maanantai 30. marraskuuta 2015

Elina Rouhiainen - Vainuttu

Vainuttu on neljäs ja viimeinen osa Susiraja-sarjassa, joten tämä bloggaus sisältää juonipaljastuksia edellisistä osista.

Voiko rakkaudella olla mahdollisuutta, kun voitettavana ovat yliluonnollisen suuret esteet ja henkeä uhkaavat vaarat?

Siitä lähtien kun Raisa tapasi Mikaelin ensimmäistä kertaa, pojan siniset silmät ovat seuranneet häntä. Mutta liian monet asiat repivät heitä eroon toisistaan. Mikael on ihmissusi. Raisa on daimon, minkä merkitys kaikessa hurjuudessaan on vasta alkanut avautua. Raisa on taidetta rakastava kaupungin kasvatti, Mikaelin koti on Kainuun metsissä ja hän haluaa omistautua lääketieteelle ja yhteisönsä auttamiselle. He ovat hellepäivä ja pakkasyö, ja heitä ajavat takaa tuhoa lietsovat voimat.


Olen lukenut Susiraja-sarjaa alusta asti, ensimmäisen osan jo ennen blogin perustamista. Uuden osan olen lukenut aina melko pian ilmestymisen jälkeen, ja vaikkei Susiraja lempisarjojani olekaan, on vähän haikea ajatus, että tämä oli nyt tässä.

Jälleen kerran lähdin kirjan pariin sillä ajatuksella, etten muista edellisestä osasta paljon mitään. (Tai ainakaan mitään järjellistä, vain väläyksiä sieltä ja täältä.) Ensimmäiset parikymmentä sivua kuluivatkin enemmän tai vähemmän maailmaan totutellessa ja edellisten osien tapahtumia muistellessa. En ole lukenut edellisiä osia koskaan uudelleen, joten kokonaisuuskäsitys sarjasta saattaa olla edelleenkin hiukan hämärä. No, tärkeintä lienee se, että olen nauttinut lukemastani.

Aloitin Vainutun muistaakseni heti samana iltana kun olin saanut Seitsemän veljestä loppuun. Kyseisestä kirjasta enemmän vielä myöhemmin (tykkäsin!), mutta koko Vainutun lukukokemusta leimasi se ilo siitä, että sain lukea ihan mitä itse halusin. Osuin myös täydellisen nappiin odottaessani koukuttavaa ja mukaansa imaisevaa luettavaa. Vaikka sivuja riittää, ei lukemiseen mennyt kuin pari päivää, vaikka koulun kanssa piti silloin(kin) kiirettä.

Täytyy sanoa, että on ikävä niitä aikoja, kun kirjoitin arvostelut heti lukemisen jälkeen. Olen ollut  Vainutun suhteen valitettavan vähäsanainen Goodreadissa, ja kun lukemisesta on vierähtänyt kuukausi, en enää muista kaikkea, mitä silloin ajattelin. No, yritetään saada homma jotenkin kasaan.

Viimeinen osa lähtee viimeinkin liikkeelle siinä tilanteessa, että Raisa ja Mikael ovat onnellisesti yhdessä. Mutkia heitellään toki vielä myöhemmin matkaan, mutta jatkuva soutaminen ja huopaaminen alkaa olla ohi. Ehkäpä juuri siksi pidinkin kirjasta aiempaa osaa enemmän. (Ja okei, onhan Mikael aika unelma.)

Daimoni-kuvio ei ollut suosikkiratkaisuni Jäljitetyssä, mutta Vainutussa olin jo enemmän sinut asian kanssa. Esittelyt on esitelty ja Vainuttu onkin mielestäni sarjan toiminnallisin osa. (Täytyy toki sanoa, että kun muistikuvat edellisistä osista ovat mitä ovat, en voi olla täysin varma.) Raisan menneisyyden viimeisetkin arvoitukset ratkeavat, ja kirjasarja lopetetaan kaiken kaikkiaan hienosti. Päätösosa ei ole mikään helppo kirjoitettava, ja valitettavan usein viimeinen osa ei yllä edellisten tasolle. Vainuttu on kuitenkin mielestäni kaikin puolin onnistunut, ja etenkin loppuratkaisu sai minut taputtamaan innostuneesti. (Jos ei kirjaimellisesti niin sitten ainakin kuvainnollisesti.)

Susiraja-sarja ei ole lempisarjani tässä maailmassa, mutta jos kaipaa vetävää paranormaalia romantiikkaa nuortenkirjallisuuden saralta, niin tässä on oiva vaihtoehto. Jenkkivastineihin verrattaessa vähintäänkin tasoissa. Elina Rouhiainen mainitsee blogissaan tulevista kirjoitusprojekteista ja aion ehdottomasti pitää silmäni ja korvani auki. Kiitos Susiraja, kyllä tämä hiukan haikea hetki on.

