perjantai 14. elokuuta 2015

Lukumaraton 15.8 (kooste)

Huomenna se koittaa! Blogistanian kuudes ja tämän kesän toinen lukumaraton. Ilmoittautuminen ja ohjeet Oksan hyllyltä -blogissa täällä.

Aiemmin vähän epäilin josko koulu- ja yo-kirjoituskiireiden keskeltä ehtisin osallistua, mutta päätin nauraa makeasti ahkeruudelle ja antaa mennä. Lusmuillessa on tämäkin viikko pitkälti kulunut, monena päivänä jolloin on pitänyt mennä kirjastoon lukemaan olenkin löytänyt itseni kavereiden kanssa rannalta tai syömästä. No, kyllä sitä vielä ehtii. Täytyy sitä abina elääkin vähän.

Aloitan oman lukemiseni joko huomenna aamupäivällä tai tänään illalla, katsotaan miltä tuntuu. Tähän bloggaukseen koetan päivitellä lukemisia, mutta aktiivisin olen luultavasti Goodreadsin ja Twitterin puolella.

'

Tatu Kokko: Rob McCool ja Krimin jalokivi
Morgan Matson: Amy and Roger's Epic Detour
Graeme Simsion: Vaimotesti
Lewis Carroll: Alicen seikkailut ihmemaassa

Näillä mennään, tuskinpa enempää ehdin yhden päivän aikana lukea. Ja jos jostain kumman syystä vain luen tunnista toiseen niin onneksi kirjahylly on täynnä vaikka mitä mistä valita. 

Mitkä ovat fiilikset siellä? Aiotteko osallistua maratonhullutukseen?

klo 20.30: Maraton starttaa

Sain päivän Supernatural-annokseni nautittua ja syyhyttää päästä lukemaan, joten tästä se lähtee. Aloitan Morgan Matsonin kirjan parissa, sillä se houkuttelee tällä hetkellä eniten. Tästä se lähtee!

klo 12.27

Vähän on tämä blogin puolen päivittely jäänyt. No, lukeminen sen sijaan on sujunut. Amy and Roger's Epic Detour osoittautui sellaiseksi koskettavaksi ja suloiseksi kirjaksi mitä toivoinkin ja nautin lukemastani. Lukiessani kuuntelin myös kirjaan sisältyviä road trip -soittolistoja ja kokemus oli ihana, suosittelen lämpimästi kirjaan tarttuville.

Sain kirjan loppuun joskus puolenyön jälkeen ja aloittelin Graeme Simsionin Vaimotestiä heti viimeisen sivun käännettyäni. Pääsin eteenpäin noin parikymmentä sivua, mutta viikolla kerääntynyt univelka aikoi painaa ja päätin mennä nukkumaan.

Aamulla jatkoin herättyäni Vaimotestin parissa ja nyt menen sivulla 206. Kun mukaan lisää Amy and Roger's Epic Detourin sivumäärän (344), yhteensä luettuja sivuja on kertynyt 550 ja maratonia on vielä kahdeksan tuntia jäljellä. Jes!

Mikä parasta, lukufiilis on ollut minulla koko ajan erinomainen.

klo 14.28

Vaimotesti luettu. Lukufiilis edelleen ihan hyvä, mutta todellinen elämä kaupassa käynteineen ja ruoanlaittoineen kutsuu. Sivuja luettu 677.

klo 18.32 

En ole lukenut sivuakaan sitten Vaimotestin. Iltapäivästä kävin kaupassa ja illalle saapuikin yllättäen vieraita. Lukufiilis myös vähän lopahti. Päätin myös hetken mielijohteesta suunnata kuuntelemaan Tampere Filharmonian ilmaista puistokonserttia, joten eiköhän se lukeminen ollut osaltani tässä.

