keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Lewis Carroll - Alicen seikkailut ihmemaassa

Ajaton, lumoava klassikko

Tarina tytöstä joka hyppäsi valkoisen kanin perässä kaninkoloon – tunnetuin seurauksin – sai alkunsa kun pieni Alice Liddell kerjäsi matemaatikko Charles Lutwidge Dodgsonilta satua kesäisellä souturetkellä. Vuonna 1865 satu oli kiteytynyt kirjaksi ja aloitti yhä jatkuvan seikkailunsa maailmalla.

Alicen seikkailut ihmemaassa on sekä lapsiin että aikuisiin vetoavan kirjan perikuva. Dodgson, kirjailijanimeltään Lewis Carroll, halusi tarjota viatonta hupia takkatulen ääressä kuunteleville lapsosille; tämän vuosituhannen lukija nauttii kuin jälkiviisas ainakin myös herkullisen ilkeästä näkökulmasta viktoriaaniseen kiltteyteen.


Alicen seikkailut ihmemaassa, pikkuinen klassikko, minun on pitänyt lukea jo iät ja ajat. Kesällä hankin kirjan omaan hyllyyn söpönä pokkaripainoksena ja teos päätyi myös elokuisen lukumaratonin kirjapinoon. Lukumaratonilla en tämän pariin ehtinyt, mutta muutama viikko sitten tartuin kirjaan sen lyhyyden houkuttelemana. Eikä lukemisessa kauaa mennyt, Alicen seikkailut ihmemaassa on lyhyt ja sen lukaisee nopeasti. 

Kirjan idean ja juonen pääkohdat tietää jokainen. Alice (joissakin painoksissa ja Disney-elokuvassa Liisa) seuraa valkoista kania kaninkoloon ja päätyy Ihmemaahan, täysin mielipuoliseen satumaailmaan. Alice harhailee ympäri Ihmemaata ja kohtaa oudon otuksen toisensa jälkeen, tunnetuimpina varmasti valkoisen kanin lisäksi Irvikissa, Hullu hatuntekijä ja Herttakuningatar. Loppujen lopuksi kasassa on melkoinen soppa. 

Alicen seikkailut ihmemaassa alkaa erittäin lupaavasti. Kirjan idean tietenkin tiesin ja viehätyin Carrollin kirjoitustyylistä heti ensisivuilta lähtien. Vaikka odotukseni olivat hiukan ristiriitaiset, lähdin lukemaan kirjaa hyvillä mielin. Ensimmäisen puolikkaan lukaisinkin tuskattomasti ja kirjasta nauttien. 

Mitä pidemmälle luin, sitä enemmän minua kuitenkin alkoi ärsyttää. Alicen seikkailut ihmemaassa on mielipuolinen kirja, eikä missään ole oikein päätä eikä häntää. Siihenhän kirjan viehätys ja idea toki pohjautuu, mutta henkilökohtaisesti jatkuva sekoilu alkoi etupäässä ärsyttää. Juonikin tuntuu alun jälkeen jäävän tasapaksuksi, kun Alice tapaa oudon otuksen toisensa jälkeen. 

Viimeiset sivut olivat kuitenkin taas ihastuttavat ja loppujen lopuksi minulle jäi teoksesta hyvä maku suuhun. Pidin paljon siitä, miten kirja kuvaa lapsuuden iloista kesäpäivää, viattomuutta ja hulluutta. Vaikkei Alicen seikkailut ihmemaassa minua lumonnutkaan ja epäilen, etten tule jatko-osaan (Alicen seikkailut peilimaassa) tarttumaan, oli kirja silti mukava kokemus. Kevyttä klassikkoa etsivälle hyvä valinta.