Arvosana: ♣♣♣½

Teos: Vainuttu
Kirjailija: Elina Rouhiainen
Sarja: Susiraja, #4
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2015
Sivuja: 414 
Luettavaksi: kirjastolaina
 

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Jenna Kostet - Marrasyöt

Finbyn jatulintarhasta löytyy nuoren naisen ruumis.
Nauvossa mökkimurtoja tutkiva poliisi Nils Larsson ei voi mitään sille, että outo kuolemantapaus vetää häntä puoleensa. Samalla olisi kuitenkin opetettava ruotsia puhumaton ja virkaintoinen Mäkelä saariston tavoille. Turun yliopistossa väitöskirjaa tekevä Selja lumoutuu salaperäisistä jatulintarhoista, joiden tarkoitusta ei tunneta. Selja uskoo selvittävänsä niiden salaisuuden oman henkensäkin uhalla. Pimeiden marrasöiden mukana tulee kekrin jakoaika, maaginen ajanjakso, jolloin mikä tahansa on mahdollista.


Viime joulukuussa, eli lähes vuosi sitten, luin Jenna Kostetin esikoisromaanin, Lautturi. Nautin lukemastani kovasti ja jäinkin heti innolla odottaamaan, mitä Kostetilta olisi tulevaisuudessa luvassa. Kirjamessuilla sitten tajusin, että Kostetin toinen romaani, Marrasyöt, oli ilmestynyt lokakuussa. Päätin ostaa kirjan omakseni ja sain vielä signeerauksen kaupan päälle.

Jo ostovaiheessa minulle oli selvää, että Marrasyöt tulisi olemaan hyvin erilainen kuin Lautturi. Saaristoon sijoittuva dekkari, jossa on mukana ripaus yliluonnollista kuulosti kuitenkin niin minun jutultani, etten jäänyt sitä pidemmäksi aikaa pohtimaan. Minusta on myös aina mukava löytää kirjailja, joka ei jää vain yhden genren pariin vaan haluaa ja uskaltaa kokeilla uusia juttuja. Enkä onneksi joutunut pettymään, vaikka Marrasyöt painiikin eri sarjassa kuin Kostetin esikoinen.

Kirjassa rakastuin ennen kaikkea miljööseen ja tunnelmaan. Aloitin lukemisen marraskuun ensimmäisenä päivänä, eli samana päivänä, mistä kirja alkaa. Olikin ihanaa sukeltaa teoksen maailmaan marraskuun pimenevinä iltoina, sillä tunnelma on Marrasöissä erittäin vahva ja marraskuu myös tosielämässä loi sille täydelliset puitteet.

Yliluonnolliset elementit toimivat kirjassa loistavasti. Marrasyöt pureutuu salaperäisiin jatulintarhoihin ja niiden tarkoitukseen. Minulle kirjassa oli juuri sopivassa määrin oikeaa historiallista faktaa, mutta myös se pieni ripaus jotain muuta. Yliluonnollista ei heitetä suoraan kasvoille, mutta sen läsnäolo taustalla on juuri oikeassa määrin kiehtovaa ja pelottavaa. Myös jatulintarhojen arvoitus on kiinnostava ja piti mielenkiintoni koko ajan yllä.

Marrasyöt tempaa mukaansa, eikä minulla tainnut kirjan lukemisessa montaa päivää vierähtää. Olen jo moneen otteeseen maininnut kirjan tunnelman, mutta se todellakin vangitsi, ja välillä huomasin miettiväni olikohan kirja ihan sopivaa luettavaa illalla. Huomasin nimittäin pelkääväni useaan otteeseen.

Itse murhamysteeri on kiinnostava, mutta ainakin omalla kohdallani myös melkoisen ennalta-arvattava. Arvasin jo hyvin varhaisessa vaiheessa, kuka onkaan kaiken takana ja olisinkin kaivannut vähän lisää yllättävyyttä. Kokonaisuutena Marrasyöt oli kuitenkin erittäin nautittava lukukokemus ja aion ehdottomasti katsastaa myös Kostetin tulevat romaanit.


Arvosana: ♣♣♣½

Teos: Marrasyöt
Kirjailija: Jenna Kostet
Kustantaja: Robustos
Julkaisuvuosi: 2015
Sivuja: 230
Luettavaksi: omasta hyllystä

lauantai 21. marraskuuta 2015

Andy Weir - Yksin Marsissa

Ares 3:n miehistö joutuu hiekkamyrskyyn ensimmäisellä miehitetyllä lennolla Marsiin. Evakuoinnin aikana astronautti Mark Watneyn avaruuspuku vaurioituu, ja muut luulevat hänen kuolleen. Watney jää yksin - vailla keinoa, jolla ilmoittaa Maahan olevansa elossa. Vaikka hän saisikin viestin läpi, hänen ruokavarastonsa loppuisivat kauan ennen pelastusjoukkojen saapumista. Todennäköisesti hän ei ehtisi edes nääntyä nälkään, sillä vaurioitunut laitteisto, säälimätön ympäristö tai pelkkä inhimillinen virhe ovat omiaan tappamaan hänet ensin.

