sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kymmenen kysymyksen kesähaaste

Viime aikoina blogeissa on kiertänyt haaste, jonka tarkoituksena on vastata seuraaviin kymmeneen kysymykseen. Minulle haasteen heitti Kirsi blogista Cats, books & me. Kiitos!

1. Kerro jotain, mitä emme tiedä sinusta. 

Hmmm. Olen aina ollut tosi kiltti ja etenkin pienenä ahdistuin herkästi jos joku esimerkiksi koulussa rikkoi sääntöjä tai huijasi sijaisia. En kuitenkaan ollut niin itsetuhoinen, että olisin kannellut, vaan tyydyin kärsimään hiljaa kunnes järjestys palautui. Tästä olen vanhemmiten päässyt paremmin eroon, ei se ole maailmanloppu jos ei tee kaikkea juuri niin kuin on tarkoitus. Toki lukiossa myös porukka on fiksumpaa enkä siis joudu elämään stressissä aina kun sijainen astelee luokkaan.

Hauskempana faktana voisin mainita sen, että kun harjaan hiukset ja laitan ne korvan taakse, näytän ihan Imagine Dragonsin Wayne Sermonilta. (Kuva.) Oivallus on traumatisoinut minut ja hiukseni ovat harvoin täysin auki. (Toki tähän vaikuttaa myös se, että ne ovat silloin aina tiellä.)

2. Onko sillä väliä, mitä lukijat ajattelevat blogistasi ja miksi?

Kyllä sillä on. Uskallan väittää, että kaikki meistä pohtivat väistämättä mitä muut heistä ajattelevat ja sama pätee myös blogin puolella. Kaikkia ei voi miellyttää, mutta pyrin pitämään blogin sellaisena, että olen siihen itse tyytyväinen ja toivon, että siitä nauttivat silloin myös muut.

3. Miten blogiminäsi eroaa reaaliminästäsi?

Tämä onkin jännä kysymys. Koen olevani blogin puolella melko lailla oma itseni, joten en usko, että aiheuttaisin ihmisille pahoja traumoja, jos sattuisimme tapaamaan. (Susi, Celestine, vahvistakaa!) Blogissa olen kuitenkin virallisempi kuin oikeassa elämässä ja varmaan fiksumman oloinen, mitä loppujen lopuksi olen. Kaikki ne satunnaiset kahjoilut ja hypetys ovat kymmenenteen potenssiin tosielämässä.

4. Mikä saa sinut nauramaan?

Niin monet asiat, nauraminen on kivaa. Tilannekomiikka, usein sanaleikit ja vitsit (nykyään myös ne isäni heitot joille pyörittelin silmiäni muutama vuosi takaperin), kirjat ja elokuvat ja omat kommellukseni. Olen oikeasti nauranut kyyneleet silmissä kertoessani tarinaa missä kävelin kirjastossa tolppaa päin. (En suosittele, vaikkakin enemmän noloa kuin kivuliasta.) Tärkeinpänä ehkä kuitenkin oma perhe, niin monta kertaa löydän itseni räkättämästä milloin kenenkin kanssa milloin millekin.

5. Mitä luovuus sinulle merkitsee?

Huh, kun on vaikea kysymys. Luovuus on minulle säännöistä ja valmiiksi tallatuista poluista irroittautumista, jonkin sellaisen tekemistä, mitä ei aina näe tai tee. Eräänlaista vapautta.

6. Ketä läheistäsi ihailet?

Niitä ystäviäni, jotka ovat kypsiä, itsenäisiä ja sellaisia selvityjiä, että täytyy nostaa hattua. Pikkusiskojani, joilla on molemmilla upea nauru ja jotka saavat ihmisen paremmalle tuulelle. Tätiäni, joka vastaa mielikuvaani todella sivistyneestä ihmisestä, mutta joka on myös mielettömän hauska.

7. Mikä sinua ärsyttää itsessäsi?

Omasta laiskuudesta ja saamattomuudesta aiheutuva turha stressaaminen. Lähtee sillä sekunnilla kun tekee sen kaksi viikkoa lykkäämänsä asian. Toivoisin myös olevani spontaanimpi.

8. Mikä sinussa ihastuttaa muita?

Sanoisin olevani luonnollisesti oma itseni seurasta riippumatta. Positiivinen elämänasenne. Se, että olen jalat tukevasti maassa ja järki kädessä, mutten pelkää hupsuttelua ja nauramista. Pelasimme kavereiden kanssa peliä, jossa piti sanoa, mikä seitsemästä kääpiöstä olisin ja mielipiteet jakautuivat Viisaan ja Lystikkään välille. Pidän tätä melko kuvaavana.