Loppukooste

Luettuja sivuja kertyi yhtensä 677 ja kirjoja kaksi. Vähemmän siis kuin vimeksi, mutta vuorokaudesta käytin loppujen lopuksi enemmän aikaa nukkumiseen ja eri askareisiin kuin lukemiseen. Fiiliksiltä tämä maraton oli kuitenkin melkeinpä parempi kuin edellinen, kun en koko ajan mennyt suorittamisasenteella nautin lukemisesta enemmän. Seuraavan maratonin aikana ajattelin myös lähteä tiiliskivilinjalle, sillä minun on vaikea koko ajan vaihtaa kirjaa ja hyppiä tunnelmasta toiseen.

Mukava kokemus kuitenkin tämäkin maraton, ensi kertaa odotellessa! 

24 kommenttia:

  1. Minä osallistuin tuohon maratoniin ja olen jo kohta kaksi tuntia lukenut :D

    Tällä hetkellä luen yhtä maailman ihanimmista kirjoista Katyn toimia!

    Hyvää lukumaratonia sinulle! Toivottavasti saat nuo kaikki kirjat luettua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih Katy-kirjat ovat kyllä ihania! Hyvää lukumaratonia myös sinulle! :)

      Poista
  2. Minä aloitin! sarjakuvalla. Alicen seikkailut luin Ystävänpäivän lukumaratonissa. Erinomainen maratonkirja. Ei muuta kuin lukuintoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Luin juuri Rob McCool -kirjan ja se on vauhdikas kirja, sopii taatusti maratonille oikein hyvin. :)

    VastaaPoista
  4. Mukana, ensin luen yhden keskeneräisen loppuun, kunhan pääsen aloittamaan.. :)

    VastaaPoista
  5. En valitettavasti ehdi, vaikka olin odottanut sitä koko kesän :( Mutta tsemppiä sinulle lukemiseen ja hyviä kirjoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi höh :( Ensi kerralla sitten. Kiitos! :)

      Poista
  6. Mielenkiintoiset teokset listallasi. Liisan seikkailuista luin pari vuotta sitten eri käännösversion, mutta keväällä lukemasani Peilintakamaassa taisi olla sama kuin lukupinossasi olevassa. Vaikka juoni Liisan jatkoseikkailuissa ei ylläkään varsinaisen klassikkosisarensa tasolle, tuntui käännös sujuvammalta. Vaimotestin löysin sattumalta kesälomareissulla Hangosta, odotan mielenkiinnolla kommenttejasi siitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaimotesti on nyt parhaillaan kesken ja on ollut mukavaa ja vetävää luettavaa. :)

      Poista
  7. Hauskaa maratonia! En osallistu, lähden kohta valumaan kohti Suvilahtea ja Flowta, mutta hauskaa seurailla näitä alkumetrejä useammissa blogeissa. Lukuiloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa päivää sinulle vaikket maratoonaamisen parissa sitä vietäkään. :)

      Poista
  8. Mukavaa maratoonia :) mä tyydyn tänään kannustamaan muita lukijoita, koska ei vaan jaksapysty lukemaan mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Jos ei lukeminen innosta niin miksipä sitä sitten turhaan itseään pakottamaan.

      Poista
  9. Mahtava sivumäärä, äläpä väheksy sitä! :) Tärkeintähän on lukemisen ilo, tällainen kuin sun blogissa! Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kommentistasi, tuli hyvä mieli! :) Mukavaa syksyä myös sinne!

      Poista
  10. Kyllä sinullakin noita sivumääriä karttui ja yhdyn tosiaan tuohon, että kokemus on paljon paljon parempi, kun ei liikaa yritä suorittaa! :D

    VastaaPoista
  11. Oi, Vaimotesti!
    Sait kyllä mielestäni luettua ihan mukavasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän lopputulokseen minäkin päädyin :D

      Poista
  12. Mukava tulos tosiaan. Ja kyllä lusmuilukin tekee välillä hyvää, ettei vain elämä mene niin sanotusti ohitse ;) Tosin itse jumitan joskus vähän liikaakin lusmuilumoodissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla samaa ongelmaa kaikilla :D Itse olen juuri samalla argumentilla perustellut sitä etten tänään(kään) tehnyt mitään.

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)