Watneyn oli tarkoitus olla yksi ensimmäisistä ihmisistä, joka kävelee Marsissa. Nyt hänestä uhkaa tulla ensimmäinen ihminen, joka kuolee siellä. Watney ei kuitenkaan ole valmis antamaan periksi, vaan hän turvautuu kekseliäisyyteen, insinööritaitoihin ja hirtehishuumoriin. Riittääkö neuvokkuus voittamaan ylitsepääsemättömät esteet?

Kirja on scifiä parhaimmillaan: lukuisat tekniset yksityiskohdat perustuvat nykytieteeseen. Samalla Yksin Marsissa on jännitysromaani ja nykyajan Robinson Crusoe, jota lukee kuin tosielämän selviytymiskertomusta.


Andy Weirin Yksin Marsissa on ollut lukulistallani jo jonkin aikaa. En enää muista, missä kirja ensimmäisen kerran kiinnitti huomioni, mutta kiinnostava idea, tyylikäs kansi ja sattumalta näkemäni leffatraileri saivat minut varaamaan kirjan kirjastosta. Kirjamessuilla päädyin alennettuun messuhintaan nappaamaan mukaan oman kappaleeni ja lukaisin kirjan jo reilun viikon kuluttua. 

Avaruus on jotakin, joka samaan aikaan kiinnostaa ja ahdistaa minua. Avaruus on niin valtavan, suorastaan ahdistavan suuri ja suurimman osan ajasta yritän olla ajattelematta sitä. Haluan pitää jalat turvallisesti maan pinnalla ja kuulunkin niihin ihmisiin, jotka eivät lähtisi Marsiin, vaikka maksettaisiin. Kirjan perusidea Marsiin epäonnisen sattuman kautta hylätystä astronautista onkin mielestäni samaan aikaan äärettömän kiehtova, mutta enemmänkin, kuin vain hitusen ahdistava. 

Lähdin siis lukemaan kirjaa hieman peloissani siitä, mitä tuleman pitää. Onneksi Yksin Marissa ei kuitenkaan ollut ollenkaan ahdistava kokemus, vaan pelkästään jännittävä. Mark Watneyn selviytymistä on koko ajan kiinnostavaa ja kiehtovaa seurata ja vaikka kirjaan mahtuu monta kiperää tilannetta, ei se kuitenkaan tule ahdistavan lähelle. Itse en Marsiin lähtisi, sillä ajatus siitä, että olisin niin mielettömän kaukana ja saavuttamattomissa on aivan hirveä. Romaanimuodossa kyseinen konsepti oli kuitenkin yllättäen vain viihdyttävää luettavaa. 

Fysiikka ei niin ikään kuulu erityisosaamiseni piikkiin. Se oli ehdottomia inhokkiaineitani ja sen yhden ainoan pakollisen fysiikan kurssinkin olen suorittanut jo lukion ensimmäisellä. En kuitenkaan suoraan sanoen usko, että vaikka aiheesta jotain enemmän tietäisinkin, olisi kirjan tiedepuoli sen paremmin auennut. Vaikka kaikki kirjassa esiintyvä tekniikka selvästi pohjaa nykytieteeseen, meni se ainakin minulta usein yli hilseen. Mark Watneyn on selviytyäkseen korjattava jos jonkinlaista vimpainta ja kirjassa selostetaan varsin tarkkaan, joskin ihan ymmärrettävällä kielellä mitä milloinkin korjataan. Onneksi pieni ymmärtämättömyys ei millään muotoa haitannut lukukokemusta.

Nautin kirjan lukemisesta kovasti, se koukutti ja vei mukanaan nopeasti. Yksin Marsissa on ehdottoman hauskaa luettavaa, mutta koska olin kuullut kirjasta paljon hyvää, olivat odotukseni kenties turhankin korkealla. Jossain vaiheessa Watneyn rämpiminen jatkuvien epäonnistumisien suossa alkoi hiukan ärsyttää. Joka suunnitelmassa törmätään ongelmaan ja kaikki menee aina pieleen. Liian helppoa ei selviytyminen toki saisi olla, mutta välillä huomasin huokailevani kun mikään ei taaskaan toiminut.

Yksin Marsissa on ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, jos kaipaa jännitystä ja seikkailua. Selviäminen Marsissa yksin, ilman kontaktia ulkomaailmaan tuntuu mahdottomalta ja lukija tempautuu mukaan seuraamaan Watneyn taistelua. Kirjaan pohjautuva elokuva sai ensi-iltansa lokakuussa ja kirjan luettuani haluan ehdottomasti nähdä sen.