Arvosana: ♣♣♣

Teos: Alicen seikkailut ihmemaassa 
Alkuperäisteos: Alice's Adventures in Wonderland 
Kirjailija: Lewis Carroll
Kääntäjä: Alice Martin
Kuvittanut: John Tenniel
Kustantaja: WSOY / BON
Julkaisuvuosi: 2013 (Alkuperäisteos 1865. Liisa ihmemaassa, suom. Anni Swan 1906. Ensimmäinen Alice Martinin suomennos 1995.)
Sivuja:  133
Luettavaksi: omasta hyllystä 
Haasteet: Kirjallisen sivistyksen projekti 
 

10 kommenttia:

  1. Inhosin pienenä Liisa Ihmemaassa-animaatiota ja siksi en varmaan koskaan tätä luekkaan. Jotenkin liian sekava tarina, ainakin lastenohjelman perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en kunnolla muista animattion tapahtumia, olen nähnyt sen ehkäpä kerran joskus monta vuotta sitten. Minunkaan suosikkini se ei ainakaan silloin ollut.

      Poista
  2. Voi hyvää päivää, yksi parhaista koskaan kirjoitutista kirjoista :D Rakastan nimenomaan sitä sekavuutta, ja outoilua, sitä, ettei missään ole mitään järkeä. (Olkoonkin, että kaiken paljastuminen uneksi on vähän halpa loppuratkaisu.) Alicen seikkailut Peilintakamaassa on mahdollisesti vieläkin pimeämpi, pöllysempi ja oudompi kirja kuin tuo. Siinä ei oikeasti ole mitään järkeä.

    Huoh, pitäisi todellakin lukea uudestaan. Omassa painoksessa on tuo samainen kansi, ja pelkäsin kuusivuotiaana tuota Irvikissan kuvaa tavattomasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaws, söpö pikku-Cele :D Minulle sekavuus oli vähän liikaa.

      Poista
  3. Kissaihmisen klassikko!
    On tietenkin ma(u)kuasia, kuka on kirjan vaikuttavin hahmo eli todellinen päähenkilö.

    VastaaPoista
  4. Hih, olipa hauska lukea tämä avoin ja rehellinen arvio. Sekoilu ja päättömyys ei ole toki kaikkien mieleen. Luin tämän uudelleen sitten lapsuusvuosien muistaakseni pari kesää sitten ja jollain tavalla petyin hieman. En osaa sanoa tarkkaa miksi, mutta odotukseni olivat suuremmat. Luin jonkun aika vanhan käännöksen, ja minulle tuli mieleen, että olisin ehkä pitänyt enemmän, jos olisi ollut uudempi. Toki alkukielellä englanniksi toimisi varmaan parhaiten.

    Jännää, että sinä puolestasi pidit lopusta! No, ehkä se on ymmärrettävää sitä vasten, että sinua häiritsi kirjan päättömyys, mutta lopussa sille tuli selitys. Itse petyin loppuun todella pahasti. Kaikki olikin "vain unta" ja minä luulin, että se oli "totta". Ei ole mitään pahempaa tapaa vetää mattoa täysin lukijan alta. Muistan kuitenkin, että siinä lopussa oli myös jotakin sellaista, mistä pidin. Jotenkin siinä oli jokin kiva opetus, mutta en muista enää kovin tarkkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinänsä kaiken paljastuminen uneksi on vähän halvahko ratkaisu, josta aina kirjoittamiskursseillakin varoitellaan. Minua se ei kuitenkaan varsinaisesti haitannut, kun osasin sitä odottaa. Juuri lopun tunnelmasta ja mainitsemastasi opetuksesta (minäkään en enää muista tarkkaan, huoh) pidin kovasti.

      Poista
  5. Mistä muuten ostit kyseisen kirjan? Sori, olet varmaan maininnutkin joskus, mutta oon unohtanut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löysin tämän Tampereen Akateemisesta kirjakaupasta kesällä, mutta näytti olevan jotakuinkin viimeinen kappale. Kirjan voi kuitenkin tilata esim. Adlibrikseltä, laitan linkin allle.

      https://www.adlibris.com/fi/kirja/alicen-seikkailut-ihmemaassa-9789510360392

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)