9. Mikä sinusta tulee isona?

Toivottavasti jotain, millä on tekemistä kirjojen kanssa. Toivottavasti nauravainen ja onnellinen. Toivottavasti sellainen, joka juo kahvia. (Tämänhetkinen projektini on opetella. Tänään maistui jo paremmalta kuin eilen.)

10. Uskotko onnellisiin loppuihin?

Kirjoissa ja elokuvissa, kyllä. Elämässä tavallaan. Kaikki eivät sitä aina saa, mutta tahtoisin uskoa, että suurin osa. Elämä jatkuu kirjojen onnellisten loppujen jälkeenkin, joten mikä sitten on se lopullinen onnellinen loppu? Onnellisena kuoleminen? Tuntuu vähän masentavalta. Sanoisin, että elämässä onnellisen lopun odottamista tärkeämpää olisi se itse eläminen onnellisesti. (Menipäs syvälliseksi.)

Näihin oli jännittävää vastata, kiperiä kysymyksiä, joita ei itsekseen tule aina miettineeksi. Minulla ei ole aavistustakaan keitä on haastettu ja keitä ei, joten olen tällä kertaa laiska enkä varsinaisesti haasta ketään. Jos kuitenkin haluat tehdä haasteen, vaikkei sinua virallisesti ole haastettu, niin kehotan vapaasti tarttumaan kuvitteelliseen kynään ja vastaamaan näihin!

13 kommenttia:

  1. Voin todistaa, että Kirjis ei ole mörkö vaan viisas ja vastuullinen aikuinen ;) (itsestäni en mene takuseen :D) Samaistuin muuten täysillä tohon kiltteyteen ja sääntöjen rikkomisesta aiheutuvaan ahdistumiseen! Olin pienenä (ja edellleen) ihan samanlainen :D

    Nii ja kahvi on pahaa. En juo. Hyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos luotettavasta todistuksesta :D Ihanaa kuulla, etten ole ainoa! Kahvi alkaa nyt olla sellainen aika neutraalin makuinen, kyllä sitä jo hörppii. ;)

      Poista
  2. Komppaan Celeä sekä kiltteydessä että kahvin juonnissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja oli mielenkiintoista lukea vastauksiasi! :)

      Poista
  3. Kirjat ja onnellisen vielä ymmärtää, mutta miksi kahvia juova? :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska olen ollut niin pitkään juomatta kahvia, se yhdistyy minulla edelleen vähän sellaiseksi aikuisten juomaksi. Kenties kuvittelen olevani vanha ja viisas sitten kun juon sitä :D Totta puhuen en tiedä. Tuli sellainen fiilis.

      Poista
  4. Kahden kohtaamisen perusteella ei tullut traumoja, katsoo messuilla sitten taas. ;) Ja hei, vastuullisen aikuisuuden näkee myös kahvinjuonnista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäpä juuri ;) Messuilla mä sitten kuljen kuppi kädessä niin aikuisena että.

      Poista
  5. Minäkin luin mielenkiinnolla vastauksesi, kiva kun otit haasteen vastaan :) Onnea myös kahvinjuonnin opetteluun! Minäkin tosiaan aikoinaan tarkoituksella opettelin sitä juomaan, kunnes reilu vuosi sitten lopetin kokonaan. Maha ei vaan tunnu sitä kestävän, ja olen aina pitänyt teestä enemmän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi haasteesta! Tee on minustakin parempaa, sitä juon mielelläni ja välillä on ollut melkoisia addiktio-kausiakin :D Teetäkin tosin opettelin vasta reilu vuosi sitten juomaan, joten eiköhän kahvikin ala maistua.

      Poista
  6. Mulla kesti kahvin makuun tottumisen piiiiitkään (puhutaan ihan vuosista) ku alotin kakstoistavuotiaana :D Join sitä lähinnä mummon luona vieraillessani pari kertaa viikossa ja siitä on tullu lähinnä vaan tapa. Aina joskus kahvi vieläki maistuu aivan älyttömän pahalta mutta toisaalta sitte on päiviä joina kahvi on ku jumalten juomaa. Onnea opetteluun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Veikkaan, että kun yo-kirjoitukset lähestyvät ahdistavasti, niin kahvi alkaa olla sitä jumalten juomaa. ;)

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)