Arvosana: ♣♣♣ 

Teos: Yksin Marissa
Alkuperäisteos: The Martian
Kirjailija: Andy Weir
Kääntäjä: Kaj Lipponen
Kustantaja: Into
Julkaisuvuosi: 2015 (alkuperäisteos omakustanteena 2011, Crown Publishing -kustantajan julkaisemana 2014)
Sivuja: 387  
Luettavaksi: omasta hyllystä

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Kirjamessutunnelmia

Tämä postaus on hyvin tiivis ja myöhässä. Ei siitä sen enempää.

Helsingin kirjamessuja vietettiin 22-25.10 ja itse suuntasin paikalle kaikiksi neljäksi päiväksi messukeskuksen tarjoamalla bloggaajapassilla. Iso kiitos! Kokonaisuudessaan messut olivat mahtava kokemus, minulla oli erittäin antoisat ja ihanat neljä päivää.

TORSTAI

Torstai käynnistyi aamujunalla Helsinkiin. Työmatkalaisten keskellä ehdin viimein selailla messulehteä ja edistyin silloin työn alla olleen Seitsemän veljeksen lukemisessa. Helsingin rautatieasemalla kohtasin Suden ja käytyämme kahvittelemassa minut majoittaneella tädilläni (kiitos vielä!) suuntasimme kohti messukeskusta. 

Torstain ohjelma:   

14.00 Kapina ja kaipuu – Kultaiset tyttökirjaklassikot. Sara Kokkonen. Wine Corner 
14.30 Suomimytologia fantasiassa. Anne Leinonen, Ante Aikio, Jenna Kostet, Juha Jyrkäs ja Minna Roininen. Sibelius
15.00 Surunhauras, lasinterävä. Siiri Enoranta. Louhi

Kuten näkyy, torstaista suurin osa ajasta kului messualueen kartoitukseen ja ympäriinsä harhailuun. Parhaiten mieleen jäi se, kuinka hassua oli päästä bloggaajapassilla pressitiloihin, kuinka iso messualue oli ja kuinka Enorannan ohjelma meni kokonaan ohi kun törmäsin yleisössä leirikaveriin, jota en ollut nähnyt muutamaan vuoteen. Bloggaajapassi eli nimilappu rintapielessä osoittautui käteväksi esittäydyttäessä. Tapasin Ellenin ensimmäistä kertaa ja sain tältä professionaaliselta katalogien jakajalta (maanläheisemmin Kataloginaiselta) Liken katalogin. Löysimme Suden kanssa mukavan ja seuraavina päivinä eeppiseksi muodostuvan nurkan. (Ei ehkä kaikista kaunein, mutta syrjässä ja pääsi istumaan.) Tapasin ihmisiä, jotka ovat olleet olemassa vain siellä jossain kaukana ruudun toisella puolella.


Tästä ei paikka parane.

Torstain ostokset: 

Cassandra Clare: Luukaupunki (Varjojen kaupungit, #1) (kovakantinen, 2€)
Johanna Sinisalo: Auringon ydin (kovakantinen, 5€)
Sara Kokkonen: Kapina ja kaipuu – Kultaiset tyttökirjaklassikot (n. 25€? Olen onnellisesti unohtanut. Tämä on signeerattu.)
Jenna Kostet: Marrasyöt (n. 20€? Tahdon ilmeisesti muistaa vain ne halvat löydöt... Tämäkin signeerattu.)

PERJANTAI

Perjantain ohjelma

10.15 Sateenkaaren kirjo. Maija Haavisto, Maria Carole, Salla Simukka. Kullervo
12.00 Some – Tarina uudessa muodossa: Tekijät kohtaavat. Louhi
15.00 Runo-nonstop. Vesa Etelämäki, Kaija Rantakari, Asko Künnap, Kätlin Kaldmaa, Miki Liukkonen. Aino
17.30 Nälkäpelien ja Outolintujen yhteiskunnat – Miksi nuorille kirjoitetaan synkkiä tulevaisuuksia? Eija Lappalainen, Marianna Leikomaa, Vesa Sisättö. Louhi
18.00 Kudottujen kujien kaupunki. Emmi Itäranta. Katri Vala
19.00 Worldcon tulee Helsinkiin! Jukka Halme, Saija Aro. Louhi


Perjantai oli kenties raskain messupäivä, sillä olimme Suden (kahden ensimmäisen päivän pääaikainen messuseurani) kanssa paikalla oikeastaan koko päivän. Paneeleista parhaiten mieleen jäi aamun ensimmäinen ja Emmi Itäranta (Luen sen Teemestarin kirjan ihan oikeesti nyt koska ÄI9 ja loistava kirjalista), joka sanoi nimilappuni nähtyään lukeneensa joskus tätä blogia. Oli ehkä koko messujen mieleenpainuvimpia hetkiä. Myös Miki Liukkonen, jolta Susi metsästi signeerausta jäi mieleen ja koko Runo-nonstop oli väsyneessä mielentilassa melkoisen hilpeä kokemus. Perjantain oivalluksia oli myös syödä Ruoka- ja viinimessujen puolella. Kokonaisuudessaan perjantai oli hauska, mutta hivenen väsynyt messupäivä, tai ainakin juttujeni taso alkoi illasta olla vähän kyseenalainen.

