteen, useat karille päätyneet avioliitot ja hänen elämäänsä ja Station Elevenin tarinaan kietoutuvat henkilöt. Kirja onnistuu mielettömän hyvin punomaan ihmiskohtaloita yhteen ja lukija haukkoo henkeään moneen kertaan kun tajuaa, miten kaikki liittyvätkään toisiinsa. Arthur Leanderin kuolema samana iltana, jolloin Georgia Flu -pandemia räjähtää käsiin symboloi erään aikakauden loppua ja hän on teoksen punainen lanka.

Kirjan vahvuus on mielestäni Mandelin vahva ja kaunis kirjoitustyyli, joka lumosi ainakin minut. Myös tunnelma on teoksessa voimakas ja vaikka juonessa on hitaampiakin osuuksia ei kirjaa tahtoisi laskea käsistään. Sitä vain haluaa tietää mitä hahmoille tapahtuu ja miten kaikki liittyykään yhteen.

Station Eleven oli huikea kokemus alusta loppuun, mutta etenkin alku- ja loppuosien puolesta. Minä rakastin aivan ensimmäisiä ja viimeisiä lukuja ja jos kirjassa ehkä oli keskellä hitaampiakin osuuksia niin se ei haitannut. Erityisen toiminnallinen teos ei tosin ole kyseessä, vaan Station Elevenin lumous pohjaa ennemmin tunnelmallisuuteen. Myös loppuratkaisu on mielestäni todella onnistunut ja ehjä.

Ainoa miinus, joka vähensi puoli tähteä liittyy omaan lukukokemukseeni. Supernaturalin ansiosta lukeminen tahtoi välillä jäädä vähälle ja Station Eleven on mielestäni teos, joka kannattaa lukea melko tiiviissä tahdissa. Lukukokemus olikin hiukan pirstaleinen, mutta onneksi se ei kirjan loistavuutta häivyttänyt mihinkään.

Upea teos, vaikuttava ja hieno.

Arvosana: ♣♣♣♣½

Teos: Station Eleven
Kirjailija: Emily St. John Mandel
Kustantaja: Picador
Julkaisuvuosi: 2014
Sivuja: 339
Luettavaksi: omasta hyllystä
Haasteet: 2015 lukuhaaste, "A book with a number in the title"

8 kommenttia:

  1. Pidin myös tästä kovasti. Kuten mainitsetkin, niin juo tuo ennen ja jälkeen -kerronta oli toteutettu kiinnostavasti ja mallikkaasti. Samoin koko tarinan kutominen yhteen oli taitavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä juuri. Mukavaa, että sinäkin pidit. :)

      Poista
  2. Hieno kirjoitus! :) Pidän aikalailla samoista syistä kaikenlaisista maailmanloppukirjoista ja tarinoista, siinä on jotain todella kiehtovaa pohtia juurikin noita asioita mitä mietit. Se todella on aika karmivaa miten saamme tietää minuuteissa mitä toisella puolella maapalloa tapahtuu ihmisille keitä emme tunne, kuten myös se ettemme yhtäkkiä tietäisikään muuta kuin mitä nenämme edessä on. Täytyy laittaa tämä lukulistalle, kuulostaa sellaiselle kirjalle josta pitäisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Maailmanlopputarinoissa on sitä jotain, toivottavasti päädyt tarttumaan kirjaan ja pitämään lukemastasi.

      Poista
  3. Minäkin nautin juuri tuosta kaikkien juonikuvioiden punoutumisesta yhteen ja selviämisestä vähitellen. Ai että. "Vau" on kyllä melkomoisen hyvä tiivistys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi että nimenomaan. Oli tämä sellainen kirja että oijoi. :D

      Poista
  4. Hei! Mitkä ovat parhaita post apocalyptic kirjoja? Mä oon alottamassa One Second Afteria kohta puoliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pistit pahan... En ole kauheasti genreä lukenut, tai ainakaan ei tule nyt heti mitään mieleen. Station Eleven ainakin on ehdottomasti lukemisen arvoinen!

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)