Perjantain ostokset

Andy Weir: Yksin Marissa (19.90€, uutuus!)
Vladimir Nabokov: Lolita (pokkari, 7€)
Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki (24,90€ jos oikein muistan, uutuus ja signeerattu!)
Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo (pokkari, 6€)


LAUANTAI

Lauantain ohjelma: 

10.30 Suomen kirjailijaliitto esittää: Ideasta kirjaksi. Elina Hirvonen, Anna-Riikka Carlson. Takauma
12.00 Nuori Aleksis -palkinnon jako. Noor Assad, Hanna Kauppinen, Riina Niemi, Antti Salmi, Tea Selin. Eino Leino
14.30 Suomen kirjailijaliitto esittää: Kirjailijan vuosi. JP Koskinen, Kaari Utrio. Takauma.
15.00 Ihon alaiset. Anu Holopainen. Louhi
16.00 E-kirjojen suosio kasvaa -paneelikeskustelu. Keskustelun veto Essi Manner. Kullervo.
17.00 Kauheimmat runot. Antti Holma. Kirjakahvila

Lauantaina messujengiimme liittyi Celestine. Muuten päivä sujui tuttuun tapaan messukeskusta kierrellessä ja muutamia kirjaostoksia tehdessä. Löysimme viimein kanssabloggajien neuvojen perusteella sen bloggaajapisteen, jota olimme Suden kanssa edelliset edelliset päivät etsineet.

Lauantain ostokset

John Irving: Garpin maailma
John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä 
Iltalo Calvino: Jos talvyönä matkamies (kaikki kolme kovakantisina 20€)

SUNNUNTAI

Sunnuntain ohjelma

10.30 Suomen kirjailijaliitto esittää: Fantasiaa, luonnonsuojelua ja kasvukipuja. Siri Kolu, Tittamari Marttinen. Takauma
11.30 Elina Rouhiainen Bonnierin pisteellä (ei virallisessa messuohjelmassa)

Sunnuntai oli lyhyin messupäivä. Kaksi ohjelmanumeroa, lounas ja harhailua ennen kuin suuntasimme Ellenin, Suden ja Celestinen kanssa keskustan Akateemiseen kahville ja ostamaan toisillemme kirjalahjat. Kolmen jälkeen minä ja Celestine suuntasimme junaan ja kirjamessut jäivät taakse.

Sunnuntain ostokset

Janne Teller: Samantekevää (2€)
Maria Carole: Tulen tyttäriä (20€? Signeerattu)
Jane Austen: Järki ja tunteet (6€, pokkari)

+ lahjakirjoina
Patrick Ness: The Rest of Us Just Live Here
Emily Bronte: The Night Is Darkening Round Me
Kiitos kamut!

YHTEENVETONA

Aivan ihanat messut! Rahaa paloi, mutta ei itketä. (Etenkin kun siskoni kanssa järjestimme lauantaina kirjahyllyni uuteen uskoon ja uusi systeemi on niin toimiva ja täydellinen.) Kaverit, oli huippua nähdä, teitä on ikävä. Bloggaajatoverit, oli mahtavaa törmätä. Ensi vuonna uudestaan jos suinkin pääsen. Kuvassa vielä erittäin vakava ja virallinen bloggaja ensimmäisenä messupäivänä. (Kuvannut Susi.)




keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Rainbow Rowell - Carry On

Simon Snow is the worst chosen on who's ever been chosen

That's what his roommate, Baz, says. And Baz might be evil and a vampire and a complete git, but he's probably right. 

Half the time Simon can't even make his wand work, and the other half, he sets something on fire. His mentor's avoiding him, his girlfriend broke up with him, and there's a magic-eating monster running around wearing Simon's face. Baz would be having a field day with all this, if he were here - it's their last year at the Watford School of Magicks, and Simon's infuriating nemesis didn't even bother to show up. 

Kesällä 2014 tutustuin ensimmäistä kertaa Rainbow Rowellin teoksiin. Eleanor & Park oli ihastuttava lukukokemus ja viime kesänä lukemani Attachments myös ihan mukavaa luettavaa. Suosikikseni kirjailijalta on kuitenkin noussut iki-ihana Fangirl, jonka olen lukenut ainakin kaksi kertaa kannesta kanteen ja lisäksi palasia sieltä täältä vielä useampaan kertaan. Vastailmestynyt Carry On on kuitenkin uusi potentiaalinen lempparini Rowellilta ja syksyn ihastuttavampia lukukokemuksia.

Kaikki Fangirlin lukeneet muistanevat Simon Snow -sarjan, Rowellin keksimän, Harry Potteria muistuttavan fiktiivisen kirjasarjan. Fangirlin päähenkilö Cath on sarjan intohimoinen fani ja kirjoittaa myös fanfictionia, jossa parittaa Simon Snow'ta tämän arkkiviholliselle Bazille. (Vertautuu Potter-fandomin Harry/Draco-paritukseen.) Fangirlin luettuani olisinkin mahdottoman paljon halunnut lukea Simon Snow -sarjan, jota ei valitettavasti ole olemassa. Paitsi nyt, ainakin melkein. Carry On ei ole Cathin ficci (vaikka sillä sama nimi onkin), eikä kahdeksanosainen kirjasarja, vaan se on Rainbow Rowellin versio Simonin viimeisen kouluvuoden seikkailuista.

Simon Snow on Valittu, vaikkakin mahdollisesti huonoin sellainen ikinä. Taikamaailmaa uhkaa Isidous Humdrum, olento, joka imee mukanaan kaiken taikuuden. Kuluneiden vuosien aikana taiattomat alueet, eräänlaiset tyhjät aukot ovat lisääntyneet lisääntymistään. Simon on kenties kaikkien aikojen vahvin velho ja ennustusten mukaan hän tulee tuhoamaan uhan. Simonin taikuus on kuitenkin ennalta-arvaamatonta, eikä tottele edes häntä itseään kunnolla.

Simon on aloittamassa viimeistä vuottaa Watfordin Taikakoulussa (Watford School of Magicks). Hänen huonetoverinsa ja arkkivihollisensa Tyrannus-Basilton Grimm-Pitch, Baz, ei kuitenkaan ole paikalla. Simon on aina kuvitellut, että Bazin poistuminen olisi hänelle unelmien täyttymys, mutta kaikki ei tunnu olevan kohdallaan ilman töykeää ja Simonin muutamaan otteeseen melkein tapattanutta vampyyria, jollainen Simon ainakin epäilee Bazin olevan. Kun vielä Agatha, Simonin tyttöystävä, jättää hänet ja Simon saa haamulta kummallisen viestin, on viimeisestä vuodesta tulossa vähintäänkin poikkeuksellinen.

Minä rakastin Carry Onia. Kun näin kirjan Oslon lentokentän kirjakaupassa (lentomme Venetsiasta Suomeen kulki Norjan kautta), kirjaimellisesti tempaisin sen käteeni ja säntäsin kassalle melkein heti. Aloitin kirjan välittömästi, luin sitä koko lentomatkan ajan ja sain loppuun seuraavana päivänä junamatkalla Tampereelle. 517 sivua kuluivat uskomattoman nopeasti ja olisin voinut viettää kirjan parissa vielä tuplasti kauemmin. Niin ihana se oli.

On suoraan nähtävissä, että Rowell on ottanut Simon Snow'n tarinaan inspiraatiota Harry Potterista. Tarina ei kuitenkaan tunnu missään nimessä kökkömäiseltä kopiolta, joka saisi vannoutuneen Potter-fanin polttamaan kirjan ja raivoamaan siitä, kuinka rakas sarja kopioidaan ja loataan. Rowellilla on vahva kirjoitustyyli, omat hahmot ja vaikka taikamaailma on Pottereista inspiroitunut, siinä on paljon myös aivan muuta. Ennemminkin on hauska bongata pieniä yksityiskohtia ja naurahtaa, kuinka Rowell on muuttanut asioita pienillä kikoilla. Carry On tuntuu paluulta kotiin.

Carry On on kerrottu useasta näkökulmasta. Päähenkilö Simonin lisäksi ääneen pääsevät Baz, Penelope (Simonin paras ystävä), Agatha ja satunnaisesti myös muutamat muut. Itse pidän yleensä useista näkökulmista, joskin siinä ainainen ongelma on se, että jotkut hahmot eivät kiinnosta samalla lailla kuin toiset. Vaikka useat näkökulmat toimivat hyvin, nautin selkeästi eniten Simonin ja Bazin näkökulmista, joita myös onneksi on eniten. Näkökulmahenkilöt vaihtuvat melko tiuhaan ja vaikka jokaisen luvun alussa on selkeästi kirjattu kenen näkökulmasta tarinaa sillä hetkellä kerrotaan, välillä sekoilin etenkin siinä, oliko kyseessä Baz vai Simon. Vika voi toki olla myös minussa, sillä kun koukutun johonkin kirjaan, minulla on paha tapa lukea sitä turhankin nopeasti jolloin päädyn helposti loikkimaan lauseiden yli. (Tästä voisin kertoa muutamankin tarinan, kuinka olen esimerkiksi onnistunut ohittamaan erään hahmon kuoleman ja palannut parin sivun jälkeen ihmettelemään, minne tyyppi katosi...)

Carry On on Rowellin ensimmäinen fantasiakirja. Se onkin erilailla synkempi kuin aikaisemmat häneltä lukemani teokset. Toki hänen kirjoissaan aina käsitellään vaikeitakin aiheita (etenkin Eleanor & Park on tästä hyvä esimerkki), mutta Carry On heittää ihmissuhteiden ja aikuiseksi kasvamisen sekaan vielä rutkasti lisäpanoksia. Simon on todellisten haasteiden edessä ja loppuratkaisu ei mene aivan niin kuin voisi odottaa. Carry On onnistuukin mielestäni tuomaan velhokouluiluun paljon uutta, sopivasti taikuutta, sopivasti surua ja sopivasti Rowellille tyypillistä suloisuutta ja hetkiä, jolloin tekee mieli hyppiä ja juosta ympäriinsä koska on niin onnellinen.

Simon on aivan ihana päähenkilö. Hän on hauska ja höpsö ja juuri oikeassa määrin sankarillinen, mutta kuitenkin pohjimmiltaan tavallinen poika. Simonin näkökulma on ihana ja hän olikin ehdottomia lempihenkilöitäni. Etenkin Simonin ja Bazin välinen suhde oli puhasta kultaa, sillä poikien välistä sanailua lukiessani sai nauraa, mutta välillä myös hymyillä hölmösti. Baz olikin Simonin ohella toinen lempparini, sanavalmis ja ilkeäkin, mutta älykäs ja erittäin viihdyttävä. Simonin ja Bazin väliset kohtaukset olivat suosikkejani myös siitä syystä, että Fangirlin ansiosta olin jo valmiiksi sitä mieltä, että he kuuluvat yhteen. Kirja aiheuttikin tunteikasta fanityttöilyä ja sekoilua, parhaassa mahdollisessa mielessä. Jos haluatte helpottaa elämääni, lukekaa tämä ja tulkaa sitten juttelemaan. Tahdon purkaa spoilerilliset ajatukseni.

Carry On piti otteessaan loppuun asti, enkä olisi millään malttanut päästää siitä irti. Loppuratkaisu ei ollut aivan sitä mitä odotin, mutta vähän sulateltuani pidin siitä yhtäkaikki. Rowellille tyypillisesti asioita jää myös auki ja osa lukijoille selvinneistä asioista on kirjan henkilöille yhä mysteeri.

Carry On on kokonaisuudessaan kuitenkin aivan ihana kirja. Rakastin sitä aivan ensimmäiseltä sivulta lähtien ja tulen varmasti palaamaan kirjan pariin. Teoksen voi myös lukea vaikkei Fangirlia olisikaan, sillä sitä lukuun ottamatta, että Simon Snow mainitaan useaan otteeseen Fangirlissa, kirjoilla ei ole mitään yhteyttä. Carry On sisältää juuri sopivassa suhteessa romantiikka, taikuutta, huumoria, sydämen särkeviä hetkiä ja lisäksi vielä sitä jotain. Suosittelen mahdottoman paljon, tämä oli syksyn uusia lemppareita!

Arvosana: ♣♣♣♣½

Teos: Carry On
Kirjailija: Rainbow Rowell
Kustantaja: Macmillan
Julkaisuvuosi: 2015
Sivuja: 517
Luettavaksi: omasta hyllystä
Haasteet: 2015 lukuhaaste "A book set during Christmas" (ei koko kirja, mutta merkittävä osa siitä)

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Lokakuun kooste

Tuntuu, että aloitan joka ikisen kuukausikoosteen päivittelemällä sitä, kuinka nopeasti aika rientääkään. Samoissa tunnelmissa tälläkin kertaa, joten jätetään kyseiset löpinät sikseen. (Paitsi että, tätä vuotta on enää kaksi kuukautta jäljellä! Miten?)

Lokakuu on ollut aikamoista hulinaa. Koulussa palailtiin kunnolla yo-kirjoitusten jälkeiseen rytmiin, takaisin tekemään läksyjä ja ahertamaan jo kevään turnajaiset tähtäimessä. Välillä on ollut ikäväkin lepsumpaa ensimmäistä jaksoa, vaikka itse kirjoituksiin lukemista ei. Kouluhommia olisi edelleenkin vaikka muille jakaa (ken tahtoo hoitaa koeviikon puolestani kunnialla loppuun voi ilmoittautua kommenteissa) ja parina viime viikkona on ollut jälleen syksyn tiivis orkesteriperiodi. Ensi viikolla onneksi hellittää.

Mahtui lokakuulle onneksi vaikka mitä mukavaakin. Kauan odotettu syysloma koitti viimein ja sen myötä myös Venetsian-matka. Lienee itsestäänselvyys, että matka oli huippu ja kaupunki ihana. Tahdon palata sinne. Viime viikolla taas vietettiin Helsingin kirjamessuja, missä itse olin kaikki neljä päivää. Messuista olisi tarkoitus väsätä vielä jonkinlainen koostepostaus, mutta koska olen toivottomasti jäljessä kaikissa blogijutuissa, saa nähdä kauanko sitä joutuu odottelemaan. Lyhyesti, messuilla oli superhauskaa, rattoisat, vaikkakin väsyttävät neljä päivää. Huoneeni lattialla on tällä hetkellä kirjapinoja, kun en ole vielä ehtinyt (ja jaksanut) suorittaa suurta järjestelyoperaatiota, joka luultavasti päättyy kyyneliin.

Tv-sarjojen puolelta on pakko myöskin sanoa sananen, koska niiden katsomiseen käytetty aika kilpailee nykyään kirjojen kanssa. Lokakuu on ollut mahtava kuukausi jo ihan vain siitä syystä, että ah niin ihanan Downton Abbeyn kuudes ja viimeinen tuotantokausi starttasi Ylellä. On ollut ihanaa palata rakkaiden hahmojen pariin ja olen ollut tippa linssissä melkeinpä joka jaksossa, yleensä vuodatetut kyyneleet tosin ovat olleet onnenkyyneleitä.

Supernaturalista sain juuri kymmenennen kauden loppuun, eli yhdennentoista kauden alettua juuri jenkkilän puolella, olen vain muutaman jakson päässä spoilerivaaran katoamisesta. Tunnelmat ovat ristiriitaiset, sillä vaikka odotan sitä hetkeä, kun voin mennä Tumblriin vailla pelkoa tai kun sarjan tahdissa etenevä kaverini ei voi enää myhäillä minulle tietäväisesti, tuntuu kauhealta ajatukselta, etten voi enää maratoonata tuotantokautta muutamassa päivässä. Lokakuussa sama kaveri on myös onnistuneesti kiskonut minut hitaasti Doctor Whon pariin, joten alan olla virallisesti pimahtanut.

Lokakuussa luetut:

Bray: The Diviners (The Diviners, #1) (uusinta)
Libba Bray: Lair of Dreams (The Diviners, #2)
Cornelia Funke: Rosvoruhtinas (uusinta, bloggaus tulossa?)
Rainbow Rowell: Carry On
Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä (bloggaus tulossa)
Elina Rouhiainen: Vainuttu (Susiraja, #4)
Andy Weir: Yksin Marsissa 

Yhteensä: 7 kirjaa / 3237

Katselen juuri viime lokakuun tilastoja ja huokailen ihmeissäni silloin lukemilleni kahdellekymmenelle kirjalle... Taitaa olla aika hyväksyä se tosiasia, ettei noihin lukemiin enää päästä. Seitsemän kirjaa tuntuu olevan nykyään semmoinen mukava määrä ja olen iloinen.

Lokakuun aloitin Libba Brayn iki-ihanan The Diviners -sarjan parissa. Luin ensimmäisen osan uudelleen virkistääkseni muistojani ja jatkoin sitten suoraan toisen osan pariin. Tästä on hyvää vauhtia tulossa yksi lempisarjoistani, joten ehdottomasti kuukauden parhaita luettuja.

Cornelia Funken Rosvoruhtinas oli miljöönsä vuoksi matkalukemisena Venetsiassa ja nautin toisesta kerrasta kirjan parissa paljon. Kuukauden mieleenpainuvin lukukokemus oli kuitenkin Oslon lentokentältä (jonka kautta paluumme Venetsiasta Suomeen kulki) löytynyt Rainbow Rowellin Carry On, jota rakastin ensimmäiseltä sivulta saakka. Oi Simon Snow.

Seitsemän veljestä oli ehdottomasti kuukauden tuskallisin luettava, mutta loppujen lopuksi lukemisen arvoinen teos, josta ihan nautinkin viimeiset sata sivua. Sain kirjan loppuunkin ennen äikänkurssin deadlinea. Heti vapauduttuani pakkolukemisen ikeen alta olen loppuviikosta ahmaissut pari kirjaa. Elina Rouhiaisen Vainuttu toi Susirajasarjan ansiokkaaseen päätökseen, vaikkei sarja oma lempparini olekaan ja Yksin Marsissa oli koukuttava ja jännittävä avaruusseikkailu.

Siinä lyhyesti lokakuun kirjatunnelmat.

Bloggausten kanssa taas olen pahasti jäljessä, saa nähdä josko enää ikinä näen sitä päivää, kun olisin tasatahdissa lukemisen kanssa... Pitäisi ryhdistäytyä piakkoin.

Marraskuulle ei ole mitään kummempaa sunnitteilla, kirjat eivät ainakaan lopu.

Väsynyt bloggaaja messujen kirjasaaliin
kera. Kuvasta kiitokset siskolleni!

Mitkä olivat teidän suosikkikirjojanne lokakuussa?